Maailman paras esseekokoelma

Ladataan...
Inahdus

Saako oman talon kirjailijaa, joka tekee toiselle kustantajalle loistavan kirjan kehua? Aion kuitenkin. Olen flunssassa ja luen pätkissä Anu Silfverbergin esseekokoelmaa Luonto pakastimessa (Teos 2011). Haluaisin huudella joka toisesta tai ainakin kolmannesta lauseesta ääneen "juuri noin!" "aivan!" "no sinäpä sen sanoit!" Harmi, ettei ole ketään kuulemassa, tekisi mieli lukea ääneen. Kaikki.

Sanotaan tämä nyt ihan reilusti ja kakistelematta: mielestäni Anu Silfverberg on tämän maan paras kolumnisti ja esseisti. Noin. Joka väittää muuta, lukekoon Luonto pakastimessa.

Mielipiteitä ei tarvitse puolustella, mutta perustelen vähän kuitenkin. En ole päässyt viime vuosien esseebuumeihin mukaan. Olen yrittänyt Vihan ja katkeruuden esseitä ja muitakin, mutta ongelmia on toistaiseksi ollut kaksi: 1) nuore(hko)t vihaiset miehet ovat minulle liian tosikkoja. Vakuuttumisen sijaan ikävystyn saarnaamisesta. 2) Monet niiden keskeiset teemat, kuten uskonto, kasvissyönti tai eläinaktivismi eivät jaksa itseäni hirveästi kiihdyttää - vaikka olisin asioista jokseenkin samaa mieltäkin, saan vastareaktion fanaattisuudesta.

Anu saa sen sijaan taivuteltua minua omalle kannalleen silloinkin kun olen eri mieltä. Miten hän sen tekee?

Monipuolisella ja älykkäällä argumentoinnilla. Nokkelalla kielellä. Ja ennen kaikkea huumorilla.

Hänelläkin on lukunsa eläinten ja ympäristön suojelusta, mutta eniten innostun niistä aiheista, jotka ovat itseäni lähimpänä tai jotka tuovat uutta ajateltavaa (en tarkoita etteikö ympäristön suojelu olisi itseäni lähellä, mutta olen lukenut siitä jo ehkä liikaakin). Analyysi Timo Hännikäisen Ilman-teoksesta on kiivas ja suorastaan nerokas. Feminismiä koskevat pohdinnat kertovat enemmän feminismin kriisistä kuin olen aikoihin lukenut missään. Pätkätyöläisyydestä kertova luku Päiväni metsurina sekä naurattaa että koskettaa - vasta nyt luulen ymmärtäväni edes vähän, millaisista tunteista ja traumoista pätkätyössä on kyse:

"Suuret ikäluokat vedettiin vakitöihin suoraan yliopistosta. He ehkä hiihtivät kouluun, keräsivät kasveja, asuivat avannossa, söivät jäistä soraa ja opiskelivat ilman opintotukia, kuten niin innostuneesti kerrotaan - mutta vaatimatonta lapsuutta seurasi ennennäkemätön vaurastuminen, ja suhde työpaikkaan oli perusturvallisuutta parhammillaan."

Toimittajana hän osaa myös kritisoida ja analysoida mediaa nautittavan osuvasti. Esseitä kirjoitetaan analyyttisuuden lisäksi sopivasti omista kokemuksista ja tunteista käsin, tyypillinen kokemus maailmasta kuvataan näin: "Tämä kokemus toistuu liian usein iltapäivälehtiä lukiessa: epäilys, että ehkä maailma onkin oikeasti tällainen ja olen käsittänyt kaiken väärin. Ehkä olen harrastanut seksiäkin väärin koko ikäni. Miten muut sen tekevät? Miten minä sen teen?"

Saarnaamisen sijaan yleisin tyylilaji on itseironia. Koska olen tasan Anun ikäinen nainen (ja vieläpä samasta koulusta), kokoelma epäilemättä kolahtaa siitäkin syystä. Kokemusmaailma on melko sama - en tiedä, onko Luonto pakastimessa minun sukupolveni tulkki, mutta aiheet ja näkökulmat tuntuvat monesti tutuilta.

Niinpä suosittelen siis kolmen ja neljän kympin välillä oleville naisille tai miehille, joiden mielestä Anun kolumnit ovat kiinnostavia. Persut älkööt vaivautuko, ellei halua nostaa verenpainetta.

