Ilmianna isä

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö - Paulig

Tunnetko jonkun isän - tulevan, tuoreen tai vaikka kokeneemmankin?

Nyt voit ilmiantaa hänet Pauligille, joka arpoo viidelle onnekkaalle Cupsolo-isyyspakkaukset! Pakkaukseen sisältyy Cupsolo Empire -kapselilaite, laitteeseen sopivat kahvit, jotain kivaa vauvalle ja jotain vielä isällekin!

Minut Paulig haastoi puolestaan tarinoimaan vanhemmuudesta, mikä oli oikeastaan yllättävän vaikeaa, kun ottaa huomioon, että minun Isyyspakkauksessani olen tarinoinut vanhempana olemisesta useamman kerran viikossa jo liki kolme vuotta. Onko jotain jäänyt kertomatta?

Vanhemmuuteen liittyy paljon kuluneita fraaseja, ja olen käyttänyt varmasti jo kaikki kliseet siitä, miten lapsi on laittanut elämän ja sen prioriteetit kaikin puolin uusiksi. Paljon isoja tunteita ja uusia tilanteita, jotka jokainen uusi vanhempi kohtaa omalla tavallaan.

Pohdin edelleen usein sitä, miten ihmeellistä on, että kokonainen ihminen voi ilmestyä täysin tyhjästä ja on yhtä aikaa aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ja silti aivan omanlaisensa. Ja sitten hän alkaa imeä tietoa ympäristöstä ja tehdä asioita itse.

Ja siitä päädyin pohtimaan, mikä minut on ylipäänsä yllättänyt isänä.

"Ei saa kuvata!"

Ensimmäinen yllätys oli se, miten yksilöllisiä lapset ovat. Tietysti tiesin, että isommat lapset ovat kiinnostuneita eri asioista, mutta se, että aivan pienet vauvatkin ovat niin omia persooniaan, pääsi yllättämään. Vaikka kuinka kuuntelisi jonkun toisen vanhemman neuvoja, niiden soveltaminen omaan elämään ei aina onnistukaan.

Luulin esimerkiksi aivan aidosti, että kaikki lapset imevät tuttia ja juovat tuttipullosta ja niistä vieroittaminen olisi jotenkin ongelmallista. Meidän tyttömmepä ei suostunut pitämään suussaan kumpaakaan, vaikka niitä sinne tyrkytettiinkin. 

Luulin myös, että kaikki lapset rakastaisivat soseita ja mietoja makuja kuten porkkanaa. Sittemmin kävi ilmi, että tyttö vihaa erityisesti porkkanasosetta, ja sosekeitoista hän ei välitä edelleenkään.

Toisaalta joissain asioissa tyttö tuntuu toimivan niin hämmästyttävän samalla tavalla kuin miljoonat muutkin pikkuprinsessat. Röyhelömekot. Rusetit. Kimaltelevat korut. Kruunut. Kaikki vaaleanpunainen. Wau. Sieltä se prinsessakausi tuli, vaikka sitä ei ole ainakaan tietoisesti yritetty edistää. Ei tietenkään myöskään estää.

"Ota kiinni!"

"Isi, yritä taas ottaa kuva!"

Kaksivuotiaan vahvaa tahtoa ja kiukkukohtauksia ei voi myöskään ymmärtää ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle. Lapsi lukee vanhempiensa tunnetilat sekunnissa ja kommentoi niitä. Hän myös tietää, miten äidin ja isin saa hermostumaan, ja osaakin painaa juuri oikeasti nappuloista saadakseen sen tapahtumaan. Täysin tarkoituksellisesti.

Silti eniten yllättää se, miten nopeasti lapsi kasvaa ja miten perillä hän onkin asioista. Hänen seurassaan on nykyisin todella varottava, mitä suustaan päästää ja vaihdettava välillä salakieleen. Englanti ei taida toimia enää montaa vuotta.

"Ei saa kuvata!"

"Ota taas kuva!"

Yksi yllätys on ollut muuten myös se, miten lapsi juoksee karkuun nähdessään kameran. Vain harvoin hänet saa poseeraamaan, mikä aiheuttaa pieniä haasteita bloggarille.

Sainpas napattua!

