Toiveuusinta: Tässä kehossa, näissä nahoissa

Juttu on julkaistu alunperin Kideblogeissa 31.7.2013 ja uudemman kerran nyt täällä Lilyssä useamman lukijan toiveesta.

Kannanpa omankin korteni kekoon ja vastaan Mintun heittämään haasteeseen.

Kun kirjoitan nykyhetkessä suhteestani kehooni, viittaan mielelläni taannoiseen tekstiini aiheesta. Ja teen niin nytkin; Jos siis haluaa saada kattavamman käsityksen kasvamisestani nykyisiin mittoihini, liikunta- ja ruokailuhistoriastani tai kehonkuvaan liittyvän ajatusmaailmani kehittymisestä, kannattaa lukaista aiempi kertomukseni.

Eräs keskeinen asia omasta kehonkuvastani ja sen määrittelystä on jäänyt sivuosaan aiemmissa teksteissä. En ole mielestäni tuonut tarpeeksi selvästi esille sitä, miten vahvasti annan vartalolleni arvoa sen mahdollistamien suoritusten perusteella; Ei se ulkonäkö niinkään vaan kaikki mitä keholla voi tehdä.

Ja jos en ole aina kehoni kanssa sinut, se johtuukin selluliitin tai ryppyjen sijaan siitä että olen auttamattoman jähmeä ja kömpelö. Olen ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan eli ainakin kaksikymmentä vuotta; En ole koskaan osannut kiivetä liikuntasalin köysiä ylöspäin, seistä käsilläni, tehdä kärrynpyörää tai hyppiä hyppynarua. En muista koreografioita tai askeleita. Kompastun jalkoihini ja hätäännyn. Hukkaan rytmin, putoan, satutan itseni, kaadun ja häpeän. Pitkään liikunnasta puuttuikin kaikki ilo ja syytin siitä kehoani, joka oli, mielessäni, pettänyt minut.

Isohko ja vahva. Niinkin minua on luonnehdittu. (Vuosien koulukiusaamisen ja kehoni läskiksi ja rumaksi pilkkaamisen ohella. Mutta se on jo toinen tarina.) Riuska, täpäkkä emäntä. Tekijäihminen. Suhtautumiseni näihin kommentteihin on ristiriitainen; Toisaalta minusta on hienoa jaksaa kantaa muuttolaatikoita, laukkuja tai rakennustarvikkeita jos tilanne niin vaatii. Ettei minun tarvitse olla koko ajan riippuvainen itseäni vahvempien avusta. En haluaisikaan olla heikko ja avuton. Mutta onko vahvuus ja fyysisyys naiselle tavoiteltavaa? Vai sanooko joku selän takana pian myös ”miesmäinen” ja ”näyttää transulta”. Ei se minua haittaisi, olen mitä olen, mutta tiedän monen muun välittävän toisten sanomisista paljon enemmän.

Entäpä raskauden kehoon tuomat muutokset? (Niistäkin olen kirjoitellut laajemman jutun. Raskausarpien vaalenemisprosessiakin on seurattu.) Raskausarvet eivät ole minulle mitenkään uusi asia, vaikka raskauden mukanaan tuovat arvet kyljissä ja vatsassa olivat aiempia arpia rajumman näköiset; Murrosiässä pyylevä lapsenkehoni levisi kaikkialta muualta kuin vyötäröltä ja pituutta tuli kerralla paljon. Siihen pituuskasvu sitten jäikin. Raskausarpia oli kaikissa kasvukohdissa. Paino nousi, entisillä ruokailu- ja liikuntatottumuksillakin.

Raskaus ja synnytys eivät olleet erityisen voimaannuttavia. Raskaus sujui erinomaisesti, mutta synnytys menikin miten meni. Olin pitkään harmissani siitä, ettei synnytys ottanut onnistuakseen. Sitäkään, mukamas maailman luonnollisinta asiaa, en kyennyt hoitamaan kunnolla. Ja imetykseenkin olen tarvitsin koko ajan rintakumia. Eli ei näillä voi paljoa kehua retostella.