Share
Ladataan...

Kommentit

Kirjainten virrassa

jesjesjes, Hain tämän juuri kirjastosta. :)

Huutelen pimeään

Luin tämän juuri, ja oli ihan tajuttoman vaikuttavaa tekstiä! Teos käsittelee oikeastaan kaikkea tärkeää, mutta juuri sopivalla tavalla, sellaisella, joka saa ihmettelemään, miksei tuotakaan muka itse ole tajunnut. Erityisesti tykkäsin, kun monessakin kohtaa todettiin, että kappas, monimutkaiset asiat ovat monimutkaisia, eikä lukijalle tarjottu mitään helppoa "tee näin niin maailma paranee" -ratkaisua.

Minä suosittelisin tätä tosin myös nuoremmille lukijoille, vakavia asioita tarpeeksi selkeästi ja osin viihdyttävästi esitettynä (:

pilami (Ei varmistettu)

Ääh, no nyt se tuli. Se ensimmäinen syy miksi olisit saanut jättää loikkaamatta Lilyn sivuille. Joku prkln Keno-misu hyppii näytöllä ja "sulje" on piilotettu niin ovelasti etten ihan oikeasti nähnyt sitä vaikka kuinka etsin. Ihan kuin Iltalehteä lukisi. Että thanks vaan. Onneksi sun kirjoitukset on silti edelleen hyviä. :)

Inahdus

Pilami: oon pahoillani, mua ärsytti se Keno myös, sulje oli liian vaikea löytää! Mainosten pitäisi musta olla bannereina eikä hyökätä silmille. Pöh! Mutta kiitos, jos jaksat käydä silti, annan toimitukselle palautetta, kyllähän lukijoiden ärsyyntyminen huomioidaan - kaikkea varmaan kokeillaan, mutta ei välttämättä tarvitse tehdä toista kertaa. ;) Ja joo, en ainakaan itse koe oman tyylini muuttuneen miksikään, räiskin näitä juttuja edelleen yhtä hatusta ja hiomatta kuin ennenkin.

Minna: aloin itse miettiä samaa, annoin ikärajan liian rajoitetusti, voisi varmaan olla kahdesta neljäänkymppiin - tai sen yli, jos kokee Anun kolumnit jotenkin omaan ajatusmaailmaan sopivina. ;)

Tiivistit myös hyvin sen, miksi pidän Anun tyylistä muita kokeilemiani kohuttuja esseistejä enemmän: he haluavat provosoida ja tarjota valmiita ratkaisuja, jotka eivät mulle sovi ikinä. En voi sietää sitä, että joku tulee saarnaamaan etten saa syödä lihaa tai kertomaan muutenkaan miten mun pitäisi elää. Anu sen sijaan enemmän pohtii asioita ja päätyy siihen, että maailma on monimutkainen paikka, josta tuskin koskaan saa mitään selkoa. Niinhän se on.

Uskonnottoman ateistin tuska uskonnon ymmärtämisen edessä oli myös hieno teksti, vaikka sanoinkin, että kirkko tai uskonto ei herätä mussa mitään suuria intohimoja oikein mihinkään suuntaan. Näissä esseissä on nimenomaan kiinnostavaa lukea siitä, miten yritetään ymmärtää erilaisia mielipiteitä, onnistuu siinä tai ei.

Voisin näemmä vaahdota tästä loputtomiin. ;)

pilami (Ei varmistettu)

Mäkin haluaisin osata kirjoittaa hatusta ja hiomatta yhtä hyvin kuin sä! :)

Viljaa (Ei varmistettu)

Voi, olen ihan samaa mieltä. Aivan loistava kirja! Jos edes kehtaan myöntää olleeni vieläkin - tähän maailman aikaan - lihansyöjä, niin tämä viimeistään työnsi kasvissyönnin tielle..

Ja kuolemasta kirjoittaminen! Miksei sitä tehdä useammin.

Inahdus

Pilami: kiitos, mutta nyt täytyy paljastaa, etten juurikaan kehtaa lukea vanhoja tekstejäni jälkikäteen - tulee liikaa vastaan noloja kielikämmejä, laiskoja ajatuksia, epämääräisiä arvioita ja sekavaa kieltä. ;) Mutta jos alkaisin näitä hioa, en kirjoittaisi ikinä mitään. Joskus tosin kun on poikkeuksellisen hankala tai hyvä kirja saatan pistää postauksen talteen ja palata uudestaan ja hioa vähän, mutta yleensä olen liian laiska. Anunkin arviosta jäi puuttumaan monta olennaista asiaa ja näkökulmaa, se on niin monipuolinen kirja.

