Jokainen päiväkotipäivä on tuomiopäivä?

Mietin päiväkodeissa keikkaa tehneenä, niissä harjoitelleena ja varhaiskasvatusalan hommiin suuntautuvana erästä asiaa, joka lisää oman osansa siihen paljon puhuttuun vanhemmuuden ikuiseen huonoon omatuntoon.

Nimittäin sitä, miltä tuntuu vanhempana lukea juttuja siitä, miten henkilökunta rumasti sanottuna "kyttää", "vahtaa" tai laskee vanhempien työssäkäymisiä, opiskeluja ja perhetilanteita. Verkkokeskustelujen ja sivukorvalla kuultujen keskustelujen perustella monen päivähodin henkilökunta koettaa silmämääräisesti arvioida, onko lasten vanhemmilla vaikkapa masennusta, (avio)eroon tai työttömäksi jäämiseen liittyvää kriisiä tai vastaavaa tilannetta päällä, jonka vuoksi pitäisi "kotona olon" ohessa käydä esim. terapiassa, työterveyshuollossa tms. asioita hoitamassa päiväsaikaan.

Onko lapselle paras paikka kotona sellaisen vanhemman kanssa, jolla on vuorotöistä kertynyttä univelkaa tai joka on henkisesti siinä pisteessä, että hän vain nukkuisi, tuijottaisi seinää, ei saisi itselleen vaatteita päälle tai ruokaa lämmitettyä tai purskahtelisi hallitsemattomasti itkuun joka välissä? Kyllä, lapset elävät aikuisten rinnalla arkea ja vaikeammat kaudet kuuluvat jokaisen perheen elämään...

Mutta ääritilanteissa, ennen nykymuotoista itse pärjäämisen ja pieniin perhepiireihin eristäytymisen ajanjaksoa, joku muu aikuinen olisi kenties ottanut lapset siipensä alle siihen asti, että vanhempi saa asiansa kuntoon. Voisiko päivähoito olla lastensuojelun avohuollon toimenpide siinä mielessä, että sillä tuettaisiin vanhemman kuntoutumista, lapsen hyviä vertais- ja aikuissuhteita ja siten koko perheen hyvinvointia?

Ei meidän perheessämme ei ole masennusta tai päihdeongelmia. Kummankaan pää ei leviä (paitsi ajoittain "normaaleissa" rajoissa). Lapselle on mahdollistunut hyvän pituiset talvi- ja kesälomat ja opiskeluaikanani myös arkivapaita hoidosta. Hoitopäivät ovat olleet maksimissaan kahdeksantuntisia ja tilanteesta riippuen lyhyempiä. Siitä huolimatta itselleni on muodostunut huono omatunto siitä, jos ja kun vien lapsen hoitoon - niin monessa paikassa tuntuu vanhempien sättimistä esiintyvän.

Otetaanpa pari esimerkkiä elävästä elämästä, jotta joku superäiti ja paremmintietäjä voi kouraista niiden aikana kourallisen sepeliä heittovalmiuteen; Kun opiskelin täysipäiväisesti ja tavoitevauhtia nopeammin (tein muuten paperilla 3,5 vuoden pituisiksi arvioidut opinnot reilussa 2,5 vuodessa), se tiesi tentteihin lukemisen sekä esseiden ja raporttien kirjoittamisen ohella lukuisia luentotunteja ja erilaisissa työkentälle sijoittuvissa hankkeissa vietettyjä iltoja, arkipäiviä ja viikonloppuja.

Tein esimekiksi kymmeniä tunteja opintoihin kuuluvaa yövapaaehtoisen hommaa turvatalolla. Näiden vuorojen aikana mies hoiti lasta illan ja yön. Joskus sain nukuttua vuorojen aikana ja joskus oli kiireisempää. Tuolloin aamupäivällä oli pakko saada jokunen tunti kunnollista unta ennen kuin tartuin taas tenttikirjaan ja hain lapsen iltapäivällä hoidosta.

Se mitä henkilökunta kenties näki, oli väsyneen ja nuutuneen näköinen mutsi, joka toi lapsensa hoitoon aamulla - samoilla silmillä kuin oli lähtenyt neljän jälkeen iltapäivällä liikkeelle kohti hankehommia. Sama leväperäisesti käyttäytyvä mutsi käveli seuraavaksi kotitalon ovesta sisään (asumme päiväkodin vieressä) ja haki lapsen iltapäivästä pihalta. Mutta sitä, mitä noiden kotiseinien sisällä tapahtuu, ei voi henkilökunta tietää, ellei vanhempi vuodata tarinaansa syyllisyydentunnoissaan jokaiselle, joka sitä suostuu kuuntelemaan.

