Missä oikolukija luuraa?
Aijaijai, millaiseen muurahaispesään Rönsyn Joanna osasikin sohaista kirjoittaessaan kirjojen editoinnista ja etenkin sen puutteesta! Tästä olisi niin paljon sanottavaa, etten edes tiedä mistä aloittaa. Joannan juttu ja haaste löytyy täältä:
http://www.lily.fi/juttu/tuomas-kyro-olisi-ansainnut-oikolukijan
Kirjojen ja käsikirjoitusten editointi on varmasti yksi niistä asioista, joissa näkyy väen vähentäminen, kova kilpailu ja kiireen kiristyminen. Valitettavasti. Tässä on tosin tärkeä erottaa kaksi eri asiaa: oikoluku ja editointi (joka tarkoittaa laajempaa tekstin muokkausta ja korjausta pelkkien kielivirheiden sijaan). Oikoluvun puute johtuu useimmiten pelkästä kiireestä, kuten Joannakin epäilee. Jälkimmäisen ilmiön jakaisin sen sijaan muutamaan eri osaan:
1) Kirjat, joihin ei vain ehditä panostaa syystä tai toisesta, halusta huolimatta. Tämä on jumalan totuus: sitä sattuu, kaikille. Kässäri saatetaan saada kirjailijaparalta myöhässä ja se on pakko tuutata julkaisukoneistoon, vaikka vähän hätäisestikin - samaan ilmiöön liittyy se, että paineistettu kirjailijaparka ei ole itsekään ehtinyt viimeistellä kässäriään ihan loppuun asti, koska "syksyllä julkaistavat kirjat myyvät paremmin ja se on kuule nyt tai sitten ensi maaliskuussa. Ihan hyvä siitä tulee!"
2) Kirjat, joita ei saa editoida. Näitäkin näkee: kaikki kirjailijat eivät usko kustannustoimittajaan, varsinkin jos suhde on uusi tai muuten vähän epävakaa. On kirjailijoita, jotka uskovat omaan näkemykseensä niin tiukasti, että kaikki kirjojen editointi- tai korjausideat eivät vain mene läpi - vaikka kustannustoimittaja sanoisi, että tästä tulee kriitikoilta sanomista. Se voi olla hyväkin asia. Maailmankirjallisuus on täynnä esimerkkejä teoksista, joissa kustannustoimittajat tai kriitikot ovat olleet väärässä. Uskon, että esim. James Joycen kustannustoimittajan on ollut oltava poikkeuksellisen joviaali ja kirjailijan näkemykseen uskova tapaus vastoin kaikkea järkeä.
3) Oho. Tätäkin sattuu, kaikille. Koska olen itse varsinainen kirjoitusvirheimuri ja huomaan kirjoitusvirheet rasittavuuteen asti (paitsi omasta tekstistä, tietenkin), luen oman kustantamon kirjoja aina vähän otsa nihkeänä lyönti- ja kirjoitusvirheiden pelossa. Niitähän mahtuu kirjaan kuin kirjaan ainakin pari, mutta kerran olen lukenut yhtä oman talon käännöskirjaa, josta meinasi tulla itku.
Kirjan puoliväliin asti asiat olivat ok, mutta sen jälkeen joka aukeamalle ilmestyi vähintään yksi, parhaimmillaan kaksi täysin triviaalia virhettä - pilkkuvirheitä, puuttuvia sanoja, vääriä lauserakenteita jne. Sitä jatkui kirjan loppuun asti. Kysyin töissä, oliko kukaan muu huomannut samaa ja kävi ilmi, että ei samassa mittakaavassa tai ainakaan ilmiölle ei löytynyt mitään syytä. Kirjaa oli oikoluettu monen ammatti-ihmisen turvin huolella ja ilman suurempaa kiirettä - itse aloin epäillä, että painoon oli joutunut jopa väärä versio. Mysteeri ei koskaan selvinnyt. Mietin tänäkin päivänä, sainko vain itse äkillisen ja ohimenevän lukihäiriön ja luulin löytäväni virheitä huomattavasti enemmän kuin muut. En ole uskaltanut tarttua kirjaan uudelleen tarkistaakseni asiaa.
