Pizzan syvin olemus eli ajatuksia ruoanlaitosta

Olen kahtena kuluneena päivänä lukenut tenttiin, kirjoittanut esseitä ja aloitellut omia osuuksiani ryhmätöistä. Ruokailut ovat tapahtuneet oppilaitoksen lounasravintolan sijaan kotona ja jääkaapissa on ollut vain jauhelihakeittoa.

Naureskelin eilen todetessani miehelle olevani suurimman osan ajasta hyvin käytännönläheinen, mitä syömiseen ja ruoanlaittoon tulee; Haluan ruoan sisältävän riittävästi vihanneksia ja proteiinia ja jos jollain aterialla vedän hiilariöverit, tasapainotan päivän ravintokertymää jossain toisessa välissä.

Toisaalta olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen ruoanlaittaja. Istun tyytyväisenä jonkun muun tekemän ruoan äärelle ja inspiroidun valmistamaan ruokaa ajan kanssa korkeintaan kerran kuussa - eikä inspiraatio aina realisoidu silloinkaan, sillä mies hoitaa ruoanlaittomme hyvin pitkälti.

Jos teen ruokaa vain itselleni, päädyn usein johonkin pikaratkaisuun, jolla lähtee nälkä ja josta ei saa viikon epäterveellisimmän ruoan palkintoa. Listalla ovat usein salaatit, tomaattikeitto raejuustolla tai vaikkapa tonnikala ja vihannessekoitus. Kunhan jotain ravitsevaa saa ääntä kohti!

Juhlahetkissä ja matkoilla olen nautiskelijatyyppi. Syön huoletta parikin palaa juustokakkua ja kesän autoreissujen kaveriksi sopii jäätelö. Voin järjestää spontaanit Tahdon-skumppakestit, leipoa kasan vaalinvalvojaismuffinsseja enkä sylje leffareissujen karkki- tai sipsipusseihin. Arjen ruokailujen rooli onkin tasapainottaa herkästi pulskistuvan ruokavaliota terveellisempään suuntaan.

Eilen tajusin puoliltapäivin kouluhommien lomassa vatsani kurnivan ja suuntasin kokkaushommiin. Vihannesten ja proteiinin pyhä liittoni joutui väistymään, sillä muistin pakastimesta löytyvän partioretkeltä ylijääneitä, pieniä pizzapohjia.

Pizzahan on tunnetusti jämäruokien aatelia, tortillojen tullessa hyvänä kakkosena - kumpaankin kun voi tuupata täytteeksi lähes mitä tahansa. Tällä kertaa jääkaapista löytyi ketsuppia, tomaatti, valkosipulinkynsi, jalopenosiivuja, pari salaattijuustokuutiota ja kananmunia. Pohjaan tuli lurautettua myös vähän oliiviöljyä.

Syön-mitä-löytyy-kokkaajan erikoispizzan kaverina tarjoiltiin kurkkukuutioita, hieman nuhjaantunutta lehtisalaattia ja kasa raejuustoa. Ei mikään makuelämys: munat jäivät löysiksi, valkosipuli maistui liikaa ja pizzanpäälliset hyllyivät laidalta toiselle - pysyipä edes nälkä pysyi loitolla.

Näitä improvisoituja aterioitani katsellessani kiitän usein onneani kokkausintoisesta puolisosta. Osaan valmistaa kelvollista, joidenkin mielestä jopa hyvää perusruokaa - kukapa ei reseptejä lukemalla siihen kykenisi. Mutta kun paloa asiaan ei ole, siirryn tyytyväisenä syrjään arkikokkauksesta ja keskityn leipomaan jotain herkkuja silloin tällöin.

Nykyään olisi niin kovin trendikästä tehdä ruokaa ajan kanssa, hyödyntää lähi- ja kausiruokaa, perehtyä superfoodeihin, raakaruokaan tai erilaisiin ruokavalioihin. Välillä mietinkin, pitäisikö vähäisestä kiinnostuksestani ruokavillityksiä kohtaan potea huonoa omatuntoa - riittääkö perusterveellinen arkiruoka enää ruokatrendiaallolta toiselle surffaavien yhteiskunnassa? 

Kovin muodikasta se ei ainakaan ole vai kuinka mediaseksikkäältä kuulostaisi bravuurini, maailman parhaan ja helpoimman tonnikalakastikkeen resepti? Niinpä, ei tule tästä ruokablogia sitten millään.

Share

Kommentit

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Hmmm, sanotaanko näin, että jos tuo kuva olisi ruokalehdessä, niin en välttämättä poimisi reseptiä talteen... :D Mäkin teen usein jotain sinnepäin-ruokia jääkaapin jämistä, joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Ja pyrin pitämään jonkunlaisen tasapainon päivän aterioissa, ja käyttämään edes jotain kasviksia ja hedelmiä joka aterialla.

Mun mielestä on ihan hyvin, että perheessä on edes yksi jollain lailla ruoanlaitosta kiinnostunut jäsen. Ja omalla kohdallani todettakoon myös, että on mukavaa kun se ruoanlaittoa ignooraava kuitenkin poimii joka aamu ne epämääräiset eväsrasiat mukisematta mukaansa <3

phocahispida

Mä en muuten tajuu, että mihin mun mukamas tehdyt vastaukset on näistä kommenteista kadonneet. Mut jos sä Iksu tuut pilkkaamaan mun herkkupizzaa niin varo vaan, teen näitä kaksikymmentä seuraaviin #momfiebileisiin! :,D

Mä en kyllä kehtaa kanssa koskaan valittaa miehen ruoista, kun se kerran niitä tekee - ei sillä että yleensä olisi aihettakaan. Pitää syödä mitä vaan, kun ei itse tahdo kokata!

Kiitän myös onneani siitä, että mies tykkää kokata. Tosin ei meilläkään ole jaksettu kiinnostua mistään superfoodeista.

Mulle superfoodia on se, että saa vatsan täyteen ja se on terveellistä tai semiterveellistä :D

Toki joskus on kiva hifistellä, mutta noin niinkun "arkena".

phocahispida

Joo maha täyteen eikä kestomorkkista, riittää mulle superfoodin määritelmäksi kanssa!

Karuselli

Hei, mä olen tosi samanlainen ruokailija ja ruoanlaittaja kuin sinä. Hauskaa. Taidamme olla jonkinlaista vähemmistöä tänä päivänä. :-)

phocahispida

Vähemmistöön kuuluminen se vasta trendikästä onkin. Homorummutus ja sillain. ;)

Karuselli

"Mulle superfoodia on se, että saa vatsan täyteen ja se on terveellistä tai semiterveellistä."

Niin just! :-)

phocahispida

Nyt tuli taas nälkä!

Kommentoi