Hyvä kaupunkilapsuus

Isyyspakkaus

Kävin tänään kolmen muun bloggarin kanssa tapaamassa Helsingin Vihreiden kaupunginvaltuustoryhmän edustajia kaupungintalolla. Tilaisuuden teemana oli keskustella vihreiden Kaupunkilapsuus-teeseistä.

Keskustelu pyöri pitkälti lasten päivähoidon ympärillä, ja siinä käsiteltiin mm. päiväkotien käyttöasteita, henkilökunnan pätevyysvaatimuksia, henkilökunnan vaihtuvuutta sekä sitä, miten paljon tilaa per lapsi päiväkodissa on oltava ja miten siitä ollaan nipistämässä yhtä neliömetriä pois.

Paljon puhuttiin myös siitä kaikkein vaikeimmasta asiasta eli päiväkotipaikkojen riittämättömyydestä tietyissä kaupunginosissa. Sivuttiinpa myös paljon tunteita herättänyttä kysymystä muskaritoiminnasta päiväkotipäivän yhteydessä. Sain ihan hyvät perustelut sille, miksi kaupunki on sen kieltänyt.

Tunti vierähti niin nopeasti, että muut teesit jäivät lähes käsittelemättä ja teesien ulkopuolisiin aiheisiin ei päästy lainkaan. Käsittelemättä jäivät sekä ne asiat, mitkä Helsingissä ovat hyvin ja toisaalta, mitä kaikkea muuta hyvään kaupunkilapsuuteen kuuluu päivähoidon lisäksi.

Pitää siis sanoa vielä, että vaikka emme saaneetkaan juuri sitä päivähoitopaikkaa, jota alun perin haimme, olemme hyvin tyytyväisiä tyttäremme päiväkodin toimintaan, ja tyttöhän siis viihtyy päivähoidossa erinomaisesti.

Haluaisin kiittää kaupunkia myös leikkipuistoista ja kesäisistä puistolounaista.

Joukkoliikennekin toimii kaupungissa erinomaisesti, ja rattaiden kanssakin liikkuminen on helppoa - periaatteessa. Pääsääntöisesti Helsinki on helppokulkuinen ja esteetön, mutta joissain paikoissa rattaiden kanssa törmää erikoisiin ratkaisuihin. Kuten Hakaniemen metroasemalla, jossa on mentävä kolmella hissillä ennen kuin pääsee laiturille. Ja se yksi hissi on tooooodella hidas.

Onneksi sentään lähes kaikki raitiovaunut ovat nykyisin matalalattiaisia, ainakin osittain.

* * *

Mutta on hyvä kaupunkilapsuus muutakin.

Yksi lempiaiheistani on asenneilmasto, joka on tietysti abstrakti ja hyvin vaikeasti muutettava asia. Käytin joskus blogissani termiä lapsivihamielisyys ja sain siitä ristiriitaista palautetta: toiset komppasivat kun taas toiset valistivat, että ei Suomessa olla sen vihamielisempiä kuin muuallakaan.

Kyllähän se olikin tarkoituksellisesti kärjistetty termi enkä itse ole törmännyt vastaavaan kohteluun kuin vaimoni. Hänhän esim. kerran "tukki koko Kallion kirjaston" lastenvaunuillaan.

Ehkä tässäkin voi olla kyse siitä, miten herkiksi omat anturit on viritetty. Jos minä lähden vaikkapa lapsen kanssa kauppaan tai ravintolaan, en yksinkertaisesti skannaa muita ihmisiä ja tarkkaile, näyttääkö joku häiriintyneeltä. Toisaalta kiinnitin kyllä viime kesänä Italiassa huomiota siihen, miten ylitsepursuavan ihastuneita paikalliset olivat nähdessään lapsemme. Eikö ole aika surullista, että koen poikkeuksellisena, että tarjoilijat, teinitytöt, nuoret miehet ja toiset ravintola-asiakkaat hymyilevät ja vilkuttavat lapselle?

Asenneilmastoon kaupunki ei voi tietenkään vaikuttaa vaan se lähtee kaupunkilaisista itsestään. Mitä enemmän jokainen meistä vanhemmista ottaa lapsensa mukaan joka paikkaan, sitä helpompaa ja luontevampaa se on jatkossa myös muille.

