Isyyspakkaus ja lapsenkäyttöohje

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö - Paulig

Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus-kisan ensimmäinen voittaja on löytynyt! (Paljastetaan se vasta tuossa hieman alempana.)

Kun tähän samaan kampanjaan osallistunut Asikaine kertoi omassa postauksessaan "Hipille" (perheen isä) oikeasti kasaamastaan isyyspakkauksesta, jäin pohtimaan, mitä olisin itse toivonut omaan isyyspakkaukseeni. 

Jos olisin voinut toivoa ihan mitä vaan, se olisi ollut Lapsenkäyttöohje. Uhmaikäisen lapsen. (Ja kyllä, olen sitä mieltä että uhmaikä on oikeasti olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä.)

Arki kolmevuotiaan lapsen kanssa kun on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, missä itse antaa periksi ja missä pitää oman päänsä.

Kolmevuotiaalla voi olla uskomattoman vahva tahto, ja hän osaa koetella ja testata vanhempiaan sekä pienissä että vieläkin pienemmissä asioissa.

Pukeutuminen, riisuutuminen, käsien peseminen, hampaiden peseminen, leikin lopettaminen, käveleminen, istuminen, hiusten kampaaminen, kaupassa käynti, retket, matkat jne. Lähes kaikessa piilee mahdollisuus pieneen kriisiin.

Ja juuri kun ajattelee, että kylläpä kaikki sujuu taas hienosti ja lapsi on suloinen pieni enkeli, vain hetkeä myöhemmin taika särkyy. Lapsi nostetaan ylös sängystään väärässä asennossa, hän ei saakaan päälleen haluamaansa neuletta tai isi ei suostu ostamaan kaupasta sitä prinsessalehteä, jossa on ihana leikkipuhelin, ja niin pienestä prinsessasta tulee raivoava lohikäärme. Tai härkä. (Arvatkaapas vaan, mitkä ovat tyttömme horoskoopit kiinalaisessa ja läntisessä astrologiassa.)

Vahvatahtoinen lapsi varmasti tarvitsee tiukkoja rajoja, mutta vanhemmat joutuvat helposti tilanteeseen, jossa on käytännön syistä pakko antaa toisinaan periksi, ja pian ei ole enää varma, kasvattaako lasta oikeaan suuntaa vai pahentaako itse tilannetta.

Uskoin pitkään, että vaikkapa pukeutumista helpottaa se, että lapsi saa itse valita ottaako paidan A vai B. Mutta entäpä jos hän haluaakin paidan C ja saa kohtauksen siitä, että se ei ollut vaihtoehtona? Monesti arkiaamuna tärkeimmältä tuntuu, että hän ylipäänsä pukeutuu johonkin vaatteeseen tarpeeksi nopeasti, jotta kaikki ehtivät päiväkotiin tai työpaikoilleen. Onko silloin tärkeintä että aamu sujuu itkuitta vai että vanhemmat pitävät kiinni omasta periaatteestaan?

Entä tarjoanko itse liian helposti vaihtoehtoja, vai olisiko lapselle parempi, että valitsisin suoraan hänen puolestaan paidan A ilman mahdollisuutta valittaa päätöksestä?

Kolmevuotias on myös yhtä aikaa sekä iso että pieni. Hän haluaa periaatteessa tehdä kaiken itse ja osaakin jo esimerkiksi pukeutua tai hakea itse vettä jos janottaa, ja hän saattaa jopa itse pompsahtaa pöntölle, kun hätä iskee. Mutta sitten hän ei yhtäkkiä osaa tai jaksakaan syödä itse vaan vaatii päästä syliin ja haluaa että häntä syötetään.

Toisinaan mietin, miten paljon tästä temppuilusta on huomion hakemista ja rajojen kokeilemista. Pitäisikö hänen sitten antaa lähteä ruokapöydästä kahden haarukallisen jälkeen, jos hän ei suostu syömään omin avuin enempää ajatellen, että kyllä hän sitten syö seuraavalla kerralla paremmin?

