Ladataan...

Remontoin tänään lainasuvun mökin kuistia. Siellä, kuten muuallakin rakennuksessa riitti pakoon kipittäviä hämähäkkejä - pitihän kuisti imuroida ja kuurata puhtaaksi ennen maalaamista.

Huomautin tovi sitten veljelleni olevani tämän saaren hämähäkkien mustan listan kärjessä ja jos häkkiheimo päättää tehdä suuhunmönkimisiskun kimppuuni, olen sen ansainnut; Sikäli monia verkkoja olen tomuttanut ajasta ikuisuuteen.

En erityisemmin pidä hämähäkeistä. Jokin primitiivinen inhon ja karkuun pyrkimiseen tähtäävän refleksin sekainen reaktio herää kehossani, kun kahdeksanjalkainen ja pallopeppuinen hyönteinen vilahtaa liikkeelle.

Pystyn käsittelemään hämähäkkejä ja olemaan niiden kanssa samassa tilassa likikin, mutten ehdoin tahdoin siihen ryhdy. Pelatessani erästä peliä, mieheni hajoili säännönmukaisesti jättiläishämähäkkien hyökkäyksien kirvoittamille sätkähdyksilleni ja älähdyksilleni.

Mitä tein hämähäkeille remontin keskellä? Imuroinko ne? Liiskasinko? Ei. Vein ne ulos. Yhden vahingossa maalaamani yksilön jopa pesaisin ja pistin aurinkoisille etuportaille oikomaan jalkojaan. 

Miksi? Koska minua säälitti kotinsa ja saalistuspaikkansa menettäneiden otusparkojen kohtalo. Niiden surmaaminen maalilla tulehduttamalla tai runnomalla olisi ollut tarpeettoman julmaa, olkoonkin, että hämähäkit ovat empatiaportaideni alimmilla rappusilla.

Keksin sitä paitsi monta järkiperustetta hämähäkkien puolelle; Ne hävittävät kärpäsiä, hyttysiä ja muita ötököitä ja pitävät nurkat puhtaina pörisijöistä sekä mönkijöistä.

---

Olen miettinyt viime aikoina hämähäkkien lisäksi ihmisiä. Immosia ja muita, jotka luovat ja vahvistavat vastakkainasettelua, lietsovat vihaa ja kannustavat jopa väkivaltaan.

En ajattele ihmisiä "rodun", ihonvärin tai uskonnon kautta vaan yksilöinä, joihin tutustun. Mutta jos jakaisin ihmiset päässäni rotuihin, joksikin sellaiseksi, joka on toiseutta, vierasta, pelottavaa, luotaantyöntävää tai uhaksi yhteiskuntarauhalle...

Silloin nämä "kansallismieliset", johonkin olemattomaan suomalaisuuden perustaan, yhtenäiskulttuuriin tai muuhun hataraan, häthätään viime vuosisatoina kyhättyyn ja puoliksi kuviteltuun ajatusrakennelmaan uskovat tyypit olisivat minulle niitä toisia.

Minun "rotuni" tai kulttuurisesti oma porukkani olkoot puolestaan ne tyypit, jotka lähestyvät vaikkapa kammoamiaan hämähäkkejä tiedon etsinnän kautta. Selvittäen, mikä hämähäkkien paikka ympäröivässä systeemissä on.

Tutustuen ja yhteisiä rajapintoja (hyttysten häätö!) etsien. Pikkuhiljaa totutellen ja yhteiselon mahdollisuuksia kartoittaen. Avoimin mielin ja toisten olemassaolon oikeutuksen tunnustaen.

Jos pesee ja kuivattaa hämähäkkejä, voi tuskin polkea myöskään kenenkään ihmisoikeuksia, demonisoida tai eriarvoistaa ihmisiä yksiulotteisesti ulkonäön tai kulttuuritaustan perusteella.

Joten jos ryhdytään meuhkaamaan ja lietsomaan sisällissodan tunnelmia, minä, lakananvalkoinen ja montaa sukupolvea myöten suomalaistaustainen vaimo, äiti, ystävä ja kasvattaja, irtisanoudun osaltani Immosen ja kumppanien Suomi-visiosta. Minulle se olisi kylmyydessään, armottomuudessaan ja yhden totuuden palvonnassaan painajainen.

 

P.S. Kuvassa remontoitu mökki. Paluumuuttohaluiset hämähäkit ovat tervetulleita! Ja uudet paikalle eksyvät myös.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...


Olimme yhden juniin hullaantuneen kolmivuotiaan kanssa seikkailureissulla Porvoossa.

Matkaohjelmaan kuului muutamassa käsityöpuodissa ja Suomidesignliikkeessä vierailun ohella lasta kiinnostavat kohteet kuten lelu- ja karkkikauppa. Ensimmäisestä mukaan tarttui hieman nukkekotirekvisiittaa sekä uusi auto ja jälkimmäisestä marmeladia ja lakuja kotiinviemisiksi. 

Junamatka halki kesäisen Keravan rajaseutujen sekä Sipoon ja Porvoon jokivarsien, peltojen, vanhojen puutalokylien ja idyllisten uimarantojen oli esteetikolle elämys jo itsessään.

Ja Porvoon vanhassa kaupungissa mietin jälleen, miten paljon onnellisempi olisin, jos saisin elää sellaisen harmonian ja kauneuden keskellä arkeani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Paluumatkalla syliini nukahti umpiväsynyt ja hiestä nihkeä lapsi, itse asiassa ennen kuin juna lähti edes liikkeelle. Lapselle reissu oli kävelyineen ja uusine asioineen ilmeisen rankka, mutta antoisa ja tulipa vietettyä äiti-lapsi-laatuaikaa, olkoonkin, että illalla liian vähäisestä vedenjuonnista ja vesivarastojen kaatamisesta lapseen oman kurkun sijaan palkitsi päänsärky ja huimaus.

Summa summarus, lähtekää museojuna-ajelulle joko lasten kanssa tai aikuisporukalla - kannattaa kokea ainakin kerran, itse lähtisin uudestaankin. Vanha Porvoo ei sekään petä koskaan ja sieltä löytyy roppakaupalla kivoja kesäkahviloita ja silmäkarkkia.

Fiilikseen pääsi muuten ihan erilailla sisään, kun sonnustautui itse mekkoon sekä röyhelökenkiin ja körötteli paikan päälle historian havinaa huokuvalla museojunalla.
 

Lisätietoa: Porvoon museorautatie // Porvoon matkailusivusto

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Makoilin mökkisängyssä. Mies oli jo käynyt yöpuulle ja tunkenut tulpat korviinsa. Olohuoneen puolelta kuului kummallista ynähtelyä ja luulin ensin Kuutin heränneen.

Kun kuuntelin tarkemmin, tajusin Hertan näkevän unia ja vingahtelevan lapsen petilaatikon jalkopäässä. Pian Kuuttikin havahtui puoliuneen koiran nytkähtelyn ja vinkaisujen myötä.

Hihittelin yksikseni pimeässä, kun lapsen uninurkkauksesta kuului seuraava, enemmän tai vähemmän unisten osapuolten keskustelu:

Hertta: Uik, uik. Viuk. Hnggh. Uiiih.

Kuutti: Hiljaa siellä! Kyllä sinä tiedät, että sinun pitäisi olla tähän aikaan nukkumassa!

 

Vitsi miten hölmöjä tyyppejä, kumpikin.

 

Share
Ladataan...

Pages