Alle yksivuotiaan ruoat

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tytsyn parin viikon takainen ruokahaluttomuus taisi tosiaan johtua toisen hampaan puhkeamisesta, ja nyt ruoka maistuu taas oikein hyvin.

Viime aikoina ruokavalioon on lisätty jogurtti ja riisi, ja ne tuntuvat alkuhämmästyksen jälkeen uppoavan ilman ongelmia. Viime viikon uutuus oli välipalamandariini. Se oli mämmämmäm.

Tyttö rakastaa edelleen tomaattista jauhelihakastiketta, mutta nyt on ollut ilo havaita, että hän suostuu jo syömään myös ruokia, joissa ei ole tomaattia. Yksi herkuista näyttää olevan mössö, johon tulee perunaa tai riisiä, keitettyä kukkakaalia, keitettyä parsakaalia, uunissa paahdettua paprikaa ja uunissa paistettua lohta.

Annoksen tekemiseen ei mene edes pitkään, sillä kaikkea on yleensä valmiina: Kukkakaaleja ja parsakaaleja voi keittää kerralla muutamaksi päiväksi. Paprikoita kannattaa paahtaa kerralla uunipellillinen ja laittaa ne jääkaappirasiaan (ovat muuten järkyttävän hyviä ihan leivän päällä). Lohtakin kannattaa paistaa kerralla reilusti ja pakastaa se pienissä pusseissa. Ja ei niitä perunoita ja riisejäkään vain yhdeksi kerraksi viitsi keittää.

Mutta siis, jos joku vaikkapa kaipaa oman, noin 11-kuisen lapsensa ruokavalioon jotain uutta ideaa, niin mm. tällaisilla antimilla pidämme omamme tällä hetkellä hengissä:

Aamiaiset ja iltapalat

  • kaurapuuro tai neljän viljan puuro
  • toisinaan sekaan marjaa (mustikkaa tai mansikkaa) tai hedelmää (päärynä, omena, banaani)
  • Suurin hitti on banaanipuuro.

Lounaat ja päivälliset

Lämmin ruoka on aina jonkinlainen yhdistelmä näistä aineksista. Enää niitä ei soseuteta, vaan painelen niitä vain kevyesti haarukalla ja jätän sekaan ihan reilujakin sattumia.

  • perunaa, riisiä, couscousia, bulguria tai makaronia
  • tomaattista jauhelihakastiketta
  • tomaattikastiketta
  • uunissa paistettua lohta
  • keitettyä ja ruodittua muikkua
  • keitettyä parsakaalia ja kukkakaalia
  • uunissa paahdettua paprikaa (usein otan kuoren pois)
  • keitettyjä papuja tai kikherneitä
  • punaista linssikeittoa
  • porkkanaa ja palsternakkaa tyttö ei syö mielellään pelkiltään, mutta niitä laitetaan tomaatti- ja jauhelihakastikkeeseen tai perunamuusin sekaan.

Toisinaan ruokia maustetaan tuoreilla yrteillä.

Lisäksi päivällisellä tarjotaan alkuun joko avokadoa tai hienonnettua tomaattia, jonka sekaan laitetaan usein myös tuoreita yrttejä tai toisia kasviksia kuten keitettyä kukkakaalia. Päivällisen jälkiruoaksi maistellaan edelleen pieniä paloja juustoa.

Välipalat

  • hedelmä: omena, päärynä, banaani, mandariini
  • joskus hienonnan hedelmän ja sekoitan siihen hieman jogurttia.

* * *

Ja hei, nyt voisin ehkä kaivata itsekin vähän uusia ideoita!

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä syödään paljon esim. bataattia, porkkanaa, kesäkurpitsaa. Näitä on helppo antaa sormiruokana. Kuten myös parsaa ja kukkakaaliakin. Bataattikeitto on erityisesti suurta herkkua. Siihen tulee vain bataattia, porkkanaa ja sipulia. ja vähän maitoa sekaan. Kaalikeittoa syötiin myös vähän aikaa sitten, ja keitetty kaali olikin pojan suurta herkkua. Meillä osa ruuista syödään sormiruokana, ja osa karkeana soseena. Välipalana tietty kaikkia hedelmiä, tuore ananas on mm. suurta herkkua. Samalla tavalla puuron seassa maistuu moni marja.

