Antaa talven tulla, me olemme nyt valmiit!

Isyyspakkaus

Postaus sisältää kaupallista yhteistyötä

Viime aikoina olen pohdiskellut paljon lastenvaatteita.

Kerroin jo aiemmin, että havahduimme kesän jälkeen siihen, että tytöllä ei ollut kuin pari paitaa mutta sitäkin enemmän bodyja, joita ei enää käytetty. Se ei ollut koko tarina.

Huomasimme nimittäin, että eipä hänellä olisi pian juuri muutakaan päällepantavaa. Jotain ihmeellistä oli nimittäin tapahtunut, ja lähes kaikki hänen keväällä ja kesällä käyttämänsä vaatteet ja kengät olivat yhtäkkiä käyneet liian pieniksi. Välikausitakit, talvitakit, välikausihaalarit, kumisaappaat, kävelykengät, ulkoilukengät. Oh dear. Nyt oli yhtäkkiä tarve laittaa uusiksi koko vaatevarasto kenkiä myöten.

Ensin olin vähän ahdistunut, sillä en erityisemmin pidä kaupoissa kiertelystä, ja Huuto.netissäkin saa viettää aikaa löytääkseen, mitä haluaa. Sitten pitää vielä ottaa huomioon, että kun perheessä on kaksi melko voimakkain mielipitein varustettua aikuista ottamassa kantaa lapsen vaatetukseen, molempien pitää saada vaikuttaa valintoihin. Nyt, pakon edessä, asia oli saatava ratkeamaan.

Ja näin saimme tytön vaatetettua.

Ihanan & Hippula

Aivan ensimmäisenä tartuin sopivasti kohdalle sattuneeseen kaupalliseen yhteistyöhön, jota tarjosi jyväskyläläinen verkkokauppa Ihanan.fi.

Ihanan tuo maahan kehitysmaissa valmistettuja eettisiä käsitöitä mm. Kenian ja Malin alueelta. Neuleet ovat orgaanista GOTS-sertifioitua puuvillaa ja värjätty luonnonväreillä. Sain tytölle tämän supersöpön Classic Navy -neuleen, ja pidämme molemmat siitä kovasti.

Käy katsomassa myös muut Ihanan.fi:n tuotteet heidän verkkokaupassaan: http://www.ihanan.fi/.

Ja jos päätät tilata, anna tilauksen yhteydessä alekoodi "isyyspakkaus", jolla saat tilauksestasi 15 %:n alennuksen. Tämä tarjous on voimassa 31.10.2014 saakka.

* * *

Ihanan tuotteita on myynnissä myös Helsingin Käpylässä sijaitsevassa Hippula Lasten Putiikki & Kaffelassa (Joukolantie 3), josta kävin itse hakemassa tämän paidan. Navy-neuleiden lisäksi esillä oli myös hauskoja eläinaiheisia neulostakkeja, kuten kuvassa näkyvä tiikerivaate.

Liikkeessä on myynnissä myös paljon muuta lastentavaraa juomapulloista kantoreppuihin.

Ja onpa kaupassa pieni kahvilakin, varmasti lapsiystävällinen. 

Puolet liiketilasta on varattu kirpparitavaralle, ja itsekin löysin tytölle useamman paidan akuuttiin paitaongelmaan. Takkia ja kenkiä en kuitenkaan löytänyt.

* * *

Ehti vierähtää pari viikkoa, ja takki- ja kenkäpaine kasvoi entisestään. Tytön ainoa juuri ja juuri päälle mahtuva takkikin alkoi näyttää niin rumalta, että ajattelin, etten kohta kehtaa näyttää häntä se päällä kaupungilla. Nyt asialle oli todellakin ihan pakko tehdä jotain.

Vietin lauantaina pari tuntia Huuto.netissä, mutta en löytänyt etsimääni. Tavaroiden huutamisen aikataulu ja toimituksen logistiikkakin alkoivat tuntua liian hankalilta, joten lopulta luovutin. Löysin sentään Gore-tex-talvisaappaat Osta heti -hintaan, ja käyn noutamassa ne huomenna myyjältä parin kilometrin päästä.

* * *

Sunnuntaiaamuna päätin: Nyt lähdemme kaikki retkelle Vekarakirppikselle Kumpulaan!

Vekarakirppis

Intiankatu 20
http://vekarakirppis.fi/

Vekarakirppis sijaitsee Kumpulassa nelostien varressa. Olemme ajaneet sen ohi lukuisia kertoja mökkireissuillamme, mutta koskaan siellä ei ollut tullut poikettua. Olisi kannattanut.

Täytyy kyllä sanoa, että olimme molemmat vaikuttuneita sekä tavaran määrästä että laadusta. Kirpparilla oli aikamoinen kuhina, vaikka oli sunnuntai, joten uskoisin, että tavara myös vaihtuu siellä aika hyvin.

Löysimme kirpparilta kaiken, mitä etsimme. Lähdimme kotiin mukanamme useita paitoja, mekkoja, ballerinat ja joku hame ja todellakin: kaksi kivaa takkia ja parit kengät!

Kyllä tällä takilla kehtaa nyt kaupungilla käydä! Ja tytön tuima ilme johtuu siitä, että päiväuniaika lipsahti vähän ohi, ja hän ei olisi halunnut poseerata kameralle. 

Neidin oli muuten ehdottomasti saatava kotoa lähdettäessä punaiset kumisaappaat jalkaansa. 