Olipa kerran myös mutsi, jolla paloi kesken tenttiputken hermo ihan totaalisesti eikä mikään enää tarttunut päähän. Lenkkikamat päälle, 45 minuutin pyrähdys päivän päätteeksi ja suoraan lenkkikuteissa hakemaan lapsi hoidosta hieman etuajassa. Illalla mies lähti puistoon ja pelaili lautapelejä lapsen kanssa, kun luin kirjan loppuun "uudella päällä". Ehdinpä sen lisäksi leikkiä lapsen kanssa junaradalla sen sijaan, että olisin opiskellut viimeiset kolme varttia väkisin, huonommilla tuloksilla ja juossut illalla. Juuri tästä syystä meillä ei lasketa, mutta lasketaanko päiväkodissa?

Opiskeluhommia on kuitenkin tehty niin päivällä, illalla kuin yölläkin, aina sopivassa välissä, täyttä työpäivää ja välillä -iltaakin tekevän miehen kanssa lapsen huolenpidosta vuorotellen. Kummankin puolen isovanhemmat ovat aktiivisesti mukana työelämässä ja auttelevat mielellään työajan ulkopuolisten menojen osalta, mutta perusarki hoidetaan silti kahden vanhemman voimin (mikä sekin on luksusta moneen perheeseen verrattuna).

Päiväkoti on kolmivuotiaan lapsen kaverisuhteiden, monipuolisen aktiviteetin (jumppasalit, retket, yhteisleikit, musiikki, taiteilut, teemapäivät) kannalta tosi korvaamaton palanen meidän arkea. Lapselle tärkeät kaverit ja läheiset aikuiset näkyvät ja kuuluvat tämän jutuissa ja nyt kesälomalla päiväkotiin kaivattaisiin ainakin kerran viikossa leikkimään - tylsempinä kotilomailun viikkoina useamminkin.

Opiskelun loppurutistukseni ja työarjen välissä on kaksi kuukautta aikaa: kesä- ja heinäkuu, joista heinäkuun saimme ilmaiseksi loma-ajaksi vain pitämällä lapsen "kirjoilla" kesäkuun ja maksamalla (täyden) hoitomaksun. Kesäkuussa lapsi teki kokonaiset kolme hoitopäivää, muun muassa sairastelupäiväni ja pakollisen työmenoni vuoksi. Jokaisella kerralla huomasin selitteleväni, miksi tuon lasta hoitoon, vaikka tiedän, etten itse sitä vastaavassa tilanteessa työntekijänä olettaisi - eihän vanhemmilla ole mitään tilivelvollisuutta menoistaan.

Ja vaikken ole lapsen ryhmässä mitään kyttäämistä tai laskemista kuullut, sitä kuulee muualta niin paljon että hoitoon viedessä oikeasti miettii: "mitä ne nyt ajattelee" tai "puhutaankohan tästä nyt selän takana".

Olen seurannut aiheeseen liittyvää keskustelua eri tiedotusvälineiden uutisten ja artikkeleiden kommenttiosioissa ja varhaiskasvatusalan Facebook-keskusteluryhmissä ja haluaisin päätellä pikkuhiljaa tämän pohdinnan eräästä ryhmästä poimimaani herkulliseen rinnastukseen:

Miettikää nyt oikeasti, jos menisitte perheen kanssa ravintolaan sunnuntaina ja siellä olisi joku naama nurinpäin oleva tarjoilija tiuskimassa. Ai miksi? Kun hänen mielestään ravintolan kuuluisi olla auki vain arkisin. Ja hänen mielestään lapsikin nauttii enemmän kotiruuasta. Lisäksi hänen mielestään kaikki hyvät perheet ovat kotona tai kirkossa sunnuntaisin.

Unohtamatta, että hänen mielestään vain sellaisten perheiden tarvitsee saada ruokaa ravintolassa, jotka eivät saa ruokaa itse tehtyä perustellusta syystä. Hänen mielestään lapsen etu on oppia sunnuntaisin oman äidin ja isän opissa ruuanlaittoa ja leipomista sen sijaan että kärsii hälyisessä ravintolassa. On myös ilman muuta selvää, että hän ei omia lapsiaan tuonut ravintolaan kuin äärimmäisessä hädässä ja voi miten hyviä niistä lapsista tulikaan!

Ei, varhaiskasvatusalalla työskentelevän tehtävä ei mielestäni ole kertoa, miten hänen mielestään lapset hoidettaisiin täydellisessä maailmassa tai miten hän on supervanhempana ratkaissut omian lastensa hoidon. Heidän tehtävänsä ei ole työajallaan tai ammattinimikkeensä varjolla tuomita tai jakaa perheitä eri kasteihin heidän työssäkäymisensä, kulttuurisen taustansa, varallisuutensa tai muiden tekijöiden nojalla.

