Oli hyvä idea lähteä reissuun Hunterit jalassa.  Täällä sataa lunta. Paljon lunta. Ja silti tanskalaiset pyöräilevät kuin olisi kaunis kesäpäivä. 

Olen oppinut jotain hienoa näiden kahden päivän aikana: jos et ole koskaan juhlinut Mikki Hiiri-korvissa, tee se heti tänään. Kaikki rakastavat Mikkiä.

Matka jatkuu huomenna Lontooseen, sieltä Espanjan holleille. Palsta pitää siis pienen kesäloman ennen joulun tuloa. Muuten toivotan brunssintäyteistä sunnuntaita!

Kuvassa Mikki ja Minerva. 

Kolme miestä ja tyttö-sarjan fanina ja Zooey Deschanelin blogin lukijana on alkanut tuntua siltä, ettei mainitun sarjan roolihahmo eroa paljon itse Deschanelista. Zooey Deschanel kasvattaa pihallaan kesäkurpitsoja, julkaisee paljon hauskoja yhteiskuvia itsestään ja kollegoistaan sekä pitää myös naisille suunnattua HelloGiggles-sivustoa ystäviensä kanssa.

Seuraavat videot nähtyäni vakuutuin siitä, että meikästä ja Zooeysta voisi ehdottomasti tulla toistemme BFF:t. Viimeisintä videota suosittelen lämpimästi kaikille 500 days of Summer-faneille. 

http://www.youtube.com/watch?v=1QlQaRHD2r0&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=kL4eq-QViSk&feature=endscreen

http://www.youtube.com/watch?v=aSq1cez_flQ&feature=relmfu

Mahtia sunnuntaita! 

Meikäläisen kotona villitsee kukkabuumi: olen hullaantunut huoneeni täyttämisestä kukilla. Kutsun sitä mielessäni orgaaniseksi sisustamiseksi.

Kun oloni on onneton, piristän mielentilaani kukkasin. Yleensä ruusuin, viime kerralla neilikoin. Teen samoin myös tuntiessani itseni oikein onnelliseksi.

Myönnän senkin, että joskus ostan ruuan sijasta kukkakimpun. Mikään määrä herkkuja ei voita kukkien tuomaa silmäniloa. Yöpöydälläni koreilevien kukkien näkeminen pimeinä aamuina menee oikeasta terapiasta ja D-vitamiinista. 

Kun kukat alkavat kuihtua maljakossa, siirrän ne kuivumaan toisaalle. Joskus kuivatan terälehdet ja laitan ne läpinäkyvään kulhoon, sillä pidän kukkien haalistuneesta väristä. 

Kukkabuumini taisi saada alkunsa siitä, kun päätin eräänä päivänä olla oman elämäni sankari. Katsokaas kun noilla kukilla ei ole tapana tulla luokseni (varsinkaan tähän aikaan vuodesta pimeässä Suomessa), minä menen niiden luokse. 

Kannattaa sinunkin kokeilla. Oli kyseessä huono tai hyvä päivä, elämä on suhteellisen kohdillaan siinä vaiheessa, kun syitä kukkakimpun hankkimiseen löytyy enemmän kuin hankkimatta jättämiseen.

Ps. Kiitos kaunis ja danke schön niille, jotka ovat pistäneet ihania Shoutbox-viestejä palstaa koskien. On aivan mahtavaa kuulla piristävänsä jonkun päivää!

Kuva: Vivienne Westwood by Tim Walker (Kerrankin meni valokuvaajan nimi oikein - yleensä kutsun Timppaa Tomiksi ja Fordin Tomppaa Timiksi. Ymmärsitte varmaan.)

“I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best.” 

"I don't want to make money. I just want to be wonderful."

Väsyneinä lauantaipäivinä ihanien naisten sutkautuksia on lohduttavaa ja voimauttavaa lukea. Samalla voi pohtia valmiiksi, ketä siteeraisi missäkin tilanteessa. 