4) Ammattitaitoisen väen puute. Tästä kohdasta olen kuullut vain keskustelua, enkä osaa sanoa siitä mitään totuutta: kun kustantamoissa on viime vuosina vähennetty väkeä, onko kustannustoimittamista ulkoistettu kokemattomammalle ja halvemmalle aputyövoimalle? En tiedä. Itse epäilen, että ennemminkin kokeneiden kustannustoimittajien työmäärä on kasvanut ja se näkyy väistämättä kirjojen laadussa - hätäillen ei tule yleensä hyvää, tekstin oikoluku ja editointi on vaativaa ja keskittymisrauhaa edellyttävää työtä, jota pidän itse erittäin suuressa arvossa.
Vai onko kyse vain kirjoitetun kielen yleisestä rappeutumisesta, johon me bloggaajaatkaan emme ole syyttömiä? Sama ilmiö nimittäin vaivaa mielestäni nykyään myös monia lehtiä - joskus käy mielessä, ehtiikö lehdissä enää kukaan lukea kaikkia juttuja ennen painoon menoa?
En tiedä vastasinko Joannan kysymykseen, mutta tulipa avauduttua.
Entä onko teistä kirjoissa aiempaa enemmän virheitä, ja jos on, haittaako se vai onko virheiden bongaus vain tekstityöläisten ammattitauti?
Kommentit
Oi, mikä aihe! Virheet oikeasti häiritsevät ja kyllä niiden syitä tulee lukijanakin pohdittua. Virheitä löytyy aina, mutta ne alkavat nostattaa verenpainetta vasta toistuessaan. Kun lauseista katoaa ajatus ja huomaa lukevansa kolmatta kertaa samaa kappaletta, hermot ovat mennyttä. Se on anteeksiantamattomampaa kuin kirjoitusvirheet. Sääliksi käy myös kirjailijaa (jos siis vika ei suoranaisesti ole hänessä) sillä he nyt yleisesti ottaen suhtautuvat intohimoisesti sanoihin ja jäävät kustannustoimittajan huolimattomuuden ja kiireen armoille.
Kirjojen lisäksi maamme eräs sanomalehti saa näkemään punaista tätä nykyä liian usein. Loputtomat määrät editointivirheitä hipoo sietokyvyn rajoja. Mieli etsii järkeciä selityksiä kuten kesätyöntekijät, muta silti!
tuo äskeinen on julkaistu ilman kustannustoimittajaa kuten tämäkin. Sen kyllä huomaa :D
Jep - erityisesti häiritsee oikoluvun puute! Melkein kirjassa kuin kirjassa niitä tosiaan löytyy. Eräässä hömppäpehmossa puolivälin jälkeen (toivottavasti ei ollut sama kirja?) sain itkuhuutopotkuraivarit. Kirjoitusvirheiden lisäksi alkoi löytyä omalaatuisia käännösvirheitä, sellaisia, että aloin epäillä kustantajan käyttäneen kuukkelin translaattoria :D No, minä huomaan aina kirjoitusvirheet. Tosin en tietenkään omassa tekstissäni *wirn*....
Tarjouttelin itseäni muuten taannoin (no, jokunen vuosi sitten) oikolukemaan edullisesti käsikirjoituksia. Pari vastausta tuli, joista toisessa ilmoitettiin "asia hoituu meillä koneellisesti :O". Jep, jep-jep. Ja The Konehan ei tee virheitä...
Se on muuten jännä, että siedän esimerkiksi juuri blogeissa millaista kieltä vain, mutta toimitetun kielen virheisiin kiinnitän erittäin paljon huomiota. Voin jättää kirjan lukematta, jos kieli tökkii. Samaten joitain uutisia lukiessa mietin, onko joku vain julkaissut luonnoksensa - tätä sattuu lähinnä nettiuutisissa.
Kiitos Ina tästä tilaustyöstä ;) Itsekin ajattelin, että saattaisi olla muurahaispesä, mutta eipä ollut ainakaan omien lukijoideni keskuudessa.
En tosiaan tunne alaa tarkemmin, mutta olen seurannut muutamia kirjaprosesseja tuttavapiirissä, ja niissä ainakin tuo oikolukuasia on lopulta jäänyt pitkälti kirjoittajan itsensä harteille. Tai siis on ollut oikolukija, mutta virheitä on jäänyt hänen jäljiltään järjettömät määrät, ellei peräti uusia ole tullut.
