Ian McEwan: Sementtipuutarha

Ladataan...
Inahdus

Summa summarum: Ian McEwanin esikoisromaani on hirveä kirja. Se on ahdistava, kieroutunut, puistattava, vangitseva ja taidokas psykologinen romaani, joka sisältää kaikki McEwanin myöhemmän tuotannon ainekset. Suosittelen lämpimästi.

Arvio: Sementtipuutarha (Otava 2009, alunp. Kirjayhtymä 1980) kertoo neljästä sisaruksesta, joiden vanhemmat kuolevat peräkkäin vähän mystisellä tavalla. Perheen omituiseen tunnelmaan sopii hyvin sekin, että lapset hautaavat viimeisen vanhempansa, äidin, sementissä talon kellariin.

Sitten he jatkavat perhe-elämää. Kuulostaa jokaisen teinin unelmalta: ei vanhempia, sääntöjä, siivousta, peseytymistä tai läksyjä. Vain ikuinen kesä ja vastuuton vapaus.

Kuten arvata saattaa, ei mene niinku Viisikossa. Nuorin lapsista on kuusi, vanhin kuusitoista. Rooleja aletaan jakaa uudelleen railakkaammin kuin uusioperheissä ikinä ja teini-ikäisten nuorten hallitsemattomasti purkautuva seksuaalisuus tuo kuvioon oman erikoisen twistinsä.

McEwan on taitava alitajunnan syövereiden kuvaaja. Eniten ahdistusta herättää se, mitä ei sanota. Lukittuja huoneita ja arkkuja, mätänevää ruokaa, kärpäsiä, kellarista leviävä vähitellen voimistuva haju ja maailmaan hylätyt, yksinäiset, itkuiset ja hitaasti sekoavat lapset.

Jos tästä tehtäisiin elokuva, en pystyisi katsomaan.

Pahinta kirjassa on se, että McEwan onnistuu kuvaamaan tapahtumien kulkua jotenkin uskottavasti. Lasten maailman kieroon kasvamisen, epäonnistuneen aikuisuuden harjoittelemisen ja oman perheen suojelemisen logiikan ymmärtää. Lasten päähänpistosta, kuolleen äidin piilottamisesta kuin piiloleikissä kasvaa hirveä, peruuttamaton kierre. Sitähän voisi sattua, kaikille?

Valmiita vastauksia ei anneta eikä mitään selitetä puhki: syntyy käsitys, että perhe ei ole ollut ihan normaali alunperinkään, mutta miksi, se jää arvailun varaan. Tässäkin romaanissa availlaan niitä ihmismielen jemmoja, joita mieluummin olisi tutkailematta.

McEwan on tyhjentänyt vain 130-sivuiseen esikoiseensa melkoisen potin. Myöhempi tuotanto alkaa tuntua tähän verrattuna melkein sivistyneeltä ja hillityltä, mutta joka tapauksessa on kiinnostavaa nähdä kirjailijan oman kädenjäljen ja nerokkuuden olleen mukana alusta asti.

Kenelle: McEwan-faneille tai niille, jotka haluavat testata tyyliä tiiliskivien sijaan. Kotipsykologeille. Niille vanhemmille, joiden mielestä lapset pärjäävät ihan kivasti ilman aikuisia.

Alkulause: "En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui että autoin hänet matkaan."

Jälkimaku: Melkoisen vahva statement siitä, mitä tapahtuu, kun vanhemmuus on hukassa. Toivoisin tämän olevan fiktiota.

Starat (1-5): Neljä.

Share
Ladataan...

Kommentit

Jenni S (Ei varmistettu)

Ok, sait (taas kerran) vakuutettua! En ole ollut noista McEwaneista ollenkaan niin innostunut kuin ilmeisesti kaikki muut, mutta olen ajatellut lukea tän ekan kuitenkin joskus - ja tämän arviosi jälkeen olen siitä varma. Tämä kuulostaa todellakin rankemmalta kuin muut McEwanit yhteensä ja myös kirjan lyhyys kuulostaa hyvältä. 130 sivussa mua ei varmaan ala vielä häiritä se liiallinen taidokkuus - ja ehkei esikoinen vielä niin taidokas olisikaan, vaan siinä olisi särmää? Kiitos että muistutit tästä kirjasta!

