Eiiii, sanoinko sen tosiaan ääneen?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Perjantai, ei ihan kaikkein parhaimman viikon sellainen.

Viikko huipentui siihen, kun hain lapsen päiväkodista aikomuksenani viedä hänet tanssitunnille. Hän on pitänyt siitä kovasti, ja sitä on aiemmin odotettu ja siitä puhuttu pitkin viikkoa. Ja onhan se ollut meille vanhemmillekin kiva juttu, varsinkin kun pieni on näyttänyt nauttivan siitä niin kovasti.

Pari viikkoa sitten, kun olimme Rouvan kanssa Tallinnassa, tyttö kävi tanssitunnilla papan kanssa. Ja jotain outoa tapahtui. Viime viikolla, kun Rouva haki tytön perjantaina päiväkodista, hän sanoikin, ettei halua tanssimaan. Rouva sai kuitenkin silloin puhuttua tytön tunnille, ja lopulta hänellä oli kuitenkin ollut yhtä hauskaa kuin aiemminkin.

Tänään sama toistui. "Ei halua tanssitunnille."

Häh, eikös siellä ole kivaa? "Ei ole. Mennään kotiin."

Hetkisen myöhemmin sovimme, että käydään tunnilla katsomassa ja mennään sitten kotiin äidin luokse. "Joo. Käydään katsomassa."

Ei käyty. Kun tanssivaatteet oli puettu päälle, tyttö päätti, ettei aio käydä edes katsomassa. Hän roikkui kaulassani ja toisteli asiaa kyyneleet silmissä, ja vaikka yritin kysellä, mikä oli vikana, en saanut sitä selville. Ehkä väsymys, ehkä tunnin sisältö, ehkä opettaja, ehkä se, että viimeksi oli sijaisopettaja ja nyt ei, ehkä se, että äiti ei vienyt, ehkä se, että joku puri häntä aiemmin päivällä päiväkodissa. Hän ei mennyt sisään vaikka kerroin, miten kovasti haluaisin nähdä hänet tanssimassa tai että voisin tulla ovelle katsomaan tai että hän voisi ihan vaikka vain käydä salissa.

Soitimme jopa äidille, joka yritti sanoa puhelimessa, että menepä nyt sinne tunnille. Ei toiminut.

Kun tunnista oli ehtinyt kulua jo kolmasosa, luovutin, ja sanoin, että lähdetään nyt sitten kotiin. Tyttö hihkui ja hyppi riemusta. "Jee! Mennään kotiin!" Näytin vieressä hapanta naamaa ja kaivelin tytön vaatteita kassista mutisten, että ei tänne varmaan kannata sitten enää tulla. Tyttö katseli, että nyt isi on vähän kiukkuinen ja kysyi sen, mitä yleensäkin vastaavassa tilanteessa: "Onko kivaa?"

Ja sitten se pääsi suusta: "On, ihan helvetin kivaa."

Eiiiii. Sanoinko sen tosiaan ääneen? Joku toisista vanhemmista nosti kulmiaan, toinen hymyili ymmärtäväisesti. Minä livahdin lapsen kanssa liukkaasti pukemaan ulkovaatteet ja pois paikalta.

Uh. No nyt on sitten täysi mysteeri, miksi tanssitunnilla ei enää olekaan yhtään kivaa vaan "tylsää" ja "vaikeaa". Toisaalta, kun häneltä kysyttiin myöhemmin, viekö äiti hänet sinne seuraavalla kerralla, hän vastasi myöntävästi ja kyseli jo illemmalla: "Mennäänkö huomenna tanssitunnille?" No ei mennä.

Oi joi. Isi on nyt vähän väsynyt.

Katsellaan ensi viikolla. Jos sama toistuu, niin antaa olla. Ehtiihän sitä tanssia harrastaa vielä myöhemminkin.

Share

Kommentit

MinEna
Kasvukäyrillä

Kuulostaa vähän samanlaiselta lipsahduksesta kuin se, joka johti tähän: http://www.lily.fi/blogit/kasvukayrilla/jumalauta-nyt-nukkumaan

mutta toi on kyllä oikeasti hassua, että 2-vuotiaan elämässä supersiistit jutut voi silmän räpäyksessä muuttua ei halutuiksi, meillä on myös joillekin jutuille käynyt juuri niin. Kai sekin on sitä oman tahdon hakemista, eikä aina vaadi mitään kovinkaan kummoista. 

Täytyy vielä sanoa, että näitä juttuja on jotenkin aivan mahtava lukea, sillä samaistuminen on vähän liiankin helppoa!

toivottavasti tanssi jaksaa vielä innostaa!