Perheiden kanssa voi käydä dialogia, kuunnella, mitä kussakin perheessä tapahtuu, kenties keskustella esimerkiksi kotona pienemmän sisaruksen kanssa olevan vanhemman kanssa siitä, minä päivinä ryhmässä järjestetään erityisiä juttuja kuten jumppaa tai retkiä ja siitä, mihin aikaan esimerkiksi pienryhmätyöskentelyä tai yhteistä ohjelmaa toteutetaan ryhmässä.

Näin sellaiset lapset, jotka ovat hoidossa virikkeitä saadakseen ja vanhemman jaksamisen tueksi voivat olla hoidossa esimerkiksi kolmena, fiksuna päivänä viikossa tai ryhmän toiminnan kannalta mielekkäinä tunteita, jos perheellä ei ole erityisiä toiveita hoitopäivien tai -aikojen suhteen. Mutta keskustelu ja kokonaistilanteen molemminpuoliseen näkemiseen pyrkiminen pitäisi tapahtua kasvatuskumppanuuden osapuolten välillä, ei kahvihuoneissa tai netissä.

Joten omalta osaltani lupaan seuraavaa: Työssäni lasten ja perheiden kanssa, kasvatuskumppanuuden toisena osapuolena töissä ja toisena osapuolena vanhempana pyrin parhaani mukaan välttämään tulkintojen tekemistä tai spekulaatioita perheiden tilanteista. En vahtaa tai laske tuomisia, hakemisia tai olemisia sen enempää kuin laki ja työtehtäväni edellyttävät.

En puhu pahaa tai kauhistele perheiden hoitoratkaisuja kollegoilleni. Ja jos huomaan tähän sortuvani, annan itselleni napakan, henkisen potkun takalistolle. Teen hoitoon tuotavien lasten kanssa yhdessä päivistä mahdollisimman hyviä, riippumatta siitä onko heidän pakko olla hoidossa sillä hetkellä - koska se on työtäni.

 

 

 

Share

Kommentit

Amma
Why you little!!

Tässä on puolensa ja puolensa. Kävin joskus äitini kanssa aika kovaa keskustelua aiheesta subjektiivinen päivähoito-oikeus. Hän on tietysti entisenä tarhan työntekijänä (lastenhoitaja) ja perhepäivähoitajana sitä mieltä, että lapsella on oikeus olla kotona mahdollisimman paljon. Minä taas olen sitä mieltä, että jokaisella on omat syynsä laittaa lapsi hoitoon. Tuskin kukaan, kuka viihtyisi lapsen kanssa kotona ja jolla olisi siihen mahdollisuus kaikin puolin sekä tarvittaessa käyttää esim. päiväkerhoja lapsen sosialistamiseen, laittaisi lastaan koko päiväksi hoitoon.

Kuitenkin, en näe huonona asiana rajata subjektiivista hoito-oikeutta jollakin lailla. Sitä en tiedä, onko se 5h/pv, 8h/pv, 10pv/kk, 15pv/kk vai mitä, mutta jos toinen tai parhaimmillaan molemmat vanhemmat ovat kotona päivät (enkä nyt edes laske tähän opiskelijoita, ne tekee pääsääntöisesti enemmän kuin palkkatyössä olevat ihmiset..) niin en ymmärrä, miksi lapsen pitäisi olla hoidossa parhaimmillaan 7-17. Jos taas puhutaan esim. mielenterveysongelmista, niin silloin asia on eri, mutta niin..

Pääasiassa kuitenkin kaikilla on asiaan varmasti joku syy. On se sitten se, että hyvä hoitopaikka halutaan säilyttää, kotona olevan vanhemman pää leviää tai ei vain fyysisesti kykene esim. sairauden takia lapsen kanssa touhuamaan 24/7. Koitetaan olla tuomitsematta toisia ja poistaa tuo selittelyn tarve, sillä sillä saadaan pääsääntöisesti vain huonoa mieltä kaikille aikaiseksi. Selittäjän pitää miettiä, miksi pitää selittää asiaa ja kuuntelijalla tulee olo, että olisihan tämä asia nyt mennyt selittämättäkin.

Mutta voi hitto, mä toistan itseäni, mutta sä olet viisas nainen. Ja hyvä ilmaisemaan itseäsi.

phocahispida

Mielestäni on sekä kenttäväen jaksamisen että sen paljon puhutun "lasten parhaan" näkökulmasta hyvä pohtia hoitopäivien määriä ja kestoja, jos perheiden tilanne sen sallii. Puhuisin kuitenkin ehkä mieluummin subjektiivisen hoito-oikeuden kohdistamisesta ja vaihtoehtojen skaalan laajentamisesta jokin rajaussysteemin kehittämisen sijaan. En toki ole asiassa asiantuntija.