Ei sillä etteikö esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa aikakauslehdessä olisi virheitä, saatika vaikka omissa blogiteksteissäni, mutta mulla ainakin virheidensietokyky korreloi suoraan kirjoittamiseen oletettavasti käytettyyn aikaan, siis tähän tapaan: eniten virheitä siedän 1. chattiviesteissä 2. tekstiviesteissä 3. muissa nettiteksteissä eli blogeissa, uutissivustoilla yms. 4.sanomalehdissä (ei otsikoissa!) 5. aikakauslehdissä 6. kirjoissa.
Kyllä häiritsee siinä määrin kuin itse ne sieltä bongaan. En itse omaa täydellistä lauseiden pilkutuskykyä, mutta erityisesti väärät viittaussuhteet ja ne ärsyttävät tuplavälilyönnit häiritsevät. Ja yhdyssanavirheet. Mä en ihan edes ymmärrä miten niitä tuplavälilyöntejä voi jäädä tekstiin, kun ne voi tosi helposti hakea sieltä find-komennolla. Komppaan tota ylläolevaa kommenttia - epämuodollisemmissa viestimissä suvaitsee itsekin enemmän. Tosin olen huomannut, että minua ärsyttää liiallinen "tänx, nähdäänx jne." teksiviesteissäkin. Samoin totaalinen isojen kirjaimien unohtaminen (paitsi chatissa).
Se johtuu ehdottomasti kielen yleisestä rappeutumisesta. Puhekieli tuntuu vaikuttavan asiateksteihin yhä enemmän, eikä ammattilaisetkaan tunnu enää tietävän mikä on se oikea tapa kirjoittaa jokin sana. Tämä pätee kirjojen lisäksi myös esim. tv-sarjojen käännöksiin. Huh-huh mitä kaikkea sitä on tullut nähtyä. *rolleyes* Itse kun tahtoisin kovasti lähteä kääntäjän uralle, kielioppivirheet pistävät silmään. Epävirallisissa teksteissä puhekieli ym. ok, virallisissa anteeksiantamatonta. :P Tv-ohjelmien kohdalla etenkin primetime-sarjoissa pitäisi olla tasokkaat kääntäjät/käännökset, kun katsojia on niin paljon.
Kyselin tästä töissäkin - kustannustoimittajakollegat muistuttivat, että se, mitä lukijat eivät näe ja mihin koneet (??!!) eivät pysty on kässäreiden kommentointi ja fiksaus kirjoitusprosessin aikana. Ts. eniten kustannustoimittajan työaikaa menee esim. tarinan, henkilöiden, juonenkäänteiden ym. kommentointiin ja muutosehdotuksiin - valtaosaa kässäreistä kierrätetään kirjailijan ja toimittajan välillä 2-4 kertaa ennen kuin päästään valmiin kässärin tekstieditointiin ja oikolukuun asti (tosin on niitäkin kirjailijoita, joilta tulee suunnilleen painovalmis kässäri, riippuu siitä, miten kirjailija haluaa työskennellä).
Tässä vikassa vaiheessa usein käytetään ihan uutta oikolukijaa, joka näkee tekstin vierain silmin ja bongaa parhaiten virheet.
Ehkä merkittävin täydennys mun postaukseen oli se, että nykyään melkein oletusarvokin on se, että ammattikirjoittajien kässärit ovat melko virheettömiä tekstinkäsittelyohjelmienkin takia ja eniten keskitytään tekstin sisällön hiomiseen. Mutta luotetaanko sitten joskus liikaakin siihen, että tekstien oikolukuun ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa, vaan kirjailija hoitaa sitä hommaa itse..? En tiedä.
Oon samaa mieltä siitä, että painetut kirjat ovat sen verran arvokkaita, että lukijoilla on oikeus edellyttää niiden olevan aika oikeakielisiä. Ei siitä saisi tinkiä, se vähentää kirjan arvoa.
Mutta kun luen aika paljon, niin yleisesti ottaen suht harvoin tulee vastaan kirjoja, joissa virheiden määrä on häiritsevää - tai pitäisi ehkä lukea enemmän viihdekirjoja tai dekkareita, jos niissä ongelmaa on enemmän. Viihde tai dekkarihan ei tarkoita sitä, että kirjaa ei tarvitse kirjoittaa ja oikolukea hyvin, päinvastoin - niitähän valtaosa ihmisistä lukee!