Entä huomion haku? Tekeekö lapselle hyvää olla jatkuvasti huomion keskipisteenä ja pitääkö vanhemman keksiä hänelle jatkuvasti tekemistä? Vai opettaako pitkästyminen lasta keksimään itse omia leikkejään? Ja onko tämä ruokapöytätemppuilu seurausta siitä, että hän ei saanutkaan tarpeeksi huomiota hetkeä aiemmin?

Oikeita vastauksia tuskin on, ja isyyspakkaukseenkaan ei voi sujauttaa lapsenkäyttöohjeeksi mukaan kuin yhden virkkeen: "Kyllä jokainen vanhempi itse tietää, mikä on parasta omalle lapselleen."

Ja sitten voi naureskella perään, että saatiinpa taas juksattua yhtä herkkäuskoista. Minä en ainakaan ole enää yhtään varma.

 * * *

Ja sitten se Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus. Isyyspakkauksen onnellinen voittaja on Merjan ilmiantama Tuomo. Paulig ottaa yhteyttä voittajaan. Paljon onnea!

Share

Kommentit

Karuselli

Hyvä kirjoitus. Just tuollaista jatkuvaa pohdintaa on vanhemmuus isolta osin. Ja eritoten uhmaikäisen kanssa.

Tommi K
Isyyspakkaus

...ja sitten vielä sekin pohdinta, että onko tämä näin hankalaa myös muissa perheissä ja milloin hankala on epätavallisen hankalaa. Ehkä vielä kuitenkin ollaan tavallisen rajoissa ;)

Anomuumi (Ei varmistettu)

Ihan tismalleen samat fiilikset. Tämä saatanallinen epävarmuus siitä, mitä pitäisi tehdä, on kaikista kuluttavinta.

Vaikka teoriassa tietää ihan hyvin, mitä pitäisi tehdä (so. olla aina johdonmukainen mutta ymmärtäväinen eli päättää itse, mitä aikoo ja pysyä siinä, ottaa lapsen kiukku vastaan tyynesti ja antaa sen purkaa pahaa mieltään), niin käytännön tilanteissa se varmuus sitten kuitenkin katoaa johonkin ja sitä huomaa ahdistuvansa ja arpovansa sitä oikeaa toimintamallia sydänverellään. Otetaan case paita kuten yllä.

Olet etukäteen tietoisesti päättänyt, että lapsi saa valita paidan A ja B välillä. Paita C ei ole vaihtoehdoissa mukana, koska a) haluat pitää vaihtoehtojen määrän rajallisena, koska sinkkonenrantalamikälie on uusimmassa haastattelussaan todennut, että lasta ei saa hämmentää liian monilla vaihtoehdoilla, vaan lapsen turvallisuudentunnetta parantaa, jos valinnanvaraa ei ole liikaa ja hänelle annettu päätösvalta on lähinnä symbolinen b) et ole stressihuuruissasi muistanut koko paidan C olemassaoloa, puhumattakaan että olisit etukäteen aavistanut, miten merkittävä rooli sillä tulee elämässäsi juuri tänä aamuna vielä olemaan c) olet tietoisesti jättänyt sen pois vaihtoehdoista, koska se on toisella puolella kämppää roikkumassa pyykkinarulla (kylläkin jo kuivuneena, joten sillä ei voi perustella sitä, miksei sitä voi ottaa) / siinä on pieni, huonosti näkyvä tahra ja olet pitkän puntaroinnin jälkeen kuitenkin tullut siihen tulokseen että sitä ei viitsi enää laittaa, mutta olisit yhtä hyvin voinut tulla siihenkin tulokseen että se menee vielä yhden päivän / jokin muu omasta vajavaisuudestasi johtuva syy.

