Ensimmäinen viulutunti

Ladataan...
Isyyspakkaus

Onko se.. onko se..? Kyllä! Se on viulu!

Entäpä ne viulutunnit, joiden suhteen olin sormi suussa vielä pari kuukautta sitten?

Nekin alkoivat eilen, ja tässä kerrataan kotona ensimmäisen viulutunnin oppeja: "Karhukieli, isäkieli, äitikieli, lintukieli..."

Sain edelliseen viulutuntipostaukseeni paljon kommentteja ja yksityisviestejä, ja vaikka parhaasta metodologiasta oltiin montaa mieltä, useissa kommenteissa korostettiin, että suurin merkitys on opettajalla. Opettajia ei tietenkään voi helposti kilpailuttaa, joten jonkinlaista arpapeliä se olisi joka tapauksessa.

Kun selailin eri musiikkiopistojen tarjontaa, ja ehkä ihan vähän myös kauhistelin yksityisten musiikkiopistojen ja yksityistuntien hintoja, keksin, että soitonopettajia kouluttavat laitokset ottavat opettajaopiskelijoille harjoitus- eli pedioppilaita.

Opettaja olisi pitkällä opinnoissaan oleva viulisti, ja hänen lisäkseen opetusta valvoo vastuuopettaja. Pediopetus sai kommenteissa jonkin verran kritiikkiä, mutta positiivisiakin kokemuksia oli useampia. 

Olimme monien musiikkopistojen oppilasvalintojen suhteen vähän liian myöhässä, mutta pedioppilashaku oli edelleen käynnissä. Laitoinkin lopulta pedioppilashakemukset sekä Sibelius-akatemiaan että Metropoliaan, joka toimii Helsingin konservatorion yhteydessä.

Viime viikolla Metropolian opettaja soitti ja ilmoitti, että tytöllä olisi nyt pedioppilaspaikka odottamassa ja tunnit voitaisiin aloittaa jo seuraavalla viikolla. Saisimme myös hänen kaverinsa 1/10-viulun lainaan, joten tarvetta viulun ostamiseen ei olisi näin alkuun. Opettaja kuulosti puhelimessa superkivalta, tuntien sopiminen joustavalta ja opetuspaikkakin hyvin helposti saavutettavalta. Odottelin vielä hetkisen Sibelius-akatemian oppilasvalintoja, mutta niiden viivästyttyä päätin lopettaa jahkailun, luottaa intuitiooni ja ottaa Metropolian paikan vastaan.

Ensimmäinen tunti oli siis eilen. Opettaja kävi jo aiemmin tällä viikolla tutustumassa meihin ja tuomassa viulun kotiimme. Eilen paikalla oli varsinaisen opettajan lisäksi myös vastuuopettaja, joka osallistuu joillekin viulutunneille ja siis vastaa opetuksen laadusta. Se onkin tärkeää juuri tässä alussa, kun lapsi opettelee oikeaa soittoasentoa.

Viulunsoiton opettelu alkaa viulun käsittelystä: sen nostamisesta laukusta, kädessä pitämisestä ja asettamisesta olkapäälle. Tyttö löysi oikean asennon hyvin helposti ja pääsi pian näppäilemään myös kieliä. Jousta ei käytetä vielä hetkeen.

Opettaja käyttää muuten Colourstrings-metodia, joka tällaiselle vanhalle pianistille on tietysti täyttä hepreaa, mutta monet tuntuivat pitävän sitä suosikkinaan.

Kun nyt katson, miten lapsi nostaa instrumentin hellästi olkapäälleen, jotain läikähtää rinnassani. En voi uskoa, että tämä pieni ihminen pitelee käsissään aivan oikeaa soitinta, jonka hän on itse valinnut, ja palaa halusta oppia soittamaan sitä.

