Asioita, joita en ehtinyt tehdä hoitovapaalla

Isyyspakkaus

Kun jää vapaalle, mielessä on varmasti asioita, joihin ajattelee olevan aikaa sitten, kun ei käy töissä. Niin myös hoitovapaalle jäädessä. En sentään ajatellut kirjoittaa kirjaa tai tehdä toista tutkintoa, mutta aika moni pienempikin suunnitelma jäi toteutumatta. 

En liikkunut lainkaan niin paljon kuin suunnittelin. Tästä kirjoitin eilenkin. Ei kunto toisaalta ole päässyt sen huonommaksi kuin yleensäkään kesäloman aikana.

En lukenut niin paljon kuin ajattelin. En ole oikeastaan vuosikausiin pystynyt keskittymään kirjoihin - se on ihan toinen juttu. Ajattelin kuitenkin, että hoitovapaalla saisin taas luettua jotain. No, onhan kolme kirjaa tietysti enemmän kuin ei yhtään, mutta on tämä saldo aika nolo. Neljäs kirja jäi jo kesken.

En lukenut sanomalehteä päivittäin aamiaispöydässä nautiskellen samalla kahvia. Aamupalat muuttuivat aikamoiseksi hässäkäksi sen jälkeen, kun tyttö alkoi haluta syödä itse, ja myöhemmin päivällä en osaa enää tarttua lehteen.

En istuskellut kahviloissa lapsen kanssa. Vaikka vielä aiemmin kuvittelin, että olisin sellainen latte pappa, joka notkuu lapsen kanssa kaupungilla, en sitä ollut. Kävin tietysti pakollisilla asioilla, mutta muuten notkuimme lähinnä vain omassa olohuoneessamme.

En käynyt lounastreffeilläkään kuin pari kertaa. Oikeastaan en usein syönyt edes koko lounasta.

En myöskään testannut eri lounaspaikkoja lapsen kanssa. Olin tavallaan ajatellut, että siitä voisi saada jotain juttuakin aikaiseksi, mutta toisin kävi. 

En tavannut kavereita lainkaan niin paljon kuin olin aikonut. Vaikka muita tuttuja oli hoitovapaalla ja aikaa kavereiden tapaamiseen olisi teoriassa ollut, päivät olivat jotenkin niin täyteläisiä, että kyläreissuja ei juurikaan tehty. Toisten lapsiperheiden uni- ja ruoka-aikataulutkin saattavat olla niin erilaiset, että vierailujen ajoittaminen voi olla hankalaa.

En käynyt Vauvakinossa. Kerran yritin, mutta sitten tapahtui jotain. Näytöksiä on harvoin ja epäsäännöllisesti, noin kerran kuussa, eikä Finnkino kerro sivuillaan kuin seuraavan näytöksen ajankohdan. Kun en siihen yhteen päässyt, en muistanut tutkia asiaa enää myöhemmin.

En lähtenyt viikoksi Jyväskylään lapsen kanssa. Se piti tehdä loppukesästä, mutta en sitten ehtinytkään.

En siivonnut yhtään kaappia tai laatikkoa. Kaunis ajatus, mutta voihan sitä käyttää aikansa kivempiinkin asioihin.

En käynyt lastenvaatekirpparilla. Kerran olin jo menossa, mutta se olikin suljettu heinäkuussa.

En katsonut niitä muutamaa elokuvaa, jotka ostin Blu-raynä talvella. Syytän Netflixiä.

En saanut mökillä aikaiseksi yhtään mitään. Ei tullut kesäkeittiötä eikä niitä portaita terassille. Edes paperille. Hyvin sinne terassille päästiin ilman portaitakin, ja helteisen ja poutaisen kesän ansiosta katostakaan ei kaivattu.

Ehdin kyllä pelata huomattavan paljon Angry Birds Star Warsia ja Candy Crush Sagaa ja katsoa useamman tuotantokauden eri sarjoja Netflixistä. Ja tietysti tuottaa noin 170 blogipostausta kuvineen. Siis lapsen- ja kodinhoidon lisäksi.

Onneksi näitä rästihommia voi jatkaa tavalla tai toisella milloin tahansa.