On aamukiire ja -hiki, ja lapsi haluaa paita C:n. Olit päättänyt ja ilmoittanut jämäkästi, että vaihtoehdot ovat A ja B. Kumpi on nyt sitten oikein, joustaa eli taipua lapsen oikkuun, jolloin kukaan ei itke, taistelu ei saa jatko-osaa matkalla päiväkotiin eikä sinnä jäädessä, vai pysyä jämäkkänä ja varmistaa siten että arkipäivien helminauhaan liitetään jälleen yksi helmi, joka ei ole kenenkään mielestä kaunis?

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mä ratkaisen nämä tällaiset aina tapauskohtaisesti. Jos paita C on hukassa tai esim. pesussa, sanon ettei sitä voi laittaa, koska se on pesussa, vaan tänään vaihtoehdot on A ja B. Otetaan C sitten kun se on pesty. Jos taas paita C on tilanteeseen sopimaton, esim. lyhythihainen kun keli vaatii pitkähihaisen, niin sanon ettei sitä paitaa voi ottaa koska ulkona on kylmä ja pitää olla pitkähihainen. Silloin siitä ei jousteta,vaan aikuinen päättää keliin sopivan asun (tai antaa ne pari vaihtoehtoa). Jos taas mitään esteitä ei ole, vaan paita C on siinä puhtaana paitojen A ja B vieressä, niin annan ottaa sen. Jos mitään oikeaa estettä ei ole, niin en ala tapella lapsen kanssa vain periaatteen vuoksi.

Ainakin meillä lapsi myös melko hyvin luottaa sanaani, ja tietää etten "kiusaa" häntä tahallaan, vaan lapsi saa vaikuttaa elämäänsä aina kun se on mahdollista. Vastaavasti pompottelu on taas asia erikseen, ja paitojen tms. tahallaan edestakaisin venkslaaminen on kiellettyä. Jos sitä valintaa ei synny, niin sitten äiti valitsee, piste.

Paita-case nyt on ehkä helpoimmasta päästä, ja on päiviä ja hetkiä jolloin mikään vaihtoehto ei ole hyvä. Silloin pitää vain mennä sillä vähiten huonolla. Ehkä paras lähestymistapa on jämäkkä mutta keskusteleva. Ja hyvä ihmistuntemus auttaa pienten lastenkin kanssa - onko kyse oikeasta tahtomisesta vai onko lapsi väsynyt ja stressaantunut ja hakee niitä rajoja kokeillakseen onko isi ja äiti varmasti vahvat ja turvalliset? Onnea vaan opiskeluun meille kaikille :)

(Meillä on nykyisin aika usein seurassamme ammattiloukkaantuja. "Mulle tuli nyt paha mieli kun sä komensit mua ruokapöydässä" ja isot kyyneleet poskilla. Silloin käydään aina keskusteluja siitä, että se ollaan me aikuiset jotka määrää, ja meillä on oikeus komentaa lasta jos hän keikkuu ruokapöydässä, se on epäkohteliasta ja mukit voi kaatua jne jne...)

Anomuumi (Ei varmistettu)

Äh, en ilmeisestikään osannut ilmaista itseäni niin tarkasti kuin olin toivonut.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Siis mun vastaus ei ollut pelkästään sulle, vaan yleinen vastaus, mutta jatkoin sen sun jutun perään kun itsekin käytin sitä paitaa esimerkkinä. Enkä ole kauheasti eri mieltä, vaikka otinkin vähän erilaisen lähestymiskannan :)