Hän on odottanut soitinta ja soittotuntien aloittamista malttamattomana siitä asti, kun joskus lupasin "katsella asiaa". Itse jahkailin asian kanssa pidempään, mutta hän oli hyvin päättäväinen ja halusi soittaa ehdottomasti juuri viulua, "koska siinä on niin kaunis sointi".

Vaikka viulu ei ehkä olisi ollutkaan itselleni ensimmäinen vaihtoehto lapsen instrumentiksi - ja ollaan ihan rehellisiä: kyllähän se hirveältä tulee kuulostamaan vielä pitkään - ovat tämä miniatyyrisoitin ja sen miniatyyrisoittaja kyllä aika söpö yhdistelmä.

Siitä se sitten alkaa ja kestää toivottavasti pitkään. Ainakin niin pitkään kuin se tuottaa iloa soittajalleen. Tiedän kokemuksesta, että eteen tulee myös vaikeita hetkiä, joten ensimmäiseen motivaationpuutteeseen soittoa ei voi antaa lopettaa. Vanhemman tärkein tehtävä on kannustaa ja tsempata.

Alussa edetään pienen askelin: kerrataan kielten nimiä, harjoitellaan oikeaa tapaa nostaa soitin laukusta ja näppäillään soitinta muutaman minuutin verran päivässä. Ja tehdään myös muita läksyjä: harjoitellaan viulun ja g-avaimen piirtämistä, taputetaan rytmissä ja kuunnellaan YouTubesta jokin viuluteos.

Kiitos kaikille teille, jotka jaoitte neuvojanne aiemmin! Ne auttoivat selkeyttämään omia ajatuksiani ja pääsemään tähän pisteeseen. Tytöllä on nyt pedioppilaspaikka täksi lukuvuodeksi, ja ensi keväänä voidaan sitten katsoa uudelleen, miten ja missä tunnit jatkuvat.

Tästä eteenpäin asia on enimmäkseen pienen viulistimme ja hänen opettajansa hyppysissä. Alku ainakin vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Share

Kommentit

Mari K (Ei varmistettu)

Mahtavaa! Tutustu opettajan kanssa sellaiseen asiaan kuin viululaulu. Meidän 5v tykkäsi, opettajan kanssa tunneilla muun soiton lisäksi teki tätä. Nyt 6v jatkaa pedioppilaana Keski-Pohjanmaan konservatoriolla / Centria ammattikorkeakoulussa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Eli että lauletaan samalla kun soitetaan viulua? No, antaa opettajan käyttää omia metodejaan, en viitsi hirveästi puuttua niihin, kun en asiasta mitään tiedä itse ;)

Itäsuomen iita (Ei varmistettu)

Varsin mukavan lempeän kuuloinen opetustapa. Muistelin juuri omaa soittotaivaltani klassisen pianomusiikin parissa, opettajia oli kaksi, venäläinen maestropariskunta ja voin kertoa että opetustyyli ei ollut varsinaisesti ns. samalla sivulla :) tehokasta se kyllä oli, mutta tehokkaasti se myös tappoi halun soittaa kun ihan kaikki vapaa-aika jo ala-asteella olisi pitänyt harjoitella. Vielä 15v lopettamisen jälkeenkään ei tee mieli soittaa, nyt kuitenkin jo vähän läikähtää rinnassa kun tutut Lizstit ja Rachmaninovit soivat.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mulla oli kyllä tosi kiva opettaja, mutta kiinnostusta klassisen musiikin harjoitteluun oli yläasteiässä hyvin vähän. Kyllä mä sen itsekin tiesin, että pitäisi treenata enemmän, jotta sitä olisi järkeä jatkaa. En ollut myöskään lainkaan kiinnostunut esiintymään pianistina, kun taas laulun kanssa se on aina tuntunut tosi luonnolliselta. Mäkään en soita pianolla enää lainkaan vanhoja klassisia kappaleita, lähinnä säestän itseäni soinnuilla.

Kommentoi

Ladataan...