Juhannuksen menoliikenne

Isyyspakkaus

Juhannuksen menoliikenne oli kuulemma eilen vilkasta. Pahimmat pullonkaulat olivat perinteisesti nelos- ja vitosteillä Heinolasta pohjoiseen ja itään.

Me puolestaan lähdemme juhannuksen viettoon vasta tänään. Ruuhkia ei ole odotettavissa, ja pahin pullonkaula lienee metroaseman hissi.

Toteutimme todella aiemman uhkauksemme ja päätimme olla lähtemättä juhannuksena yhtään mihinkään. Päätös oli merkittävä, sillä viimeiset noin viisitoista vuotta olemme viettäneet Etelä-Savon mökillä jokaisen juhannuksemme. Nyt vaan lasten kanssa autoilu alkoi tuntua ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä, ja ajatus saunamökkeilystä järven rannalla taaperon kanssa turhan hankalalta.

Siispä vietämme juhannuksen kotona, ja voi miten mukavalta se tuntuukaan! Saan herätä aamulla omasta sängystä, lähteä metrolla (tai pyörällä) Herttoniemeen puutarhamökille, puuhailla siellä pihahommissa, grillata ja palata takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Aaaaahhhhh! Ei tuntikausien lähtövalmisteluja eikä usean tunnin ajomatkaa.

Samat suunnitelmat on myös kesälomalleni, joka alkaa viikon päästä. Suunnitelmia ei oikeastaan ole, mutta ainakin autoilu ja mökkeily Etelä-Savossa ovat pois laskuista. Junamatkan Tampereelle olen päättänyt tehdä. Tämä suunnitelma on niin vakaa, että lupasimme jo ystävillemme, että he saavat käyttää saunamökkiämme kesän aikana milloin tahansa ja niin paljon kuin haluavat.

Hauskaa juhannusta sinulle, missä sitten sen vietätkään!

 

Aiheesta aiemmin kirjoitettua:

Kiitos kutsusta, emme ole juuri nyt tulossa
Lasten kanssa matkustamisesta ja Amsterdamin museoista

Share

Kommentoi