Liika työnteko, hillitön hölkyttely ja yleisluontoinen paahtaminen ovat huono yhdistelmä. Aloin viime viikon loistavan kilometrimäärän jälkeen hikoilla yöt, herätä erinäisiin sydänoireisiin ja voimat tuntuivat ehtyneen. Määräsin itselleni lepoa ja kävelylenkkejä koiran kanssa ennen Terwamaratonia.

Menin eilen nukkumaan puoli yhdeksältä illalla ja heräsin täysin virkeänä puoli seitsemältä. Ennen yhdeksää olin jo käynyt hauvan kanssa aamulenkillä - sää hellii nyt pohjoisessakin, sillä t-paidassakin olisi hyvin tarennut! Rauhallinen, reilun tunnin kävelylenkki teki terää sekä koiralle että emännälleen. Bongailimme pääskysiä ja muita lintuja, juttelimme mummojen kanssa ja nautimme kevään ensimmäisestä todella lämpimästä aamusta. Kyllä kelpaa mennä töihin! Toivotaan, että rasitustaso tässä hieman laskee ja pääsen kuntohuipussa juoksemaan ensi lauantaina.

Kuva täältä

Puolimaratonsekoilu on näköjään tarttuvaa. Olen tartuttanut tämän kevätvillin jo kahteen kanssaihmiseen. Viimekeväinen, onnistunut ensimmäinen puolikas on antanut minulle sen verran ihmeellisiä voimia, että on aika saattaa maraton päätökseen.

Seuraa tiukkaa faktaa pohjoisen lyhyestä kevätjuoksukaudesta, joka alkoi maaliskuun loppupuolella. Sitä ennen oli vaan liian kylmää, liukasta ja ärsyttävää ja sitä paitsi Kiwi-saliohjelma oli niin koukuttava.

Tähän mennessä olen

• harjoitellut yhteensä 35 kertaa,
• joista juoksutreeniä oli 29 kertaa,
• joista 5 oli vauhtilenkkejä/mäkitreenejä/intervalleja tai "hiittejä", 19 peruslenkkejä matalalla sykkeellä ja loput 4 pitkiä lenkkejä, eli 1,5-2 tunnin rauhallisia kestävyyslenkkejä.
• Lisäksi olen merkinnyt kalenteriin 6 muuta treeniä, jotka ovat venyttelyjä ja lihashuoltoharjoituksia, lähinnä corea,  kyykkyjä ja yläselkäliikkeitä.

Parissa viikossa ei paljoa tehdä, mutta aion keskittyä leppoisiin kilometreihin. Viikonloppuna juoksen viimeisen pitkän lenkin ennen juoksutapahtumaa, toiseksi viimeisellä viikolla rentoilen lyhyempiä settejä kerrallaan ja viimeisen viikon pyhitän venyttelylle ja kestävyysurheilijan bestiksille, hiilihydraateille.

Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että allergiat ja flunssat pysyvät nyt loitolla, sillä puhkun ja puhisen energiaa. Pakko juosta! Ihkua! Fantsua! Mahetsua!

Kirjoita oma valmistautumisvinkkisi kommenttiboksiin, arvon lukija! Millä voi takuulla pilata koko homman? Mikä antoi sinulle lisävauhtia kisasuoritukseen? Haaveiletko juoksemisesta, mutta epäröit? Roikaleen psyykkeenhieronta auttaa!

Blogimaailmassa puhuttu Doven mainoselokuva osui ja upposi. Olen viime aikoina kertoillut lähipiirissäni tarinoita siitä, miten vaikea minulla on ottaa vastaan kohteliaisuuksia. Ongelmaksi tilanne muodostuu erityisesti töissä, jossa olen roolissani vahva, itsevarma ja älykäs - mutta roolini karisee, tai ainakin horjuu, heti, kun joku vie huomion pois ainesisällöistä. Kauniskin kommentti vaatteista, meikistä tai hiuksista saa minut raiteitani

...alan änkyttää...punastun...yritän palata takaisin aiempaan aiheeseen...

