Mitäs jos poika ei halua pukea pinkkejä pöksyjä - olkoon kuinka Extremet tahansa.

iivents

Värikeskustelu rullaa reippaalla kädellä Lilyssä ja olen tätä ja tyttöpoika/poikatyttö/sukupuoleton vai ei - keskustelua seurannut jokseenkin huvittuneena. Siis siitä Tiimarin mainoksesta lähtien, "ei saa kategorisoida tytöille prinsessaleikkejä ja pojille merirosvoja.." Poikani on ollut prinsessakutsuilla ainoana poikana - hivenen kauhuissaan tyttöjen, anteeksi prinsessojen pusuhipasta, joka oli kohdattu vain prinssille ja merirosvosynttäreille on tarhaikäisenä kutsuttu tyttöjä. Sukupuoli ei ole siis ollut esteenä tai varsinkaan hidasteena.

Siihen värikoodaukseen tai kromosomiväreihin, kuten Laura Lovesin sivuilla joku hienosti kirjoitti. Olen aina korostanut kaikessa, ettei värit ole sukupuolella varustettuja. Rakastan värejä itse, jota olen toitottanut sekä pukeutumisellani. Ai kuinka sä oletkaan värikäs sekä sisältä, että ulkoa.. kommentteja on sadellut. Ovatko ne sitten aina positiivista vai miten ne pitäisi ottaa.. ;) Mutta en ole siis mamma, joka menee kauppaan ja valitsee pojalle mustaa, sinistä tai vihreää ja mieluiten pääkallomerkeillä tai vielä paremmin liekkikuvioilla.

Ei. Sen en ole minä.

Olen pukenut mahdollisimman värikylläisesti pikkukundille päälle ja värit ovat osa elämää siinä missä mikä tahansa muukin asia. No big deal. MUTTA (nyt tulee se switch), kun ostin 10v. pojalle kuvassa keikkuvat pinkit kalsarit sain raikuvat naurut osakseni. En Todellakaan laita noita jalkaan, ÄITI! Ja hersyvää naurua päälle. Ihmettelin tietenkin, missä nyt miksi ei kalsarit käy - perhetutun isäpapalla on lähes aina pinkki kauluspaita päällä, olen kuullut, että luokkakaverin (poika) lemppariväri on pinkki - mutta nyt ei kelpaa nimenomaan värin vuoksi.

En lähtisi koskaan pakottamaan lastani pukemaan kalsareita vain ja ainoastaan tasa-arvoisen värimaailman vuoksi. Niitä pidetään kotona, mutta en ole pakottanut pukemaan koulun liikuntatunneille päälle. Miksi pitäisikään? Edelleen rehellinen kirkas punainen (se kuuluisa tyttöjen väri) yksi lemppareista. Oranssi, keltainen, vihreä, sininen.. kaikki taivaan värit. Mutta pinkki ei purematta mene päälle. Eikä muuten mennyt minullekaan lapsena. En jostain syystä pitänyt punaisesta, enkä pinkistä. Kaikki toppatakkini esimerkiksi olivat sinisiä tai vaalean sinisiä - en halunnut punaista päälle.

Puhuttiinko silloin, että olen outo tai poikatyttö - en tiedä, tuskin ketään kiinnosti. Mielestäni siinä ei ollut mitään outoa.  

Share

Kommentit

Luminosa

Mä en muista koskaan tykänneeni pinkistä tai vaaleanpunaisesta. Tämä voi silti tarkoittaa, että ehkä joskus ala-asteella tykkäsin, mutta en vain muista sitä. Punaistakaan en voinut sietää vuosikausiin.

Vasta nyt, kun ikää alkaa olla kohta 30, hyväksyn pinkin korostevärinä mustaa vasten. Pinkit yksityiskohdat voivat olla kauniita. Taitaa minulla olla myös yksi pinkki mekko, mutta sitä en ole käyttänyt kuin pari kertaa. Ehkä se menisi jo liian...extremeksi! Punaiseen pukeudun nykyään mielelläni. Sellainen haalean vaaleanpunainen vauvaväri on edelleen kyllä inhokkilistalla. Sininen taas puolestaan oli pitkän aikaa lempivärini. Tälläkin hetkellä on päälläni sinistä, mustaa ja valkoista. Eli ei ole onneksi minuakaan pakotettu mihinkään värikoodiin, vaan olen ihan itse saanut päättää. :)

LinaS
iivents

No sama juttu. Pikkusiskoni joka peri 9 vuotta myöhemmin (juu, kasarikuteissa sai liikkua raukka) esimerkiksi ne mainitsemani toppatakit, hän piti punaisesta suunnattomasti lapsena. Sisko oli katkera a) kun minulta ei periytynyt mitään punaista saati sitten pinkkiä vaatekertaa b) muilla lapsilla oli ysärineonvaatteita ja muita vähän eri kuosilla olevia remppeitä - meillä vaan vanhoja sinisiä riepuja isosiskolta.

Jokseenkin täyspäisiä ihmisiä meistäkin on tullut väreistä huolimatta. ;)

Kommentoi