Ilmaista hupia Linnanmäellä

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jälleen mennään tälle ensimmäistä kertaa -osastolle, mutta antaa mennä. Onhan se mainitsemisen arvoista, kun lapsi pääsee ensimmäistä kertaa Linnanmäelle!

Yhdessä Särkänniemen karuselleista tyttö pääsi pyörimään jo alkukesästä, ja se oli ilmeisen hauskaa. Siksipä ajattelin, että nyt loppukesästä voisi käydä hänen kanssaan myös Linnanmäellä. Tämä ikähän on paras mahdollinen käydä Lintsillä, sillä ilmaislaitteet riittävät taaperolle oikein hyvin, ja muutaman laitteen jälkeen pieni onkin aivan valmis päiväunille. Muutaman vuoden päästä retkestä ei enää selviä ilman ranneketta.

On kyllä kiva, että Lintsille pääsee nykyisin ilmaiseksi sisään - varsinkin meille, jotka tulemme vain käväisemään parissa laitteessa. Niin. Miksi käydä leikkipuistossa keinumassa, kun voi mennä samaan hintaan Lintsille karuselliin?

Oli hauska yhteensattuma, että olin ajatellut käydä Linnanmäellä juuri viime keskiviikkona, sillä tiistai-iltana bloggaajakollegat Phocahispida ja HelloAochi kyselivät seuraavalle päivälle Lintsi-seuraa.

Kävimme siis keskiviikkona tytön kanssa ensin nauttimassa leikkipuisto Linjassa kesän viimeisen lounaan ja suuntasimme sen ja hiekkalaatikkohetken jälkeen Helsinginkadun toiselle puolelle katselemaan, näkyisikö tuttuja naamoja.

Bloggaajakollegat löytyivät Vekkulan lähistöltä, ja suuntasimme yhdessä etsimään Pallo- ja Rumpukaruselleja. Ja sieltähän ne löytyivät, Panoraaman vierestä, vesitornin juurelta.

Pallo- ja Rumpukarusellit Panoraamasta kuvattuna

Rumpukarusellin jonossa (kuva: Phocahispida)

HelloAochi, Kain, Kuutti ja Phocahispida

...kaikki samassa rummussa lingottavana

Ilmeisen hauska kyyti!

Pallokaruselli

Hei, tämähän menee yllättävän kovaa!

Oliko kivaa?

Täällä ainakin oli hurjan hauskaa!

Karusellikyytien jälkeen ihailimme vielä maisemia Panoraaman kyydistä.

Katso, koti on tuolla.

Kallion kirkko ja eteläistä Helsinkiä

Näkymä keskustan ja rautatieaseman suuntaan

Töölönlahti

Ja noihin laitteisiin mennään sitten... aika monen vuoden päästä. Raketti, Ukko ja Vuoristorata on ne parhaat

Kolme laitetta oli pienelle aivan riittävästi näin ensimmäisellä kerralla. Seuraavan kerran voidaan sitten käydä myös Vankkuripyörässä ja Kotkotissa!

Linnanmäki on avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka ja sen jälkeen vielä viikonloppuisin. Listan laitteista ja tiedot niiden pituusrajoista ja maksullisuudesta näet täältä: http://www.linnanmaki.fi/index.php/laitteet/.

Share

Kommentit

phocahispida

Kivoja kuvia ehdit räpsiä!
Meidän kuvasaldosta löytyy osa täältä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ehtiihän niitä, kun räiskii kännykällä menemään :)

Laitan tuon linkin blogiisi osoittamaan juuri tuohon linkittämääsi juttuun.

Ede@

Kivalta näytti Lintsin reissu
kivoja kuvia kaikki niin nauttivat:)

Tuohan on hyvä etä pääsee ilmatteeks tosiaan sisään.

 

Dukanette

KotKot on varmasti tytöllesi mieleen, kannattaa käydä siellä :) 

Silli (Ei varmistettu)

Kotkot kannattaa varmaan käydä pikaisesti, sillä meidän kaksivuotias katsoi äitiä ja tämän ystävätärtä ilmeellä, joka kysyi: "Ootteks te tosissanne?" Meitä oikeasti vähän hirvitti kyyti, kun tuntui, ettei vaunu jaksanut mennä kaikkia loivia ylämäki ylös kaksi aikuista kyydissä.

Lintsi on kyllä mahtava paikka, sillä melkein kaksivuotias viihtyi myös ihan vaan katsellen hurjimpien laitteiden menoa, kukkaistutuksia ja erilaisia suhkulähteitä. Tietys kävimme kokeilemassa myös kaikki ilmaiset laitteet. Tyttö olisi halunnut kokea ne myös loputtoman monta kertaa uudestaan :)

Kommentoi

Ladataan...