Karuselli

Iksulle kommentiksi, että mulla on kanssa tässä vuosien mittaan karissut paljon semmoista periaatteista väkisin, ihan vaan periaatteen vuoksi kiinni pitämistä. Nuorena äitinä olin varmaan turhankin tiukka sellaisessa. Nykyään elämä on niin vauhdikastakin kolmen lapsen kanssa, että ihan oikeasti jostain paita-asioista ei ehdi jäädä vääntämään. Jos päätän, että minä teen ratkaisun, niin kyllä se mun päättämä paita sitten menee lapsen päälle. Jos taas ei ole mitään syytä siihen, miksi lapsi ei voisi valitakin mustana hevosena paitaa C, niin se voidaan hyvin ottaa. Tilannekohtaisesti. (Ja paita-asia nyt vain esimerkinomaisesti tässä; sama koskee kaikkea muutakin. Itse asiassa en muista, että meillä olisi koskaan käyty juuri vaatteista mitään erityistä tinkaa, mutta niihin verrattavista jutuista kyllä, tietenkin.)

Olen myös yllättänyt itseni etenkin noiden isompien lasten kanssa välillä antamalla periksi. (!!!) Joskus sitä vaan huomaa jossain kohtaa, että jumittaa ihan turhaan omassa kannassaan, vaikka lapsella on aivan validit perusteet haluta toisin. Tällainen joustaminen ei myöskään ollut mulle ennen yhtään tyypillistä, mutta nykyään teen sitä joskus. Ja olen huomannut, että kun kasvatus noin ylipäänsä on reilua ja johdonmukaista, niin kappas, ei ne lapset menekään pilalle siitä, että ne joskus saavatkin jonkun asian läpi, vaikka vanhempi ensin olikin toista mieltä. (Tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, ettei siitä asiasta ole mitään erityistä haittaakaan.) Oppivat nuo mukulat siinä samalla myös perustelemaan kantojaan. :-)

En itse enää nykyään noissa (sinänsä meilläkin varsin yleisissä ja arkisissa) ristiriitatilanteissa mieti juuri ollenkaan mitään kasvatusohjeita tai linjauksiani pedagogisia perusteita, vaan lähinnä puntaroin sen käsillä olevan tilanteen ja kiireen määrän ja sitten päätän sen mukaan, miten toimitaan. Hyvin käytännönläheisesti siis. Semmoiseen ikuisuuden kestävään juupas-eipäs-vatulointiin meillä ei ole alettu enää pitkiin aikoihin. Jos pitää päästä liikkeelle, niin liikkeelle lähdetään. Lapsi saattaa sitten toki parkua matkalla, jos olen joutunut tekemään ratkaisun, joka ei häntä miellyttänytkään. Mutta aika nopsaan nuo arkiset kriisit kuitenkin unohtuu. 

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Just näin! Osasit sanoa ehkä fiksummin sen mitä mäkin yritin.

Mun oma äitini oli lapsuudessani juuri sellainen periaatteesta kiinni pitävä, ja jos hän oli kerran ehtinyt sanoa ei, niin se oli ei, vaikka minun perusteluni olisivat olleet ihan valideja ja muuttaneet tilannetta. Enkä koskaan saanut muuta perustelua kuin "koska mä sanoin ei". Muistan, miten epäreilua ja turhaan kapinointiin johtavaa se oli, joten en halua jatkaa sitä perinnettä. Mutta edelleenkin - järkevä kompromissi on eri asia kuin päätön pompottaminen. Lapset on fiksuja ja mä uskon, että ne oppii luottamaan siihen, että aikuinen tekee sen päätöksen, vaikka välillä kuuntelisikin myös lapsen mielipidettä. Ja hyvähän se on, että lapsetkin oppii esimerkin kautta myös miettimään eri kantoja ja joustamaan tarvittaessa.

Karuselli

Kyllä, nimenomaan. Ja jotenkin musta tuntuu, että se lapsen antama luottamus ja jonkinlainen oikeutus aikuisen tekemille päätöksille kumpuaa paljon enemmän aikuisen kyvystä olla rakentava ja viisas kuin mistään muodollisesta auktoriteetista.