MinEna
Kasvukäyrillä

Meidän neidin suurin herkku on isin tekemä peruna-parsakaali-omena-naudanliha -sose, meillä vielä soseutetan, mutta samahan onnistuu haarukalla muussaten :) (maistuu muuten itsellekin ;) ) 

Kirjahyllyyni imestyi myös juuri Päivi Enarvin ja Jaana Koskenniemen kirjoittama Kotiruokaa vauvalle -kirja, josta löytyy mielestäni hyviäkin ohjeita.

Emma G (Ei varmistettu)

Meidän 1 v tykkää myös viilistä. Valion luomuviiliä pääasiassa on ostettu. Siihen voi lisätä hedelmää mielen mukaan. Rusinat ovat myös herkkua.

Lindus (Ei varmistettu)

Välipalana meidän 9kk tykkää syödä tofu-mango-banaani-basilika sosetta.
Ohje löytyi luomuruokaa lapselle kirjasta ja on aikuistenkin makuun.
1banaani
0,5 mangoa
1/2 pkt pehmeää tofua
1rkl basilikan lehtiä

Blenderiin ja nautiskelemaan! :)

marikoo (Ei varmistettu) http://kulutusjuhla.fi

Meillä tyyppi (9 kk) teki juuri lähes täydellisen lusikka- ja tuttilakon, ja epäilen syyksi tietysti hampaita: suussa on kahdeksan hammasta, ja ilmeisesti seuraavaksi ilmestyvät kulma- ja poskihampaat voivat aiheuttaa moista lakkoilua. Joten nyt sitten kehittelen lähinnä sormiruokaa.

Mutta esim. avokado, bataatti ja palsternakka ovat täällä maistuneet hyvin. Kananmunaa olen tarjonnut sekä keitettynä että paistettuna: rikotun kananmunan sekaan voi sekoitella esim. juuressosetta ja paistaa pannulla, näin saa sormiruokailuun sopivaa pyttipannua.

Sormin menee myös kiinteä tofu paloiksi leikattuna. Pehmeää tofua ja marjoja/hedelmiä olen sekoitellut välipaloiksi, mutta se on lusikkaruokaa, joka ei nyt uppoa. Soijatuotteista olen käyttänyt myös rouhetta ja suikaleita.

Pakasteesta heittelen välillä maissia ja herneitä ruokailuun mukaan.

Olen leiponut itse vähäsuolaisia sämpylöitä (mukana mm. tyrnirouhetta), joita poika järsii puuron tilalla. Puolukkavispipuurokin on kuulunut välipaloihin.

Itse olen kehunut Luomuruokaa lapselle -kirjaa, jonka sain lahjaksi: http://kulutusjuhla.fi/2013/03/kirjasuositus-vauvaperheeseen-luomuruokaa...

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän 11kk pojan tän hetkiset ykkösherkut ovat kurkku ja varsiselleri (raakana). Myös raakaa porkkanaa on kiva järsiä. Olen jo antanut tavallista leipääkin välipalalla/jälkkäriksi ja tavalliseen maitoon on jo melkein kokonaan siirrytty, vaikkakin imetän vielä aamulla ja illalla.
Poika tykkää myös erilaisista kana-kasviskastikkeista ja mm. hirvenlihapadasta (mielellään perunan kanssa, riisi ja makaroni eivät ole hänelle niin mieleen). Mulla on aina jotain bataatti- tai perunapohjaista kasvismuusia (tyyliin sekaan niitä kasviksia mitä kaapista löytyy ;) ) jääkaapissa, kun siitä saa nopeaa ruokaa pakastekalakuutioiden kanssa. Muuten me syödään jo aikalailla samaa ruokaa. Jos ruoka on sellaista, että siitä voi ennen suolan lisäämistä ottaa osan erikseen (erilaiset keitot ja kastikkeet), niin olen vielä niin tehnyt, tai sitten laitan suolaa vain ihan vähän (laatikot).
Niin ja kun aamulla pojalle ei maitotankkaukseen jälkeen ole puuro maistunut, niin olen tehnyt jogurtti-hedelmäsmoothieta, mihin hiukan leseseosta, niin sitä olen saanut muutaman lusikallisen menemään. Aamupuuroa yritetään sitten uudestaan, kun imetys loppuu, nyt tyydytään vain iltapuuroon :) Niin ja puurojahan voi tehdä vaikka millaisia muitakin: ohrapuuro, kaura-ruispuuro, (kaura)mannapuuro jne.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aika suppealta kuulostaa tuo teidän lista. Esim. kasviksia voisi käyttää paljon monipuolisemmin.