Ja tämän kuvaushipan jälkeen onkin jo iltapala-aika.

Pienelle jogurttia ja kotitekoista mysliä, ja isille Paulig Cupsolo Chai Latte. Nam. Eipä olisi tämän juoksun keskellä ehtinyt muunlaista lattea keitelläkään.

Entä sinä? Kerropa, mikä sinut on yllättänyt vanhempana.

Muista myös osallistua arvontaan ilmiantamalla isä Pauligin Cupsolo-isyyspakkauksen kampanjasivulla: http://www.paulig.fi/cupsolo-isyyspakkaus!

Cupsolo-isyyspakkauksen tärkein osa on Cupsolo Empire -kapselilaite, jolla pyöräyttää nopeasti kahvit vaikkapa silloin, kun yöunet ovat jääneet lyhyiksi. Pakettiin voi valita myös laitteeseen sopivia kapseleita, vauvatuotteen ja hoitotuotteen isälle. Onnea arvontaan!

Kampanja-aika on 27.4. - 15.5.2015, ja voittajat arvotaan 30.5.2015 mennessä.

Share

Kommentit

mirvak laiskana (Ei varmistettu)

Meillä on jouduttu kuluvana vuotena aloittaa ruotsinkielen muistelot kun neljäsluokkalainen alkaa jo tajuta englantia sen verran hyvin eli vielä voitte hyvän tovin käyttää sitä salakielenä. Meillä pitää kai ensi vuona ottaa saksa käyttöön (jos enää mitään osataa) kun ruotsin opiskelut alkaa kai nykyään vitosella.

chaura
Misplaced

Varmaan riippuu siitäkin miten aktiivisesti sitä englantia kotona puhutaan. Serkullani on äidinkielinään suomi ja venäjä, mutta koska vanhempien yhteinen kieli on englanti, ymmärsi poika jo alle kouluikäisenä sujuvasti myös englantia -se siitä salakielestä heillä :D

MirvaK

Korjaus. Ilmeisesti ruotsi alkaa vasta kutosella.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minut on yllättänyt ajan suhteellisuus. Viimeiset kolme vuotta aika on kiitänyt...vaikka muistan monta päivää milloin kellon viisari on tuntunut liikkuvan etanannopeudella. Ymmärrän nyt mistä sanonta "vauva-aika on niin nopeasti ohi" puhuu, vaikka sitä eläessä se (suo) tuntui loputtomalta.

Toinen mua yllättänyt juttu on, että miten taitava ja fiksu (kröh, ihan objektiivinen mielipide) kolmivuotias voi ollakaan. Eikä tämä edes rajoitu omaan lapseen, päiväkotiryhmän 3-4-vuotiaat ovat niin hurmaavia pikkuisia (silloin kun eivät ole jotain muuta ;)).

Amma
Why you little!!

Oma mies on kasvanut isänä kyllä huimasti, alkuun häntä hirvitti mm. lapsen sylissäpito ja nimenomaan se, tiputtaako hän sen. Ennen omaa mies ei ollut ikinä pitänyt niin pientä lasta sylissä. Enkä siis tarkoita vastasyntynyttä vaan alle vuoden ikäistä. Eikä oikeastaan istä isompiakaan ainakaan vapaaehtoisesti.

SILTI hänestä on tullut mitä ihanin isi meidän kersalle, joka on yllättänyt mm. siinä, kuinka vähän hän tulee vanhempiinsa. Meillä on yleinen lentävä läppä se, kuinka lapsi on perinyt enonsa apinageenit ja on edelleen aivan samanlainen kun pikkuveljeni on ollut pienenä. Miten voi näistä geeneistä saada tuollaisen aikaiseksi?