Luottamuksella ja oikeutuksella en tietenkään tarkoita sitä, etteikö lapsi silti kiukuttelisi ja vastustaisi. Sellainen kuuluu asiaan joka tapauksessa. Mutta ehkä lapselle voi kuitenkin syntyä sellainen pohjavire, että aikuinen on toimissaan järkevä, oikeudenmukainen ja luotettava - vaikka välillä harmittaisikin ihan hitosti, kun joutuu tekemään vasten tahtoaan. :-)

Tommi K
Isyyspakkaus

Ehkä mekin pohditaan tätä asiaa liikaa, mutta kyllä se vaan nousee mieliin niinä päivinä, kun kaikki tuntuu olevan huonosti, vaikka itse yrittää kuinka välttää konfliktin syntymistä.

Karuselli

Joo, kyllä mäkin muistan etenkin ekojen uhmavaiheiden kohdalla reflektoineeni asiaa paljonkin sekä itsekseni että myös muiden kanssa. Ja luulen, että jos uhma on tärkeä kehitysvaihe lapselle, niin kyllä se on sitä myös vanhemmille. Se on itse asiassa tosi tärkeä osa vanhemmaksi ja kasvattajaksi kasvamista, just kaikkine pohdintoineen, epäröinteineen ja linjojen hakemisineen.

Toska (Ei varmistettu)

Tässä ehkä ollaan ytimessä: lapsesi ehkä ei halua sinulta konfliktin välttämistä, vaan sen hoitamista tyylikkäästi. Meillä homman ratkaisi toisen lapsen tekeminen, uhmis rauhottui kahdessa viikossa vauvan tulon jälkeen.. Ei kun kokeilemaan?

Tommi K
Isyyspakkaus

Hyvin kuvailtu tuo skenaario. Juuri noin.

Torey
Näissä neliöissä

Hyvä kirjoitus! Lopun "saatiinpa taas juksattua yhtä herkkäuskoista" pisti naurattamaan! 

Tommi K
Isyyspakkaus

Hyvä hyvä ;)

Kerrassaan koskettavaa pohdintaa, vaikka noista ajoista onkin jo liki 30v.....ikuisuuskysymyksiä, luulisin :).

Tommi K
Isyyspakkaus

Ovat varmasti. Me ollaan kyselty myös omilta vanhemmiltamme, millaisia olimme silloin reilut 30 vuotta sitten. Minä olin kuulemma tosi helppo ja rauhallinen, mutta halusin kuulemma aina tehdä jonkin palapelin loppuun, kun piti lähteä johonkin. Rouvan äiti ei oikein muistanut. Ehkäpä toisella aika kultaa muistot ja toinen on halunnut unohtaa :D

Heispi (Ei varmistettu)

Härkälapsi <3 mielestäni vahvatahtoinen lapsi ei tarvitse sen tiukempaa kasvatusta kuin muutkaan. Hän ehkä tarvitsee enemmän perusteluja siihen, miksi ei saa jotain tai miksi pitää tehdä jotain. Ehkä valitsette illalla seuraavan päivän vaatteet valmiiksi? Ja pitäydytte niissä vaatteissa ellei ilma ole radikaalisti muuttunut. Ja ehkä tämän voisi myös etukäteen selittää tytölle?

3-vuotias on vielä kuitenkin niin pieni vaikka haluaa olla jo iso. Aina pääsee syliin ja jos haluaa olla syötettävänä haittaako tuo? :)

Heispi (Ei varmistettu)

Toki siis paita-tilanne on helpoimmasta päästä. Kuitenkin aamuisin olevan kiireen helpottamiseksi tämä valinta voisi olla illalla..
Ei se kasvatus niin vakavaa ole, eikä lasta saa pilattua vaikka antaisi juttuja periksi. Kunhan ei vastuuta liikaa liian pienenä, rakastaa ehdoitta ja pitää turvassa. Eiköhän niillä pärjää :)

Kartsu (Ei varmistettu)

Ja sitten kun on tarpeeksi kauan selittänyt lapselle perustellen miksi joku asia pitää tehdä/olla tekemättä, ja "sanoittanut" lapsen pahaa mieltä ja yhä vaan toinen huutaa pää punaisena, voi katsoa lasta silmiin, ja sanoa tiukasti, että "tänään olisi ollut jätskiä jälkkäriksi ja kaikki muuta saa sitä, mutta sinä et, jos ei käyttäytyminen muutu parempaan". Ja kas, lapsi istuu nätisti hiljaa isosiskon kevätjuhlassa.

