Löysin Tommi Melenderin
Ettei mene liian ihanaksi, otetaan vähän syksyistä kitinää. Olen pelännyt Tommi Melenderiä. Hän on ääri-intellektuelli ja vakavahenkinen kirjailija ja runoilija, jonka Finlandia-ehdokasromaani Ranskalainen ystävä on vieläkin lukematta (kts esim. http://wsoy.fi/yk/products/show/79706). Se kuulosti niin vaikealta. Ja hienolta. Pelotti etten tajuakaan tai tykkää. Sitten vasta nolottaisi. Ajattelin odottaa aikaa, jolloin pystyn keskittymään siihen kirjan vaatimalla tavalla. Kunnes luin uusimmasta Parnassosta Melenderin loistavan kolumnin otsikolla Eräs kesken jätetty ja löysin
täysin yllättävän yhteyden! Melender kertoo yrittäneensä
lukea syksyn hittilukuromaania Sinä päivänä (Otava 2011), jonka kirjoittaja David Nicholls tunnetaan mm. Rakkautta ja rimakauhua -sarjan käsikirjoittajana. Kesken jäi. Melender toteaa, ettei ylipäänsä osaa lukea viihtyäkseen, vaan oppiakseen kuolemaan tai vähintäänkin elämään. Vaikka itse luen -elämän ja kuoleman lisäksi - myös viihtyäkseni, tunnistan tämän vaatimuksen:
kirjasta on saatava irti jotain enemmän kuin ne ajatukset, joita keskimääräisen päivän aikana omassa päässä pörrää tai joita keskiverto telkkarisarja herättää. Katson telkkaria nostaakseni aivot narikkaan. Luen kirjoja saadakseni aivot takaisin narikasta. Ja, kuinka ollakaan, Nichollsin Sinä
päivänä on itsellänikin kesken, enkä tiedä mitä siitä sanoisin tai mitä sille tekisin. Se on ihan kelpo kirja miehestä ja naisesta, jotka etsivät toisiaan on/off -tyyppisesti 20 vuotta. Ihan hyvin kirjoitettu ja juonitettu ja jos jaksaisin lukea lisää, voisin pitääkin siitä. Kaiken kaikkiaan koko kirja on musta "ihan" muttei "täysin", jos ymmärrätte. Silti olen täsmälleen samaa
mieltä Melenderin kanssa: "Nichollsin romaani vaati enemmän kuin oli valmis antamaan. Se halusi tonkia minusta ennalta määrättyjä tunnereaktioita: samastumista, myötäelämistä, vetelää nyyhkimistä. Tuntui kuin olisin katsellut valmiiksi naurettua televisiosarjaa, jossa nauru on korvattu huokauksilla ja hörähdyksillä." Kiitos Melender. Nimenomaan tältä mustakin tuntu ja ajattelin, että taas on päässä jotain vikaa kun en innostu kirjasta, jota kriitikotkin ovat kehuneet ja
joka myy maailmalla miljoonia. Niin että seuraavaksi on kai sitten Ranskalaisen ystävän vuoro. Odotan puolustuspuhetta Nichollsille!
Kommentit
Ranskalainen ystävä ei ole niin yltiöpäisen vaikea kuin kaikista Melender-jutuista voisi päätellä. Tykkäsin, vaikken ihan kaikkea tajunnut.
Amen. En keksi mitään puolustuspuhetta Nichollsille. Ja olen täysin samaa mieltä kanssanne kirjojen tarkoituksesta. Niiden pitää antaa, ei ottaa, sivistää, nostaa, kohottaa ja avata maailmaa.
"Tutustu" Tommiin myös hänen siskojensa, Malia/Muoti mielessä ja Suvi/Valkoinen harmaja kautta. Kuinka kilttejä ja helposti lähestyttäviä tytöt ovatkaan, joten ei voi veli olla pahempi.
Juu, ei Tommia tarvitse pelätä. ;)
Hassua kyllä, luin Parnassosta saman kolumnin ja koin sen ihan eri tavalla.
http://kirstiellila.blogspot.com/2011/10/karvahattukirjailija-parnassoll...