Share

Kommentit

S-S

Ah. Synninpäästö. Kiitos.

En siis ole ainoa jolla äitiysloma/hoitovapaalla on mennyt enemmän kaiken hienon tekemisen suunnitteluun, kuin siihen varsinaiseen tekemiseen. Paitsi tietenkin siihen lapsen kanssa olemiseen (joka kai sitten kuitenkin on se pääasia...).

Tommi K
Isyyspakkaus

Eipä kestä! :) Ei siitä kannata huonoa omaatuntoa ainakaan tuntea. Niin kuin tiedetään, lapset ovat erilaisia ja myös eri vaiheissa hyvinkin erilaisia. Oma Rouvani tunsi viime syksynä vielä pahemmin, ettei saanut mitään aikaiseksi, mutta lapsi ei antanutkaan hänen olla hetkeäkään rauhassa. Tyttöhän ei silloin nukkunut edes päiväunia!

Tulipa muuten mieleen vielä yksi juttu, mikä jäi tekemättä. Läppärilaukustani katkesi olkahihnan metallinen kiinnityslenkki joskus viime vuonna. Minun piti viedä se korjattavaksi, ja aikaa siihen olisi ollut. En vienyt. Muistin sen viime maanantaina, kun lähdin töihin.

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

Tutulta kuulostaa - mutta kaksoset on aina niin mainio tekosyy kaikille tekemättömille asioille. Nyt täytynee sitten keksiä joku muu hyvä selitys, kun lapset on hoidossa. ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, jotenkin se kuulostaa kyllä pahalta, jos sanoo, että en mä oikein ehtinyt tehdä näitä hommia, kun mulla on tuo blogi... :D

Ella F.
Siperian Ella

No et todellakaan näytä =) Kantapää on hyvä pää!

Mun ukkeli jutteli isäkuukauden alkuun tekevänsä vähän sitä sun tätä ja vielä vähän tota jne. Mä vaan hymyilin ja sanoin, että jos muistais ottaa pyykit koneesta ja lähdin fillaroimaan yo:lle.

Aika paljon jäi ukkelilta tekemättä, mutta ruoka oli aika usein kotona mua odottamassa. Ei aina, mutta sillon mun kävi ehkä suorastaan vaan vähän sääliksi ]:)

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, kyllä mullekin joskus huomautettiin, jos kotityöt olivat muilta... kiireiltä (kröhöm) jääneet vähän liian vähille :D Loppua kohti yritin kyllä tsempata.

Tommi K
Isyyspakkaus

Silloin ei kannata ainakaan suunnitella pitävänsä vielä blogia aiheesta :) Remointoinnissa ja askartelussa voi olla myös vähän hankalaa se, jos pieni apuri roikkuu koko ajan lahkeessa ja haluaa syliin...

anna-liisa (Ei varmistettu)

Munsta (ja varmaan meistä muista sadoista vakilukijoista) tämä bloggaaminen on tärkeää!
Ihmettelen usein, miten ihmeessä te muutamat lempparini jaksatte/ehditte/inspiroidutte tekemään tätä liki päivittäin. Ja olen kiitollinen siitä ;).

Tommi K
Isyyspakkaus

Voi kiitos, tämä lämmitti mieltä kovasti! Juuri tällaisten kommenttien ansiosta sitä jaksamista löytyy silloinkin, kun aikaa ei ole hirveästi.

Mums (Ei varmistettu) http://arkikokkailut.blogspot.fi/

Ihanaa, että jollain muullakin jää suunniteltuja asioita tekemättä lapsen kanssa kotona. Itse printtasin listan 100 klassikkokirjasta ennen lapsen syntymää. Loppujen lopuksi luin koko äitiyslomalla kaksi kirjaa. Toinen tosin oli Steve Jobsin elämänkerta englanniksi, ja se oli aika... perusteellinen, ja toinen oli historiallinen romaani, jonka luokittelen kategoriaan "hömppä". Kumpikaan ei ollut ko. klassikkolistalla...

Tommi K
Isyyspakkaus

Hah! Mä en edes kehtaa kertoa, mitkä kolme kirjaa luin :D

Kommentoi