Jyväskylän musiikkiluokat ja lapsikuoro Vox Aurea täyttivät 50 vuotta

Isyyspakkaus

Jyväskylän musikkiluokat ja lapsikuoro Vox Aurea juhlistivat eilen 50-vuotisjuhlavuottaan Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä juhlakonsertissa. Tein aivan varten vasten päiväretken vanhaan kotikaupunkiini, ja vaikka käytinkin päivästäni seitsemän tuntia bussissa istumiseen, retki oli sen arvoinen. Kuorolla on ollut suuri vaikutus elämääni.

Löydätkö kuvasta tulevan bloggaajan noin 11-vuotiaana?

Ajatukseni ovat edelleen kuorotunnelmissa, ja prosessoin eilistä kokemusta varmasti vielä pitkään. Olipa kaikin puolin hauska ja nostalginen reissu!

Tapasimme jo aamupäivällä pienellä porukalla, jonka kanssa treenasimme pienen ohjelmanumeron kuoron historiikin julkistustilaisuuteen. Kävin katsomassa myös Jyväskylän Kolmikulmaan pystytetyn Vox Aurean 50-vuotisjuhlanäyttelyn.

Loppupäivä vierähti Paviljongissa, johon oli kerääntynyt vanhoja ja nykyisiä musikkiluokkalaisia perheineen. Näin hyvin monen entisen kuorokaverini lisäksi myös muita kuoron parissa työskennelleitä tuttuja, kuorolaisten vanhempia ja vieläpä joitain entisiä opettajiani.

Päivä huipentui yli kolmetuntiseen juhlakonserttiin, jossa esiintyivät kaikki Jyväskylän nykyiset musiikkiluokkalaiset ja musiikkiluokkien kuorot.

Mukaan pääsivät myös alumnit, ja lavalla nähtiin kuoron kaikki johtajat viideltäkymmeneltä vuodelta: musiikkiluokat ja kuoron perustanut Torsten Lindfors, kuoron kansainväliselle huipputasolle hionut Kari Ala-Pöllänen, hänen seuraajansa ja kuoron hovisäveltäjä Pekka Kostiainen sekä nykyinen johtaja Sanna Salminen (alla tässä järjestyksessä).

Esiintymään oli saatu jopa Voxin ensimmäiset laulajat viidenkymmenen vuoden takaa.

Kaikki entiset voxilaiset osallistuivat nykyisten laulajien kanssa esitettyyn Over the Rainbow -kappaleeseen, jonka johti omana kuoroaikanani kuoroa johtanut Kari Ala-Pöllänen. Oli jotenkin surrealistista olla 27 vuoden jälkeen taas lavalla hänen johdettavanaan. (Alla oleva kuva on kappaleen harjoituksesta ennen konserttia.)

Vielä konsertin jälkeen kaikkia entisiä voxilaisia pyydettiin liittymään Paviljongin parvella Pekka Kostiaisen säveltämän Lorulailee-kappaleen esitykseen. Kappale on ollut mukana ohjelmistossa liki 40 vuotta, joten suurimmalle osalle Voxissa joskus laulaneista kappale on tuttu ja hyvin olennainen osa kuorolaisuutta.

Kuorolaisuus jätti itseeni todella vahvan jäljen ja muistelen kuoroaikoja edelleen hyvin usein. Tätä on vaikea selittää, jos ei ole itse ollut osana Voxia tai jotain vastaavalla tasolla olevaa ja hyvin intohimoisesti ja kunnianhimoisesti johdettua kuoroa.

Kuoro oli niin iso, olennainen ja aikaa vievä osa elämää kuorolaisille, että kuorolaisuus oli monille niinä vuosina merkittävin asia, joka määritteli kaiken muun tekemisen. Harjoituksia oli kahdesti viikossa, ja niiden lisäksi oli viikonloppuleirejä ja tietysti esiintymiset ja esiintymismatkat päälle. Jos oli kuorossa, aikaa muuhun ei juuri ollut.

Kappaleet hiottiin niin perusteellisesti ja niitä esitettiin niin paljon, että monet lauluista tulevat edelleen selkärangasta sanoineen, stemmoineen ja fraseerauksineen juuri niin kuin ne opeteltiin silloin 30 vuotta sitten.

Vaikka kuorolaisuus otti paljon, se myös antoi paljon. En tarkoita vain sitä, että kuoron kautta pääsi esiintymään uskomattomiin pakkoihin kuten New Yorkin kuuluisaan Carnegie Halliin. Monista kuorolaisista tuli parhaita kavereita, sillä heidän kanssaan vietettiin niin paljon aikaa.

