Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina

Ladataan...
Inahdus

Summa summarum: Jatkan valitsemallani linjalla entisten sosialististen maiden nousevan kirjallisuuden ylistystä. Itäberliiniläiseen perheeseen syntyneen Jenny Erpenbeckin (s. 1967) esikoisromaani Vanhan lapsen tarina (Avain 2011) ei päästä otteestaan. Kadulta löydetään tyttö, jolla on vain ämpäri kädessään eikä tietoa tai muistikuvaa mitään muusta. Niinpä hänet sijoitetaan lastenkotiin. Kuka tyttö on ja miksi? Varaudu lukemaan yhdeltä istumalta.

Arvio: Erpenbeckin kieli on hämmentävää. Pitkillä tiukoilla päälauseilla hän luo oudon, kafkamaisen maailman, jonka keskiössä elää hylätty ja hylätyksi haluava tyttö. Vähintään yhtä kiinnostavia ja raadollisia ovat ympäristön reaktiot, sekä aikuisten että muiden lasten.

Omituisinta on se, miten sitkeästi mitään muistamaton lapsi ehdoin tahdoin haluaa kiusatuksi ja nauttii asemastaan koulun arvoasteikon alimmalla ja hyljeksityimmällä portaalla. Tarina kuvataan äärimmäisen etäännytetysti ja lukija tuntee kaikesta kiusaamisesta huolimatta sääliä tyttöä kohtaan vain ajoittain.

Äärimmäistä on myös tytön vastenmielisyys: hänet kuvataan muodottomaksi ja hahmottomaksi, ympäristön mielestä kerta kaikkiaan luotaantyöntäväksi olioksi. Jotain vikaa tai poikkeavaa tytössä selvästi on, mutta lukija ei saa kiinni siitä, mitä:

”Opettajan on katsottava häntä vastentahtoisesti. Opettaja ei voi kuin ihmetellä tuota otusta. Otus esittää puomilla laimeaa liikehdintää. Kuin maailmanalun vedestä kuivalle maalle siirtyminen. Tai tyttö juoksee ja juoksee, ja on pitkän juoksunsa päätteeksi valju kuin paperi.”

Ei tarvitse lukea kirjallisuustiedettä ymmärtääkseen, että tässä on nyt kuvattu hyvin klassinen toinen. Eikä tarvitse lukea valtiotiedettä ajatellakseen, että lastenkodin muurien suojaan väkisin hakeutuva tyttö on kuin Itä-Berliinistä Länsi-Berliinin puolelle heitettu ossi. Kömpelö, köyhä, muistinsa ja historiansa menettänyt, todellisuudesta vieraantunut muukalainen.

En muista kovin usein lukeneeni yhtä vaikuttavaa ja järkyttävää kuvausta toiseudesta. Voisin kuvitella, että kuka tahansa vieraaseen kulttuuriin tai maahan vasten tahtoaan heitetty ihminen saattaisi löytää tästä jotain tuttua.

Tyttö haluaa hautautua näkymättömiin ja kätkeä oman persoonansa, joka vaikuttaa siltä, että sitä ei ole. Joku tai jokin on riistänyt häneltä ihmisyyden, ja vain lyhyet välähdykset antavat pieniä viitteitä hänen historiastaan.

Lopulta ympäristö alkaa käyttää häntä hyväkseen omana uskottunaan, sillä persoonaton ja tahdoton olento sopii muiden persoonan jatkeeksi täydellisesti.

Juonta paljastamatta voi kertoa sen verran, että lopulta teemaksi nousee suuri valhe. Pidän kirjoista, jotka onnistuvat yllättämään. Esikoisteoksena kirja on uskomattoman kypsä ja persoonallinen.

Puhuin kirjasta töissä kollegoiden kanssa ja kuulin loppuratkaisusta täysin erilaisen, mutta tietysti ihan yhtä oikean tulkinnan, mikä tekee kirjasta vielä moniulotteisemman. Ratkaisua miettiessäni palaan itse jostain syystä ensimmäisen sivun ämpäriin ja kuvittelen keksineeni vastauksen siitä: se on liian korostettu ollakseen vain ämpäri. ;)

Vanhan lapsen tarina on karu kuvaus ihmisen pimeästä puolesta, siitä, miten helposti potkimme potkittuja tai syrjimme sitä, mitä emme ymmärrä. Kuulostaa lievästi ajankohtaiselta.