Mindeka
Ma-material Girl

Munakokkeli (sekaan voi sekoitta melkein mitä tahansa, riippuen onko kyseessä välipala vai ns. oikea ruoka). Suurta herkkua pojalle ihan pelkiltäänkin!

Bataatti-porkkana-nakki- pyttis (tai mikä tahansa, missä on nakkia)

Herne-maissi-paprika on suurinta herkkua ikinä! Lisukkeena kanalle tai varsinaisen ruoan lisäksi.

Kana-kasvis-wokki nuudeleilla

Keitettyjä tai höyrytettyjä kasviksia (parsakaali, porkkana, kukkakaali jne) menee myös lisukkeena, mutta myös välipalana.

Puuroa G ei suostu syömään enää kuin harvoin. Olemme korvanneet siis aamu- ja iltapalat täysjyvämuroilla, hedelmillä tai voileivällä (pilkottuna valmiiksi suupaloiksi).

Nämä kaikki siis sormiruokailuna, edelleen.

Vierailija H (Ei varmistettu)

Mukava kuulla myös teidän lapsen ruokaresepteistä kun omannekin ovat niin mielenkiintoisia! Ja omasta puolestani kiitos myös kommentoijien vinkeistä.

Meidän 9 kk vanhalla pojalla ei ole vielä yhtään (!) hammasta, mikä tuo pienen haasteen tuohon ruuan karkeuteen. Eli soseuttelen ruuat vielä suht pieneksi.

En osaa antaa nyt mitään ruokavinkkejä itse, mutta lainasin jokin aika kirjastosta Minä syön itse -kirjan, ja ajattelin että palaan siihen kun lapsi on vähän isompi.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos tähänastisista vinkeistä. Unohdinkin porkkanan ja palsternakan ja lisäsin ne listaan.

Minde (Ei varmistettu) http://abitfunktional.blogspot.com

Kiitti vinkeistä! Tässä pari meidän pojan (1 v.) suosikkia vaihdossa takaisin, molemmat on helppo lapsen syödä itse:

Munakas tai munakokkeli, joko sellaisenaan tai sekaan kasviksia/juustoa.

"Aamiaskakku", vaihtoehto puuroille. Leivon sitä täysjyväjauhoista & leseistä, sekaan esim. porkkanaa / kesäkurpitsaa / kookosta / omenaa raasteena ja öljyä sekä mausteita esim. inkivääriä / rosmariinia, paistan taikinan kakkuvuoassa. Tuloksena kosteaa, terveellistä, maukasta & kuitupitoista aamu- ja välipalaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Alkaisin siirtymään jo koko perhe samoihin ruokiin...

Helppoja yhteisä ruoka ovat ainakin keitot.

Lisäksi lapsi voi syödä samaa ruokaa, kun vanhemmat, mutta perunalla höystettynä. Makuja voi pehmäntää kermaviilillä. Paljon helpompaa ja mukavampaa, kun koko perhe syö samaa ruokaa yhtä aikaa ja ruokavaliao monipuolistuu hetkessä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei hampaattomuus estä pureskelemista ikenillä! Ekat hampaat ei poskihampaita ole kuitenkaan, vaan niitä voi joutua odottamaan vuosia...Yksi lapsistamme sai ekan hampaansa vasta 11,5-kuisena, mutta söi vuoden vanhasta samoja ruokia perheen kanssa.

Piipo79

Oi kun meilläkin maistuisi tomaattikastike tai vihannekset tai ylipäänsä jokin muu kuin torinomakaronit ja liha tai munakokkeli. Hedelmät tietysti, ja eritoten täällä Brasiliassa missä banaanitkin makeampia. Mutta puuro on iso ei. En tiedä mistä johtuu puuron nirpistely kun äidille maistuu!

Tommi K
Isyyspakkaus

Juu, tarkoitus on siirtyä vähitellen yhteisiin ruokiin, mutta luulen, että jonkin verran tytölle tehdään vielä omia pöperöitä. Tyttö kun on ollut ainakin tähän asti todella epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, edetään aika pieni askelin. Pari kuukautta sitten hänelle kelpasivat pelkkä puuro, perunamuusi ja tomaattinen jauhelihakastike. Siitä on tultu jo aikamoinen matka.

