Elämäntapaläski

Olipa kerran juhlien kevät. Valmistujaisia, täysiä kymmeniä, ylioppilasjuhlia, risteilyä ja muutamat ravintolajuhlallisuudet. Kakkua, kuohuvaa ja ihania ruokia. Naurua, hyvää seuraa ja mieltä. Ja ärsyttävät, mutta luontevat pari lisäkiloa vaa'alla... Toisilla kun ruoka menee suoraan läpi ja toisilla kaikki ekstraenergia jämähtää suoraan sisäreisiin. (Parin painokommentin jälkeen kirjoitettu avautuminen aiheesta löytyy täältä.)

Aina kun keskustelen asiasta ravitsemus- tai liikunta-alan ihmisten kanssa, he väläyttelevät kilpirauhasen toiminnan häiriön mahdollisuutta. Oma taisteluni rajatapauksiksi osoittautuneiden kilpirauhasarvojen ja julkisen terveydenhuollon kanssa loppui aikanaan siihen, etten enää jaksanut vääntää, kun mitään oireita ei otettu vakavissaan eikä lääkityksen kokeileminen tullut kysymykseenkään.

Voisin toki kirjoittaa siitäkin, miten lapsensa ei kannattaisi antaa syödä itseään paksuksi vaan tämä saisi aikuisena valita kohtalonsa samalla tavoin kuin uskonnon tai poliittisten mielipiteiden suhteen. Miten kerran paksu aina paksu. Mutta ajattelin lähestyä asiaa hyväksyvällä ja huumoristisella asenteella (vähän kuin itseni kategorisoinnin kohdalla)...


- - - - -

"Keksimme" lenkillä, miksi painoni pysyy muutaman kilon heilahteluja lukuunottamatta samoissa luvuissa, muttei laske:
 

V: Susta olisi voinut tulla muiden luontaisten ominaisuuksien perusteella hyväkin pitkän matkan juoksija, jos olisit kevyrakenteisempi.

K: Niin, mutta kaikkea ei voi saada.

Ja näin kuntoilumuotona juoksu on tietysti hyvä, kun tällä massalla myös kulutus on aika kova. Päälle kympin lenkeillä juoksusovellus huutelee lähes tonnin kulutusta.

Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

V: No mitä?

K: Sitä että voi syödä enemmän!

V: . . .

K: Meinaatko, että nyt ollaan elämäntapaläskin logiikan kivijalan äärellä?

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.