Niitä hyviä hetkiä

Jos keskiviikkona oli jotenkin erityisen raskaan tuntuista pakertaa arkea läpi - siitä paljon puhutusta aamusta alkaen (kiitos muuten kaikille keskusteluun osallistuneille!), oli tiistaina huomattavasti letkeämpi päivä.

Olikin ihan paikallaan käydä läpi näitä toissapäiväisiä kuvia, sillä niitä karsiessani ja muokatessani palasi hyvin mieleen, että reissussa, menossa ja meiningissä lapseni osaa käyttäytyä varsin mallikelpoistesti. Eikä niitä kiukkukohtauksia saada pahemmin myöskään isovanhemmilla tai kylässä - pitäisi ehkä pyytää useammin vieraita meille, jos vieraskoreus siirtyisi kotiinkin.

Kävimme tiistaina Liikenneturvan järjestämässä tilaisuudessa keskustelemassa lasten autossa kuljettamiseen liittyvistä turvallisuusasioista sekä kyselemässä asiantuntijoilta turvavälineiden valinnasta - isommille tai pienemmille lapsille. Poimin tilaisuudesta ajateltavaksi ja taskuun muutamia vinkkejä sekä yhden postausaiheen. 

Kuutti oli puolestaan omassa elementissään eli santsaamassa hedelmiä ja minismoothieita aamiaispöydästä, tutkimassa tilaa, piirtämässä ja mopoilemassa leikkipisteessä uusien sekä ennalta tuttujen kavereiden kanssa. Ei mitään nitinöitä siirtymisissä tai muissa peruspuuhissa, kun tiedossa oli riittävän hyvää sapuskaa ja tekemistä...

Suuntasimme Puutalon porukan kanssa vielä Luonnontieteelliseen museoon, jossa lapsia kiinnostivat vaihtelevassa määrin eniten tähtöset, puisen sillan yli edestakaisin juokseminen, pimeässä huoneessa ihmettely, eri eläinten kakat, levähdyspenkkien väliin jäävä kolo sekä dinosaurusten luurankojen hampaat, joiden pesuun olisi kuulemma kaivattu jätti-isoa hammasharjaa. Mainiot tyypit ja aika erilaiset näkökulmat museovierailuun kuin keskivertoaikuisella, veikkaisin. (Olisi varmaan aika jännää olla yhtäkkiä reippaasti alle kaksikymmentäkiloinen ja metrin mittainen.)

Koetin välillä käydä opettavaista keskustelua eri eläinlajeista, mutta suurin osa horinoistani taisi kaikua kuuroille korville. Onneksi museokäyntejä olisi varaa tehdä useamminkin, ainakin näin opiskelijahintaisilla lipuilla, joten en kasannut reissulle paineita oppimistavoitteista. Muutenkin lasten kanssa liikkuessa pysyy tyytyväisempänä, kun unohtaa lähtökohtaisesti ajatuksen omasta tutkiskelusta tai kuvaamisesta ja keskittyy pitämään museon kokoelmat ehjinä ja lapsen näköpiirissään, sen verran liukkaasti nuo naperot jo kipittävät omille teilleen.

Museosta poistuttuamme kävimme vielä ravintolassa pizzoilla ja Kuutti nukahti sovitusti rattaisiinsa ennen kuin ehdimme edes ulos kauppakeskuksen yläkerrasta, jonne olimme vetäytyneet syömään. Sarjassamme malliesimerkki tilanteista, joissa se etukäteisvalmistelu ja -keskustelu oikeasti toimi; Jos lapselle olisi tullut täysin yllätyksenä tieto rattaissa nukuttavista päiväunista, olisi tilanteessa, (väsyneen lapsen ja lounasaikaan varsin täyden ravintolan huomioon ottaen), ollut kaikki katastrofin ainekset kasassa. Kun unia oli povattu ja pohjustettu useaan otteeseen aiemmin, Kuutti tiesi, että nyt nukuttaisiin rattaissa tällä kertaa ja se siitä. Kaveri kiipesikin mukisematta vankkureihinsa, pyysi sadesuojaa rattaiden päälle näkösuojaksi ja simahti saman tien.

