Otetaan vastaan: Pidempi pinna

Istumme junassa, joka on itse asiassa eri juna kuin millä aioimme lähteä kotiin. On myöhä ja edellinen juna hajosi ennen kuin lähti edes asemalta. Haluaisin kotiin nukkumaan, mutten ole yhtä väsynyt kuin akuutisti pilkkivät matkaseuralaiseni. Lähijuna pysähtyy joka ikisellä asemanpahasella matkan varrella. Joku saman vaunuosaston matkustajista pelaa yksitoikkoisella musiikilla varustettua kännykkäpeliä tai kuuntelee samaa soittoääntä varmaan viidettätoista minuuttia putkeen - ilman kuulokkeita. Ja sitten se pääsee suusta ulos: Onneksi itsehillintäni on kehittynyt viime aikoina tai muuten olisin jo paiskannut tuon kännykän tässä vaiheessa tuuletusluukusta ulos. Musiikki loppuu välittömästi.

Väännämme miehen kanssa jouluvaloista viidettä vuotta putkeen. En tiedä, miten se voi olla edes mahdollista, mutta kyllä, suuri jouluvalokeskustelu on jälleen käynnissä. Itsehän voisin luopua jouluruoista ja -lahjoista, mutten jouluvaloista. Perheemme uniensa kanssa sekoilevaa jäsentä ne tuntuvat häiritsevän kuitenkin kiviseinien läpi ja naapurikaupungista asti. Aikaisempina vuosina ratkaisuksi sovituista ajastimista huolimatta unineurootikko repii edelleen valoja irti seinistä. Valot ovat pimenänä taas kerran, kun pakkausstressi puskee päälle ja edellisyön kehnot unet ärsyttävät. Päädyn itkemään nurkassa vartin ja kiukuttelemaan sitten reilun tunnin. Sähisen lähteväni seuraavana joululomana Kreikkaan, ettei näistä saakelin jouluvaloista tarvitse keskustella enää koskaan.

Laivaterminaalissa keski-ikäinen mies tunkee väkijoukon läpi laukkunsa kanssa, lähes kaataen arviolta kolmevuotiaan lapsen, jysäyttäen erästä naista ilmeisen kipeästi pohkeeseen ja aiheuttaen liikehdinnällään pienimuotoisen kaaoksen. Lähden ovelle matkaseuruettamme vastaan ja pidän huolen, että törmään miehen laukkuun omallani mahdollisimman kovalla vauhdilla.

Kihisen kiukusta lippukuntamme hallituksen kokouksessa. Viimeaikaisia kokouksia narinallaan ja kaiken mahdollisen vastustamisellaan terrorisoinut elämäntapaänkyrä länkyttää siitä, miten teini-ikäisille pitäisi antaa haltuunsa satoja euroja ryhmän kalenterirahoja kerralla sen sijaan että aikuiset antaisivat rahat kuitteja vastaan - vaikka aikaisempien vuosien kokoeilut ovat osoittaneet, etteivät rahojen itsenäisesti valitut käyttökohteet ole olleet rakentavia (erittäin lievästi sanottuna). Useista asiallisista vastauksista huolimatta jankutus jatkuu. Puoliksi karjaisemani: Koska ne syö, juo ja polttaa ne helvetin rahat-tiuskaisu lopettaa keskustelun äkkinäisesti. Paria viikkoa myöhemmin vetäydyn hallituksen jäsenyyteni uusimisesta, sillä en halua pohtia joka toinen viikko, milloin oikeasti heitän kyseistä jäärää jollain esineellä.

Onko synnynnäinen höyrypää tuomittu menettämään hermonsa aina toisinaan - kaikista hengitys- ja mielikuvaharjoituksista huolimatta?

Piteneekö pinna itsestään iän myötä vai vaihteleeko sen venyvyys elämäntilanteesta riippuen?

Ja onko pitkäpinnainen lapsi herkästi hikeentyvän vanhemman onni vaiko lyhytpinnaisen lapsen (kts. kuva) ja aikuisen yhteiselo helpompaa käämien kärähtämisen alhaiseen kynnykseen liittyvän keskinäisen yhteisymmärryksen vuoksi?

Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä olen miettinyt tuota lapsen ja vanhemman temperamenttien yhteensopivuutta aika paljon viime aikoina. Mä olen tosi lyhytpinnainen ja samoin on esikoinen. Kuopus sen sijaan vaikuttaa jo 4,5 kuukauden iässä paljon tyynemmältä ja rauhallisemmalta kuin esikoinen. Olen pohtinut, että onkohan esikoisen kanssa helpompi vääntää asioista tulevaisuudessa, kun me tavallaan ollaan samalla (ärhäkällä) aaltopituudella ja että kokeekohan kuopus tulevaisuudessa tosi ärsyttäväksi sen, että äiti on nopeasti kiihtyvää sorttia...

Toki yritän jatkuvasti parantaa itsehillintääni ja olen tässä onneksi kehittynytkin mutta mitään lauhkeaa lammasta musta ei varmaan koskaan tule. 

phocahispida

Olen tehnyt aika paljon tietoista työtä itsehillinnän kanssa ja ilmeisesti onnitunutkin jossain määrin, sillä välillä lähipiiri yllättyy sitten jos ja kun lopulta räjähdän, koska en ole kuulemma vaikuttanut niin kypsyneeltä tilanteeseen kuin mitä olen ollut. Bluffi toimisi toki paremmin, jos en lopulta räjähtelisi ollenkaan.

Onneksi perheessämme on yksi rauhallisempi tyyppi vanhempana, ihan senkin takia, että lapsi saa mallia erilaisista toimintatavoista ja sitäkin ajatellen, että JOS joskus sattuisi lunkimpi sisarus tulemaan...