 * * *

Kaupunki voi tietysti vaikuttaa kaupunkiympäristöön. On ollut kiva havaita, että esim. pyöräteitä on alettu viime vuosina parantaa, mutta aika kaukana ollaan siitä, että itse uskaltaisin pästää tyttäreni ajelemaan pyörällä kaupungille yksinään muutaman vuoden päästä.

Luonto on se, mitä on vaikea tuoda kaupungin keskustaan, mutta aika vihreä kaupunkihan Helsinkikin on. Puistoja on paljon, ja meidänkin kotimme läheiset puistot ovat varmasti tulevina vuosina suosiossa, varsinkin kesällä.

Voisihan täällä tietty olla vielä vaikka jotain kaupunkiviljelypaikkoja.

* * *

Mutta kaiken kaikkiaan ajattelen, että hyvä lapsuus muodostuu aivan jostain muusta kuin asuinpaikasta. Itse olemme valinneet kaupunkiasumisen, eikä mielissämme ole pienintäkään haavetta omasta tontista, rivitalonpätkästä tai omakotitalosta. Tyttömme ei ehkä pääse kotiovelta kirmaamaan metsään, mutta uskon kaupungin hyvien puolien voittavan sen puutteet.

Ja eikös niin, että lapsella on hyvä olla siellä, missä vanhemmillakin?

Share

Kommentit

Vilunkissa (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe! Mua kiinnostaisi miten sinä (tai muut tuossa tilaisuudessa) ymmärrätte kaupunkilaisuuden? Siis mikä on kaupunkia, se minne ratikkakiskot yltää? Itseäni entisenä "maalaistyttönä" aina hämmentää tämä kun olen ajatellut esim nykyisen kotipaikkani Espoon olevan kaupunki, mutta täälläkään ei pääse kaikkialla liikkumaan ilmaa omaa autoa, etäisyydet ovat pitkät, palvelut kaukana jne. Eli ihan kuin maaseudulla! :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Hmm, 'kaupunkilaisuuden' määritelmä on sen verran hankala asia, etten edes halua alkaa sitä tässä muotoilemaan.

Mutta jos puhutaan 'kaupunkilapsuudesta', ajattelen sillä tarkoitettavan nimenomaan asumista tiiviisti rakennetulla kerrostaloalueella, missä on paljon taloja ja liikennettä ja vähän luontoa - ei niinkään asumista omakotitaloalueella kaupungissa.

Piipo79

Hyviä puolia on myös harrastusmahdollisuudet ja se, että puistoja löytyy joka puolelta. Kaupunkiviljelypaikoista sen verran että löytyyhän niitä. Oman plantaasin saa vuokrattua muutamilla kympillä per vuosi. Meidän mummolla ja tädillä on kaksi vierekkäistä palstaa Vuosaaressa metromatkan päässä ja sieltä saa marjoista juureksiin kaiken omasta maasta.

Tommi K
Isyyspakkaus

Juu, mutta sepä olisikin mahtavaa, jos niitä kaupunkiviljelypaikkoja olisi täällä keskustassakin! Esimerkiksi Baanan ympäristössä tai puistoissa. Rouva on muuten ajanut omassa taloyhtiössämme eteenpäin ideaa, että saisimme taloyhtiölle oman pienen kasvihuoneen.

Piipo79

Mikä jottei! Skeptisenä tulee mieleen varkaat kun osaavat he syrjäisemmillekin palstoille, onneksi harvemmin... Nimim.pensasmustikat ja muu nami häviää eikä asialla ole citykani

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisitko kirjoittaa siitä, miten ja kuinka usein itse hymyilet, juttelet ja otat kontaktia vieraisiin lapsiin?