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, tyttö taisi olla valmiiksi vähän väsynyt ja pahantuulinen. Kun kävin hakemassa hänet päiväkodista, hän istui pihalla itkemässä parhaan päiväkotikaverinsa vieressä. Kun kysyin, mikä on hätänä, sain selville, että he olivat kinastelleet siitä, onko tällä pojalla lenkkarit vai ei. Poika väitti että on, ja tyttö oli aivan raivoissaan siitä, sillä ne eivät olleet. No kyllähän sitä vähemmästäkin voi suuttua :D

MinEna
Kasvukäyrillä

=D no vähempikin olisi varmasti riittänyt pilaamaan päivän! Toi on kyllä jotenkin ihan mielettömän hellyyttävä (ja rasittava) ikä!

Tanssitäti (Ei varmistettu)

Kyllä näin tanssinopettajan näkökulmasta sanoisin, että joskus on ihan hyvä idea viedä lapsi takaisin kotiin, jos oikein kovasti kiukuttelee. Toisinaan se on vain sitä väsymystä, mutta toisinaan taas lapsesta voisi vain olla kivempi olla kotona vanhempien/sisarusten kanssa. Monet kerrat on minun tunnille tuotu hurjasti itkevä lapsi, jota niin mahdottomasti harmittaa se, että vanhempi jättää sinne tunnille. Kuitenkin sillä sekunnilla, kun ovi lyödään kiinni ja tunti alkaa, niin itku loppuu kuin seinään ja hymy tulee huulille. Tunnilla touhutaan asiat reippaasti ja riemusta kiljuen juostaan pukuhuoneeseen kertomaan, että olipa kivaa. Toisinaan taas kerta toisensa jälkeen tunneille tuodaan lapsia, joita ei kiinnosta se tanssi sitten yhtään. Ei siinä paljoa opettajat auta, jos lasta ei vaan yksinkertaisesti nappaa. Harmillisia ovat ne tilanteet, kun vanhemmille yrittää selittää, että teidän lasta ei tämä tanssi nyt kiinnosta yhtään ja vanhemmat sanoo vastaan, että kyllä meidän lapsen pitää(!) nyt harrastaa tanssia. Se on enemmän silloin vanhempia kiinnostava laji kuin lasta kiinnostava. Tällöin näistä tanssitunneista tulee hankalia ja nämä lapset yleensä sitten häiriköivät tuntia monellakin tapaa. Se on todella harmillista niiden oppilaiden kannalta, jotka oikeasti haluaisivat oppia. Ainakin minun työpaikallani näistä asioista keskustellaan rakentavasti (ja rehellisesti) vanhempien kanssa, mutta tiedän tanssikouluja, joissa näistä asioista ei välitetä. Pääasia, että rahaa tulee. Ja esimerkiksi eräässä salibandyjoukkueessa tapana on sanoa jo pienillekin lapsille: "Jos ei kiinnosta, niin ei tarvitse tulla."

Pakko jakaa vielä mahtava vinkki kaikille vanhemmille, jotka vievät lapsiaan harrastuksiin: Älkää lahjoko! Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kuunnella lapsen jankutusta siitä, että "Joko tunti loppuu? Kauanko on jäljellä? Tunnin jälkeen saan karkkia, kun mun äiti/isä käy mulle ostamassa!" Tunti keskeytyy joka kerta näihin kysymyksiin, eikä se takaa sitä, että se lapsi tekee siellä tunnilla yhtään mitään. Jos useamman yrittämiskerran jälkeen tuntuu todellakin siltä, että lasta se tietty harrastus ei kiinnosta yhtään, opettajalta tulee sanomista ja lapsi kiukuttelee joka kerta ennen tuntia, niin antakaa olla. Vaihtakaa toiseen harrastukseen. Näin säästetään vanhempien, lapsen, muiden oppilaiden ja opettajan hermoja. Voihan se olla, että se lapsi kiinnostuu siitä sulkapallosta sitten vanhempana.

Tommi K
Isyyspakkaus

Jep, ei näin pienen tarvitse välttämättä harrastaa yhtään mitään, ja jos tässä käy niin, että tunnit lopetetaan, ei meillä ole mitään tarvetta ottaa väkisin tilalle jotain muuta. Tämä lasten harrastusasia, eli viedä vai ei ja missä vaiheessa ja kenen valitsemaan hommaan, on muutenkin vaikea asia, ja pitää pohtia sitä joskus erillisessä postauksessa. 

laura-1 (Ei varmistettu) http://lahiltun.blogspot.fi

Ihanan rehellistä ja lohduttavaa, että muillakin kaksivuotiaiden vanhemmilla on tällaista... Aina joskus, vaikka lapsi on ihana.

Tommi K
Isyyspakkaus

On. Aika useinkin...

Kirosanat oon onnistunut omasta puheesta karsimaan, mutta tuollaista sarkastista sävyä harrastan paljonkin.... No ei siinä, meidän 6vuotias kyllä jo ymmärtää ihan kivasti sarkasmin päälle, iloisesti hymyillen kysyy aina "ai oikeesti?" 