Olen siis täysin poissa tolaltani ja ajattelen, että imartelussa on jokin piiloviesti. Minulle halutaan sanoa, että olen pullea, että uudet hiukseni ovat rumat ja pääni on muotopuoli, minulla on rönttäinen tyyli, meikkini on karissut, kasvoni kiiltävät, finni on peittämättä.

Väitän, että sisäinen itsetuntoni on hyvä. Olen pätevä, hauska, fiksu ja aikaansaava. Osaan organisoida, osaan opettaa, osaan yhtä sun toista. Mutta kaunista, terveennäköistä, urheilullista tai naisellista minusta ei saa. Jos tärkkään, puunaan ja maalaan liikaa, alan ajatella, että ihmiset nauravat selkäni takana: "Mitä tuokin yrittää!?" Juostessa ajattelen, että ohikulkijat tuhahtelevat: "Törkeännäköistä ahtautua trikooseen."

Minun ongemani on siinä, että itsetuntoni ei riitä ulkoiseen minääni saakka. Miten itsetunto korjataan?  Auttaako oprahointi?

Loppuhuomautus nro 1: Olen normaalipainoinen - minulla ei ole järkevää syytä tuntea itseäni lihavaksi.

Loppuhuomautus nro 2: Äitini mukaan kyseessä on kolmen kympin kriisi ja Eriksonin kehitysteoria liibaplaabaplaa...

kuva täältä

1. Huonekasvien hoivaaminen

R. Roikaleen malliin huonekasvien mullat vaihdetaan silloin, kun vehkaparat alkavat näyttää niin riutuneilta ja epämuodostuneilta, että nääntyneisyys ei mene edes kitchin mummolasisustuksen piikkiin. Toisin sanoen operaatio on edessä vähintään joka toinen vuosi. Heitin äsken kymmeneen eri suuntaan ohuen ilmajuuren kasvattaneen lonkeromaisen peikonlehden biojätteeseen. Se tuntui yllättävän mukavalta, vaikka elämää sen kaikissa muodoissa arvostankin. Tätä kevätpuuhaa en koskaan odota multasormet syyhyten, koska en mahdu operoimaan näppärästi kylpyhuoneessa (juu, puolineliötä liikkumatilaa ei tähän riitä). Multaa on kynsien alla, matolla, pöydällä, koiran naamassa ja omassa naamassa - koira syö ruukkusoraa, jahtaan koiraa ja sama peli jatkuu ja multa sen kun leviää.

2. Ikkunoiden pesu

No hyi helvetti sentään, mikä homma. Opiskeluaikaisen siivoojan urani kunniaksi olen tehnyt ikkunoiden pesusta taidetta - tai siis tekisin, jos minulla olisi kaikki hifistelysiivousvälineet. Sehän on selvää, että rantuja jää aina. Ikkunoita pestessä ei siis passaa öögailla kättensä työn tulosta perfektionistin rillien läpi. En tiedä kuinka kaukana sivistyksestä kannattaisi asua, jotta ikkunalasit eivät näyttäisi keväisin siltä, kuin olisivat ainoa asia asukkaiden ja tsernobylhenkisten saasteiden välissä. Bonusällötykset: kuolleet kreepiäiset ja hämikset lasien välissä.

Roikale talviturkinheittopuuhissa.

3. "Kesäkuntoon" hankkiutuminen

Ylimääräistä työtä välttelevänä naisena annan yleensä pikkuturkin kasvaa yhteen damaskien kanssa talven aikana - säärystimet ja muut kun lämmittävät mukavasti. Kevään korvalla kuitenkin saatan havahtua ja ymmärtää, että runsas, orankimainen karvoitus voi näyttää epäsiistiltä kukkamekon tai spagettiolkaintopin kanssa. Alkaa siis hervoton raakkaus - ei lempipuuhani lainkaan. Viimeistään toukokuun lopussa, viidettä kiloa porkkanoita popsiessani alan miettiä, miksi ihotyyppini, olmi, ei ime itseensä tippaakaan väriä auringosta. Karvattomana biitseillessä lopputulos on piirun verran yllä olevan kuvan kaltainen.