Tommi K
Isyyspakkaus

Vaikka tarkoituksesi varmasti olikin tässä enemmänkin piruilla, niin pointti on osuva: olet joko osa ongelmaa tai ratkaisua. Ennen oman lapsen saamista en todellakaan ottanut kontakia lapsiin missään tilanteissa. Ja juuri siksi se onkin niin huomiotaherättävää, kun yhtäkkiä jossain lapsi huomataankin positiivisessa mielessä. Nykyisin kyllä moikkailen ja hymyilen busseissa ja raitiovaunuissa myös vieraille lapsille, jos he ottavat katsekontaktia.

kattohaikara (Ei varmistettu) http://kattohaikara1.blogspot.fi/

Itse olen huomannut, että jos lapsi itse ottaa kontaktia aikuiseen ja hymyilee, niin kyllä aika moni aikuinen hymyilee takaisin ja saattaa jopa vilkuttaa. Ja jopa teinit. Mikä on ihan mukavaa ja itsekin näin olen tehnyt jo ennen lasta. Ehkä silloin eniten pelotti, että mitä lapsen vanhemmat tykkäävät tällaisesta "tunkeilusta". Uskon myös, että kaupungissa, maalla, lähiössä jne. voi kokea ihan yhtä hyvän lapsuuden. Se ei tosiaan ole kiinni siitä pääseekö kirmaamaan pihaan suoraan kotiovelta vai astumaan ratikkaan 20 metrin päässä.

Helsingin päivähoito-ongelmalle olisi kuitenkin tehtävä jotain. Tilanne on aivan käsittämätön. Ongelma ehkä unohtuu, kun sen oman jälkeläisen saa edes suht ok matkan päässä olevaan päiväkotiin ja lapsi viihtyy siellä, mutta tällä hetkellä päiväkotipaikkoja tarjotaan kyllä aivan kohtuuttomien etäisyyksien päästä. Etenkin, kun kuitenkin asuinaluetta valitessa on koittanut huomioida, että lähietäisyydellä on useita, jopa kymmeniä, päiväkoteja. Ja päiväkotien jättiyksiköitä taidetaan myös perustaa aika käsittämättömiin paikkoihin, kuten Punavuoreen, jonne sitten pitäisi roudata lapset lähiöistäkin. Jos on perustettava jättiyksiköitä, niin voitaisiko ne edes perustaa johonkin normaalien kulkureittien varrelle, eikä pussin periin, jonne on asiaa vain niillä, jotka siellä asuvat tai joiden työpaikat ovat siellä? Siis jos alueella ei ole niin paljon lapsia, että päiväkodit täyttyisivät ihan vaan lähialueen lapsista (esim. punavuoren lähialuetta ei ole arabianranta tai vallilla). Päiväkotien henkilökunta vaihtuu myös melko rivakkaa tahtia, mikä ei ole kovin mukavaa pienille lapsille. Itse olen ollut myös yllättynyt siitä, miten tarkasti päiväkotia tulisi tiedottaa viemis- ja hakemisajoista, heittoa saisi olla kuulema noin 10 minuuttia aamulla ja sama iltapäivällä... Että on aika tiukalle resurssit vedetty ja eniten tuntuu pahalta työntekijöiden puolesta. Ja tuossa viitekehyksessä, missä he työskentelevät, täytyy vaan sanoa, että ovat ihan yli-ihmisiä!

Annik4 (Ei varmistettu)

Punavuorelaisena tarhalasten äitinä täältä huikkaan, että pussinpohjan tarhat oli ja on osittain vieläkin ihan tukossa. Kaupunki varmaan myös laskeskeli, että kuurojen koululta vapautuvaan tilaan on kustannustehokkaampaa perustaa uusi päiväkoti. Tosin viereinen ala-aste olisi melellään ottanut tiloja myös. se pursuaa siinä vieressä, kun muksuja on koko ajan enemmän. Ironista sinänsä, kun ko.koulu oli lakkautusuhanala vielä reilu vuosi sitten.

