Runotyttö goes crazy

Ladataan...
Inahdus

Aila Meriluoto on runotyttöjen Carrie Bradshaw. Paitsi hurjempi.

Sain joululahjaksi Meriluodon päiväkirjat (Tältä kohtaa. Päiväkirjat 1975-2004, toim. Anna-Liisa Haavikko, Siltala 2010) ja mietin, onko Panu Rajalan kirjoittaman varsin hyvän elämäkerran jälkeen (arvio siitä täällä) Meriluodossa vielä jotain uutta tarjolla. No huh sentään. Korvia kuumottaa jo alussa.

Päiväkirjat ovat aika reipas ja suora raportti 70-luvun kostean sukupolven hippaamisesta. Meriluoto oli 70-luvulla jo yli viisikymppinen, mutta se ei estä kivoja pikku romansseja nuorempien miesten kanssa ja monia muita suhteellisen suttuisia mieskuvioita.

Ihailen Meriluodon rohkeutta: hän on halunnut julkaista suorat ja intiimit päiväkirjansa romuttaakseen mm. tabuja vanhenevien ihmisten seksi- ja rakkauselämästä (jota siis on). Silti en itse haluaisi esiintyä nimelläni hänen päiväkirjoissaan. Se tässä vähän ihmetyttää. Mutta kasivitosena se kai voisi jo tuntua imartelevaltakin. Ööh.

Meriluodon kirjallinen lahjakkuus riittää tekemään jopa päiväkirjoista kiinnostavia:

"10.5.1978 (--) On se aika hassua. Ihmisellä on yksi elämä. Ja sitten hän tuhrii sen jo varhaisessa vaiheessa ihmissuhteilla joihin ei ole kypsä.

Ja silti elää edelleen sitä tahriutunutta elämäänsä. Jopa pitää elämästä, vaikka se on täynnä sotkuja ja vaikeuksia. Mutta ei niitä kohdalla sellaisiksi koe. Vaikeus on aina imperfektiä, jotenkin. Eläminen sinänsä on loputtoman positiivista."

Toisten päiväkirjat ovat kiinnostavampia kuin toisten.  

Share
Ladataan...

Kommentit

Rooibos (Ei varmistettu)

Luin Meriluodon ensimmäisen päiväkirjasatsin silloin kun se ilmestyi (Vaarallista kokea. Päiväkirjat 1953-1975) ja tunnelmat oli aika samanlaisia kuin sinulla. Hurjaa, miten avointa ja paljastavaa ja silti kaunokirjallista. Hurja nainen - ja kiinnostava.

Katriina (Ei varmistettu)

Olen lukenut Meriluodolta runoista vain Lasimaalauksen ja muutamia yksittäisiä runoja, ja päiväkirjoista vain Lasimaalauksen läpi (Rooibos: Vaarallista kokea on se toinen satsi, eikös), mutta ihastuin heti ensikosketuksesta - todella mielenkiintoinen sekä kirjoittajana että henkilönä. Suorastaan esikuvani. Vaikka päiväkirjojani tuskin julkaisisin (jos edes kunnolla sellaista pitäisin).

Inahdus

Olen kirjoittanut Meriluodosta vanhassa blogissa jo melkein kyllästymiseen asti, mutta jos Meriluodosta tykkää ja aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea ainakin Meriluodon kirjoittama Lauri Viita -elämäkerta (Legenda jo eläessään). Se on mieletön, myös Meriluodon omasta mielestä. ;)

Surullista päiväkirjoissa on se, että Meriluoto koki 70-luvulla olleensa Suomen ahtaissa piireissä pahasti väärinymmärretty ja aliarvostettu kirjailija ja uskoi tulevien polvien arvostavan häntä enemmän. No, onnellista, että Meriluoto elää edelleen ja kokee nyt uudelleen arvioinnin ja arvostuksen edes tässä vaiheessa elämää.

Mutta aika surkeaa silti. Suosittelen niille kirjailijoille, jotka kokevat jäävänsä nyky-Suomessa paitsioon tai arvostusta vaille. ;) Ei Meriluotokaan lannistunut, meille onneksi. Itsensä tsemppaaminen on hauskaa luettavaa ja näyttää kiinnostavan puolen siitä, miten kirjailijat voivat selvitä murskakritiikeistä tai teilauksista - Meriluotokin toteaa, että ulkomailla olisi jo kuuluisa ja rikas!

Katriina (Ei varmistettu)

Kiitos vinkistä! Harkitsin taannoin blogiasi lukiessani myös Panu Rajalan Meriluoto-teosta, mutta etenkin Hesarin arviosta tuli fiilis, että teoksen kieli/tyyli on liian ärsyttävää (etenkin kontrastina Meriluodon kirjoitusten tyyliin).

Kommentoi

Ladataan...