Mikä kevätpuuha tympii eniten? Miten ym. puuhia voisi parhaiten helpottaa?

Terveisiä Kölnistä ja Wuppertalista! Vietimme pääsiäisvapaat saksalaisten ystäviemme luona Kölnissä överiaamiaisten, paikallisoluiden eli kölschien ja Mittelrheinin laadukkaiden viinien merkeissä. Ystäväperheemme vauva teki minuun yllättävän suuren vaikutuksen aseista- ja rooleistariisuvan vaikutuksensa vuoksi. Olen aiemmin huomannut itsessäni selkeän koiraregression, mutta näköjään taannun myös riittävänsuloisten eskimomaisten lasten edessä. Tilulii ja tui tui!

Köln on Saksan neljänneksi suurin kaupunki, jonka alueella asuu miljoona ihmistä. Se on silti kodikas ja kaunis eikä lainkaan suurkaupunkimainen. Lähikaupunkeja ovat Leverkusen, Düsseldorf ja Bonn. Kävimme myös ajelemassa isäntäväen Kuplalla (tietenkin!) maaseudulla: heidän kotikaupunkinsa oli saksalaisessa skaalassa pieni ja vaatimaton 300 000 asukkaan Wuppertal. Paikallinen eläintarha oli hieno, joskin tulen aina melankoliseksi ja käyn eettisiä kamppailuja noissa paikoissa. Wuppertalissa on myös erinomaisen futuristinen 60-luvun kulttielokuvasta, Fahrenheit 451, tuttu skytrain eli schwebebahn. 

Kölnin tunnetuimpiin maamerkkeihin kuuluu Hohenzollernin silta, jossa on tuhottomasti rakkauslukkoja - siis todella niin paljon, että niiden yhteenlaskettu paino on niin valtava, että sillan pelätään romahtavan. Ultra bran laulustakin tuttu Kölnin tuomiokirkko oli myös nähtävä. Oikeastaan katedraalia on mahdotonta olla näkemättä, sillä se on valtava, goottilainen rakennelma tuhansine yksityiskohtineen. Kaupunki on todella näkemisen arvoinen paikka myös perusturistille. Jos suklaamuseo olisi ollut pääsiäismaanantaina auki, olisi se ehdottomasti ollut vierailulistallamme :) Kiinnostamaan jäi myös erittäin camp ja hipster sinappimuseo historische senapsmühle.

kuva täältä

Olen korrektisti ilmaistuna erittäin kyllästynyt siihen, että nuoruus yhdistetään alallani epäpätevyyteen. Millä fiiliksillä itse ottaisitte päivittäin vastaan seuraavanlaista kommentointia?

"Kyllä sinä sitten ymmärrät, kun olet hieman nähnyt elämää."

"Kyllä sinä sitten ymmärrät, kun sinulla on lapsia."

"Miten ihmeessä sait tämän työpaikan?"

"Kuinka pitkään sulla vielä olikaan niitä opiskeluja kesken? - Ai, valmistuit yliopistosta kolme vuotta sitten...! Ei uskoisi - juu, ei todellakaan uskoisi."

"Kyllä sinä menisit ihan seitsemäntoistavuotiaasta - tai no kyllä ajattelin, että oot vähän kypsemmän oloinen."

"Anteeksi, ketä oikein etsit opettajahuoneesta?"

"Minä kyllä sinun sijassasi olisin vain tyytyväinen edes määräaikaisuuksista. Tiesithän, että joillakin muilla nuorilla ei ole ollenkaan töitä."

"Voi, kyllä into siitä laantuu, kun teet työtä vähän aikaa."

"Voi, kyllä asiat sitten saavat oikeat mittasuhteet, kun perustat perheen."