Kapusha (Ei varmistettu)

Mua vähän ihmetyttää ajatus, että lapsen on huonompi kasvaa kaupungissa kuin maalla.
Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että meidän muksulle olisi parempi asua kaupungissa kun täällä syrjäseudulla.
Meiltä on 9km lähimpään leikkipuistoon, jossa en ole koskaan nähnyt muita lapsia joten aika vähiin on meidän pojalta leikkikaverit jääneet. Täällä on kaikilla omat pihat ja naapuruston lapset leikkivät keskenään. Ongelmahan on vaan, että me asutaan vielä tämän pikkukylän korvessa jossa lähimpään naapuriin on 3km eikä lapsia asu lähimaillakaan. Joten tulevaisuudessakaan lapsella ei ole kotona leikkikavereita :/ Pääseehään joo ulko-ovelta metsään, mutta leikkipuistossa olisi niitä kavereita. Meilläkin on vielä tosi sosiaalinen tapaus jota pännii leikkiä Äitin kanssa pihalla. Nää on ihan omia valintoja muuttaa tänne korpeen, mutta tässä se piileekin se juju että onko täällä maalla parempi lapsen asua? Kirmailla saa omalla pihalla niin paljon kun sielu sietää, mutta kavereiden puute on se suurin ongelma.

Päiväkotiasiat on tosin täällä aivan huipussaan. Päiväkotiin poika lähtee ensi kuussa ja pienten ryhmässä on 10 lasta joista suurin osa on osa-aikaisesti hoidossa. Hoitopaikka järjestyi heti, mutta syynä varmaan sekin että täällä on "hieman" vähemmän asukkaita kun Helsingissä ;D

Kaislarannalla

Lapsi itse ei miellä itseään kaupunkilapseksi tai maalaislapseksi vielä kovinkaan pitkään aikaan. Siitä huolimatta minäkin, kohta kolmivuotiaan äiti, olen miettinyt usein, että miltähän lapsesta mahtaa tuntua elää ja kasvaa tässä pienessä kerrostalokodissa, missä meillä ei ole "omaa" pihaakaan. Nämä ajatukset tulevat kuitenkin ulkopuolelta - omasta lapsuudesta ja siitä, kun ystävien lapset asuvat maalla/omakotitaloissa/rivareissa.

Ei se elämä lapsen näkökulmasta näillä ikävuosilla ole varmasti sen kummallisempaa. Lapsi oppii oman ympäristön ja lähipiirit. Mä olen äärettömän tyytyväinen meidän (kunnan ostopalvelupäiväkoti) hoitopaikkaan, ja meidän lähellä on kivoja leikkipuistoja. Lapsi ei pääse "kirmamaan takapihalle" tosta noin vaan, vaan ulos lähdetään, mutta eipä tuo ole asiasta miksikään. Tuo on teesi, mitä usein käytetään omakotitalo-/maalaistaloasumisen puolesta. Mutta onko se kuitenkin enemmän vanhemman hoitoa helpottava tekijä kuin lapsen onnellisuutta lisäävä tekijä? Väittäisin lastani varsin onnelliseksi tästä puutteesta huolimatta.

En varmasti nykyisessä ympäristössä voi laskea lasta yhtä vapaasti menemään muutaman vuoden kuluttua, kuin mitä voisin pienemmällä paikkakunnalla. Onko se miinus, en tiedä vielä. Toisaalta kaupungissa on taas paljon erilaisia virikkeitä ja harrastemahdollisuuksia, mitä kauempana keskustoista ei ole lähellä saatavilla. Pieni lapsi ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista mistä ei tiedä. Kaikilla asioilla on puolensa.

Mä uskon siihen, että suurin vaikutus hyvään lapsuuteen on ihmisillä, jotka ympäröivät lasta. Siihen voidaan laskea vieraidenkin asenteet. Mä en ole törmännyt vihamielisyyteen lapsen kanssa, tai jos olenkin, olen sen jo unohtanut. Ehkä Suomessa ei niin korostuneesti huomioida lapsia, mutta ihan hyvällä lapsi on kuitenkin pääasiassa huomattu. Kuljetan lasta mukana monessa, joskus mietin sitäkin, että lapsiraukka, kun on saanut äidin jolla on levottomat jalat :) Mutta toisaalta lapsi on tottunut siihen, että usein mennään ja tullaan. Eikä ole siitä miksikään. Sehän on normaalia, totuttua, meidän tapa toimia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Taaperoikäinen on kova ottamaan kontaktia ja flirttailemaan ja saa sillä kyllä paljon hymyjä vastineeksi, olen ollut hämmästynyt miten kumminkin jurohkoiksi / ujoiksi ajattelemani suomalaiset luontevasti vastaavat lapsen lähestymisiin. Se tuntuu tosi hyvältä koska uskon että sellainen lisää muksun rohkeutta ja luottamusta ihmisiin. Asumme Helsingin keskustassa ja tämän vuorovaikutuksen määrän ja tottumisen erilaisiin ihmisiin koen kapunkilapsuudessa yhdeksi isoksi plussaksi.