Edellisen jutun valokuvaajalla otatetun kuvan kaltaisen otoksen saisi varmasti uudestaankin. Ammattikuvaajan avulla studiovaloissa ainakin. Nämä kuvat on kuitenkin otettu aamulla olohuoneessamme, miehen toimesta ja varsin ripeästi. Kuvauksen kohteena on edelleen 172 senttiä ja 80 kiloa naista, kaksi kiloa enemmän kuin muutama vuosi sitten.

Haluan olla mahdollisimman terve ja voida hyvin. Siksi koetan hikiliikkua ainakin kolme kertaa viikossa ja kunniottaa kehoani kiinnittämällä huomiota myös ravintoni laatuun. Tekemäni työt ovat opettaneet, miten monella tapaa ihmisen keho voi sairastua, antaa periksi ja rajoittaa elämää. Ja vaikka sairaana tai liikuntarajoitteisenakin voi elää onnellista elämää, haluan jatkossa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota kehoni hyvinvointiin, liikkuvuuteen ja terveyteen.

Koska mielestäni keho on elämistä, nauttimista ja tekemistä, ei sen esittelemistä varten.

Kommentit

eviela
NOT A Wonderland

Tietyllä tapaa terve suhde sinulla kyllä ajatella ihmiskehosta, tosin kuulostaa siltä, että siinäkin on omat ongelmansa (suorituspaineet). Mutta pakko todeta, että sinulla on kyllä mieletön vyötärö ja näiden kuvien perusteella sinua voi miesmäiseksi sanoa. Muotosi ovat hyvin naiselliset :)

phocahispida

No onneksi näin aikuisena kukaan ei enää koeta pakottaa kiipeämään sinne jumppasalin kattoon tai heittämään kärrynpyöriä. Lapsena kyllä ärsytti kuin oravaa, jonka häntä on jäätynyt kaiteeseen.

Kiittää hän.

eviela
NOT A Wonderland

Tuo on totta ;) Mietin lähinnä, että aikuisiälläkin voi olla samantyylisiä ongelmia kropan kanssa. Esmes minun kohdallani tuo ajattelutapa ei toimisi tai vasta masentuisinkin. Itsellä siis tilanne se, että 22-vuotias ammattikouluttamaton työtön enkä toistaiseksi ole muuhun etenemässä sillä kroppa ei oikein ole samaa mieltä vieläkään :D Tosin olen oppinut asennoitumaan kettuuntumisista huolimatta jo tähän asiaan, tilanne kun ei tosiaan ole mikään kovin tuore. Mutta jos mittaisin kehoani sen tekemisten mukaan... Ei oltaisi plussan puolella.

En tosin ole varma annanko kropalleni arvoa senkään mukaan mille se näyttää. Ehkä liikun jossain siellä välissä?

phocahispida

On mullakin meinannut mennä välillä usko omaan kroppaan, vaikkei mitään pitkäaikaissairautta olekaan. Mutta kun polvet kiukkuilevat, vatsa heittää tavaroita takaisin ylöspäin tai päänsärky kestää kuukauden... Silti töissä näkee niin paljon heikommilla olevia kehoja, joissa asuu kehonsa siitäkin toimintatasosta ilahtuneita ihmisiä, ettei omalle keholle kehtaa olla kovin kiukkuinen. :)

eviela
NOT A Wonderland

Turhaa sille kiukkuillakaan, siitä mitään apua ole! Julmasti sanottuna on paras tyytyä siihen mitä on ja hyväksyä tilanne, elellä sitten sen mukaan. Tähän itse pyrkinyt, koska tilanteeseen kettuuntuminen korkeintaan pahentaa asioita, ei todellakaan auta. Niin ja seuraava fakta pätee tässäkin: aina voisi mennä huonomminkin. Että jos mikään muu ei piristä, niin etsi vielä sairaampia ja huomaa olevasi sittenkin semiterve tapaus :D Toimii joka kerta!

Raa (Ei varmistettu)

Upea :)

Seregi
Sekaisin Seregistä

*huh* mä luulin lukevani Safe for work - blogeja. Onneksi esimies ei sattunut olan taas :D

phocahispida

Nooooo, eihän näissä edes näy mitään. ;DD

Seregi
Sekaisin Seregistä

No, on noi aika hottikset kuvat :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.