Uskoisin itse, että tähän auttaisi kepin sijaan enemmän porkkana. Olisi enemmän koko maan kattavia työkaluja ja vaihtoehtoja esim. osapäiväisyyden suhteen. Voisi valita juuri vaikkapa tietyn määrän päiviä kuukaudessa ja se maksaisi hinnan x. Tai sitten tuntipelinä siten, että saataisiin sekä hoidon että perheiden kannalta fiksu paketti kasaan.

Jos perheiden tekemisiä ja olemisia pitää ryhtyä jakamaan jotenkin katergorioihin tyyliin:
1) Työssäkäyvät
2) Opiskelijat
3) Työllistämistoimissa / työnhakuun liittyvissä koulutuksissa mukana olevat
4) Ns. virikelapset eli vanhemmat sisarukset tms.
5) Ns. erityistapaukset eli mt- tai päihdekuntoutujat, fyysiset kuntoutujat jne.
6) "Laiskat systeemin hyväksikäyttäjät"

Niin kukapa sen karsinnan ja luokittelun tekisi, kuka laatisi luokitteluperusteet, kehittäisi byrokratian, valvoisi toteutumista, varsinkin kun perheiden tilanteen ja "kategoriat" voivat vaihtua vuosittain, kuukausittain, viikottain... säästettäisiinkö tällaisen systeemin rakentamisella sitä paljon puhuttua rahaa?

Voisi ainakin mennä tiukoille. 

Ja kiitos. <3

Amma
Why you little!!

Joo mut eikö kaiken kategorisoimista ja luokittelua rakasteta yli kaiken? Pistetään vaan lisää byrokratiaa peliin!

Mutta porkkana kuulostaa hyvältä!

Jep niinhän se on, niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, että kun ei tiedä kokonaisuutta niin ei pitäisi olla varaa tuomita... Hyvin kirjoitettu taas kerran! 

phocahispida

Varmasti tilanne on hieman eri, jos tietää perheiden kanssa paljon keskusteltuaan, mikä tilanne on ja silti omasta näkövinkkelistä käsin ratkaisut ihmetyttävät - silti kyseenalaistan sen, auttaako asian kauhistelu mitään vaan onko tukeminen ja lapsen huomioiminen tarpeen vaatimalla tavalla parempi keino.

Miimii (Ei varmistettu)

Hyvää pohdintaa. Mä varmaan elän jossain kuplassa, koska en ole koskaan kuullut tällaista spekulointia harrastettavan päiväkodin henkilökunnan keskuudessa.. Tosin en olekaan ollut siellä kahvihuoneen puolella. Voi harmi, jos tää on yleistä! Itse en todellakaan selittele tekemisiäni ja työtilannettani päiväkodilla, etäpäivinä tulee vietyä ja haettua lapset himaverkkareissa, ja pk:lta on suora näköyhteys meidän pihalle. Jos käyn ruokakaupassa etäpäivän aikana, menen kyllä kiertoreittiä etten kulje pk:n ohi, mutta tämä lähinnä lasten takia.

Mun mielestä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on vähän vaarallinen tie, ja jotenkin iso askel menneisyyteen. Sun esittämä kategorisointi on tosi pulmallista ja mietin, minkä mittakaavan säästöt tässä oikeasti tehdään, tohon systeemin väärinkäyttäjät -kategoriaan ei voi kuulua kovin paljon porukkaa.

phocahispida

Tuo spekuloinnin esiintyminen ja keskustelun sävykin on varmasti yksikkökohtaista tai jopa ryhmäkohtaista eikä läheskään kaikissa päiväkodeissa, joiden arkeen olen päässyt kurkistamaan, ole moista osunut korvaan. :)

Yhdeksi keinoksi päiväkotipäivien lyhentämiseen ja hoidon kohdistamiseen ns. tositarpeeseen on esitetty kellokorttia, mikä voisi joissain tapauksessa saada perheet miettimään ns. palvelutarvettaan, mutta toisaalta, vaikuttaisiko se ollenkaan ns. nollamaksuluokkalaisten käyttö- tai täyttöasteeseen... 

Ja en tosiaan esittänyt tuollaista kategorisointia mitenkään toimivana systeeminä, koska en tosiaan keksi, miten järkevillä toimilla oikeasti muka karsittaisiin "systeemin väärinkäyttäjät" muista. Tämä on oikeasti tosi haastava asia! :/

Kasvattaja (Ei varmistettu)

Työpaikan kahvipöytäkeskustelut ovat paikka, jossa voi tuulettaa, joskus kärkevästikin. On myös perheen valintaa miten paljon vanhemmat tekevät työtä tai miten kireälle opiskelunsa vetävät - lasten hyvinvoinnin kustannuksella ? Perheet voivat käyttää päivähoitopalveluja sallituissa rajoissa, samalla he vastaavat omien lastensa htvinvoinnista ja jaksamisesta. Ammattilaisten kuuluu kohdella kaikkia asiakkaita hyvin ja tasavertaisesti, mutta heillä on oikeus sanoa mielipiteensä. Ammatillisuus on sitä, ettei omat mielipiteet näy työskentelyssä, vaan se on on aina hyvää ja positiivista.

phocahispida

Onhan vertaistuki ja tuulettaminenkin tärkeää, mutta joku perustavanlaatuinen kunnioitus olisi hyvä olla siitä, miten ihmisistä puhutaan - niin kuin lähes kaikilla tuntemillani ammattilaisilla onkin! 