Kaali, viili, täysjyvämurot, kurkku... niitä voisi ottaa maisteluun. Bataatti ei ole koskaan kuulunut omaan ruokavalioomme, mutta mikäpä estäisi tekemästä vaikkapa bataattisosekeiton. Leipää hän on syönyt ennekin mutta lähinnä silloin, kun ollaan oltu jossain ravintolassa. Ehkäpä uskaltaisin taas kokeilla kananmunaa ja kesäkurpitsaa, jos niistä ei tulisikaan mitään oireita.

Ja tuo Minden aamiaiskakku vaikutti hauskalta.

On kyllä jännä, miten lapsen ruokien kanssa urautuu helposti samoihin safkoihin, ja pitää ihan pinnistellä, että keksisi, mitä muuta voisi laittaa. :D

Melina G (Ei varmistettu) http://minimalistimutsi.com

Vertailun vuoksi, tässä juuri 1 v. täyttäneen poikamme ruokavalio:

Aamupala
- marjoja
- sekaleipää
- toisinaan vauvan puuroa (4 kk) tai jogurttia

Lounas
- munakasta, lihapullia, nakkia tai kananugettia
- perunoita lohkoina, kroketteina tai ranskiksina
- marjoja

Välipala
- hedelmiä ja marjoja
- jogurttia

Päivällinen
- kuten lounas

Iltapala
- kuten aamiainen

Kaikken ruokien jälkeen n. 2 dl maitoa. Muutakin tarjotaan, mutta tässä siis lueteltuna se, mikä kelpaa eli mitä syödään.

hunajaluu

Leivitetyt kesäkurpitsakiekot  ( http://www.lily.fi/juttu/kulinaristisia-kokemuksia-kupeitten-hedelmalle ) kelpasivat oikein hyvin meidän 11-kuiselle 7-hampaiselle. Taidanpa tehdä huomenna taas niitä. Kiva lukea täältä muiden vinkkejä, kiitos niistä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä siirryttiin pienin askelein samaan ruokaan, noin 1 v. 3 kk iässä varmaan lapsi söi jo lähes kaikkia samoja ruokia. Toki vieläkin alle kaksivuotiaalle annan mieluusti lämpimän ruoan sellaisina päivinä, kun vanhemmilla on ruokana esim. salaattia tai voileipiä... Aina ei vaan jaksa kokata :).

Meille Vanhemmille tuli järkytyksenä lapsen aloittaessa hoidon, kun parin ekan viikon aikana lapsi oli saanut ensimmäistä kertaa useita eineksiä, esim. kalapuikkoja, nakkeja, pinaattilettuja, valmiita lihapullia, maustettuja jugurtteja, mehuja, vanukkaita, valmiskeittoja jne... No toki joku voi tätäkin kauhistella, että miksi ette ole lapselle näitä antaneet. Olen mieluusti syöttänyt kotimaista ja vähän lisäaineita sisältävää luomuruokaa. Lapsi on kyllä siitä huolimatta (tai sen vuoksi?) todella kaikkiruokainen.

En ihan kamalan tyytyväinen ole ollut perhepäivähoitajamme ruokalistoihin. Tosin tuntuu aika hyvin tietävän, mikä lapsille maistuu ;). Itsekin vähän hölläsin pipoa sen jälkeen ja pakko myöntää, että mm. kalapuikkoja olen lapselle jonkun kerran antanut :).

Liisa
Osasin!

Oli kiva lukea sekä postaus että kommentit, sain paljon uusia ideoita. En ole mikään ässä keittiössä, joten yhdyn täysin Tommin kommenttiin urautumisesta ja pinnistelystä. :)

Minulle on ollut apua myös kirjoista Minä syön itse ja Vauvan ja taaperon keittokirja. Tänäänkin valmistin kesäkurpitsapihvejä toisen ohjeella. Tommin esimerkin mukaan kokeilen pian paahdettuja paprikoita, uskon oman taaperoiseni pitävän niistä.

Meidän Ilo syö aamulla ja illalla kaurapuuroa ja hedelmäsosetta. Lounaaksi jotain lämmintä ruokaa, mitä milloinkin. Välipalaksi annan usein rahkaa (sitä Valion bodarirahkaa) ja hedelmäsosetta. Viime aikoina päivällisaikaankin on uponnut paremmin vähän tukevampi välipala kuin lämmin ateria.