Tiuh (Ei varmistettu)

Komppaus Iksulle ja Karusellille, reilusti ja johdonmukaisesti lasta kuunnellen. Kannattaa myös luopua konfliktien välttelystä. Lapsi vaistoaa kyllä, että vanhemmat yrittävät nyt pelata tämän niin, että lasta ei kiukuttaisi ja se voi olla liian houkutteleva koukku ohittaa. Sit väännetään jos tarve vaatii, ja jos ei ole aikaa niin aikuinen päätää. Jos on toimiva vaihtoehto C, niin sen voi lapsi nostaa pöytään ja siihen voidaan mukautua, mutta vaihtoehto D:hen sitä ei sit enää voi vaihtaa :) Helpompi 3v:n kanssa on taistella kuin 6v:n tai murkun. Nyt rakennetaan pohjaa niiden seuraavien irtiottovaiheiden tilanteisiin.
Kiitos Tommi, juuri näin rehelliset ja reflektiiviset postaukset ovat blogisi suola! Olet rohkea ja osaava isä.

tartse (Ei varmistettu) http://hidastauko.blogspot.fi

Lapsen käyttöohjeista on kyllä jonkin verran apua, saa niinkuin sellaisen yleiskäsityksen lapsesta eri ikävaiheissa (tee se itse - henkilöt heittää tietty ohjeet nurkkaan ja toimivat mututuntumalla). Kaikki lapset on tosin erimerkkisiä eli ohjeiden rustaajille olisi töitä rutkasti. Kai se kasvatuksessa tärkeintä ovat johdonmukaisuus, luottamus ja tietty rakkaus ja rajat.
Hyvä postaus sinulla, ihanat kuvat.

Vanha sininen (Ei varmistettu)

En ole pitkään aikaan kommentoinut mutta nyt on pakko kun lähes kaikkien läheisten tuttavien kanssa ollaan mietitty näitä ääneen. lastensa uhmakohtausten kanssa tuntuu että eniten hämmentää vapaus tehdä itse niinkuin itse parhaaksi näkee, eli lapsen luovuus, ongelmanratkaisutaito & tilannetaju vs. vanhempien halu ja perinteinen kuri kontrolloida, päättää ja (positiivisella) tavalla rajoittaa lapsensa valinnanvapautta arjen sujuvoittamiseksi. Skidi vaikuttaa olevan tosiaan omaa pukeutumista, identiteettiään ja itseään koskevissa pohdinnoissa vanhempiaan enemmän oikeassa, ja kyse ei nähdäkseni ole lepsuilusta tai konfliktin tietoisesta hakemisesta vaan yksinkertaisesti lapsen minän tärkeästä kasvamisesta ja kehittymisestä. Ilman tätä vaihetta syntyy turhaan uhmaa, ja ovela vanhempi yhdistää sekä lapsen toiveen että omansa aamun sujuvuudesta omien työ- ja aikataulupaineden keskellä. Onnea matkaan, täällä kanssa joka ystäväperheessä painitaan tällä hetkellä näiden kanssa. Mustavalkoisuus romukoppaan ja avoin, joustava ja huoleton suhtautuminen, niin lapsen kanssa tomiminen helpottuu. Tämä vaikuttaisi olevan se mitä havaintojen ja oman (vielä ajatuksena katossa olevan) skidin kanssa tekisin pioneereja ikätovereita seuranneena.

Kommentoi