Ihan joka perheessä se työn teon tai opiskelun määrä ei ole yksiselitteisesti valintakysymys, ellei sitten halua pudottautua elämään tukien varassa tai köyhyysrajan alle - ellei siellä jo ole. 

Viimeisen lauseen kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä ja se on erityisen tärkeä pointti!

Uusi Alku

Tää on niitä juttuja et mietin aina kirjoitanko vai annanko olla, useimmiten annan olla. Päiväkodissa johtajanakin työskennelleenä (mitäpä sillä tittelillä oikeastaan väliä) oon kokenut, että osa työntekijöistä juoruaa ja suuri osa ei. Paljon riippuu ilmapiiristä ja päiväkodin hengestä. Veikkaan, että väsyneet ja tiukilla olevat, uupuneet hoitajat juoruaa enemmän. Usein kuitenkin taustalla on jokin syy, ehkä huoli tms. Työntekijä usein näkee esim. isomman sisaren surun (tai miten kukakin lapsi sitten oireileekaan), kun äiti on kotona pienemmän kanssa, hoitaja lohduttaa lapsen erosurun vanhemmasta jne. Se tuntuu pahalta myös hoitajasta. Olen ottanut noita tunteita vastaan itsekin - kerran jopa melkein itkenyt, kun tuntui niin pahalta lapsen puolesta ja suru ja itku oli niin riipivää ja sydäntä viiltävää.

Eniten sydäntä riipii kuitenkin se, että 20 lapsen kanssa ei yksinkertaisesti riitä aina aikaa pysähtyä jokaisen pienen tunteen äärelle. Kotona siihen on huomattavasti paremmat edellytykset. Minä lähdin päiväkodista lopen uupuneena, kun ryhmä lyötiin neljällä lapsella ylipaikoille. Tiesin, että nyt loppui laadukkaan ja hyvän päivähoidon aika ja tulee sellainen, jonka takana en pysty enää selkä suorana seisomaan. En ollut valmis ajamaan itseäni loppuun, vaikka työtä rakastinkin ja tiedän olevani siinä hyvä. Ja oikeaan aikaan lähdin, mitä olen ex-työkavereilta kuullut.

Hyvä hoitaja saa lapsen viihtymään hoidossa, silti oon ihan pikkiriikkisen sitä mieltä et koti on lapsen paras paikka (turvallinen ja rakastava koti siis). Lapsen tulisi viihtyä kotona.

phocahispida

Eivät kaikki työntekijät tietenkään juorua ja tuo huoli oli hyvä näkökulma asiaan ja jotkin tilanteet lasten kanssa ovat sydäntäsärkeviä, mutta toisaalta koetan ajatella että kun siinä tilanteessa ollaan, niin tehdään parhaansa, jotta lapsi tulisi kohdatuksi.

Riski sille, ettei aikuinen ehdi olemaan läsnä ja sanoittamaan, kohtaamaan ja tasoittamaan tunteita onkin mielestäni isoin riski isoissa ryhmissä, kuten nostitkin esille. Monella nosuee siinä kohtaa seinä vastaan, kun aika ja mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin vedetään liian tiukille - siksikin nykyinen poliittinen ilmapiiri päivähoidon resurssointia kohtaan tuntuu niin käsittämättömältä.

Lapsen tulisi viihtyä kotona, jos siellä on kaikki kunnossa, mutta kyllä sosiaalinen, omanikäistensä kanssa leikkimisestä nauttiva ja vaihtelua leikkeihin, leluihin tms. kaipaava lapsi nauttii myös sopivan pituisista hoitopäivistä - näin voisin väittää ainakin oman kolmivuotiaani kohdalla, joka tylsistyy kesälomalla Linnanmäki-, puisto-, museo- ja mökkireissuista huolimatta. 

