itseopittu taito numero yksi: small talk

Ladataan...

En ole erityisen hyvä small talkissa. Se tuntuu useimmiten kiusalliselta niin juhlissa, puhelimessa kuin törmätessä vanhaan tuttuun kaupungilla.

Kun toisilla jutustelu luistaa luonnostaan, minä opettelin small talkin omasta tahdostani. Tarkkailin niitä, joilta se onnistui; kuuntelin, miten keskustelu avattiin. Miten voit. Kaunis sää. Pidän kengistäsi. 

Kuulostaa hölmöltä hommalta, jos ei small talkista edes kovin pidä. Mutta onnistunut small talk saattaa olla usein loistava väylä pintaa syvemmälle. Se on kuin keppi, joka kokeilee varovasti jäätä. Jos jää rikkoutuu, parhaimmassa tapauksessa sen alta löytää aarteen.

Aarre voi olla uusi ystävä. Sieluntoveri. Jumppakaveri. Uskomaton elämäntarina. Rakkaus. 

Tai sitten vain toinen ihminen, jonka olet huomannut ja joka on huomannut sinut. Small talk on yksinkertaisesti vain muutaman sanan vaihtamista keskenään, pientä puhetta, jonka tarkoitus ei ole johtaa mihinkään. Kun ymmärtää small talkin mutkattomuuden ja huolettomuuden, taitaa sen ihan hyvin itsekin. 

Kuva

Share
Ladataan...

Kommentit

Kult!

Pitääpä pistää opetellen: on nimittäin sen verran monta kertaa käynyt niin, että olen vain syyttänyt suomalaisuuttani kun sormi on mennyt suuhun small talk-tilanteissa.

Eveliina - Hear hear! Luulen, että suomalaisuus on myös ollut suurin syy kömpelöön small talkiini, mutta toisaalta olen ottanut oppia myös suomalaisilta. Tosin usein kyseiset ihmiset ovat olleet kotoisin maaseudulta: esimerkiksi kerran entisessä työpaikassani avatessani liikkeen aamulla, astui sisälle reippaan oloinen nuori nainen iloisesti tervehtien ja hetken aikaa katseltuaan ympärilleen kysyi minulta että "mitä kuuluu". Itse hämmästyin niin, että jouduin pyytämään häntä toistamaan kysymyksen. Lopputulos oli kuitenkin se, että keskustelimme pitkään ja sain jopa ohjeet Totoro-hanskojen tekoon. Aarre sekin.

Niin ja siis kyseinen nainen oli kotoisin vähän kauempaa, muistaakseni Kuopiosta... 

Kommentoi

Ladataan...