Kirjoitan, siis olen

Inkerin vikaa

Olen viime kuukaudet pohtinut paljon sitä, millä haluaisin päiväni täyttää. Yhtenä alkusyksyn iltana, potiessani jälleen yhtä urakriisin, elämäkriisin ja identiteettikriisin uuvuttavaa suvantovaihetta lähdin lasten kanssa lähikirjastoon. Rojahtaessani lastenosaston viereiselle sohvalle bongasin nuorten hyllystä lukusuositukset sinulle, joka tykkäsit Skamista. Tajusin istuvani juuri siellä, missä tunnen olevani eniten kotona. Kirjojen keskellä, tarinoiden äärellä, koko maailman tieto ja tunteiden kirjo kansien väliin painettuna. Siellä, mistä etsitään kuvakirjoja taaperoille, pelejä teinipojille, heppakirjoja heppatytöille, sotaromaaneja lukion äidinkielen tunneille ja Yösyöttö väsyneen vanhemman vertaistueksi. 

Osallistuin tänään Image-lehden järjestämään kirjoittajakoulutukseen. Iltapäivän aikana sellaiset kotimaisen kirjoittamisareenan kuumat nimet kuin Sofi Oksanen, Hanna Jensen ja Ronja Salmi kertoivat oman kulmansa tekstin taikomiseen. Tai siis kirjoittamiseen: jos päivästä jäi jotakin käteen, oli se muistutus siitä, että hyväksi kirjoittajaksi tullaan vain kirjoittamalla. Ja lukemalla. Ja kirjoittamalla lisää. Että loistokkaidenkin kirjoittajien aloitukset voivat olla hankalia, tarina saattaa karata käsistä tai viimeinen editointiviilaus pysähtyy vain deadline-pisteeseen. 

 

Lukeminen ja kirjoittaminen linkittyy minulle vahvasti juuri kirjastoon, kaikkeen mitä tuo satavuotiaan synnyinmaan suurin ylpeydenaihe olemassaolollaan viestii. Tietoa, avoimuutta, tasa-arvoa, yksilönvapautta ja yhteisöllisyyttä. Jotain samaa on tässä blogimaailmassakin – vuorovaikutteisuudella kuorrutettuna. Siinä missä kirjastot ovat ryhtyneet lainaamaan kahvakuulia ja tarjoamaan kitaratunteja, on blogosfäärikin tehnyt uusia aluevaltauksia. Bloggaajat ovat markkinoijia, toimittajia, tuottajia, podcastin pitäjiä ja brändilähettiläitä. 

Aloitin blogin kirjoittamisen seitsemän vuotta sitten, kun kaipasin purkukanavaa äitiysajatuksille ja tekemisen esikoisen päiväuniaikoihin. Blogimaailma on näiden seitsemän vuoden aikana muuttunut mielettömän paljon. Joskus tuntuu, että olen totaalisesti pudonnut kelkasta – en ole onnistunut (tai edes yrittänyt, halunnut, osannut, ehtinyt tai jaksanut?) tehdä blogista tulonlähdettä, en muuttunut ammattibloggaajaksi tai kiinnosta kaupallisia toimijoita. Kirjoitan kaikkien analytiikkamittareiden mukaan aivan liian harvoin, minua ei kutsuta lastenvaatemalliston launcheihin tai nimetä ehdolle gaaloissa – ainakaan vielä. Aina silloin tällöin näppäimistöltäni kuitenkin lähtee lentoon hauras helmi, joka tavoittaa satoja, tuhansia silmäpareja, koskettaa ja kiinnostaa. Aina silloin muistan, että on tämä tarinankerronta vielä minun juttuni. Blogiarkistoa selatessa itken usein itsekin, niin kipeitä, kauniita ja kujeilevia tekstejä olen saanut aikaiseksi.

Mutta entä sitten?

Sofi Oksanen muistutti tänään, että kirjoittaminen vain julkaisemisen vuoksi ei ole pätevä syy kirjoittaa. Sain itseni kiinni siitä lapsellisesta ja jo monta kertaa haudatusta haaveesta, että vielä joskus löytäisin omat sanani kirjaston hyllystä, että ajatukseni ja alkusointuni päätyisivät lainausautomaatin alle ja saisivat pienen maininnan syksyn uutuksien kirjalistauksessa. Mutta entä täällä verkossa? Saako täällä julkaista, vain jotta tulisi kuulluksi? Vai pitäisikö ensin löytää Oksasen painottamat kolme kirjoittamisen pääasiaa: oma aihe, oma ääni ja oma lause

Imagen koulutuksen aikana päähäni iskostui kuvitteellisen romaanini ensimmäinen lause, sain selityksen sille, miksi joillakin areenoilla tekstini ei vain toimi ja aloin miettiä vielä enemmän sitä, millä haluan päiväni täyttää. Ja sitäkin, mitä haluan jälkeeni jättää. Bittiavaruuteen katoavan sekavan joukon elämänkerrallista horinointia vai ihan kokonaisen tarinan?