Tällä hetkellä herkkuja ovat ainakin tomaatti, appelsiini, satsuma, valkosipulinen hummus, kalaruoat ja munakas. Aterioilla parhaiten uppoavat pihvi- ja pyörykkämuotoiset ruokalajit. Näyttää siltä, että ruoka maistuu paremmin, jos se annetaan hänen eteensä samalta lautaselta jolta itsekin syömme. Pyrimme muutenkin siihen, että Ilo söisi enimmäkseen samaa kuin me, joten eipä tuolla väliä.

Lusikalla syötettynä menevät puuro ja välipalarahka/-jogurtti tms. Lounas ja päivällinen mätetään nassuun pikku kätösin.

Kummelikopplan
Kummelikopplan

Tein tänään kokeeksi vauvaversion avokado pastasta:

http://kummelikopplan.posterous.com/avocado-pasta-baby-edition

Salallaa (Ei varmistettu)

Meillä syödään pian puolitoista vuotiaan pojan kanssa mm. näitä koko perheelle maistuvia ruokia: hernekeittoa, jauhelihakeittoa, bataattisosekeittoa, karjalanpaistia, jauhelihakastiketta ja pastaa, uunilohta, haudutettua siikaa, kalakastiketta, kana-nuudelikeittoa, naudanliha(/possu)pataa, pinaattilettuja, lihapullia, makaroonilaatikkoa, kananugetteja.

Ja itsekin voin suositella tutustumaan tammen julkaisemiin Minä syön itse ja Vauvan ja taaperon keitto kirjaan. Sieltä nuo lähes kaikki edellä olevat ohjeet on noukittu ja hyviksi todettu. Ja samoja opuksia edelleen selailen kun kaipaan vaihtelua ruokavalioomme.

Salallaa (Ei varmistettu)

Ja niin sen voin vielä vinkata, että vielä puolisen vuotta sitten pojan ruokahuolto pelasi lähes kokonaan pakkaseen annostelujen enemmän ja vähemmän soseutettujen peruna-lohi-kasvis-, jauheliha-peruna-juures- ja broileri-bataatti-porkkana-aterioiden turvin :) Ja on meillä vastaavia vähemmän soseutettuja aterioita edelleen pakkasessa, koska kahden aterian valmistaminen päivässä on vain liikaa ja samaa ruokaa en halua tarjota kahta kertaa päivässä.

Tuosta soseateria vaiheesta tähän nykyiseen vaiheeseen siirryttiin syömällä mm. uunikasviksia, ohrattoa ja uunimunakkaita.

Miiu (Ei varmistettu)

Puolukka on suomalaista superfoodia! :) Meiilä meni ensin pieniä määriä mustikan ja banaanin kanssa soseutettuna, sitten määrää pikkuhiljaa lisäten. Karpalo, viinimarjat yms. toimivat myös. Joku siitä jo mainitsikin, mutta se Kotiruokaa vauvalle on loistava kirja. Suomalaisena kirjana siinä on käytetty mukavan kotoisia aineksia.

Proteiinin lähteistä meillä menevät hyvin mainitsemiesi lisäksi lammas, broileri ja kananmuna. Banaanista ja kananmunasta voi kuulemma tehdä myös sormiruokailupannareita. Ja banaanista ja kaurahiutaleista "myslipatukoita" uunissa :)

Ja toivottavasti tuo Melina G:n kommentti oli vitsi tai provo..? Apua, eivät kai nakit, ranskalaiset ja nuggetit kuulu kenenkään 1-vuotiaan listalle!

S-S

Äääk. Mä en muuten ollut yhtään tullut ajatelleeksi että kun lapsonen vääjäämättä jossakin vaiheessa menee hoitoon, ei ruoka ehkä olekaan ihan niin terveellistä kuin mitä kotona. En todellakaan haluaisi hänen alkavan säännöllisesti syödä nakkeja/nugetteja/ranskalaisia tai jogurtti/vanukas -sokeripommeja. Joo, first world problem todellakin, mutta ahdistaa. Perhana. 

Nyt 9kk vesselimme (hampaaton muuten vielä hänkin!) syö pääasiassa itsetehtyjä soseita, joista lemppari on bataatti-maissi-sipuli-kanasose maustettuna valkosipulilla ja yrteillä. Yllättävän hyvää suolattomanakin, kunhan vain paistaa kanan kunnolla niin että pinnasta tulee "rapsakka". Välipalaksi tarjotaan hedelmä- tai marjasoseita tai hedelmiä sormiruokana. Aamupalaksi ja iltapalaksi puuro, joka maustetaan soseilla - suolaton puuro sellaisenaan on mielestäni karmaisevaa evästä.