Mutta outo oivallus tuli mieleen kun luin vaimosi saamasta kuittailuista Kallion kirjastossa, poikamme olessa vauvana vauvanvaunuissa koimme pariinkin otteeseen vihamielistä käytöstä, toisella kerralla vanha pappa potkaisi vaunut tieltään kaupan hedelmätiskillä -ikä suojasi papparaista joutumasta nippuun mieheni toimesta. Toisella kerralla sain itse sättimistä tien tukkimisesta naishenkilöltä. Vastaavaa emme ole kokeneet nyt kun poju on rattaissa.

Herättävätkö nimenomaan vauvat näitä reaktioita?

Vierailija (Ei varmistettu)
Vilunkissa (Ei varmistettu)

Tuo päivähoito on iso ongelma täällä Espoossakin, onneksi meidän laps on ruotsinkielisessä hoidossa johon ei ainakaan tällä meidän alueella ole kovin kovaa tuntua (pojan päiväkoti ja ryhmä on sopivan pieniä). Mutta tuo päivähoidon ratkaisuhan ei ole esim. Helsingin kaupungin halusta kiinni (ainakaan pelkästään). Ei yksinkertaisesti ole päteviä(!) työntekijöitä. Jossain vaiheessa täällä Espoossakin oli yhtä aikaa noin 200 työpaikkaa avoinna päivähoidossa... Pätevyysvaatimukset tulee laista ja sitten kunnat on ongelmissa kun pitää etsiä jostakin edes niitä epäpäteviä työntekijöitä aina vaan määräaikaisiin hommiin. Ja kun ei palkkakaan ole kummoinen niin moniko sitä työtä sitten kovin pitkään jaksaa...

Vierailija (Ei varmistettu)

Pitää tähänkin kommentoida samaa, mitä joku fiksu oli kommentoinut Puutalobabyn samaa aihetta käsittelevään kirjoitukseen. Sinäkin puhut tekstissäsi kahdesta eri asiasta, hyvän lapsuuden elementeistä kaupungissa ja sitten vanhempien arkea helpottavista jutuista (esim. missä on helppo liikkua vaunujen kanssa ja missä ei). Toki nämä asiat kietoutuvat monilta osin toisiinsa. Mutta on silti eri asia, mikä on lapsen etu ja mikä vanhempien.

Tippalilla (Ei varmistettu) http://nepetalaktoni.blogspot.fi/
Pauliina Lehtinen (Ei varmistettu) http://pauliinalehtinen.fi

Kiva kun kävitte juttelemassa. Aika todellakin loppui pahasti kesken. Olen ihan samaa mieltä siitä, että hyvä lapsuus ei ole asuinpaikasta kiinni, mutta ympäristöä parantamalla voidaan toki parantaa myös hyvän lapsuuden edellytyksiä. Siihen tähtäämme.

Tuo pyöräily on muuten hauska juttu, koska itselläni lapset ovat jo vähän isompia ja vanhin jo yli 12-vuotias. Se tarkoittaa sitä, että hänen pitäisi pyöräillä, kuten me aikuiset, eli autotiellä silloin, kun pyöräteitä ei ole. Siinä alkaa arvostaa pyöräteitä ja -kaistoja vieläkin enemmän, kun oma lapsi joutuu muuten autojen sekaan polkemaan.

Meillä on toistaiseksi lasten kanssa pyöräily sujunut hyvin, mutta kyllähän se aluksi rohkeutta vaatii, että uskaltaa päästää pienen polkemaan omalla pyörällä. Ja epäkohtia löytyy myös liikennesäänöistä, kun samalla tavalla lapsen kanssa pyöräillessä aikuisen pitäisi pyöräillä autotiellä, kun pyörätietä ei ole. Lapsi taas saa pyöräillä jalkakäytävällä. Tätä sääntöähän kaikki rikkovat jatkuvasti, koska ei kovin pieniä, eikä vähän isompiakaan lapsia voi päästää ihan yksikseen pyöräilemään jalkakäytävällä. Tuli vähän epäselvästi kirjoitettua, mutta selkeämmin asia löytyy täältä http://pauliinalehtinen.fi/pyoraily-lasten-kanssa-aiheuttaa-vaaratilante...