Kenelle: Niille, joiden mielestä Berliini on Euroopan "it"-kaupunki. Ei vaikea, mutta vaatii vähän yrittämistä. Erpenbeck on Euroopassa palkittu ja lähes parillekymmenelle kielelle käännetty - siitä suositus trendikkäille Berliini-faneille intellektuellien lisäksi. ;) (Tai trendikkäille JA intellektuelleille Berliini-faneille.) 

Alkulause: ”Kun tyttö löydettiin, hän seisoi öisellä kadulla tyhjä ämpäri kädessä, kauppakadulla, eikä sanonut mitään.”

Jälkimaku: Jestas. Mutta miksi ämpäri?

Starat: 4,5. Harvinainen esikoinen.

Share
Ladataan...

Kommentit

Susa-Järjellä ja tunteella blogista (Ei varmistettu)

Mielenkiintoisia pohdintoja kirjan syvempään tematiikkaan liittyen! Ja tuo kielen "kafkamaisuus" oli hyvä pointti, en osannut sitä itse noin hienosti kuvailla, mutta siis kafkamaistahan se tosiaan oli!

Siis tämä on siitä merkillinen kirja, että ainakin itsellä vasta tovi lukemisen jälkeen on alkanut ihan tosissaan pyöriä mielessä, että mikä tässä nyt oli se perimmäinen jippo, totuus. Olisi ihan todella mielenkiintoista tätä ruotia jossain niin, että voisi tuoda omat loppuratkaisutulkinnat esille ilman, että kirjaa lukemattomat vielä kokosivat spoilauksen tunteita.

Inahdus

Ja herättää tunteita puolesta ja vastaan. Itse luen parhaillaan Erpenbeckin toista Kodin ikävä - romaania, enkä pääse siinä taas oikein perille tapahtumista ja juonesta, se on ihan erilainen kirja. Kollegoissa on myös ihmisiä, joiden mielestä nimenomaan Kodin ikävä on mahtava romaani, Vanhan lapsen tarina taas enempi vain outo. ;) Ainakin Erpenbeck osaa vaihtaa tyyliä. Ymmärtääkseni tämä esikoinen on nimenomaan se suuri läpimurtoromaani Euroopassa (julkaistu vuonna 1999).

Erpenbeck tulee Suomeen toukokuussa, palaan silloin asiaan - ajattelin vähän haastatella häntä ja kysyä, mistä Vanhan lapsen tarinassa kirjailijan itsensä mielestä on kysymys ja meneekö kaikki mun Itä-Saksa ja Kafka-tulkinnat ihan metsään. Silloin voisi muuten järkätä jonkun ruotimistilaisuudenkin vaikka yhdessä kirjailijan kanssa, hoksasin nyt kun sanoit! ;)

Kafka tuli mieleen siitä muodonmuutos-teemastakin kyllä.

Susa-Järjellä ja tunteella blogista (Ei varmistettu)

Rakastan tätä nykyistä kotikaupunkiani, MUTTA koen syvää harmitusta, että kaikki kivat kirjalliset jutut tapahtuvat pääosin siellä kehäkolmosen sisäpuolella. Siis olispas mielenkiintoista ruotia itse kirjailijan seurassa sitä, miten hän on itse kirjan syvemmän filosofian nähnyt. Minua kiinnostaisi kyllä lukea tuo Kodin ikäväkin, täytyy koittaa muistaa vaikka jossain vaiheessa kirjastosta katsella. Kirjailija, joka ns. vaihtelee tyyliä, on siitä juuri jännä, että joku teos voi olla lukijan mielestä ihan täydellinen kun taas joku toinen kirjailijan teos ihmetyttää, että voiko olla ns. samasta kynästä.

Kirjainten virrassa

Miekään en tajunnut tuota ämpäriä. Tämä kirja oli aivan oivallinen analysointikirja. En edes välitä vaikka olisin mennyt ihan harhaan tulkintani kanssa, sillä tätä kirjaa oli virkistävä lukea ja etsiä sanojen seasta merkityksiä.

Mutta tosiaan, ämpäri?

Inahdus

Kävin vilauttamassa sun blogissa mun omaa veikkausta ämpäristä.. ;) Mikä tosin voi olla ihan väärä veikkaus. Niille, joita kiinnostaa Tomomin hyvä arvio niin se löytyy täältä: http://kirjaintenvirrassa.blogspot.com/

Vierailija (Ei varmistettu)

Luin juuri Me naisten pienen esittelyn kirjasta ja siinä oli jännä huomio ämpäriin liittyen! Tyttö on tyhjä kuin ämpäri, eli ämpäri symbolisoisikin tyttöä itseään?

Inahdus

Kappas vaan. Hyvä ehdotus sekin!

Kommentoi

Ladataan...