Älä tee sitä itse

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tämän kesän terassiprojekti on tehnyt ison kolauksen tee-se-itse-egooni. Kun kodin remonteissa olen jo tottunut luottamaan siihen, että kaiken tarvittavan oppii tekemällä, tässä urakassa liian moni asia ei ole ollut omissa hyppysissä.

Alku oli kyllä lupaava. Hämmästyimme siitä, miten pienellä varoitusajalla saimme kaivinkonemiehen paikalle.

Sitten homma lähtikin lapasesta. Meillä kun ei ollut oikein käsitystä siitä, mitä kaikkea pitää tehdä ja miten paljon siihen menee aikaa, kuvittelimme, että kaivuutyöt ovat yhden päivän homma, ja toisena päivänä kuoppaan vain kaadetaan hiekkaa. Näin ymmärsimme ensimmäisen konsulttimme puheista. Kaivuutöitä ja kuoppien täyttämistä tehtiinkin yhdestä keskiviikosta seuraavan viikon tiistaihin, ja kaivinkonemiestä tarvittiin koko ajalle.

Perustusten ja rakenteiden tekometodeihin liittyvistä haasteista ja näkemyseroista kerroinkin jo aiemmin (ks. Tee-se-melkein-itse-terassi ja Pilareiden pystytystä tervan tuoksussa). Myönnän, että rakentamisesta ei olisi tullut yhtään mitään ilman isäni apua.

Sitten tulee sää, joka tietysti on tämä suurin ongelma. Koska terassi haluttiin tehdä käsittelemättömästä puusta, joka tervataan tai öljytään itse, projekti vaatii kuivia ja aurinkoisia päiviä. Niitä ei ole ollut sen jälkeen, kun aloitimme rungon rakentamisen ja saimme kansilaudat.

Nyt ehkä se se suurin ei-olisi-pitänyt asia ovat ne kansilaudat. Niitä ei siis ostettu kaupasta, vaan kaadettiin lankomiehen metsästä, ja niiden sahaus ja höyläys hoidettiin hänen tuttunsa kautta. Vaikka puut on kaadettu jo vuosi sitten, muutama viikko sitten kävi ilmi, että laudat eivät olleet vielä tarpeeksi kuivia höyläämistä varten. Mitenkäs tässä näin kävi?

Juhannuksen aurinkoisten ja lämpimien säiden ansiosta höyläämään päästiin kuitenkin viime viikolla - juuri kun sadekausi alkoi.

Suurin harmi liittyy sitten lautojen käsittelyn lisäksi itse lautoihin. Kun purimme kuormaa lauantaina, huomasin yhtäkkiä, että laudoissa oli tasaisen pinnan sijaan noin kahden millimetrin levyinen ja millimetrin paksuinen harjanne keskellä lautaa. Tarkempi tarkastelu osoitti, että laudoista kolmannes - siis yli 300 metriä, on viallisia. Siitä sitten soittamaan miehelle, joka laudat meille kuskasi.

Kävi ilmi, että hän oli hyvin tietoinen viallisista laudoista. "Siellä on ollut varmaan jokin naula, hiekanjyvä tai metsästäjän luoti jossain laudassa." Vai niin. "No mitäs niille nyt voi tehdä?" rouva tiedusteli. "Voin hakea ne pois, mutta teille tulee siitä sitten tuplalasku." Rouva kertoi, ettei lautoja voi hakea pois, sillä ne tarvitaan terassiin.

Tässäpä onkin varsin mielenkiintoinen tilanne. Rouvan veli on siis toimittanut puutavaraa henkilölle A, joka on täydentänyt kasaa omalla puullaan, jotta vaadittu kilometri tulee täyteen. Henkilö A on toimittanut sahatut laudat höylättäväksi henkilölle B. Henkilöt A ja B ovat molemmat olleet tietoisia siitä, että höyläämisessä on käynyt jotain, mutta siitä huolimatta henkilö A on toimittanut vialliset laudat meille mainitsematta asiasta. Kenen vika siis lopulta on, että jossain laudassa on ollut jotain, joka rikkoi höylän terän? Ei kenenkään? Kuka saa hoitaa vialliset laudat kuntoon? Me itse.

Tätä on tämä maaseudun reilu ja lupsakka meininki. Kavereita kyllä autetaan, mutta palvelukulttuurista ei ole tietoakaan. Vaikka kuinka olemme tutun tuttuja, jonkinlainen kuluttajansuoja pitäisi toimia.

Toinen suuren ärsytyksen aiheuttaja on paikallinen osta palvelu tai tuote, saat myös mielipiteen koko projektistasi -kulttuuri. Hittoako se esimerkiksi puutavaran sahaajalle kuuluu, millä tavalla puut käsitellään tai ollaan käsittelemättä tai jätämmekö koivun kasvamaan keskelle (no ei nyt ihan) terassia.

Päätimme jo, että seuraavassa rakennusprojektissa mökillä, oli se mikä tahansa, puutavara tulee rautakaupasta. Luulenpa myös, että seuraavassa projektissa kokonaisvastuullinen integraattori tulee jostain muualta kuin perhepiiristä. Jos olisimme antaneet jollekin toiselle tehtäväksi tehdä tietyt vaatimukset täyttävä terassi, ongelma ei olisi meidän, ja vaatimusten täyttäminen olisi täysin jonkun muun vastuulla.

Vaan kun ei ole. Nyt odotamme, että sade lakkaa, jonka jälkeen alamme höylätä käsin pois sitä kohoumaa yli 300 metristä lautaa.

Share

Kommentit

Jonayla

En nyt paina tykkää nappia, koska tässä ei ole mitään tykkäämistä! Sen sijaan kommentoin, että ihailen teidän kärsivällisyyttä. Itse olisin heittänyt hanskat tiskiin jo aikoja sitten.

