Runeberg-raati uskoo novelleihin

Ladataan...
Inahdus

Ilahduin. Tämän vuoden Runeberg-palkinto meni novellikokoelmalle, tietysti sellaiselle, josta en ole kuullutkaan. Tiina Raevaaran En tunne sinua vierelläni (Teos) kuulostaa lupaavalta: unenomaista logiikkaa ja eriskummallisia tapahtumia, mikä tuo mieleen idolini Leena Krohnin. Tämä on saatava pian.


Runeberg-palkintoa arvostetaan kirja-alalla kovasti, vaikka se on arvoltaan "vain" 10 000 euroa. Sen ympärillä on aina vähemmän mediahärdelliä kuin Finlandialla, mutta palkinnon saajan valitsee arvovaltainen asiantuntijaraati yhdessä. Kiinnostavaksi Runebergin tekee myös se, että palkinto ei rajaudu vain romaaneihin, kuten Finlandiassa.


Mielestäni Runeberg-raati osoittaa hienoa edelläkävijäasennetta palkitessaan novellikokoelman. Novellit ovat kuulemma maailmalla ihan out. Kirjakauppiaiden mukaan novelleja on vaikea myydä kotimaassa, kustantajien mukaan niitä on mahdoton myydä ulkomaille.


Ja pyh! Tämä on jäänne menneestä maailmasta. Ennustan novellien uutta nousukautta, joka koittaa pian. Lukulaitemaailmassa tarvitaan novelleja ja lyhyitä kertomuksia, joiden kirjoittaminen edellyttää hiomisen ja tiivistämisen jaloa taitoa. Romaanin lukeminen voi sujua jatkossakin paremmin paperilta, mutta sähköinen maailma tykkää lyhyydestä. Over and out.

Share

Kommentit

Kaksi-nolla

En tajua, mikä jäänne tuo pelkät romaanit tähän kisaan -asenne Finlandiassa on. Romaanin nostaminen kirjallisuuden kuninkuuslajiksi on jotenkin... 70-lukulaista.

Mutta jos mietin omia mieltymyksiäni, luen kyllä tosi harvoin novelleja, vaikka novellin taitajia arvostakin. Jostain syystä olen tarttunut useimmiten niihin novellikokoelmiin, jotka edustavat Suomessa suosittua "nyrjähtäneitä pieniä tarinoita" -osastoa, enkä aina jaksa lukea vinksahtaneista, arkea elävistä ihmisistä.

Suosituksia otetaan vastaan.

Inahdus

Sama juttu. Oothan lukenut Miina Supisen Apatosauruksen maan? Se on täydellinen nyrjähtäneiden tarinoiden kokoelma. ;) Tosin siinäkin on arkea eläviä ihmisiä, mutta siitä satiirisemmasta päästä kuitenkin. En ole varma, lasketaanko Tove Jansson novellistiksi, mutta mun mielestä kyllä, ainakin Kesäkirja, joka on huikea.


Ulkomaisista novellisteista Alice Munro on aika huippu, ja taas kerran Jhumpa Lahiri. Pitää miettiä lisää ja postata erikseen novelleista omat suosikit joskus.

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen