Päämäärätöntä haahuilua?

Ladataan...

Ystäväni olivat kylässä vappuna. Olimme päättäneet viettää illalliskutsut alumnien kesken, sillä suurin osa läheisistä ystävistäni on valmistunut sen jälkeen kun itsekin otin tutkinto kourassa hatkat yliopistolta. Keskustelu pyöri uuden elämäntilanteen ympärillä - vieläkin, melkein kaksi vuotta oman valmistumiseni jälkeen. Suurin osa ystävistäni on töissä kuten itsekin olen.

Työ koetaan pääosin rentouttavaksi: opiskellessa asiat ovat niskassa päivin ja öin ja myös niinä hetkinä, kun ansaittua vapaata aikoo pitää. Töitä tehdessä on helpompi rytmittää arkenakin vapaa-aika ja kohtuupalkkainen hillunta-aika. Jotain kuitenkin puuttuu.

Elämän nivelvaihessa kriisien kokeminen on eräiden psykologisten tahojen mukaan tarpeellista ja normaalia. Oma nivelvaiheeni alkoikin kriisillä ja pyrin kiireesti muotoilemaan oman humanistipipopääidentiteettini uudelleen. Kriisin jälkeen tunnen tyhjyyttä. Olen kuullut, että jotkut hoitavat kyseistä tyhjyydentunnetta esimerkiksi vauvoja tehtailemalla.

Ystäväni toi esille hyvän näkökulman nivelvaiheen tyhjyydentunteeseen. Opiskellessa elämässä eteneminen konkretisoituu opintopisteisiin: suoritan tuon, haalin vielä tuon sivuaineen ja sitten vielä se rästitentti kuntoon. Opiskelun jälkeen eteneminen ei enää konkretisoidu jatkuviin saavutuksiin ja suorituksiin. Toki parhaimpansa kannattaa yrittää, mutta myös riittävän hyvästä suoriutumisesta maksetaan palkkaa.

Etenemisen tunne tuntuu tyydyttävältä ja ilman sitä elo päämäärättömältä. Miten elämässä edetään opiskelujen jälkeen? Voiko etenemisen tunteen saavuttaa ilman suorittamista? Lienee kuitenkin tarpeetonta suorittaa elämää sen elämisen sijaan.

(Kuva täältä)

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ihan pian samassa tilanteessa ja olen jo nyt miettinyt, että mitäs sitten kun on häätkin pidetty ja ipanat hankittu. Mitä kivaa mä sitten odotan? Ei se uran eteneminenkään tunnu aina niin konkreettiselta. Ne on isoja hyppäyksiä enemmänkin. Ja monilla aloilla työnkuva ja asema säilyvät samana koko elämän. Mutta toisaalta olen kuitenkin odottanut sitä, että voin vaan olla ja pistää töiden jälkeen aivot narikkaan. Mut saa nähdä, miltä se tuntuu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaa ehkä liian hienolta tai epäuskottavalta, mutta minä uskon siihen, että jos pitää aistit ja mielen avoinna niin elämä yllättää jatkuvasti monin tavoin. Kun on häät pidetty, pyritään pitämään kumppanuutta yllä kuten muitakin perhesiteitä, rakastetaan, koetaan ylä- ja alamäkiä, saatetaan vanhempamme/ystävämme hautaan ja seurataan maailman ihmeitä. Eihän se kuulosta saavutukselta, mutta ne ovat vain elämää (ei sen enempää). Jos nyt haluaa aina saada todistuksen saavutuksistaan niin voi ilmoittaa itsensä aina jollekin kurssille. Ei ole pakko ja saa haluta. Kukin tyylillään. Tässä vain minun (naivi) mielipiteeni.

Hei vierailijat!

Kiitos keskustelun virittämisestä - ei ollenkaan naiiveja mielipiteitä vaan oikein hyviä! Jotenkin 5.5. heitetty kommentti on oikein lohduttava ja realistinen. Kiva muutenkin kuulla/luulla, että samassa saumassa koetaan samankaltaisia fiiliksiä jollain tasolla universaalisti. Ehkä siihen vähitellen tottuu, ettei elämän "suorituksista" saa opintopisteitä :)

Kommentoi

Ladataan...