Ihan pienten lasten kohdalla moni vanhempikin varmasti toivoisi, että mahdollisuuksia pidempään kotihoitoon jomman kumman vanhemman taholta olisi löytynyt ja siksi työelämän jousto esim. osa-aikaisuuksien tms. suhteen kaipaisi varmasti kehittämistä. :)

varhaiskasvattaja (Ei varmistettu)

Kahvipöytäkeskustelut ovat nimensä mukaisia. Mikähän siinä on, etten ole kyseisiä keskusteluja ehtinyt yli 15-vuotisen päiväkotiurani aikana käymään. Olen kyllä pyytänyt usealtakin johtajalta lupaa kahvikupin tuomiseksi ryhmään, koska kahvitteluun ei ole aikaa, olen mieluummin läsnä ryhmässä, sillä siellä ei koskaan ole riittävästi väkeä, ammatillisesti kun katsoo. Silkkaa ammattitaidottomuutta jatkaa kahvipöytäkeskusteluja, jos siellä vanhempia arvostellaan. Ammattitaitoinen varhaiskasvattaja pyytää vanhempia kasvatuskeskusteluun eikä rutkuta asioista työtovereilleen, se on kaikki ajanhukkaa. Uskallan kuitenkin vastaavanlaisten keskustelujen ja kahvitteluaikojen vain lisääntyvän ja pidentyvän hallituksen säästötoimenpiteiden myötä, kouluttamattoman henkilökunnan ja lapsimäärien ryhmissä lisääntyessä.

phocahispida

Jokainen lasten kanssa toiminut tietänee, että edes muutaman minuutin pysähdys itsekseen tai aikuisseurassa, ei siis puhuta mistään pitkistä ajoista, mutta vaikka sen kahvikupin verran, tekee oikeasti ihmeitä omalle henkiselle ja ehkä fyysisellekin jaksamiselle. Sen jälkeen jaksaa taas olla läsnä. Siksikin ihmettelen, miksi se aika pitäisi käyttää negatiiviseen vatvomiseen.

Kuten muuallakin kommenteissa todettiin, säästötoimenpiteet, kiristyvä työarki, väsyneet työntekijät ja isommat ryhmät kuormittavat henkilökuntaa ja väsyneenä ja loppuun ajettuna sitä etsii helposti syntipukkia tilanteeseen ainakin osittain väärästä suunnasta eli perheistä, jotka toimivat tavalla, joka lisää työn kuormitusta. 

Olen samoilla linjoilla siitä, että perheiden kanssa keskustelu on ensisijaista ja tietyn pisteen jälkeen (kun unohdetaan rakentavuus ja ammatillisten neuvojen kysyminen kollegoilta ja jäädään valituksen tasolle) homma menettää viimeisenkin hedelmällisyytensä.

Stine (Ei varmistettu)

Palataan asiaan sitten kun olet hoitanut vanhempiaan ikävöiviä itkeviä 1-2 v lapsia heinäkuun, kun heidän vanhempansa lomailevat, ja samaan aikaan oma alakouluikäinen lapsesi viettää kesälomaansa yksin kotona, itkien ja ikävöiden perääsi. Lisäksi lapset joita hoidat ovat hoidossa vain siksi että se on ilmaista, ja sinulle maksetaan kaikesta niin vähän ettet voi omaa lastasi lähettää millekään leirille, koska ei ole varaa.

phocahispida

Uskon kyllä, että kesäpäivystykset ja tilanteet, joissa lapset ovat hoidossa vanhempien lomaillessa, kuumentavat tunteita ihan eri tasolla kuin se, että joku kipaisee ruokakaupassa työmatkalla. 

Jos perheiden kanssa on keskusteltu siitä, että loma-ajan hoito on tarkoitettu työssäkäyville tai kesäopintoja tekeville ja silti perhe ilmoittaa lapsen hoitoon, ei asialle oikein voi mitään, ellei asiasta tehdä jossain vaiheessa sellaista, että perheen pitää todistaa hoidontarpeensa jollekin taholle.

Alakouluikäisten pitkät kesälomat pistävät monet perheet tiukoille, kun omien lasten lomalla olisi mukavaa ja tarpeenkin ehtiä olla paikalla ja läsnä, eikä kaikilla perheillä ole isovanhempien ja kummien tms. hoitoverkostoa tai muita lomajärjestelyjä helpottavia turvaverkkoja. Itsekin olen hoitanut lukioaikoina monen perheen lapsia hankalimpien lomaviikkojen yli.

Harrastusvinkkinä yleisesti tätä asiaa miettiville(kin) täytyy vilauttaa partiota; Harrastus on edullinen, kiva ja monipuolinen ja kesäleireille pääsee ainakin joka ikisessä tietämässäni lippukunnassa jopa ilmaiseksi tai ainakin minimaalisella leirimaksulla, jos perheellä on taloudellisesti tiukkaa. Sama pätee muihin harrastuksen jäsen- ja osallistumismaksuihin. :)

Ällystynyt ope (Ei varmistettu)

Toivon, että tämän kommentin kirjoittaja ei työskentele kasvatusalalla, sillä niin törkeää asennevammaa sairastat. Äitinä ja opena minua kylmää. Viljelet urbaaneja legendoja, joihin itse en ole ainakaan opettaja törmännyt. On oman ammattitaitosi puutetta, jos et osaa keskustella vanhempien kanssa esimerkiksi lomaan liittyviä asioita (enkä tuolla asenteella kyllä ihmettelekään). Päivähoito on hyvin harvalle ilmaista, ja hyvin hyvin harva tuo lapsensa omien lomiensa aikana hoitoon. On myös tilanteita, joissa lapsen on kertakaikkiaan parempi viettää päivänsä päiväkodissa. Vanhemmat eivät ole meidän vihollisiamme, vaan asiakkaitamme.

