Havaintoja Englannin-matkalta II

Isyyspakkaus

Tein tällä viikolla toistaiseksi viimeisen työmatkani Englantiin.

Olen viimeiset puolitoista vuotta tehnyt projektia yhdessä brittiläisen pelifirman kanssa, mutta se pesti vetelee nyt viimeisiään. Peli, siis Angry Birds Transformers, jatkaa kyllä vielä eloaan, mutta jään kahden viikon päästä hoitovapaalleni, ja kun palaan töihin, en palaa enää samoihin tehtäviin ja projekteihin.

Tämä on kerrottu nyt avoimesti myös yhteistyökumppaneilleni, ja yksi tämän reissun päätavoitteista olikin käydä läpi projektin resursointia, rooleja ja vastuita tästä eteenpäin.

Määränpääni, Royal Leamington Spa, on kaupunki, johon sinulla ei luultavasti ole koskaan asiaa ellet satu olemaan tekemisissä siellä toimivien pelifirmojen tai autoteollisuuden kanssa. Kylpylääkään ei kaupungissa enää ole, sillä entinen kuuluisa kuninkaallinen kylpylä, Royal Pump Rooms, on muutettu taidemuseoksi. Menneistä kulta-ajoista muistuttaa vielä paikallinen erikoisuus, Leam-joen varrella oleva Elephant Wash, siis elefanttien pesupaikka, jota kaupungissa vierailevat sirkukset tarvitsivat käyttöönsä.

* * *

Olisi ollut kiva ottaa matkalta joku kiva kuva jostain kivasta englantilaisesta ruoasta, mutta juuri tämän parempaan en pystynyt. 

Se on Aubrey Allez -nimisestä paikasta noudettu paahtopaistisämpylä, jossa on piparjuuri- ja sinappikastiketta. Todella hyvää - mutta ei erityisen kuvauksellista. Kumppanimme olivat heikkona saman paikan possusämpylään, joka tarjoillaan omenasoseen kanssa. Söin sen viimeksi, ja pidin ehkä tästä paahtopaistista kuitenkin enemmän.

Kuvauksellisuudellaan samaa luokkaa on Fish & Chips, tämä The Old Library-pubin tarjoamana. Annos on upgradeattu niin, että kalan kuorrutuksessa on mukana olutta (beer-battered cod) ja annos tarjottiin kastikkeiden ja leivän kanssa. Yllättävä lisä oli taikinakuoressa uppopaistettu makkara. Nyt ei tarvitsekaan vähään aikaan syödä uppopaistettuja asioita. Hämmentävintä oli kuitenkin se, että ruoka ja iso olut maksoivat suurin piirtein saman verran kuin pelkkä olut Suomessa.

Koska mukanani oli kaksi kollegaa, ja Leamingtonin-reissu oli heille ensimmäinen, halusin näyttää heille edellisiltä matkoilta tutun The Drawing Board -pubin, jossa kävimme illallisella.

Sarjakuvateemalla sisustettu pubi tarjoaa peruspubiruokaa fiinimpää sapuskaa, mutta ote on silti mukavan ronski. Tässä possunkylkeä, "black pudding bon bon" ja omenaa.

Jälkiruoaksi valisin lämmintä malibu-ananas-riisivanukasta ja kookos-jogurttisorbettia. Hyväähän se oli, kuin riisipuuroa edellä mainituin lisämaustein.

Aamiaisella ei sen sijaan uskalla leikkiä, vaan menin varmimman kautta. Bill'sin Eggs Benedict ja Baked Beans ja jälkiruoaksi vielä mustikka-banaani pannukakut.

Ruokapöytien ulkopuolella saimme sovittua, mitkä ovat tavoitteet ja prioriteetit pelin kehityksessä ensi vuodelle, ja matka oli hyvin onnistunut ja tuottoisa.

Nyt alkaa olla melkeinpä työt tehtynä tältä erää. Kaksi viikkoa on periaatteessa jäljellä, mutta projektien suhteen ei ehtine tulla juurikaan uusia asioita eteen ennen kuin aloitan vapaani. Vähän haikea olo.

 

Havaintoja edelliseltä Englannin-matkaltani täällä.

Share

Kommentoi