Ladataan...
iivents

Syksyn flunssakuume iski puun takaa. Hrr, kun värisyttää. Maanantaina aivastellen ja vilutellen työpäivä läpi, ilta nukkuen. Tiistaina oli pakko kammeta tapaamiseen, josta ei vain Voinut olla pois. Mutta sitten oli jo niin huono olo, ettei voinut kuin heittää pyyhe kehään. Pakko lähteä kotiin lepuuttamaan, mutta mites meet, kun kotona on remppareiska pistämässä keittiön lattiaa (vihdoin) paikoilleen.

Minäpä otin kimpsut ja kampsut ja tulin köllimään vanhempieni luokse.
Nostalgista.

Hauska kuunnella peiton ja tyynyn välistä, kun vanhemmat juttelee keskenään. Välillä torkahtaa ja herää, kun he edelleen keskustelevat keittiössä. Tänään oli taas pakko tulla evakkoon, kun ei se lattia tunnu liikahtavan paikoilleen sovitussa ajassa. Nukuin koomalandiassa, kun isäni kyseli haluanko teetä ja maistuuko keitetty kananmuna leivän kera. Leppuuttelun lomassa hän tuli taas kysymään maistuuko espresso.

Täällä on niin hyvissä käsissä, että pitää kyllä sanoa nuoremmille, nauttikaa jos teillä on huolehtivat vanhemmat. Omasta kotona-asumisesta on niin pitkä aika, ettei tällaista sairastamisen tapaa enää muistakaan. Yleensä sitä makaa kalpeena hiljaa yksin kotona, kun perhe on lähtenyt kouluun / töihin. Nyt kun omat vanhemmat ovat eläkkeellä / etätöissä, on jännä seurailla heidän touhuiluja uusin silmin.

Jaa, nyt minulta tultiinkin kyselemään monelta laitetaan ruoka.

Villasukka- verkkari- fleece- littatukka LinaS tulee takuulla tästä huolenpidosta kuntoon nopeammin kuin mustaviinimarjamehun lipittämisestä yksin kotona kaksin gekkoneidin kanssa.

Kiitos rakkaille ja huolehtiville vanhemmille!

Share

Ladataan...
iivents

Hei hoi ja rock soi!

Lauantaina oli sellainen hulinapulinapäivä, että heikompaa olisi voinut hirvittää. Ja kun päivä vaihtui iltaan ja ilta yöhön, niin meno sen kuin kiihtyi. Tämä mies (levyjulkkareista napaisin foton, en lauantaina) soitti niin hyvää rockia Bar Bäkkärissä onnistuneen päivän kruunaukseksi, että vieläkin pistää hymyilyttämään. Type O:n "tyttöystävän tyttöystävää" ei ole pitkän aikaan tullut jortsuiltuakaan - Kiitos Jyrki69!

Danssauskavereina sattui vielä olemaan kaksi mimmiä latex-puvuissaan, tuli ihan Lontoon legendaarinen Electric Ballroom mieleen. :D

Päivän hulinat alkoivat, kun vein poitsukkani tennistreeneihin Taliin ja sillä välin suhasin duuniin printtaamaan leffalippuja. Olimme tehneet kaverin kanssa diilin, että vien hänen poikansa leffaan meidän kanssa ja vastavuoroisesti kundini menee heille yökylään. Treenien jälkeen pikaisesti kotiin, ruokaa naamariin ja jäppisiä hakemaan. Autolla leffaan ja Niko kakkoset valkokankaalle.

Leffan jälkeen napattiin hampparit matkaan ja vein kundit kaverin luo. Takakontissa kellotteli jättimäinen kirahvi, joten se piti viedä matkalla toiselle ystävälle, joka oli ystävällisesti luvannut pitkäkaulalle uuden kodin. Meillä poika ilmoitti, että on jo niin iso, että voisi luopua kirahvista ja antaa sen eteenpäin jollekin pienemmälle (kierrätys kunniaan). Tarina ei kerro mitä ystäväni 5 vuotias tyttö tuumasi, kun kirahvi ei heille jäänytkään, vaan meneekin äidin työpaikalle päiväkotiin monen lapsen iloksi.

Kirahville jäähyväiset ja vanhempien postilaatikon reissutyhjennyksen kautta kotiin. Aikaa oli ruhtinaalliset 45 min käydä suihkussa, pistää Rexonaa kainaloon, tupeerata letti kondikseen ja silittää vaatteet.. hyyyvin kerkesi!

Skumppalasi kädessä oli hyvä myhäillä tyytyväisenä onnistuneen päivän ja uuden kodin kunniaksi. Tuntui, että hauskat kemutkin menivät yhtä vauhdikkaasti - hyvässä seurassa aika lentää siivillä. Tupskuista siirryimme luontevasti rock-kuppilaan, jonka jo otsikossa mainitsin.

Bar Bäkkäri

Aivan hulvaton meno. Käykää vaanimassa kuppilan sivuja - I like the place!

Pitää vielä luukuttaa Petteri-setää tähän loppuun.

http://www.youtube.com/watch?v=KgkBWZXVLyk

Share

Ladataan...
iivents

Jopas on Mikkelin miehellä leikannut, kun hän on päättänyt pistää itsensä todellakin likoon asuntokaupoissa. :D

Lue Ilta-Sanomien artikkeli: Näin myydään asuntoa Mikkelissä: Kiinteistönvälittäjä nakuna ilmoituksessa!

Olemme kuville naureskelleet porukalla, mutta sitten aloin miettimään - ONHAN se raivostuttavaa, kun asuntoja myydään laajakuvakuvin, siloiteltujen kukka- ja fiiliskuvien kera. Todellisuus nimittäin iskee monesti rumasti kasvoille, kun menee asuntoilmoituksen perusteella katsomaan kämppää. Missä valo, avaruus, väljyys.. Ystäväni kertoi eilen, että heidän naapurinsa oli käynyt pyytämässä "voisitteko pitää ensi sunnuntaina lapset sisällä näytön ajan, jotta tulee hyvä kuva pihasta, eikä ole häiriötä.."

Voi voinut.

Ja aivan oikein. Pitäähän ostajan nähdä todellisuus, ei siloiteltua kuvaa asunnosta ja naapureista. Pöh. Menkööt itseensä.

Mitäs tuumaatte, möisittekö itse asunnon sohvalla pötköttelykuvien kera?

Share

Pages