Share

Kommentit

Valmas (Ei varmistettu)

Mä olen luultavasti itsekin pudonnut blogien kyydistä jo kauan sitten. Aloitin blogien seuraamisen esikoisen vauva-aikana, n.6v sitten. En siis itse ole kirjoittanut postaustakaan. Mutta en vaan jaksa enää seurata juurikin niitä ammatilaisiksi ryhtyneitä, jokapäivä päivittäviä (joissa useimmat postaukset liittyvät tavalla tai toisella yhteistyöhön, ymmärrän toki, että rahaa on saatava) bloggaajia. Edelleen useita blogeja roikkuu bloglovinissa seurannassa, käytännössä seuraan kuitenkin kolmea, joista yksi olet sinä, yksi ystäväni pieni blogi ja yksi suosittu, muttei kaupallinen blogi. Satunnaisesti sitten luen postauksia muilta. Eli kyllä, sun blogista tykätään just näin. Nautin sun riimittelystä vaikka meidän arvot lienevät osittain kohtuullisen kaukanakin toisistamme, niin aina tänne kuitenkin palaan.

Elina U.
Lentoaskeleita

Vau, kuulostaa aivan hurjan mielenkiintoiselta koulutustilaisuudelta! Itselläni on hyvin samansuuntaisia ajatuksia bloggaamisesta, siitä kuinka välillä tuntuu että olisin pudonnut kelkasta, mutta kuinka tämä harrastus antaa silti paljon vaikka teenkin sitä omalla tavallani.

Upeaa, että sait mieleesi tulevan romaanisi (miksi sana kuvitteellinen, sitä se ei selvästikään ole! <3 ) ensimmäisen lauseen. Siitä se lähtee, ekaa seuraa toinen ja kolmas, en malta päästä lukemaan. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen kirjoituksiasi lukiessa miettinyt, että toivottavasti kirjoittaisit joskus enemmänkin, jonnekin muuallekin kuin blogiin. Niin taitavaa on kirjoittamisesi ja nautinnollista luettavaa. Joten hienoa, että olet askeleita siihen suuntaan ottamassa!

Ja mitä blogiin tulee, tämä on juuri hyvä siitä syystä, että tämä ei ole ammattimainen eikä kaupallinen.

Kia/ Luetaanko tämä? (Ei varmistettu) http://luetaankotama.blogspot.fi/

Minä olen varmaan kirjoittanut aiemminkin, että tässä blogissa eräs paras asia on taitava kielenkäyttösi ja ihana tapasi kirjoittaa. Katselet maailmaa tarkkanäköisesti ja tuot ajatuksesi hyvin jäsenneltyinä esille myös meille lukijoille. Uskon siis vahvasti, että sinusta on ainesta vaikkapa sitten kirjailijaksi!

Mitä tulee blogimaailman kaupallistumiseen ja bloggajan työn muuttumiseksi ammattimaiseksi, minusta on hienoa, että tällä aikaavievällä harrastuksella on mahdollisuus tienata, jos siis haluaa. Olen muuten miettinyt, miksi sinun blogissasi ei näy noita kaupallisia yhteistyökuvioita (ei siää, että niitä kaipaisin!), koska minusta blogisi on niin mainio, että uskoisin se kiinnostavan myös yrityksiä. Tämä tekstisi selittää (ainakin osittain) miksi, ja onkin hienoa, että teet tätä omalla tavallasi. Turha väkisin alkaa puskea blogista tulonlähdettä, jos aika ei riitä/ ei kiinnosta/ ei huvita. &lt;3

Sanni Tee Tee

Mä en tiedä, julkaisenko vielä joskus jotakin pysyvää. Jotakin, joka on muuta kuin työtekstit tai rennonletkeä blogini. Mutta sitä odotellessani ajattelen, että ihan kaikki kirjoittaminen on hyödyllistä. Sormiharjoittelua. Mielen ja kynän pitämistä vetreänä. Mikään, mitä kirjoitan, ei mene hukkaan. Näin on pakko ajatella näinä vuosina, kun kirjoittamisen nälkä olisi noin tuhatekertainen verrattuna siihen käytettävissä olevaan aikaan.

 

p.s. Mun mielestäni sulla on oma lause jo.

Venni vaan (Ei varmistettu)

Täällä sun blog(e)issa on moneen kertaan ääneen lausuttu tämä asia: kirjoita kirja. Lausun sen taas. Sun tekstiä on aina miellyttävää lukea, sen äärellä on helppo hengähtää ja pysähtyä. Se on jotenkin levollista. Oon lukenut sun tekstejä niin kauan ja niin monenlaisissa mielentiloissa, ettei tämä lukukokemukseni voi millään johtua vain samanlaisista elämäntilanteistamme, vaikka varmasti osa viehätyksestä onkin juuri tekstiesi tunnistettavuus.

Mä olen aika kriittinen lukija; jätän helposti huonosti toimitetun tai muuten vaan lepsusti kirjoitetun romaanin kesken, enkä tosiaan jaksa lukea netissä mitään sellaista, jonka kieli ei totaalisesti nappaa kyytiinsä. Ihmettelen aina, miten sun tyyli tuntuu raikkaalta, vaikka onkin tuttua.

Niin että kirjoita se kirja. Mutta ei tämä blogikaan mitään haaskausta ole, päin vastoin. Tämä on vuorovaikutusta ja se on aika tärkeä juttu elämässä se.

Kommentoi