Vaativa johtaminen ja äänenmuodostuksen ohjaus harjaannuttivat myös omaa nuottikorvaa ja stemmalaulua ja loivat todella vahvan pohjan kaikelle sille, mitä olen musiikin puolella sen jälkeen tehnyt. Kuoro oli lisäksi hyvää esiintymiskokemusta, ja siihen aikaan elämässä ainoaa esiintymiskokemusta, jota ylipäänsä oli kertynyt.

Jätin kuoron ala-asteen kuudennella luokalla äänenmurroksen myötä. Sittemmin en ole liittynyt muihin kuoroihin, mutta saamani kokemuksen arvo on mittaamaton.

Oli hauskaa havaita, että Vox Aurea on yhä hyvässä kunnossa ja yksi tärkeimmistä asioita, laulun puhtaus, on säilynyt.

Nykyisin yhä useammalla jyväskyläläislapsella on mahdollisuus osallistua kuorotoimintaan, sillä kuoro ei ole enää tarkoitettu vain musiikkiluokkalaisille. Se onkin ymmärrettävää, sillä musikkiluokkien kulta-ajoista 1980- ja 1990-luvuilta itse musiikkiluokkatoiminta on supistunut merkittävästi.

Silloin musiikkiluokkia oli vielä kolmessa ala-asteen ja yläasteen koulussa, nyt vain yhdessä. Muutama vuosi sitten olin hyvin yllättynyt, kun kuulin, että musiikkiluokalle ei ollut tulijoita niin paljoa, että uutta luokkaa olisi voitu perustaa aiempien vuosikymmenten tapaan ala-asteen kolmannelle. Nyt musiikkipainotteinen opetus alkaa alakoulun neljänneltä luokalta.

Juttelin erään kuorokaverini kanssa, että kiinnostus musiikkiharrastuksia kohtaan on muutenkin hiipunut kaupungissa, mikä on todella yllättävää. Sen lisäksi, että Jyväskylän musikkiluokille on vähemmän tulijoita, myös musiikkiopistoon on niin vähän pyrkijöitä, että edes pääsykokeita ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta järjestetä ja käytännössä kaikki halukkaat pääsevät sisään. Ilmeisesti muissakin kaupungeissa on tapahtunut vastaavaa, ja musiikkiluokkatoiminta on osasta kaupungeista loppunut kokonaan.

Voiko kyse sitten olla siitä, että nykyvanhemmat - siis juurikin oma ikäpolveni - ei halua sitoutua itse eikä sitouttaa lapsiaan näin paljon aikaa vievään harrastustoimintaan? Onko yksilökeskeisyys hävittänyt mielenkiinnon yhdessä musisointia kohtaan? Mielenkiintoiselta kuulostaa, että se aine, johon Jyväskylässä järjestetään edelleen pääsykokeet, on pop-jazz-laulu.

Omat lapseni tulevat käymään koulunsa Helsingissä, joten Jyväskylän musiikkiluokkien toimintaan en tule enää osallistumaan muuten kuin tulevien juhlakonserttien muodossa. Toivottavasti niitä kuullaan myös jatkossa ja Jyväskylän musiikkiluokat saavat uutta nostetta. Nähtäväksi jää päätyvätkö omat lapseni musiikkipainotteiseen opetukseen, tanssiluokalle vai johonkin aivan muualle.

Tiedän kuitenkin, mitä sisäinen jukeboxini soittaa seuraavat päivät.

 

Neljä vuotta sitten kirjoitin Jyväskylän musiikkiluokista näin: Mutta mitä tapahtuu Jyväskylän musiikkiluokille?

Kommentit

Anomuumi (Ei varmistettu)

Tosi tutun kuuloinen kirjoitus. Tuntuu, että musiikkiluokkien ja yleisen kuoroharrastuksen tuomaa lisäarvoa eivät oikein muut voi ymmärtää kuin ne, joilla on sama tausta. Toivon tosiaan, että sitten aikanaan kaikki näkökohdat puoltavat sitä, että omakin lapsi menee musiikkiluokalle ja innostuisi kuorostakin vielä. Jos nyt välinearvoa haluaa ajatella, niin onhan se todettu monissa tutkimuksissakin, että kuorolaulu ja onnellisuus liittyvät yhteen ainakin aikuisilla.

Tommi K
Isyyspakkaus

Sen lisäksi musiikkiharrastuksen on tutkitusti todettu parantavan mm. keskittymiskykyä ja oppimista, erityisesti kielten ja matemaattisten aineiden.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.