Kuuttihan käyttäytyi ikäisekseen erittäin mallikelpoisesti koko kierroksen. Tuollainen päivän uni- ja ruokarytmiä sotkeva paikasta toiseen matkaaminen sekä monet kivat, mutta kuitenkin uudet ja siten kuormittavat tilanteet ovat yhdistelmänä tavallaan aika stressaavia. Pitäisikin antaa lapselle erityisen iso annos kehuja sekä päänsisäistä tunnustusta tämän kiskaistessa neljäsosavuorokauden mittaisen hyvän käytöksen putken. Ehkäpä taputella myös itseään hieman olalle.

Pitipä nyt sanomani, eilisen vuodatuksen jälkimainingeissa, että on niitä hyviäkin hetkiä. Myös tässä myrskyisemmässä vaiheessa, tuhoa ja kauhua kylvävän uhma-aallon pyyhkiessä kaiken irtaimen ja mutsin kärsivällisyyden viimeisetkin puuntyngät mennessään säännöllisin väliajoin.

Share

Kommentit

Kristaliina
Puutalobaby

Juuri näin! <3

Ja tosiaan ajatellen näin jälkikäteen, miten hektinen tuo päivä lapsille oli... Hienosti käyttäytyvät ja ihanat pikkuihmiset meillä kyllä on, hyvin voidaan taputtaa itseämme olkapäähän onnitteluksi - ja toisiammekin :)

phocahispida

Kyllä! Aikuisellekin kaikessa hauskuudessaan jo vähän raskas reissu, saati sitten pari-kolmevuotiaalle! Hienosti seurustelivat ja ottivat museota haltuun kummatkin, Tirppa ja Kuutti!

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Kuutti on ollut kyllä aina nähdessämme erittäin hyvätapainen ja kohtelias kavaljeeri! :) Oikein mallikasta seuraa niin kahviloissa kuin museossakin. Hyvä te! En tosin yhtään epäile, etteikö myös niitä vähän liian voimakkaan tahdon päiviä ja hetkiä olisi. :D

phocahispida

Siis varmin tapa saada meidän höyrypää käyttäytymään on lähteä kaupoille / ravintolaan / kahville / kylään. Kotona on mälsää. :D

Karuselli

No sepä se. Ei kenenkään pitäisi kuvitella, että jos joku kirjoittaa haasteista & hankalista asioista, heidän koko elämänsä on pelkkää paskaa ja helvettiä. Tai että jos joku kertoo, miten kivasti jotkut hommat sujuvat ja miten hyvä fiilis oli tänään, niin koko hänen elämänsä olisi jotenkin täydellistä ja virheetöntä. (Tai toinen vaihtoehto: "Se kaunistelee asioita ja TEESKENTELEE täydellistä!")

Hyvänen aika! Jok'ikisen meidän elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma. Tietenkin. <3

 

phocahispida

Kyllä mäkin mietin usein, että kirjoittaisinko ollenkaan noin tunnemyrskyssä (kuin vaikka viime viikolla) niistä vaikeista asioista...

Silloin se senhetkinen ajatusmaailma, joka laimentuu ja tasoittuu, tulee eniten ihohuokosista näppäimistölle, mutta toisaalta tulee kärjistettyä ja siten ehkä myös annettua aika ehdoton kuva arvomaailmastaan sekä itsestään ihmisenä ja kasvattajana.

Arjessa ja elämässä on kuitenkin vähintään kaksi puolta, yleensä aika paljon enemmänkin. <3

Katie
Aika kypsä äidiksi

Ihania tenavakuvia ylipäänsä, mutta toi saparo-Silva piirtämässä on kyllä ihan ylisöpö! <3

Kristaliina
Puutalobaby

Hän on niin keskittynyt :)

Katie
Aika kypsä äidiksi

No niinpä! Just sama ilme kuin voisin kuvitella 30 vuotta vanhemmalle kirurgi-Silvalle, joka vetää ensimmäisen viillon johonkin... ööh, aivokalvoon? :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.