Soseutan ruuat kaverille vielä karkeahkoksi soseeksi, tosin kyllä hän aika hyvin saa ikenilläänkin kaiken hienontumaan. Tänään kokeilimme spagettia ja jauhelihakastiketta, hienosti meni pieniksi pätkittynä. 

Huomaan itsekin ihan liian helposti jumiutuvani samoihin ruokiin, siitä tosin olen yrittänyt pitää huolen ettei lapsosen tarvitse syödä samaa ruokaa lounaalla ka päivällisellä. Täytyy rohkaistua kokeilemaan enemmän, sillä tähän saakka pikkumies on kieltäytynyt vain yhdestä ruuasta: perunasta. Sekin tosin menee muiden kasvisten tai kasyikkeen kanssa, joten kranttuja meillä ei olla. Nyt olisi siis tuhamnen taalan paikka opettaa lapsi syömään mitä vain :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Toivottavasti syötätte lapsillenne itsetehtyjä kananugetteja? Eikä niitä muita, mitkä ovat suoraan sanottuna pelkkää p:tä. :o Ne ei ole kanaa nähnytkään. En suosittelisi niitä aikuisen suuhun, saatika lapsen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyviä ideoita tullut täältä minullekin. :)

Meidän 9,5 kk ikäinen vauvamme on tutustunut nyt muutaman viikon ajan hapanmaitotuotteisiin, ja ne ovat maistuneet hyvin. Jugurtin lisäksi hän on saanut viiliä, rahkaa ja piimää.

Marjoista meillä ruokalistalla ovat mustikat ja karpalot, joita löytyy pakastimesta. Kesän tultua varmasti monet muutkin. Hedelmistä yllättäen verigreippi on maistunut myös hyvin.

Poronkäristys perunamuusin kera on ollut yksi herkuista.

Perunaa ja porkkanaa valmistetaan lohkoina/palasina uunissa koko porukalle. Mukaan oliiviöljyä ja mausteita. Vauvan osuudesta jätetään vain suola pois, ja nuorimmaiselle olen perunoistakin yleensä ottanut kuoret pois, etteivät jää suuhun pyörimään. Toimii hyvin sormiruokana.

Minusta tuntuu, että kyllä hampaiden määrä vaikuttaa joidenkin ruokien syöntiin. Esikoisemme oli pitkään hampaaton, ja hän ei kyllä haukkaillut leipää tai kokonaista omenaa samaan malliin kuin aikaisemmin hampaansa saanut pikkusisaruksensa.

Mitähän taikaa muuten niissä nakeissa on, kun maistuvat niin hyvin lapsille..? Emme aiemmin syöneet nakkeja lainkaan, mutta kun esikoisemme ensimmäisen kerran niitä maistoi, se oli rakkautta ensi suupalasta. Nykyisin ruokalistallamme on mm. nakkikeitto ja nakit + muusi. Vauva ei sentään niitä vielä saa vähään aikaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eri vieralija kuin tuossa yllä. Mutta tuli myöskin YÖK Ällöä!-fiilis noista teiän nugeteista. -Niitä ei pitäisi missään tapauksessa kenenkään pistää suuhunsa!

Suosittelen katsomaan:
http://www.youtube.com/watch?v=ZOMnx0MVClw

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla ei ole lapsia mutta mielenkiintoni heräsi noita paahdettuja paprikoita kohtaan. Miten ne valmistetaan?

Tommi K
Isyyspakkaus

Paahdetut paprikat ovat todella helppoja:

Poista paprikasta kanta, siemenet ja valkoiset osat sisältä. Viipaloi reilun kokoisiksi viipaleiksi ja laita uunipellille yhteen kerrokseen - mielellään kuoripuoli päällepäin. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja lisää halutessasi hieman suolaa. Vauvoille tarkoitettuihin paprikoihin suolaa ei laiteta. Sitten paahdetaan 180-asteissa uunissa, kunnes kuoret alkavat ruskettua. Menisiköhän siihen jotain 15 - 20 minuuttia..?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos paprikaohjeesta! Googlaamalla löytyikin muutamia ohjeita mutta halusin tietää, miten juuri nämä valmistetaan.

Nyt vihannesostoksille!