Tommi K
Isyyspakkaus

Tästä tytöstä tulee varmaan nopeasti sarkasmin mestari. Ja hänhän osaa tosiaan jo nyt painaa vanhempiensa nappuloita kysymällä juuri tuon "onko kivaa" silloin kun hän aivan varmasti näkee, ettei ole. 

Mindeka
Ma-material Girl

Hahaha! Voisi laittaa gallupin pystyyn, että keneltä noita ei ole lipsahtanut... :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Juu, mutta ihan näin julkisella paikalla kaikkien kuullen? :D

Ikävä kyllä...onneksi ei osaa enää tuollaisia hävetä (vaikka pitäisi).

Noo (Ei varmistettu)

Keittiöpsykologina olisi helppo sanoa, että tyttö assosioi tanssitunnin teidän poissaoloonne, eikä siksi halua mennä. Näin helposti tulkitsisin oman lapseni kohdalla. Vaikka olisikin ollut isovanhempien kanssa kuinka kivaa, onko päiväkotiviikon jälkeen silti ehkä ollut kova ikävä.

Minähän kielsin lapsena vanhempiani liikkumasta pukuhuoneesta mihinkään, kun olin tanssitunnilla. Keksin vessahätätekosyitä ja kävin tarkistamassa, että vanhempi varmaan istui kuin tatti odottamassa mua.

Ja eikös se kaksivuotias ala pelätä vanhempien katoamista, muistan lukeneeni..

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, voihan se noinkin olla, vaikka ei hän muissa tilanteissa ole osoittanut minkäänlaista ikävöintiä. 

Noo (Ei varmistettu)

Juuri lukemassani Uhmakirjassa todettiin, että tässä iässä on normaalia, että lapsi alkaa inhota jotain, mitä on aiemmin rakastanut. Sitten vanhemmat ovat ymmällään. Kirjan esimerkissä lapsi on koko ikänsä rakastanut kylpemistä, josta sitten kieltäytyy totaalisesti. Vanhemmat eivät ymmärrä mistä tilanne johtuu. Kirjan lapsen mielikuvitus oli alkanut kehittyä ja hän saattoi pelätä menevänsä pesuveden mukana viemäriin. Niin irrationaaliselta kuin se aikuisesta tuntuukin, ehkä nämä kaksivuotiaan pelot tai mielenmuutokset johtuvat jostain, mitä ei voi ymmärtää tai saada selville.

Sitruunalehto

Meillä tyttö hoki yhdessä välissä joka asiaan: " no, voi jeeeeSUS!". Ja täysin samalla äänenpainolla kuin allekirjoittanut. Mistä lie oppinut...

Tommi K
Isyyspakkaus

Meillä taas osataan täysin oikeassa tilanteessa kutsua sitä vastavoimaa ja vielä maustaa sadattelu v-sanoin. Vanhemmuuden huippuhetkiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eipä niitä isompiakaan lapsia harrastuksiin meno aina nappaa. Kotona on just legoleikki kesken tai akkarin lukeminen tai joku muu. Sitten kun lapsen saa lähtemään puoliksi väkisin, niin kotiin tulee aina tyyppi ihan innosta piukeana, miten kivaa oli ja ihan paras harrastus ja koska on seuraava kerta. Ja taas seuraavalla kerralla voi olla vastassa sama muutosvastarinta: just nyt en halua harrastaa mitään...

Tommi K
Isyyspakkaus

Huoh... Niin sitä on varmaan itsekin käyttäytynyt joskus lapsena, mutta silti tämä temppuilu tulee yllätyksenä. Yleensä, jos hän ei halua tehdä jotain, saan kaivettua kyselemällä esiin sen perimmäisen syyn, mutta nyt en ole varma, mikä oli vikana. Joka tapauksessa äiti vie ensi kerralla. 

suvitus (Ei varmistettu)

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei minua ainakaan aikuisenakaan usein paljon nappaa riipaista itseäni sohvalta lenkille, vaikka tiedän, että siellä on kivaa ja jälkeenpäin on ihana olo :D Mutta pikkulapsi toki harvemmin laiskuuttaan vastustelee, toivottavasti nämä kerrat jäi sattumiksi ja tanssin ilo löytyy uudestaan! Voittehan vaikka kokeilla pitää "tanssitunti" kotona ja samalla fiilistellä, että yhtä kivaa on sitten varsinaisellakin tanssitunnilla, jos sitä kautta tytöllä olisi päällimmäisenä mielessä ilo tanssimisesta eikä se mikä ikinä nyt onkaan saanut vastustamaan tanssitunnille menoa.

Sivuhuomiona: olen lukenut blogiasi jo pitkän aikaa vaikka harvemmin kommentoinkaan. Blogi on todella hyvä ja on ilo lukea tasokasta tekstiä (noin kielen tasolla, sekä sisällöltään). Samoin teidän tyttö vaikuttaa vallan mahdottoman valloittavalta tyypiltä, minuun vetoaa usein tuollaiset vähän ehkä temperamenttisemmat tapaukset :)

Kommentoi

Ladataan...