Kuva: Marilyn Monroe by Eve Arnold

Minun kotini on pieni ja vaatimaton, mutta se on rakas.

Se ei ole sillä tavalla rakas, että siitä olisi vaikea luopua. Koska minne tahansa menenkin, voin suhteellisen pienellä vaivalla tehdä mistä tahansa taas rakkaannäköisen.



Mutta tämä koti on itselleni vielä kuin pieni lapsi. Me tutustumme vasta. Keräämme muistoja. Ja minä annan sille jo osan vanhoistani, jotta tutustuminen olisi vaivattomampaa.



Yhdessä kuvassa näkyy arkku, joka kuului mummolle. Mummo säilytti arkussa lankoja. Kun olin neljän vanha, tahdoin väkisin nukkua arkun päällä. Sain tahtoni läpi, ja huolimatta siitä, että putosin yön aikana arkun päältä ainakin viidesti, en luovuttanut. Rakastin arkkua, ja rakastan edelleen. Sisällä leijailee vieno lankojen tuoksu ja seinämykset on tapetoitu ruusuin.



Kristallisuolatuikku on kotini tuorein asukki. Nyt me toivomme parempaa huoneenilmaa, minä ja kaikki kukkaset, kuivuneet ja kukkivat ja papereihin liimatut.



Seinän valtasivat käteni jäljet. Runot, piirrokset ja maalaukset sekä Vivienne Westwood, oma kaarnamuorini.



Ikkunalauta on kuin alttari rakkaudelle, siellä on paljon kultaista, kaunista ja kimaltelevaa. Vanha valkoviinipullo pitelee ruusupariskuntaa. Piirtämäni kettukuningas pitää huolta mummosta.



Niin. Kotini ei ole siellä missä on sydän, mutta kotini on kuin sydämeni.

Kuvat: Netta Jasminetin (siis tämän hassun palstan kirjoittajan) kotikolo. Teksti löytyy myös valokuvapäiväkirjasta.

Oloni on kuin Helene Schjerfbeckin Toipilaalla. 

Ensinnäkin taidan olla vielä hieman lapsi, sillä sairastan korvatulehdusta. 

Toiseksi katselen yöpöydälläni koreilevia ruusuja lähes samalla toiveikkaalla, kaipaavalla katseella. Kohta meikäkin taas kukkii just tolleen. 

Oli sairaana sitten ystävä tai sinä itse, toipilasta on aina hauska hemmotella.

Siksi minäkin temmelsin lääkärin jälkeen lähikauppaan juuri sillä asenteella, että hankin kaiken, mitä toipilas voi haluta. 

Esimerkiksi muutaman kimpun ruusuja, lempisuklaata ja kaksi pakettia teetä: ensimmäisessä on Muumeja ja toisen teen nimi miltei samanlainen kuin itselläni.

Pakkasen täytin lempparimehujäillä ja mintunmakuisella Puffetilla. 

Kunnon ruuasta viis - nuudelikeiton syönti on hyvästä, sillä se menee hyöryhengityksestä. 

Täytyy sanoa, että reissu lähikauppaan teki itseni kovin iloiseksi. Edes se ei haittaa, etten voi jutella kukkasilleni ääneni lähtemisen takia - voihan niitä kohti hengitellä rauhallisesti. Tai yskiä. Tai nauraa hiljaisesti hirnuen, kuten tänään tein asetellessani niitä maljakoihin pakahtuen ihastuksesta.

Sen vain halusin täällä kertoa, ystävät hyvät - muistakaa välillä hellittää ja hengittää. Olitte sairaana tai ette, joutilaana oleminen, nautintojen salliminen ja kalenterin tyhjyys tekevät ihmeitä mielelle. 

Ja niitä kukkia saa usein myös ihan lähikaupasta. Vaikka joka päivä.

Kuvat: Meikäläisen. Just otin.