Voisin kyllä puolustaa Nichollsia. Luin kirjan muutamassa päivässä, en vain voinut laskea sitä käsistäni. Puolessa välissä tarinassa tapahtui pieni notkahdus, kerrontaa olisi voinut tiivistää ja asiat tuntuivat ikäänkuin toistavan itseään mutta sitten kirja lähti uudestaan vetämään. Rakastin kirjan dialogia ja kielen sujuvuutta, henkilöt olivat hieman ennalta-arvattavia mutta kuitenkin omitakeisia ja kiinnostavia ja erityisesti pidin kirjan rakenteesta, yhden päivän kerrontamuodosta. Romaani itketti ja nauratti, ja loppu palkitsi. Ja tämä kaikki vaikka itsekin luen juuri Inan (ja Melenderin) kuvaamalla tavalla, en koskaan lue "jättääkseni aivoja narikkaan". Mutta en ehkä kuitenkaan jaksa innostua niin vakavasta suhtautumisesta, että luen jotta oppisin kuolemaan. Kyllä hyvä kirjallisuus on hyvää kirjallisuutta silloinkin kun se naurattaa, ilahduttaa ja viehättää. Niitä on vain kovin harvassa, ainakin minulle, ja juuri siksi Nichollsin romaani oli niin ilahduttava.
mahtavaa, kiitän! nyt siis on syytä lukea sekä ranskalainen ystävä että nicholls pidemmälle, uskon helmihelenaa ;) - mitä tulee viihtymiseen, olen tänä syksynä toivoton tapaus sairasloman takia; luen ja katson telkkaria liikaa, joten meinaan kyllästyä vähän kaikkeen. outo ilmiö sinänsä. muuten olen samaa mieltä siitä, ettei kirjallisuutta voi arvottaa vain viihtymisen kautta. esim kyrön kerjäläinen ja jänis oli musta tosi viihdyttävä, mutta kai sitä silti pidetään ns laatukirjallisuutena. hyvä kirjoitus kirsti ja kiinnostava näkökulma melenderin tekstiin! miina supisen sokeripalassa (linkki oikean palkin linkkilistassa) on puhuttu myös viihteen ja taiteen eroista ja määrittelyn haasteista. siitä debatista ei tule valmista koskaan, onneksi. ;)
Niinpä. Tämä on kyllä hauska keskustelu, yleensä kun olen aina ensimmäisenä se, kenen mielestä elämä on liian lyhyt ja maailmassa liikaa Hyviä kirjoja jotta kuluttaisin aikaani viihteeseen, ja tässä siis usein äänenpaino on sellainen että viiihde on yhtä kuin roskaa. Olen yhden ystäväni kanssa puhunut tästä paljon ja olenkin alkanut varovasti kallistua siihen että viihdyttävä ja Sahlbergia ehkä kevyempi kirjallisuus voi yhtä lailla olla hyvää kirjallisuutta, niin kielen kuin tarinan tasolla. Ja koska itsekn usein suhtaudun kirjallisuuteen aika vakavasti, on Nichollsin kaltaiset romaanit iloisia ylllätyksiä. Ja jos ja kun luet Ina loppuun niin haluan ehdottomasti kuulla mitä tuumit.
kyllä! lisäksi viisas anoppi sanoi, että mulla on liian iso kirjapino pöydällä - arveli, että mulla on liikaa aikaa ja koko ajan liian iso houkutus tarttua seuraavaan, jos joku kirja ei heti alusta miellytä. totta. kuulostaa vähän sinkkuelämältä ja carrielta, palatakseni taas viihteen maailmaan. pitää keskittyä yhteen kerrallaan. ;)
Täällä tänään. Katsoit tietysti telkkarista Pianistin sivunkääntäjän. Häpee varjoos jos et. Minulle se oli tämän vuoden upeimpia TV-leffoja. Ranskalainen ystävä ei minusta ollut niin hyvä kuin useimmat kertovat. En myöskään pitänyt siitä mielikuvituskaupungista. Tykistönkadun päiväperho alkaa olla loppusivuilla. Pidän kirjasta. Kyrön Urheilukirja kangertelee alkusivujen myötä, saas nähdä. Saturnuksen renkaat koukutti Sebaldiin, lukemista odottaa Huimaus. Samoin Anderssonin Oton elämä. Käviskö lukeminen seliselien niukkuudesta ja lyhyydestä ? Ja kun lumella ja pakkasellakin jo uhkailevat.
Voi helevata, liikaa hyviä kirjoja maailmassa. Eihän näitä ehdi koskaan lukea :) Ja se Parnassokin odottaa avaamattomana pöydän kulmalla. Pitääkin käydä heti katsomassa tuo mainittu kolumni.
haa, yks asia, jota ei tarvitse hävetä - katoin leffan ja oli kyllä hyvä. anderssonin oton elämää luen myös parhaillaan, mutta se ei ole ihan yhtä koukuttava kuin anderssonin edellinen, joka oli reippaasti omaelämäkerrallinen ja musta huikea, palaan siihenkin. salamatkustaja: älä huoli, kaikki jää lukematta, niin se vaan menee. mutta jos yhteen vuoteen osuu viisikin tajunnan räjäyttävää lukukokemusta, niin se on hyvä vuosi. pitää taas vuoden lopussa laskea montako niitä oli tänä vuonna, mutta luulen että tulee täyteen. siihen pääsemiseksi pitää lukea n. 30-50 kirjaa ja huolella valikoiden. ;)
Kommentoi