Unea (Ei varmistettu)

Meillä puolivuotiaasta lähtien sormiruokaillut lapsi on syönyt ehkä 9-kuisesta täsmälleen samaa ruokaa kuin mekin. Ensimmäiset kolme kuukautta lapsen ruokalista oli yksinkertaisempi, mutta ennen pitkää esim. höyrytetyt kasvikset alkoivat ilmeisesti tympiä, eikä ruoka meinannut maistua. Kun ruokavaliota laajensi reilusti, alkoi ruoka taas maistua. Totta kai olemme huomioineet neuvolan suositukset, ja jonkin aikaa olimme itsekin syömättä ruuassa maitotuotteita, sitten otimme käyttöön hapanmaitotuotteet jne. Suolan korvaamme edelleen mausteilla ja yrteillä. Nyt lapsi on muutaman kuukauden yli vuoden, ja syö ennakkoluulottomasti mitä vain. Jossain vaiheessa lapsi kuulemma tyypillisesti supistaa ruokavaliotaan, mutta toistaiseksi nautimme kaikkiruokaisen taaperon pöytäseurasta.

Omenainen

Teidän tytöllä on viiden tähden herkut! Voih, tulisikohan joku mullekin tänne kokkaamaan. En kerkeä gradun oikolukuvaiheessa vika viikolla kunnolla edes syömään. Kaikki ihanat ranskaherkut ympärilläni minä haen noutosushia..

Per*****he-elämää

1-vuotis-neuvolasta saa Piltin ruokaohjekirjan (tai täällä Kaarinassa ainakin sai, monet neuvolat ei sitä vissiin anna kuin pyytämällä, joten suosittelen pyytämään), se on aivan mahtava! Pointtina on saada ihmiset oikeasti tekemään ruokaa, eikä syöttää valmisjuttuja, joten ohjeet on just semmosia arkisia, nopeita, helppoja ja koko perheelle maistuvia.

Meillä ollaan aika lailla alusta asti syötetty samaa ruokaa lapselle kuin aikuisillekkin, olen vaan erotellut ennen suolan lisäämistä ja tytön ollessa abaut 10kk tehtiin kompromissi, eli vähensin suolaa ruoan laitossa ja alettiin syömään ihan sitä samaa. Tyttö tosin ei oo ollut kovinkaan nirsonlainen.

Tomaattia ja paprikaa raakana vältteli pitkään, mutta muutaman kuukauden kun jaksoin silti sitä tarjota ja itse suurieleisesti vieressä syödä kyseisiä tuotteita niin nyt pikkuhiljaa niitäkin on alkanut menemään muuallekkin kuin lattialle ;)

Aamulla meillä vedellään puuroa, johon lisään kaupan hedelmäsosetta/hedelmää (tää on se, missä olen antanut itselleni luvan mennä sieltä mistä aita on matalin, muuten ei kauheemmin valmisjuttuja käytetä).

Lounaaksi edellisen päivän päivällistä tahi sitten joku nopea soijarouhemunakas (soijarouhe on muuten ihan mahtia tavaraa just lapsen ruokiin, jos ei välttämättä esim. lounaalla just jaksa kauhean kauan siinä hellan vieressä seisoa).

Välipala meillä on nykyään aina joku, jonka typy voi syödä itse (laiska minä). Banaani on pop, tyttö eläis pelkällä banaanilla jos vois. Välillä teen ruisleivän juustolla, voilla ja kurkulla/paprikalla tms. ja tyttö voi sitten omaan tahtiin tutkiskella mitä laittais lattialle ja mitä suuhun. Riisikakut on kans kivoja! Kerran annoin pakastimesta mustikoita hiukan pehmenneinä, en suosittele. Tai noh, osta ensin tahranpoistoainetta valmiiksi, rullaa pöytäliinat ja matot pois, viritä vaikka suihkuverho syöttötuolin ympärille ja varmista, ettei kissa/koira pääse tallomaan lattialle eksyneitä mustikoita.

Päivällinen onkin sitten mitä ikinä keksitään. Jauhelihasoosi, makaronilaatikko,kanakeitto ja uunilohi on meillä ne, mitä tehdään ihan liikaa ja mihin kaipaan vaihtelua. Kylkeen raejuustoa ja lapsen käteen kurkkua/tomaattia/paprikaa tms.

Illalla sitten taas puuroa sillä kaupan hedelmäsoseella.

 

Kommentoi

Ladataan...