Ladataan...

Mitä yhteistä on riemuvillillä tuulella olevalla myöhäistaaperolla tai varhais-leikki-ikäisellä, haamukissan kysymysmerkkihännällä, lepattelevilla puisilla ja silikonisilla pöllöillä sekä Godzillalla? Viikon 44 yhteiskuvat tietenkin!

Pohjalla on taas pari sellaista koulupäivää ja -yötä että oksat pois. Mutta ajatus noin kuukauden mittaisesta joululomasta, eli mahdollisuudesta pistää taas unisaldot, syömiset, viikottaiset liikuntamäärät ja lapsen kanssa tankattavat laatuajat kuntoon, auttaa kummasti jaksamaan. Tummia silmänalusia ja neljän tunnin yöhommissa otettuja torkkuja se ei kuitenkaan poista ennakoivasti, joten tämä norppaemo upottaa ihan kohta pinkin kuontalonsa tyynyyn.

(Voit kurkata aikaisemmat 52-viikkoa projektin kuvat tämän linkin takaa. Tosin osa odottaa vielä siirtoa.)

P.S. Puolen vuoden koodien Netflix-arvontaan voi osallistua blogin Facebook-sivulla. 


 

Share

Ladataan...

H&M:n All for Children-mallisto, jonka tuotosta 25% menee Unicefin toiminnan hyväksi, on tänä vuonna aika ihana!

Tuo lohikäärmesadetakki tekisi mieli hankkia varastoon, sillä nykyinen tähtisadetakki käy Kuutille pieneksi ennemmin tai myöhemmin. Myös nuo nahkaiset metallinhohtokengät himottaisivat, mutta katsotaan nyt...

Osa tuotteista on aikaisempien mallistojen tapauksessa myyty tosi nopeasti loppuun verkkokaupasta - jonain vuonna jouduin metsästämään suosikkini myymälästä. Katsotaan miten käy tällä kerralla!

Mitäs tykkäätte?

P.S. Syksyn ja talven pitkiin iltoihin voi nyt voittaa kaveriksi 6kk Netflixiä. (klik)
 

Share
Ladataan...

Ladataan...


1) Tahdon käydä jossain, missä on kunnollisia vuoria. Minulla ei ole mitään tarvetta kiivetä vuorille - pelkillä tuntureillakin meinaa näes iskeä korkeanpaikankammo, mutta haluaisin vierailla hotellissa tai muussa majoituspaikassa, josta näkyisi sumuhuippuisten vuorten rivistö. Vuorissa on jotain majesteettista, pysäyttävää ja voimaannuttavaa. Katselen usein vuorikuvia eikä olohuoneessamme ollut ihan suotta vuoripainatuksella varustettua verhoa.

2) Jos en ehdi nähdä ainuttakaan saimaannorppaa niiden luonnollisessa elinympäristössä kertaakaan ennen kuin heitän kakkulusikkani nurkkaan, tulen kummittelemaan tuttujen nurkissa kauhistuttavilla tavoilla. Suosittelenkin puolitoissani läheisiäni keräämään minulle kimpassa kolehdin Norppamatkalle osallistumista varten, ainakin jos suunnitelmissa on hankkiutua allekirjoittaneesta eroon ennenaikaisesti. Muutoin toteutan haaveen joskus kun rahatilanne sen sallii.

3) Aion ottaa lisää tatuointeja. 

4) Olisi hienoa oppia ratsastamaan. Siis ihan oikeasti osata eikä vain hytkyä hurjan näköisesti amatööriratsastajan selkäänsä saaneen islanninhevosparan kyydissä. Kun tyhjän pesän syndrooma ja täydemmän lompakon aika iskevät, suuntaan nokkani kohti talleja.

5) Uskon, että tulen joskus asumaan unelmieni puutalossa, vanhassa tai uusvanhassa. Toisaalta myös modernimmat lasi-betoni-kuutiot ovat alkaneet kiehtoa viime aikoina. Romanttinen tai moderni, tärkeintä talossa olisi se, että koti olisi oma ja sellainen, että sieltä löytyisi tilaa kirppislöydöille, harrastuksille sekä yhdessäololle. Joulun viettäminen omassa kodissamme niin, että perheenjäsenet, vaikka molempien puolelta, mahtuisivat ruokapöydän ääreen ja istumaan iltaa, on ollut haaveissani jo pitkään. Kuten myös kunnon illalliskutsut ystäville1

6) Haluaisin matkustaa Kööpenhaminaan vähintään pitkäksi viikonlopuksi. Yöpyä jossain designhotellissa, ajella pyörällä pitkin kaupunkia, istuskella kahviloissa, mutustaa voileipiä, kierrellä sisustusliikkeissä, ostaa leikkokukkia hotellihuoneeseen ja pulahtaa päivän päätteeksi kylpyammeeseen.

7) Toivon Malibu Beachin pintaremontin sujuvan sutjakasti ja Kummitäti H:n kanssa viime kesänä vireille pistämiemme rantamajajuhlien suunnitelmien toteutuvan, kunhan maalitelat on pesty ja nurkat puunattu.

8) Olen lapsesta asti tahtonut vierailla, yöpyä tai asua majakassa. 

9) Haaveilen voivani joskus yhdistää mielekkään ja antoisan osapäivätyön blogin pitämiseen tai muuhun luovaan tekemiseen sekä väljempään arkeen, jossa on tavallista kahdeksasta neljään arkea enemmän aikaa perheen kanssa vietettävälle ajalle, harrastuksille ja yhdessä koetuille hetkille. 

10) Johonkin Etelä-Eurooppalaiseen, sympaattiseen pikkukylään matkustaminen ja totaaliseen rantalomamoodiin heittäytyminen, joko pikkuperheemme tai isomman porukan kesken siintää myös haaveissani. Ehkä voisimme suunnata jollekin viehättävälle saarelle, jota ympäröisi turkoosi meri?

Mistä te haaveilette? Jos olette kirjoittaneet omia "ämpärilistojanne", linkatkaa ne ihmeessä kommenttiboksiin - niitä on kiva lukea!

 

Share
Ladataan...

Pages