Mikä siinä muuttuu?

Mä olen onnelinen, että meidän mökillä kesäkeittiöt tehtiin viime vuonna ja saunojen lauteiden uusiminen jätettiin tähän vuoteen.

Minähän niitä en rakenna, mutta tutuista ja sukulaisista koostuvaa timpurijoukkoa vain ajattelen.

Teillä on sitten pieni "iltapuhde" siellä vielä edessä lautojen höyläämisessä. Toivottavasti ilmat tästä paranisivat, niin pääsisitten tositoimiin.

Kris (Ei varmistettu)

Sitävaanettä:

Älkää ny sentään rautakaupasta ens kerralla ostako! Ostakaa puutavaraliikkeestä. No saivartelua juu, mutta ihan oikeasti: saa parempaa tavaraa kuin rautakaupasta ja puolet halvemmalla. Meille tehtiin terassi (vanhojen rakenteiden päälle, joten ollaan autuaan tietämättömiä tosta teidän kiirastulesta) paikallisen puutavaraliikkeen terassilaudoista alkukesästä, enkä voi kuin kehua - etenkin niitä hintoja ja sitä palvelua.

KTJ (Ei varmistettu)

I feel your pain. Todellakin. Olen jännityksellä seurannut teidän projektin etenemistä kun omalla mökillä on tullut hakattua päätä seinään jo useampanakin kesänä vastaavien tapausten parissa ja olisi ollut hauska nähdä miten asiat oikeasti pitäisi hoitaa. Mutta näemmä näitä ei ole mahdollista hoitaa oikein. Aina menee pieleen lähes kaikki. Asiat venyy hieman viimeisen mahdollisen ajankohdan yli ja mahdollisen urakoitsijan, rautakaupan myyjän ja asiasta mitään tietävien puolituttujen aiheuttaman informaatiokaaoksen, parin ylimääräisen sekaannuksen ja lopulta kaiken aina pilaavan sään/ukkosen/helteen jälkeen homma on valmis laitettavaksi pikaisimpaan mahdolliseen pielavetiseen päätökseensä odottamaan sitä tulevaa lopullista korjausta. Jota ei kuitenkaan koskaan tule kun ei vaan saa pakotettua itseään tappelemaan enää toista kertaa samojen asioiden kanssa.

Jaksamista sinne. Lohduttaudu vaikka sillä, ettei omalla pihallasi ole ylimielisen maanrakennusurakoitsijan kaivinkoneen jälkiin kasautuneissa 10 sentin lammikoissa leppoisasti lilluvia nurtsinsiemeniä. Kuten täällä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Inhottava tilanne: höylän terä on jossakin vaiheessa vioittunut, puussa

olleesta kuten kirjoitit kivi, luoti,yms. Kyllä minusta toi kuuluu höylääjän

ammattitaitoon tarkkailla työn laatua ja heti viallisen tuotteen havaittua

vaihtaa ehjä terä tilalle, sekä varmistaa, että tavara priimaa.

Sillä, että höylääjän terä voi vioittua, kuuluu yrittäjän riskeihin, jotka

varmasti tuon alan yrittäjä tietää. Kertoo kyllä karulla tavalla mikä on

todellinen ammattitaito ja moraali nykyään rakentamisessa.

miian
Minä ja Elain

Hehe, että naurattaa vaikkei ehkä saisi. Kokemuksen kirjo kasvaa taas. Kyllä se sieltä tulee ja sit kun se on valmis, niin olette tosi tyytyväisiä. Näissä remonttihommissa ei kai ikinä pitäisi asettaa jotain "silloin sen on pakko olla valmis" -takarajaa, koska silloin ihan varmasti kaikki menee päreiksi. Voimia ja terkkuja!!!!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

HEI! hieno pöytä kertakaikkiaan! mistä sahalta oot noin leveetä lankkua löytänyt? :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Jonayla: Thanks, me ollaan kyllä aika sitkeitä :) Putkiremontista selviäminen oli sellainen suoritus, että tämä on kuitenkin aika pientä.

Lyy: Nyt alkaa näyttää ilmojen suhteen hieman lupaavammalta. Sunn

Kris: Katsos, kun täällä mökkipaikkakunnalla ei ole muita puutavaraliikettä kuin rautakauppa. Ei ole oikein vaihtoehtoja.

KTJ: Niin, ei tuo kilometrin verran ehkä kostunutta haapalautaa ole sen parempi vaihtoehto :/

Vierailija (23:57): Kyllä. Sekä höylääjän että työn teettäjän olisi pitänyt tehdä asialle jotain ennen kuin tavara toimitettiin meille. Eivät olleet "katsoneet aiheelliseksi, kun kyseessä oli vain terassilaudat".

miian: Juu. Kyllähän tämä aikataulu olisi ollut aika tiukka ilman tätä säätöäkin. Terkkuja sinnekin ;)

Vierailija (23:33): Viittaat varmaan seuraavaan juttuuni. Lankku löytyi anoppilasta piharakennuksen lattialta. Luulen, että appiukko on joskus sahauttanut sen omista puistaan.

E.M. (Ei varmistettu)

Tuli mieleen se juttu kun yksi tuttavaperhe aikanaan rakensi omakotitaloa. Heillä oli katon laittoa varten vuokrattu rakennustelineet, joiden vuokra oli 10 000mk päivässä. Mutta ne duunariäijät eivät sitten tulleet paikalle tekemään sitä kattoa silloin kun oli sovittu. Telineet seisoivat siellä ainakin 10 ylimääräistä päivää, tulipa ihan kiva lasku siitä. Eikä mikään taho tietenkään korvannut sitä.

Kommentoi

Ladataan...