Vietin pari hämmentynyttä iltapäivää Sementtipuutarhan parissa kesällä. Oli vaikea päättää, onko kyseessä nerokas teos vai kiusallista sukurutsikuvausta. Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska kirja jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Jo ensi lause sykähdytti. Onneks luin kirjan kesällä - se voisi olla turhan rankkaa kamaa talvi-iltoihin tällaiselle herkkikselle!

Kirjainten virrassa

Sait minutkin vakuutetuksi. En ole lukenut vielä yhtään McEwania ja olisi mahtava aloittaa esikoisesta. Varsinkaan, kun se ei ole liian pitkäpaksu möhkäle.

marjis (Ei varmistettu)

Vitsit, että repesin tuolle alulle. :D

Ei kuulosta ollenkaan kirjalta, jonka haluaisin lukea, mutta tykkään lukea silti muiden arvioita kirjasta. :)

Mangomalen

Nyt on osunut itselle sisarusrakkautta ihan urakalla. Ensin Austerin uusin, sitten Jumalat juhlivat öisin, joten ehkä samaan syssyyn voisi kokeilla vielä tätäkin!

Inahdus

Jenni: särmää on, todellakin! Tämä on muihin (lukemiini) verrattuna jotenkin raaempi eikä niin hiottu - tuli itse asiassa mieleen, että McEwan voisi nyt myöhemmässäkin tuotannossa kirjoittaa välillä tiiviimpiä romaaneja. ;)

Anna: mietin ihan samaa, vaikea sanoa, tykkäsikö tästä, koska oli ajoittain niin piinallista ja kiusallista luettavaa. Jaiks.

Tämän perusteella ei voi vetää liian perusteellisia johtopäätöksiä kirjailijasta nimeltä Ian McEwan, mutta ainakin täytyy sanoa, että varsin vaikuttava alku. Ei mikään lagom-esikoinen, vaan ennustaa juuri niin menestykästä ja kansainvälistä kirjailijauraa kuin sitten tulikin.

McEwanin haluaisin kyllä tavata. Ihan vain nähdäkseni, onko se ihan normaalin oloinen. ;)

Arska (Ei varmistettu)

Hykerryttävä kirjoitus! McEwanin tuotanto on huikea, jokainen teos on niin tunnistettavaa McEwania, silti kirjailija ei toista itseään, yksikään teos ei tunnu "välityöltä", jokaisessa on oma ihmeellinen twistinsä, Inahdusta lainatakseni.

Sementtipuutarhan jälkeen McEwan kirjoitti Vieraan turvan, sen esittely voisi alkaa melkein samoin sanoin... hirveä, ja niin taidokas, vangitseva.

Suosikkini on silti Lauantai.

Jos McEwan tulisi kirjamessuille, jonottaisin makuupussissa messuhallin ovella vaikka koko yön. Minä, jolla ei ole kenenkään nimmaria ja olen huono fanittamaan ketään.

Inahdus

Se on muuten totta: McEwanilla on oma tyylinsä, mutta silti kirjat eivät tunnu toistavan itseään ainakaan liikaa. Harvinaista ja ihailtavaa noin tuotteliaalta tapaukselta.

Lauantai on vielä lukematta, pitää ottaa seuraavaksi agendalle. Pari McEwania vuodessa on ihan hyvä tahti. ;)

Esa (Ei varmistettu)

Kas-kas! Katsoin juuri tällä viikolla kirjasta tehdyn elokuvan! Elokuva on vuodelta 1993 ja sen on ohjannut Andrew Birkin (Perfume, Ruusun Nimi, Jeanne d'Arc). Vanhimman tyttären roolissa on nuori Charlotte Gainsbourg. Ei ole kyllä mikään kevyt leffa, mutta katsomisen arvoinen kylläkin!

Leffan IMDB-sivu: http://www.imdb.com/title/tt0106535/

Ja traileri: http://www.youtube.com/watch?v=mBzAFD3kF3w

Hieno kirjoitus! Heti kun elokuva hieman unohtuu saatan tarttua kirjaankin:-)

Inahdus

Voi ei, apua. Nyt menee yöunet. ;) Kai se on pakko katsoa, kiitti vinkistä!

Kommentoi

Ladataan...