Hurmaava Vanha Rauma

Ladataan...
Isyyspakkaus

En voi suoraan sanoa ymmärtää, miten en ole koskaan aiemmin käynyt Vanhassa Raumassa. Olen tietysti kuullut siitä ja varmasti nähnyt jonkin valokuvankin, mutta en ole jotenkin ymmärtänyt, miten ainutlaatuinen ja hieno paikka on kyseessä.

Olen ihastellut monet kerrat Vanhan Porvoon puutaloja oivaltamatta, että Vanha Rauma on vielä Porvootakin laajempi ja vähintään yhtä hieno. Kyse ei siis ole muutamasta talosta ja parista kadunpätkästä vaan kokonaisesta kaupunginosasta, johon kuuluu 600 rakennusta!

Eipä ihmekään, että Vanha Rauma on myös Unescon maailmanperintökohde. Sen rakennuskanta on pitkälti peräisin 1700- ja 1800-luvuilta, ja se on säästynyt vuoden 1682 palon jälkeen uusilta paloilta ja myös 1960-luvun purkubuumilta.

Saavuimme Raumalle myöhään tiistai-iltana ja vietimme ensimmäisen yön Best Western Raumanlinnassa, joka oli suurin piirtein ainoa hotelli, jossa oli huoneita vapaana samalle illalle. (Emme kyenneet suunnittelemaan tätä matkaa yhtään aiemmin.) Olisimme kyllä halunneet yöpyä Rouva Mannerin huoneistohotelli Pikkurivissä, mutta ymmärsin myöhemmin, että kyseinen hotelli varataan käytännössä loppuun jo keväisin hotellin avautuessa talven jälkeen.

Raumanlinnassa oli aivan hiljattain valmistunut täydellinen remontti, ja huoneet oli laitettu siinä aivan viimeisen päälle ja täysin uusiksi. Vieressä oli myös kiva Keskuspuiston leikkikenttä, jossa oli paljon kiipeilytelineitä ja muita leikkivälineitä.

Kävimme ihastelemassa Vanhan Rauman puutaloja jo keskiviikkona ja myös syömässä ravintola Gotossa (siitä lisää toisessa postauksessa), mutta päätimme jäädä Raumalle vielä toiseksi yöksi, joten jatkoimme ihastelua vielä torstaina, jolloin myös ilma oli aurinkoisempi.

Lasten kanssa putiikkien kiertely jäi vähiin, mutta kävimme pyörähtämässä mm. Hauenguanon antiikissa (Kuninkaankatu 52) ja munkeilla Wanhan Rauman KaffeBarissa (Kuninkaankatu 27).

Rouva halusi myös käydä muutamalla kirpputorilla, jotka sijaitsivat vanhankaupungin ulkopuolella. Näitä olivat Vanhan tavaran puoti Eveliina (Monnankatu 39) ja MiMin kierrätysaitta (Papinhaankatu 1). MiMin kierrätysaitasta löytyi tytölle useampia kivoja vaatteita.

Rauma vaikutti näiden päivien perusteella kauniilta ja hurmaavalta, ja palaamme varmasti toisenkin kerran jatkamaan hienojen puutalojen ihastelua. Seuraavan kerran haluankin kierrellä katuja ajan kanssa ja kaikessa rauhassa ja myös yöpyä vanhassa kaupungissa.

Onneksi meillä oli kuitenkin aikaa vierailla Kylmäpihlajan majakkasaarella, ja vietimme jopa yön majakan tornissa! Palataan tähänkin aiheeseen toisessa postauksessa.

Share

Kommentit

Laura9999 (Ei varmistettu)

Postaustoive: lapsi ja sokeri. Mm. rajoitatteko, miten, jne..

Tommi K
Isyyspakkaus

Siitä tulee lyhyt postaus: lapsi syö sokeria siinä missä vanhemmatkin eli kohtuudella. Karkkia ei syödä juuri koskaan, Rouva leipoo toisinaan ja tekee itse hillot, jotka makeutetaan sokerilla. Ravintoloissa otetaan jälkruokia, ja joskus käydään jäätelöllä. Meillä ei tunneta käsitettä karkkipäivä, mutta joskus - harvoin - hän saa jonkin kovan karkin. Silloin on yleensä kyse jostain hyvin erikoisesta tilaisuudesta. Limsoista ja mehuista hän ei oikeastaan edes pidä ja ne jäävät juomatta silloinkin, kun niitä tarjotaan.

Laura9999 (Ei varmistettu)

No siinähän se tulikin, kiitos :D. Meilläkin on uusi vauva ja nyt aihe on taas ajankohtainen, kun hyvä ettei lähipiiri tunge hänelle nyt jo pullaa suuhun.

Jukka Salo (Ei varmistettu) http://www.artcreations.fi/taiteiden-hirsitalo-blogi/

Kun katselee näitä kuvia, tulee mieleen 60/70 -luvut, jolloin asuin Raumalla. Hyvin ovat maisemat näiltä osin säilyneet. Isompi muutos on sitten varsinainen keskusta. Sitä en osaa enää tunnistaa. Mutta kiitos tästä postauksesta. Niin se aika kuluu.

Keinuhevonen (Ei varmistettu)

Ihanaa että ehditte Raumalle! Itse olen aina pitänyt Vanhaa Raumaa (täysin puolueellisena tosin) jotenkin aidompana kuin Porvoon vanhaa kaupunkia. Porvoossa tulee enemmän sellainen olo että liikkeet yms ovat turisteja varten kun taas Vanha Rauma on elävä kaupunkikeskusta jossa paikalliset asuvat ja käyvät ostoksilla. Hauenguanon antiikkia piti ainakin ennen persoonallinen (ja persoonallisen äänen omaava) yläasteen matikanopettajani jonka lempihokema kuului "Matematiikka on ihanaa!" mikä tietysti pitää paikkaansa. Mukavaa kesän jatkoa!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Ja oli kiva käydä! Olisimme hyvin viihtyneet pidempäänkin, mutta mansikat polttelivat jo Etelä-Savossa :) Onneksi Rauma ei ole tuon kauempana, joten sinne voi lähteä toistekin! Hauenguanon Antiikin omistajat, Neran pariskunta, ovat muuten ystävämme vanhemmat ;)

Keinuhevonen (Ei varmistettu)

Pieni maailma =)

Riikkka (Ei varmistettu)

Mukava lukea miten lämpimästi kirjoitat vanhasta kotikaupungistani :) Seuraavalla vierailulla kannattaa käydä Hellapuussa, joka on ihastuttava (lasten)vaateliike myöskin Vanhassa Raumassa.

Hih. Nera opetti myös minua yläasteella ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Sitä suositeltiinkin, mutta kaikkea ei ehdi, ja pitää tehdä valintoja... Mutta ensi kerralla sitten, juu!

Kommentoi

Ladataan...