Niin lähellä niin kaukana

Menemme tänään katsomaan taloa, jonka huoneissa olen kuljeskellut ja jonka ikkunoista olen katsellut ulos unissani viime kuukausien aikana. Keskellä elämäämme, mutta silti keskellä ei mitään, monen matkan varrella ja monen samansuuntaisen tien päässä. Lapsuudesta asti eläteltyä unelmaa, joka voi joko toteutua tai olla toteutumatta.

Voin uskotella, että muistuttamalla itseäni realiteeteista, todennäköisyyksistä ja muista arjen ankeuksista, vältyn pettymykseltä, jos talosta ilmeneekin jotain mahdotonta, asuntoamme ei osteta tarpeeksi nopeasti tai joku ehtii hieroa kaupat talosta ennen meitä. Kun taloudellisia mahdollisuuksia kahden kodin välissä elämiseen ei ole, täytyy elää välitilassa, odottaa puheluita, toivoa sähköposteja ja samalla pelätä niitä.

Tosiasia on kuitenkin se, että itku siitä tulee, järkeilystä ja elämäntapaskeptisen puolison synkistelyistä huolimatta, jos aika ja kesän hiljainen asuntojen myyntikausi ajavat onnemme ohi. Niin kuin mekin viime aikoina aika usein, erään haaveilijan katseen seuratessa kohdettaan haikeana mahdollisimman kauan. 

En muista, milloin olisin viimeksi halunnut mitään näin kovasti ja vastaavasti koettanut vahvistaa itseäni menetyksen varalta. Ainakin tietää elävänsä ja kaipaavansa, jos ei muuta.

 

 

 

Share

Kommentit

Raissi
RetroPrinsessa

Tiiän niin tuon fiiliksen. Meillä meni aikoinaan yksi ihanuus ohi siitä syystä, että omaa ei oltu vielä myyty. Vieläkin muistelen kaiholla sitä vanhaa taloa. Onneksi menetystä helpotti se, että välittäjä soitti meille myöhemmin ja kertoi talosta löytyneen hometta kellarista. En olisi pystynyt siellä varmaan asumaankaan, kun mulla on niin paha homeallergia. 

Jälkeenpäin tajusin, että mulla rupes aina yskittämään kun käytiin sitä kattomassa. Onni onnettomuudessa siis. Mutta olihan se IHANA! 

phocahispida

Mun pitäisi varmaan oikeasti rekrytoida sut vaikka herkkuruokapalkalla käymään siellä mun kanssa, ennen kun / jos / ehkä hankitaan se (jos ehditään). ;)

Raissi
RetroPrinsessa

Sopii :D

Kommentoi