Päätöksiä

Ladataan...

Kuten sanottu, olen tiivistynyt karvan verran ahdistuneena sisäänpäin pienen burniksen myötä. Tänään maksoin laskut, mikä ei ollut oikeastaan ongelma. Rahasta stressaan hyvin harvoin.

Se, mikä finanssipoliittisessa aktissa oli merkittävää, liittyi kevään eskapistiseen juoksuprojektiin: toukokuun lopun juoksutapahtuman osallistumismaksu on pulitettu. Puolikas maraton vain, en ole hullu sentään, vaikka kovasti siltä saatan vaikuttaa. Miellän muutenkin maratonin keski-ikäisten itsensäylittäjien ja -löytäjien (lähinnä miesten) sekoiluksi, johon kuuluu yhdestä neljään kaoottista harjoittelukertaa sydärinpoikasineen ja juoksutapahtuman päälle riipaistaan kova känni.

Olen harjoitellut noin kuukauden - vauhti ei ole kasvanut, mutta pää on! Pääni on sisältä suurempi kuin koskaan. Treenaaminen on realisoitunut miellyttävään neljään viikossa: kaksi noin 45 minuutin peruslenkkiä, puolen tunnin spinning ja keskivartalotreeni sekä pitkä lenkki, joka on toistaiseksi kestänyt maksimissaan puolitoista tuntia. Olen tyytyväinen. Uusi leikkikalu, sykemittari, on niin cooleista cooleinta coolaa! Olen niin sportti-ihme sen kanssa. Okei, se on siis päätökseni numero uno. Heti tuntuu paremmalta. Jotenkin keskeneräisten ajatustöiden kanssa on rankkaa, eikö!

Keskeneräisistä asioista puhuakseni: opiskelu työn ohella on erittäin paskamaista. Ensin sitä lopettaa opiskelijaelon kauhean kriisin kanssa ja tajuaa, että ohhoh onpas ihan kivaa vain möllöttää töissä ja pitää vapaa-aika vapaa-aikana. Tyypillisellä opiskelijallahan takoo puolenkymmentä "voishan sitää" ja "pitäs kyllää" takaraivossa päivin ja öin - myös niinä suunniteltuina vapaapäivinä. No, sitten työelämä saa ihmisen haluamaan kehittää itseään... Jos tekisin vielä nuo opinnot, täydentäisin ja kävisin pari seminaaria ja osallistuisin projektiin.

Toinen päätökseni koskeekin tätä kusista osa-aluetta elämässäni. Yksi tutkielma on saatava valmiiksi. Tutkimussuunnitelma on tehty, mutta se on köhnää. Aion toteuttaa tämän homman puhtaasti näpynäpynäpykertaakolmetuhatta ja valmis. Ei kunnianhimoa. Sitä paitsi lehtori, jolle työ pitää palauttaa, on tehnyt jo aiemmin selväksi, ettei pidä käytännönläheistä, ongelmanratkaisukeskeistä tiedettä minään. Teoreettiset kielitieteilijät!

(Kuva täältä:)

Päätökseni pähkinänkuoressa: Juoksen sen puolimaratonin vaikka nelinkontin. Hutkielman pitää olla edistynyt huomattavan paljon ennen vappua.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...