Myös tuo ajan kuluminen on itsellä mielessä, miten voi aika mennä niin hitaasti ja niin nopeasti samaan aikaan. Lisäksi minä itse olen yllättänyt itseni. Olen tehnyt nuorempana lastenhoitoa työkseni oikeasti aika pitkäänkin, mutta nyt oman lapsen kanssa en jaksa leikkiä mielikuvitusleikkejä. Me hommataan kaikkea muuta, kuten pelataan, luetaan, käydään kavereilla leikkimässä, laitetaan ruokaa, leivotaan tms., mutta noita mielikuvitusleikkejä en vain jaksa. On ihan ok, jos voin istua vieressä ja rakentaa vaikka legoilla jotain omaa, tehdä hiekkakakkuja, keinua tms. mutta jos pitää vaan mieltäpuuduttavasti höpöttää jonkun legoukkelin kanssa puutaheinää, niin keksin hyvin äkkiä, kuinka vaatehuone pitikin oikeastaan siivota tai sängyn alla on kamalasti pölyä tai muuta vastaavaa. Mä en ymmärrä missä vaiheessa tämä on tapahtunut vai olenko ollut aikaisemmin vain jotenkin sokea tälle, mutta se ei vain multa onnistu. Mies vastaavasti saattaa tunninkin höpistä Dustyn ja Penan välisiä keskusteluja lapsen kanssa ilman ongelmaa.

Ja vaikka meillä on välillä näkemyseroja lapsen kasvatuksessa, sopivissa leluissa, tiettyihin tilanteisiin soveltuvissa vaatteissa ja muissa vastaavissa, olen mielestäni onnistunut hyvin antamaan miehelle tilaa olla omanlaisensa vanhempi. Olen myös oikeasti tyytyväinen siitä, millainen taistelukumppani hän arjessa minulle on kehkeytynyt ja kasvanut ja kuinka häntä ei todellakaan pelota ajatus toisesta lapsesta. Ennen esikoista kävin vuosikausia väsytystaistelua, jonka tuotoksena kevyt yllätysraskaus ei ollutkaan niin iso pommi kuin olin päässäni kuvitellut.

Ihana mies ja ihana isi.

HelloAochi

Täällä on maailman paras isä: http://reflektiivi-isyys.blogspot.fi/

Biologinen tuleva isä, mutta nyt jo isä Kainilleni. Jo heti tavattuamme hän rakastui Kainiin samalla kun rakastui minuun, ja on nykyään aivan yhtä lailla vanhempi hänelle kuin minäkin, ellei enemmän (tämä toinen raskaus on ollut rankka, eikä minulla ole ollut energiaa leikittää esikoista, onneksi Mauri leikittää!).

Isäpuoli on typerä sana - Mauri on Kainille sata kertaa parempi ja kokonaisvaltaisempi isä, kuin hänen biologinen isänsä on koskaan ollut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minut on yllättänyt se, kuinka paljon omia lapsia rakastaa ja kuinka kivaa on olla vanhempi. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, ettei ensimmäinen raskaus ollut niin pitkälle suunniteltu. Mutta jotenkin mielestäni mulla oli sellanen käsitys, että vanhemmuus on ensisijaisesti rankkaa ja väsyttävää, ja on ollut ihana huomata kuin ihanaa ja antoisaa se on, ja kuinka mukava lasten kanssa on viettää aikaa. En ois uskonut, että se eroaa oikeasti niin paljon verrattuna muiden lapsiin; olen siis nuorempana ollut erittäin paljon tekemisissä esim. Siskoni lasten kanssa... Tietenkin myös se, kuinka ihania, fiksuja ja huippuja lapsia on saanu ;)

Murkinamasu (Ei varmistettu)

Minun mielestäni kaikkien vauvojen itkut kuulostivat samalta. Nykyään tiedän, että nöin ei ole. Pystyn tunnistamaan muiden vauvojen äänistä oman vauvani itkun. Ja niitä itkujakin on erilaisia, eikä vaan yhtä tapaa ilmaista tunteita. On kipuitkua, väsynyttä itkua, käninää, hei mä heräsin -itkahdus... Itku on kuin oma kielensä ja jokaisella vauvalla on oma ääni.

Sanna Äl (Ei varmistettu)

Minut on tässä nyt kuukauden kestäneessä vanhemmuudessa yllättänyt se hätä, joka tulee vauvan itkusta. Ja siis siitä tietystä itkista, joka kertoo ettei kaikki ole hyvin. Siitä tulee suunnaton murhe ja halu tehdä mitä tahansa.

Onneksi noita itkuja ei tule liian usein, joutuisin muuten olemaan aivan sydän sykkyrällä.

Kommentoi