Ja kyllä: Anun kirjan jälkeen oma lihansyönti tuntuu taas entistä tympeämmältä, vaikka teenkin aika paljon kasvisruokaa ja pyrin ostamaan luomulihaa aina kun mahdollista (useimmiten onneksi nykyään on). Eihän se asiaa sen jalommaksi tee, mutta mä en kyllä edes puolustele lihansyöntiäni millään (paitsi ihan vähän toisella hankalalla erikoisruokavaliolla, jonka takia en esim. rafloissa voisi ikinä syödä mitään, jos olisin vielä vege).

Mun pääasiallinen ongelma on se, että olen kasvisten suhteen vähän nirso, on hirveä määrä vihanneksia ja kasvisruokia, jotka on muun maailman mielestä älyttömän hyviä, mutta mun mielestä ei (ja uskokaa pois, ruuanlaittoa rakastavana ihmisenä olen kokeillut). En esim. juurikaan pidä juureksista, ja kun  muu maailma hekumoi vaikka erilaisilla juustoisilla punajuuripaistoksilla, niin mulla menee lähinnä kylmät väreet. Toisin sanoen lihansyönti on mulle puhtaasti egoistinen, makuasioihin perustuva valinta, josta en todellakaan ole ylpeä. Kasvisruualla eläisin helposti, jos asuisin Aasiassa - rakastan aasialaista kasvisruokaa (tosin siihenkin kyllästyy pidemmän päälle). 

Meni täysin asian viereen, mutta Anu sai taas pohtimaan tätäkin valintaa ja päättämään, että lisään kotona vegeruokien määrää ja ostan vain luomulihaa.

Tämä on tosiaan ihan paras teos. Minulla vain meni blogistina ihan pasmat sekaisin tämän kanssa - en osannut kirjoittaa kokoelmasta mitään järkevää, vaikka kuinka yritin. Niinpä päädyin lopulta laajasti ja suoraan lainaamaan teoksen alkuosaa, joka herätti minussa niin voimakkaita tunteita, että olisin omilla sanoillani sortunut siihen, mihin Silfverberg ei, eli totisuutta tuhisevaan paasaamiseen.

Loppuosasta taas kirjoitin niin omin sanoin, että käytin vain otsakkeita ja aiheita syinä kertoa itsestäni ja elämästäni. Totesin tämän vasta jälkeenpäin, nauraen, mutta kaiken kaikkiaan on päiviteltävä, miten onnistuin kirjoittamaan maailman parhaimmasta esseekokoelmasta yhteensä viisi maailman paskinta juttua. :D

http://kirjavakammari.blogspot.com

Inahdus

;D Ei ollut paskoja juttuja, seurasin niiden jatkumoa suurella mielenkiinnolla ja tuumasin, että Anu voi taputtaa käsiään siitä hyvästä, että kokoelma on todella saanut ajatuksia aikaan.

Mutta loistavista kirjoista ei kyllä ikinä koe saavansa kasaan muuta kuin latteuksia. Ainoa mihin lopulta pystyy on hokemaan lukekaa tämä. Ja sitten kaikki muuta eivät kuitenkaan pidä kirjasta, mutta ei kai kirjoista muuten kannattaisi blogatakaan..

KatriinaR (Ei varmistettu)

Mahtava kirja tosiaan! Mutta mun mielestä nimenomaan Persujen kannattaisi vaivautua, samoin myös alle kaksikymppisten ja yli nelikymppisten - esimerkiksi tehomaataloudesta jokainen uutisia seuraava on pakostikin kuullut jotain, mutta näiden esseiden kautta aihe tulee todella konkreettiseksi. Uskon, että harva kirjan lukeneista enää pystyy ostamaan tehotuotettua broileria, ainakaan ilman musertavaa (ja ansaittua!) syyllisyyttä. Jos olisin äikänope, laittaisin tän ehdottomasti lukiolaisteni pakolliselle lukulistalle! Ja jos mulla ois valta, niin jokaikisen suomalaisen pakolliselle lukulistalle (vaikka pakottamisesta ei hyvää yleensä seuraakaan).

Kommentoi

Ladataan...