Blogivuosi 2014

Isyyspakkaus

Vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta. Niin myös tässä blogissa. Selailin läpi tämän vuoden juttuja ja koostin yhteen asioita, joista minä muistan blogivuoden 2014.

Uudenvuodenaaton tunnelmia tältä illalta

Rouvan esittely

Vuosi alkoi melko räjähtävästi, kun heti tammikuussa esittelin Rouvan ensimmäistä kertaa blogissani: Tärkeä henkilö. Helpotti huomattavasti bloggaamista, että en joutunut rajaamaan Rouvaa pois kaikista kuvista. Siitä intoutuneena julkaisin heti toisen postauksen, jossa oli kuvia pelkästään Rouvasta ja lapsesta: Rouva ja tytär.

Päiväkotikohut

Ohhoh, ei voi muuta sanoa. Jos jotain olen tämän vuoden aikana oppinut niin sen, että päiväkotien toimintaan ja niiden toimintaan liittyvään päätöksentekoon ei saisi esittää mitään kritiikkiä: Voihan kesälomat tai Joululoma lähestyy ja verenpaine nousee. Päiväkotiasiat ovat niin tulenarkoja, että niistä ei voi näemmä kirjoittaa edes huumorimielessä ilman, että kuulee olevansa sitä sun tätä: Ulkoillaanko päiväkodeissa liian vähän?.

Ja nythän edessä on päiväkodin vaihto, kun saimmekin yllättäen siirron lähipäiväkotiimme: Puhelu päiväkodista ja Tutustumiskäynti päiväkotiin. Jee!

Matkajutut

Vuoden aikana ehdin kirjoittaa New Yorkista (mm. Terveiset New Yorkista), Toscanasta (mm. Talo Toscanassa), Tallinnasta (mm. Kohvik poikineen), Kööpenhaminasta (8 x syö Kööpenhaminassa) ja myös muistelemaan usean vuoden takaisia Uuden-Seelannin matkojamme (Trendi haastaa: Unelmien lomamatka).

Muutama onnistunut video

En ole vieläkään onnistunut kunnostautumaan vloggarina, mutta pari hauskaa ja suosittua videota sain sentään julkaistua: Likaiset vaatteet ja Juhannussauna E-duurissa.

Gastronaatti

Ei tästä vuodesta voi puhua mainitsematta Gastronaatti-kirjaamme, joka julkaistiin syys-lokakuun vaihteessa. Paljastin kirjauutisen huhtikuussa (Gastronaatti), ja sen jälkeen kirjoitin kirjaprojektin etenemisestä useamman kerran esim. näissä jutuissa: Gastronaatti.fi ja Gastronaati julkkarit eli kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Suru-uutinen

Kesäkuussa olin vaikean tilanteen edessä, kun oli päätettävä käsittelisinkö appiukkoni kuolemaa blogissa ja miten sen tekisin. Kun nyt tälle tielle olen lähtenyt, olisi ollut erikoista olla kertomatta asiasta. Ja näin ratkaisin sen: Vaarin muistolleVaari nukkuu ja Muistosi on kalleinta kultaa.

Ja sitten lapseni sanoi, että

Kun lapsi alkoi puhua yhä enemmän ja enemmän, aloin myös kirjoitella ylös, mitä hauskaa hän päästi suustaan, ja siitähän alkoi ehtymätön juttusarja, jonka ensimmäinen osa oli tämä: Ja sitten lapseni sanoi, että...

Lapsen valokuvat

Siis ne kuvat, jotka hän on ottanut itse. Minulla on tunne, että tähän teemaan palataan myös ensi vuonna: Toinen valokuvaajaSitä pienet perässä (heh) ja Blogikoti toisin silmin.

Kun aina ei olekaan niin kivaa...

Yksi bloggaamiseen liittyvä vaikeus on aina, että miten käsittelisi niitä hetkiä, kun lapsen kanssa onkin tosi hankalaa. Olen kuitenkin halunnut kertoa oikeasta elämästä, joten silloin tällöin on ollut tarpeen kirjoittaa myös niistä hetkistä, kun ei ole ollut kivaa: Teen sen itse tai en ollenkaan -ikäToisenlainen matkakertomusUhmabingo ja Eiiii, sanoinko sen tosiaan ääneen.

Lapsen oman tahdon kehittymisessä on ollut erityisesti loppusyksystä sellainen vaihe, että raivareita on saatu (ehkä puolin ja toisin) välillä päivittäin. Se on vaikuttanut myös omaan blogiaktiivisuuteeni, sillä kun raivoava lapsi on saatu illalla nukkumaan, ei ole ollut ensimmäisenä mielessä lähteä kirjoittelemaan jotain kepeää, hauskaa ja suloista.

Kepeät, hauskat ja suloiset

Onhan näitäkin, esim: Palveleva kampaamoParasta pääsiäisessäLentokonesaippuakuplat tai Isänpäivänä.

Ja vielä jotain muuta

Livebloggaus Euroviisuista oli sen verran hauskaa, että sitä voisi jatkaa ensi keväänäkin: Euroviisut 2014.

Instagramissa on tänä vuonna tapahtunut myös paljon sellaista, mitä ei ole blogissa näkynyt. Jotain on kuitenkin tullut sieltä tännekin, kuten tämä Yllättävä Instagram-läpimurto.

Kiitos tästä vuodesta ja nähdään taas tammikuussa!

Olkoon ensi vuosi vieläkin värikkäämpi ja kaikin puolin parempi!

Share

Kommentit

Nekku78 (Ei varmistettu)

Monet mukavat lukumuistot just luettelit! Kiitos hyvästä blogista!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiva kuulla, kiitos sinulle!

Ja vielä litaniaan lisäys: Lastenlaulut kaavioina! 

Tommi K
Isyyspakkaus

Jee! Kiitos lisäyksestä!

Kommentoi