Kaikesta tästä huolimatta suosittelen rohkeuteen, sillä vain aktiivisesti pyöräilemällä, lapsi oppii ja innostuu. Nykyään meillä sujuu perheen yhteinen pyöräily jo todella mallikkaasti ja lapset jaksavat pyöräillä pitkiäkin matkoja.

Ja tosiaan kiitos vielä kerran keskustelusta ja täytyy keksiä keinoja keskustelun jatkumiseen.

Maijastiina (Ei varmistettu)

Lapsivihailisyyteen voi vaikuttaa aika paljon myös omalla käytöksellä. Helsingissä olen viimeisen vuoden aikana tavannut muun muassa tapauksia, joiden mielestä oli fiksua tunkea klo 8/9 työruuhkaratikkaan vaunuilla ja kettuilla ihmisille, jotka eivät yksinkertaisesti mahtuneet väistymään mihinkään niin paljon, että viiden ihmisen tilan vievät vaunut olisivat päässeet kyytiin. Varmasti muutama muukin mietti, että oliko se ihan oikeasti se ainoa mahdollinen aika kulkea ratikalla, kun esim 30 min päästä tuleva ratikka on todennäköisesti lähestulkoon tyhjä.

Toinen vastaava tapaus oli syksyn Hullut päivät Stockalla. Silloin nämä vaunutraktorilliset tosin onneksi törmäilivät toisiinsa pääosin yläkerran lastenosastolla, mutta tulipa joku vastaan naisten vaateosastollakin vaunu asiantuntevasti vaatesäilytysvuorena pursuillen (mahtoiko sinne alle edes mahtua lasta?). Jos ostoksille välttämättä haluaa juuri sinä tiettynä alennuspäivänä, voisiko lapsen + vaunun koettaa saada siksi hetkeksi hoitoon puolisolle/ystävälle/sukulaiselle? (+ Tietty vielä sekin kysymys, että onko se ostosruuhka paras paikka lapsellekaan.)

Toki on olemassa hätätapauksia, kuten esimerkiksi pakollinen lääkäriaika klo 9, jolloin paikalle on päästävä silloin. Mutta suurimman osan aikataulustaan voi varmasti lapsen kanssa kotona oleva suunnitella siten, että ei ole liikkeellä huonossa paikassa sillä pahimmalla 15-30 min ruuhkahetkellä. Eläkeläismummelit tekevät ostoksensa pääosin aamupäivisin, kun kaupoissa on väljää ja myyjillä aikaa. Itsekin tykkään shoppailla mummojen leppoisassa seurassa, jos joskus satun pääsemään töistä aiemmin. Mutta ehkäpä joku kokee vapautena sen, että saa toteuttaa oikeuksiaan tunkemalla vaunuilla ruuhka-aikana. Tiedä noista.

tii-ti (Ei varmistettu)

Mä olen sitä mieltä, että niiden, jotka ärsyyntyvät muista ihmisistä, varsinkin niin laajasti käsitettävästä ryhmästä kuin nyt esimerkiksi lastenvaunujen/rattaiden kanssa liikkuvat, kannattaisi ennemminkin pysyä poissa sellaisista joukkotungeskelutapahtumista kuin vaikkapa Hullut Päivät.

Uskon, että lapsivihamielisyyteen ja sen kokemukseen vaikuttaa vahvasti tällainen asenne, joka sinunkin kommentistasi huokuu. Jos lasten kanssa liikkuvat ei näy, kuulu tai haise, ne on ok. Muussa tapauksessa liikkukaa nyt ainakin eri aikaan kuin muut!

Minua ärsyttää lasten kanssa liikkuvat - aina joskus. Kuitenkin samalla tavoin ärsyynnyn vaikkapa mummoihin, teinityttöihin, 50-vuotiaisiin ja koiranulkoiluttajiin jos käyttäydytään töykeästi eikä huomioida muita.

Kommentoi