Kouluikäiset lapsesi itkevät perääsi (jos ovat itkeäkseen) työskentelitpä sitten päiväkodissa, kaupankassalla tai aivokirurgina. Jos tunnet omien lastesi tilanteesta syyllisyyttä, niin suosittelen lämpimästi vaikka palkantonta vapaata :)

Hyvä siitä tulee (Ei varmistettu)

Kyllä mun mielestä saa vähän vanhempiakin kritisoida ja ehkä vanhempien katsoa peiliin jos aika moni jättää kasvatustyön ja rajat päivähoitoon ja kouluille, mutta oon myös sitä mieltä että ammattimainen pitää olla joka työssä, eli turhat löpinät ja spekuloinnit pois. Päälimmäisenä itselle jäi tekstistä kysymys, Miksi kukaan edes jaksaa miettiä mitä muut ajattelevat vain sinä itse tiedät oman tilanteesi! Selittelyt tms sikseen ja antaa ihmisten spekuloida jos se tuo heille sisältöä elämään?

phocahispida

Saahan näitä asioita pohtia, varsinkin yleisemmällä tasolla ja miettien sitä, miten päiväkodin ja koulun rooli on mahdollisesti muuttunut vaikkapa suhteessa viimeisiin vuosikymmeniin, mutta jos mennään kauhean pitkälle tulkinnoissa yksittäisen perheen asioiden osalta tai henkilökohtaisuuksiin, silloin itselle tulee sellainen hyvän maun ja käytöksen ja ammatillisuuden raja vastaan.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Siitähän siinä on nimenomaan kyse, että perheiden kanssa keskustellaan asioista, jotta kasvattajat ymmärtävät perhettä, perhetilannetta ja lapsen parasta. Rohkeasti täytyy vain vanhempien kanssa puhua jos tuntuu, ettei hoitokuviot toteudu syystä tai toisesta. Harvoin vanhemmat näkevät lapsen tilannetta päiväkotihenkilökunnan näkökulmasta ja päinvastoin ellei asioista puhuta. Siis mielestäni sinun ei tarvitse antaa potkua takalistoille jos tekee mieli alkaa kyseenalaistamaan jonkun ratkaisuja, vaan sitten tulee reilusti perheen kanssa asiasta jutella. Ja voin taata, että tulee niitäkin perheitä, joiden ratkaisuja ei vaan ymmärrä ja hyväksy, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin on ihan oikeus nurista kahvipöytäkeskusteluissa...kunhan asioista on vaan keskusteltu ja yritetty löytää paras ratkaisu perheen kanssa.

phocahispida

Ihan hyvä tarkennus! Toki jutellaan vanhemmille ja kerrotaan henkilökunnan näkemys asiallisesti esim. siitä, miten pk-arki rakentuu.

Dialogi on tärkeää! Näin pk:n väkikin tietää, mitä perheelle pääpiirteissään kuuluu - siinä määrin kuin on tarvis, jotta lapsen kanssa asiat sujuvat puolin ja toisin.

Eikä kaikkea voi ymmärtää esim. omien arvojen tai periaatteiden kanssa risteävien ratkaisujen osalta, mutta selän takana pahan puhuminen kuulostaa ikävältä - kyllä sen yleensä erottaa, keskustellaanko asiallisemmin vai lähdetäänkö siitä, että vanhemmat ovat ihan pohjasakkaa; Näitäkin päänavauksia kuulee.

Marjo
Saa olla

Hyvä kirjoitus! Lisäisin kateorialistaasi vielä yrittäjät/freelancerit, joilla töiden (ja tulojen) määrä saattaa vaihdella todella paljon. Bloggasin muuten juuri silpputyöläis-freelancerin lapsen päivähoitopohdinnoista: http://vauvanukkeleikki.blogspot.fi/2015/07/silpputyolaisen-lapsi-hoidossa.html

phocahispida

Kiitos tästä!

En tajua, miten unohdin tuon - vaikka siis repäisin tuon "kategorisoinnin" nopeasti ns. hatusta havainnollistaakseni perheiden lajittelun lähtökohtaistakin vaikeutta.

Puolisoni on ollut yrittäjä ja moni kaveri tekee kausiluontoista, epäsäännöllistä ja ajoittain todella hektistä yrittäjän tai freelancerin hommaa; Olisi siis pitänyt muistaa luonnostaan!