Uudet saappaat haimme jo aiemmin Polarn O. Pyretiltä, kun päiväkodista kerrottiin, että he eivät enää saaneet vedettyä tytön vanhoja saappaita hänelle jalkaan. Saappaat oli siis saatava silloin heti. 

Toinen löytämäni takki oli musta toppatakki, jota voi käyttää sitten pakkasviikonloppuina. Päiväkodissahan hän käyttää talvihaalaria.

Löysin myös siniset Gore-tex lenkkarit ja Converset ja muistutin taas itselleni, että sininen on oikein hyvä tyttöjen väri.

Huh. Nyt tämä tuska on ohi. Saamme vielä vaihdettua talvihaalarin kokoa isompaan kavereidemme kanssa ja lisäksi löysimme Tallinnasta siistit karvavuorilliset talvisaappaat, joita voi käyttää sitten, kun on lunta ja pakkasta.

Eli antaa talven tulla, me olemme nyt valmiit!

* * *

Hei, ja kun vaatteista puhutaan, niin muista myös Pierre Robertin neuleista ja sukista tekemäni juttu sekä Pierre Robertin alennuskoodi. Siis koodilla PR25BFI saat 25 %:n alennuksen kaikista 15.11.2014 mennessä tilaamistasi tuotteista osoitteessa http://www.pierre-robert.com/

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

"Sitten pitää vielä ottaa huomioon, että kun perheessä on kaksi melko voimakkain mielipitein varustettua aikuista ottamassa kantaa lapsen vaatetukseen, molempien pitää saada vaikuttaa valintoihin.". Hih, odotas, kun tyttökin haluaa ottaa kantaa vaatetukseen.
Kovasti olen itse yrittänyt, että isosiskolta periytyisi vaatteita pikkuveljelle, mutta se ei ole enää n. 3-vuotiaasta alkaen toiminut, jos on halunnut selvitä aamuista ilman suurempia vaateriitoja. Meidän tytöllä on TOSI kova oma tahto. Sentään jotain talvikenkiä ja -housuja on saatu säästöön ja satunnaisesti sisävaatteita. Toivottavasti teillä siis tyttökin on muutaman vuoden päästä sitä mieltä, että sininen on hyvä tytön väri eikä pinkki jyrää. :)

Mari S (Ei varmistettu)

Meillä on samanikäinen tyttö ja sininen on hänen lempivärinsä :). Ja hän jo ottaa kovasti kantaa pukeutumiseensa. Ei ole aina helppoa, ei todellakaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mullakin on vähän sama kuin edellisellä kommentoijalla, eli varmaan teillä pian tulee kolmaskin mielipide pukeutumiseen :) Meidän 2,5-vuotias on jo tovin ollut hyvin vahvoilla mielipiteillä varustettu (esim. housut eivät kelpaa, vaan pitää olla legginssit tai mieluummin sukkahousut), ulkovaatteissa tosin pidetään kiinni siitä että vanhempi määrää mikä on säänmukaista. Tämän takia en viitsi enää ihan hirveästi ostaa isompaa koko varastoon (niinkuin olen aiemmin tehnyt), koska saattavat jäädä käyttämättä neidin mielipiteiden takia (esim. juuri collegehousupino kaapissa nyt). Onneksi väreissä tytär rakastaa kaikkia värejä (eikä tiedä että kulkee "poikien välikausihaalari" nimellä markkinoidussa Reiman harmaassa haalarissa).

Vekarakirppis on kyllä (hyvänä päivänä, eihän kirppiksellä toki aina käy tuuri) tosi mainio.

Ja sitten (blogi)mainostuksen uhrina tilauksen Pierre Robertille tehneenä pakko sanoa että tytär rakastaa mun tilaamia merinovillahousuja ja -paitaa, eli kiitos mainostuksesta. Vastamainoksena taas sellainen, että siellä on nyt huomiseen asti villatuotteet "ota kolme, maksa kaksi", joten alekoodiakin halvemmalla lähtee (ja multa lähti kauppaan toinen tilaus tähän syksyyn, koska äitikin tahtoo merinovillaa :)).

Laura mt. (Ei varmistettu)

Mä oon nyt kahdesti käynyt Vekarakirppiksellä, ja mua kyllä aina ahdistaa! Paljon ihmisiä, ahtaat käytävät, sotkuiset pöydät... ei ihan mun pala kakkua. Toki siellä on paljon tarjontaa, mutta tuntuu, että ehkä liikaakin, kun pöydät on tosiaan niin täynnä. Epäsiisti vaikutelma :/

Ite oon tykännyt käydä Malmilla Velmu-kirppiksellä. Seuraavaks aion mennä tutustumaan Vuosaaressa olevaan lastenvaatekirppariin (Piilokohan sen nimi oli..). :) Hippulasta oon kans tykänny! Sieltä pääsee ehkä nopeimmin ulos, koska on niin pieni ja koska vaatteet on kokojen mukaan järjestetty.

mungoliini (Ei varmistettu)

mentiin tänään 3½v tytön kanssa haalariostoksille. vaihtoehtoina nyt oli molo kidsin kaksi raidallista haalaria, toisessa sateenkaaren värit ja toisessa jtoain pastellimpia ja pinkkiä. ja koska noita nyt sai meidän lähikaupasta, en jaksanut enempi miettiä.
pinkkiä rakastava tyttö ei halunnut edes sovittaa sitä "tyttöjen" haalaria, mutta olisi halunnut kokonaan pinkin. tai sitten sen toisen raidallisen. tai musta, tai mintun, joista ei ollut edes kokoja.

Kommentoi