Kustannustoimittaja avautuu... Vihaan pilkku- ja kirjoitusvirheitä. Omaan blogiini niitä eksyy useinkin, mutta kaikki painoon menevä luetaan ainakin kolmeen kertaan. Silti virheitä joskus jää. Ja se harmittaa ja niin perkleesti. Yhden kerran en nukkunut kahteen yöhön, koska surin kirjan sivuille jäänyttä <>-merkintää, joka olisi pitänyt ottaa oikolukuvaiheessa pois. Itseruoskinnan paikka.
Olen editoinut ammatti- ja tietokirjallisuutta kymmeniä nimikkeitä. Yli puolessa toimeksiannoistani ei käytetä oikolukijaa, vaan kustannutoimittajalta tilataan myös oikoluku. Samaan aikaan on kova kiire ja pahimmassa tapauksessa homma halutaan tehdä mahdollisimman halvalla ("kympin tunti" - joo ei kiitti sillä ei kyllä ammattilaista saa). Pariin kertaan itse kirjoittajana olen oikoluvun jälkeen syynännyt tekstin ja korjannut virheitä. Yksi oikolukukierros ei siis koskaan riitä.
Eniten typo-virheet harmittavat kirjoissa ja aikkareissa. Olen siis Joannan listan kanssa hyvin samoilla linjoilla. Olen jättänyt usein suomeksi käännettyjä tietokirjoja (yhden ja saman kustantajan) kesken niiden lukuisten oikolukuvirheiden vuoksi. Jos joka aukeamalla on enemmän kuin yksi virhe, se alkaa rasittaa ja häiritsee lukemista.
Että kijroittakaamne oikken, prkele :)
Tärkeä aihe! Ja Joannan lista on just oikein. Mutta on vielä yksi tekstilaji, jossa saa olla virheitä vielä vähemmän kuin kirjoissa. Muistokirjoitukset. Hesarissa oli juuri toimittaja Mika Mölsän nekrologi. Jutun loppuun oli toimitus onnistunut rustaamaan että "kirjoittaja on Mikä Mölsän työtoveri". Meni hetki arpoessa oliko kyse jostain makaaberista sisäpiirin vitsistä, mutta ei ne sellaisia kai sentään muistokirjoituksiin. Tai jos laittoivat tahallaan, shame on them.
Kiitän Salamatkustajaa kustannustoimittajan avautumisesta - vie meidät aika hyvin niin sanottuun ongelman ytimeen. Tärkeää, mutta huonosti maksettua duunia, jonka lukija huomaa yleensä vain silloin, kun se on tehty huonosti.
Ai hyvänen aika. Ei saa kyllä muistokirjoituksessa olla virhettä.
En ollut tätä ongelmaa koskaan tullut ajatelleeksikaan. Jos mun kuolinilmoituksessa (en oleta saavani nekrologia, niin merkittävä henkilö kuin 90-vuotiaana varmasti olenkin) olisi kaiken vuosikymmenten oikoluvun jälkeen kirjoitusvirhe, niin se olis kyllä niin sanottua elämän ironiaa. :-/
Menee yöunet tätä pohtiessa. Kuinka varmistan, että kuolinilmoitus menee varmana oikein, pitääkö sekin nyt ite kirjottaa ja oikolukea vielä kaiken muun päälle?
Ehkei se siinä vaiheessa enää nypi niin paljon kumminkaan. Tai jos hautakiveen tulee: "Hän raksti oikolukua".
Aika mennä nukkumaan.
Ina, anteeksi ei saisi hihittää muistokirjoitusasiassa, mutta kyllä tuollaisessa tilanteessa jo niin mielensä pahoittaisi. Tekisi mieli tulla haudan takaa huutelemaan, jos tuollainen moka kävisi. (Silloin ennen vanhaan kun sanomalehdissäkin oli vielä töissä ihmisiä, joiden titteli oli joko toimittaja tai oikolukija tai ilmoituksien myyjä. Nykyään on vaan account managereita ja osastopäälliköitä.)
Joo, mua alko hihityttää kanssa todella sopimattomasti. Hyvin makaaberia huumoria.
Eivät osaa account managerit pilkuttaa, kyllä mielensä saa pahottaa ihan joka päivä!
Kommentoi