Pitää käydä lukemassa, kunhan metsän keskeltä kotiudun parempien nettiyhteyksien äärelle. ;)

Leena80 (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kirjoituksesta. Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa blogikirjoitukseen, koska olen koko kevään saanut kokea huono äiti fiilistä viedessäni lähes neljä vuotiasta esikoistani kolmena päivänä viikossa viideksi tunniksi hoitoon ollessani vastasyntyneen kanssa kotona. Milloin olen saanut kuulla hoitohenkilökunnan luentoja perheytymisen tärkeydestä, milloin mustasukkaisuuden pahenemisesta tai muuten kuittailuja lapsen oikeudesta kotona oloon. En ymmärrä mitä tällä haetaan ja olen miettinyt onko tämä kuinka yleistä?? Olen kertonut tilanteestamme hoitohenkilökunnalle, mutta lähes joka kerta viedessäni esikoista hoitoon saan kuulla kuittailuja. Ymmärtäisin asian jos esikoiseni olisi hoidossa joka päivä klo 7-17 tyylillä, mutta näin ei siis ole. Vilkas esikoiseni nauttii hoitohetkistä ja kavereista enkä ole kertaakaan joutunut suostuttelemaan häntä hoitoon. Saan itse pienen hetken päivässä aikaa keskittyä vauvaan ja tehdä lämpimän ruoan illaksi valmiiksi. Keneltä tämä on pois?

Amma
Why you little!!

Luin juuri jostain (ehkä lähiömutsilta), että kuopuksen syntyessä esikoinen oli nimnomaan viihtynyt hoidossa, koska se oli ainoa paikka, joka ei ollut muuttunut vauvan syntymän myötä, missä lapsi sai olla vain oma itsensä. Se avasi omiakin silmiä enemmän, että vaikka vauvan myötä asiat pyritään pitämään samalla mallilla kotonakin, niin ei se aina välttämättä onnistu. Että ehkä se iso lapsi kaipaakin juuri sitä. Jos lapsen jättäisi pois tutusta hoidosta ja veisi kotihoidon ohella esim. kerhoon, mikä vaikutus sillä olisi? Oudot lapset, oudot aikuiset, ei mitään tuttua tarttumapintaa.. Kyllä mäkin koen, että se tuttu hoitopaikka olisi siinä vaiheessa parempi.

phocahispida

Eräässä tuttavaperheessä uuden lapsen odotuksen aikana oli tehty ryhmässä automaattinen oletus, että esikoiselta vapautuu paikka ennalta määrittelemättömäksi, kohtuupitäksi ajaksi kuitenkin. 

Ja kun esikoinen haluttiin pitää hoidossa muutamana päivänä ja osa-aikaisesti, henkilökunta oli ihan järkyttynyt asiasta - varmasti vanhemmuuden huippuhetkiä.

Olen itse sellainen, että lapseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa olen aika herkillä ja muutenkin, jos koen tulleeni kohdelluksi epäreilusti tai epäsensitiivisesti (varsinkin pidempään), on sitä tunnetta tai tilanteita vaikea ottaa puheeksi, ilman että alkaisin itkeä. Se on ärsyttävää, sillä ko. asiat eivät yleensä ole maailmanlopun juttuja ja tuntuu että ylitsevuotavan oloinen tunnereaktio vie pohjan keskustelulta.

Jos kohdallasi on mahdollista, voisit ehkä koettaa asiallisesti sanoa, ettet kaipaa tästä asiasta jatkuvaa palautetta.

Olette tehneet ratkaisunne perheenne kokonaishyvinvointia ajatellen ja mielestäsi olisi tärkeää ylläpitää lapsenne sosiaalisia suhteita ja tiettyä normaaliuutta arjessa; Hän saa kuitenkin aiempaa enemmän aikaa myös kotona ja vanhempien/vanhemman kanssa.  

Muistuttaisin itse myös siitä, että hyvässä hengessä käyty vuoropuhelu ja onnistunut kavatuskumppanuus olisivat sinulle tärkeitä, mutta mikäli keskustelun sävy on jatkuvasti perheenne ratkaisuja kriittisesti kommentoivaa tai jopa tuomitsevaa, se nakertaa kasvatuskumppanuutta.

Tai näin tekisin itse, jos itkultani ja niiskutukselrani kykenisin. ;)

Leena80 (Ei varmistettu)

Kiitos tuesta ☺. Ja olen ajatellut kuten aikaisempi kommentoiakin että jos nyt ottaisin lapsen kokonaan hoidosta pois menettäisi hän samalla kaverit mikä ei ehkä tässä muutoksessa olisi hyvä juttu. Täytyy syksyllä ottaa asia puheeksi jos edelleen nousee esille, mikäli siis tunteiltani pystyn..

Kommentoi