Ladataan...
iivents

Kiitos tästä vuodesta - kuten kiitti bändi eilen, kiitän myös minä. Monenlaisia tapahtumia on tullut 2013 vuoden aikana koluttua.

Suomineidon kattaa perfect skin, actionia löytyy riippuen vuoden ajasta suuntaan jos toiseen. Pitää vain nousta sieltä sohvan pohjalta lähteä liikkeelle, kuten elämässä ylipäätään.

Vuoden 2014 matkakohdesuunnitelmaan lisään Berliinin - tuon aina ihastuttavan ja tuttavallisen kaupungin. Haluan tuntea sen taas, kuten Jussi69 fiilistelee vuoden 2013 menoa! 

Feel Berlin <3

Vanhaa vuotta ei kannata jäädä haikailemaan, vaan toivottaa uusi 2014 reippaasti tervetulleeksi! Minulla jatkuu remonttipuuhat tammikuussa ja helmikuun alkuun mennessä on muutettava perheen kanssa uuteen kotiin. Matkaa voi seurata Omppu Design blogissa, jossa remonttireijana ja -reiskana teemme vanhasta uutta. 1956-rakennetun asunnon kanssa löytyy tekemistä, mitäpä sitä ei yhteiseksi iloksi tekisi?! Remonttiurakan jälkeen lähden sisustuspuolelle, joten nyt saa heittää hyviä remppa- ja sisustusvinkkejä tähän suuntaan. Kaikki ovat kullan arvoisia.

Ja hei, ensi vuonna The 69 Eyes täyttää 25 yhteistä vuotta, paras ikä vai mitä?! Itse en ainakaan koskaan tuosta ikävuodesta vanhene. Tätä vuosijuhlaa tulen takuulla juhlimaan 2014 syyskuussa! Ja monen montaa muuta asiaa, eli..

Let's GO!

Share

Ladataan...
iivents

Lyhyesti ja perskutin ytimekkäästi ilmaistuna by The Local Band. Olli Herman on rock-kukkojen tätä päivää. Hänet ja Mike Monroen kun saisi samaan aikaan lavalle, niin millaistakohan akrobatiaa nähtäisiin?!

Rockataan vuosi loppuun rytinällä! 

Share

Ladataan...
iivents

Huh hah heijaa!

Olipa viime perjantaina mahtava meininki Tavastian lavalla. Kun samaan aikaan on kitaravirtuoosi Alexi Laiho, Duracell -rumpali Jussi69 ja kasarihevin uuden aallon lähettiläs Olli Herman ja minulle vähän tuntemattomampi nuori jantteri rock-kukon elkein kiekaroiva Archie Kuosmanen lavalla ei meno VOI olla hissuttelua. Päin vastoin! Tukkahevi raikasi - olipa lavalla jonkun hiustenkuivaajakin. Liekö Ollilta jäänyt.. ;)

Tupa oli aivan täysi, jopa rock-luolan vanhaparta isäntä Juhani Merimaa oli katsomassa, kun the Local Band esiintyi. Tänään jatkuu jamittelut, kun The 69 Eyes ottaa lavan haltuun vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Tämä Gothic Girl on jo matkalla..

Share

Pages