Myjuw
MYJUW

Juuri postasin oman pinnani palamisesta :D. Eli täällä olisi myös tarvetta pidemmälle pinnalle!

phocahispida

Vitsi mä nauroin sille kaaokselle, minkä olit saanut aikaan. Krhm, toisinaan vaan vähän lähtee lapasesta!

Myjuw
MYJUW

Jep! Onneksi vain toisinaan :D!

Onko synnynnäinen höyrypää tuomittu menettämään hermonsa aina toisinaan - kaikista hengitys- ja mielikuvaharjoituksista huolimatta? On. 

Piteneekö pinna itsestään iän myötä vai vaihteleeko sen venyvyys elämäntilanteesta riippuen? Ehkä tai sitten käy päinvastoin ja vaihtelee. 

Ja onko pitkäpinnainen lapsi herkästi hikeentyvän vanhemman onni vaiko lyhytpinnaisen lapsen(kts. kuva) ja aikuisen yhteiselo helpompaa käämien kärähtämisen alhaiseen kynnykseen liittyvän keskinäisen yhteisymmärryksen vuoksi? No toisinaan on ja toisinaan ei. 

 

:D 

 

phocahispida

Haha, lyhyet ja ytimekkäät vastaukset kunniaan! :D

Ja mä pelkään, että musta tulee vanhana ihan sietämätön. Apua...aaaa...

Nokun ei mun mielestä vaatinut enempää perusteluja :D Jotkut asiat nyt vaan on niinkuin ne on ;) 

Mä oon kanssa jo monta kertaa miettiny, että musta tulee niin rasittava vanhus, ettei mitään rajaa, sääliks käy jo valmiiks lapsia/lapsenlapsia... 

phocahispida

Toi oli ihan loistava! :D

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mä olen saanut nyt tällä hetkellä astua viilipytty-roolistani lyhytpinnaisten kerhoon. Ja tää on ihan hirveetä. Eli otan osaa, ei sille aina vaan voi mitään. Mutta mä uskon siihen että tilanteet vaihtelee, eikä ketään ole tuomittu elämään jatkuvasti räjähdysherkässä tilassa. :)

Mä olen varmaan joskus sun kanssa puhunutkin, että mulle olisi tosi vaikeaa jos lapseni olisi tosi tempperamenttinen. Mä en tajuaisi sitä sielunmaisemaa yhtään. Mutta toisaalta - kahden vahvan ja tulisen luonteen yhteentörmäyksissä varmaan leiskuu ihan kunnolla, vaikka olisi vanhempi-lapsi-suhteesta kyse.

phocahispida

Ehkä tasaisista tyypeistä tulee raskausaikana väliaikaisesti räjähdysherkkiä sekopäitä, että ne osaisi ymmärtää tai edes sympata mahdollisia tuittupäälapsiaan? ;D

Kyllä mää vaan oon sitä mieltä, että samankaltainen temperamentti on kuitenkin parempi kuin ihan vastakkaiset, sanoivat tutkimukset aiheesta mitä hyvänsä. Ihan pyllytuntumalla ja omakohtaisesti.

Karuselli

Mulla on yksi tulinen lapsi. Itse olen rauhallisempaa (joskin sarkastista) sorttia. Voin omasta puolestani sanoa, että tuon tulisielun (joka nyt on jo koululainen) kanssa eläminen on opettanut minulle kenties enemmän kuin mikään muu ikinä.

Toisaalta olen oppinut jollain tasolla arvostamaan hänen suoraviivaisuuttaan. Ja sitä, että hän päästää kaikenlaiset tunteet ulos. Perheemme tasaisin lapsi pitää myös paljon enemmän sisällään (välillä pelkään, että kääntää myös kielteiset tunteet itseensä, mutta toivottavasti ei sentään), ja sepäs onkin näin murrosiän alkaessa yllättävän haastava juttu. Välillä ajattelen, että ennemmin ottaisin suoraa huutoa, niin ei tarvitsisi olla huolissaan. :-)

phocahispida

Mulle tunteiden näyttäminen ulospäin, tosin hillitymmässä määrin kuin mitä ne sisällä kiehuu, on niin luontaista ja välillä sellaistakin ettei sille mahda mitään, että jopa tunneilmaisultaan hillitymmän mieheni ymmärtäminen on vaikeaa.

Että kyllä tämä dramaattinen lapsi on ehkä ajoittaisista raivareistaan huolimatta minulle helpompi samalla aaltopituudella olemisen suhteen. Voisin olla tasaiselle lapselle välillä ärsyttävästikin nenäänsä tämän asioihin työntävä vanhempi. ;)

Hauskaa! Olen samanlainen kuumakalle ja mielestäni myös meikäläisiä kaivataan tässä maailmassa. Joskus voisin kyllä olla rakentavampi. Jos on sanottava yksi asia, joka inhottaa enemmän kuin mikään, on pakko mainita räkiminen. Oksettavaa! Sanonkin yleensä kuuluvalla ja pöyristyneellä äänellä "hyi helvetti! Aikuinen ihminen ja räkii maahan!".

phocahispida

Yäk, se on kyllä oksettavaa. Joskus jonkun porukan jäljiltä esim. bussipysäkkiä ympäröivä maa voi olla kauttaaltaan sakeiden klimmpien peitossa. Yhhyyyhhh. Juuri tuollaiset urpoilut saattavat kirvoittaa kommentteja.

Tulen itse kohtuullisen hyvin toimeen "kuumakallejen" kanssa, mutta mietin, miten paljon se johtuu omasta temperamentistani ja kuinka ärsyttävää kiehahtelu on superrauhallisten mielestä... ¨__¨

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.