Kaksi kertaa päivässä

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Pepsodent

Hampaiden harjaaminen aamuin illoin on ollut minulle aina itsestäänselvyys. En voisi kuvitellakaan, että lähtisin aamulla kotoa tai menisin nukkumaan illalla pesemättä hampaita. Ja tämä tapa on opetettu myös omalle tytölleni.

Valitettavasti näin ei tehdä kaikissa perheissä, sillä Pepsodentin teettämän tutkimuksen mukaan kolmaosa suomalaisista lapsista harjaa hampaansa vain kerran päivässä. Ei se ihmekään, sillä saman tutkimuksen mukaan peräti puolet isistä ja kolmasosa äideistä pesee hampaansa yhtä innottomasti.

Nämä tutkimustulokset näkyvät Pepsodentin 2 x Päivässä -sivustolla, jonka kautta perheitä kannustetaan kiinnittämään huomiota hampaiden harjaamiseen. Sivusto liittyy myös maaliskuun 20. päivä vietettävään maailmanlaajuiseen suunhoidonpäivään, jonka yksi sponsoreista Pepsodent on.

2 x Päivässä -sivustolla kannattaa vierailla myös sen vuoksi, että siellä kerrotaan, miten voit osallistua kilpailuun, jonka pääpalkinto on Linnanmäen rannekkeet koko perheelle (max. 5 ranneketta).

Tyttömme on onneksi aivan pienestä asti pitänyt hampaiden pesusta. Hän saa toisinaan pestä hampaita myös itse, mutta silloinkin isi tai äiti tulevat viimeistelemään lopputuloksen, jotta kaikki hampaat on varmasti puhdistettu.

Vielä jokin aika sitten hänen oli vaikea ymmärtää, että kieltä ei saa laittaa hammasharjan tielle, mutta nyt siitäkin onglmasta on päästy eroon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vääntelen itse suutani ja kieltäni samaan tahtiin ja samoihin suuntiin kuin tytönkin pitäisi ja ääntelen aata, eetä ja iitä.

Suositus on, että hampaat harjataan pehmeällä hammasharjalla ja käytetään fluorihammastahnaa. Oma suosikkimakuni on vihreä Pepsodent, joten tämä yhteistyö Pepsodentin kanssa tuntui senkin puolesta hyvin sopivalta.

Se, missä meilläkin on vielä parannettavaa, on hampaiden harjaaminen kahden minuutin ajan joka kerta. Itse teen niin nykyisin lähinnä sähköhammasharjani ansiosta, mutta lapsen hampaiden pesu saattaa toisinaan jäädä tämän ajan alle.

Olin kuulemma itsekin pienenä innokas pesemään hampaita, eikä siitä tarvinnut käydä taisteluja. Muistan silti, miten hauskaa oli, kun päiväkodissa hampaiden harjaamisesta sai palkkioksi valkoisen hammastarran, joita kerättiin muistaakseni jonkinlaiseen keräilykorttiin, jossa oli leveästi hymyilevä suu.

Aloin tässä muuten pohtimaan myös sitäkin, miksi päiväkodissa ylipäänsä pestiin hampaita, sillä eihän se nykyisin ole päiväkodin päiväohjelmassa. Syy saattoi olla siinä, että hampaat harjattiin ruokailun jälkeen, sillä siihen aikaan päiväkodeissa ei ollut vielä imeskeltäviä xylitol-pastilleja.

Ainoa ikävä muistikuvani hampaiden harjaamisesta on peruskoulun hammastarkastuksista, jolloin hampaat piti jostain syystä harjata pelkällä harjalla ja vedellä. Se oli minusta jotenkin inhottavaa ja myös outoa, sillä ainahan hampaat harjataan raikkaan hammastahnan kanssa.

Itse pidän nykyisin kiinni myös periaatteesta, että hampaita ei saa harjata heti sen jälkeen, kun on syönyt, jotta hampaiden kiille ei vaurioituisi. Olen joskus nuorempana saanut liian tehokkaalla harjaamisella aikaiseksi kiillevaurioita, joten nyt pesen hampaat ennen aamupalaa ja illalla vasta jonkin aikaa sen jälkeen, kun olen syönyt iltapalaa. Päivällä imeskelen xylitol-pastilleja ja pureskelen xylitol-purukumia.

Tällä hetkellä suomalaisten lasten hammasterveys on Pohjoismaiden heikointa.

Eikös niin, että kun asiaa tutkitaan seuraavan kerran, tilanne on muuttunut?

Muutos ei lähde lapsista, vaan meistä - vanhemmista.

 

Lisätietoja:

https://www.2xpaivassa.fi/
http://www.worldoralhealthday.com/

 

Kuvat Tommista ja tytöstä: Satu Koivisto

Share

Kommentit

Tasaraita

Lapsellekin suosittelen sähköhammasharjaa.

Meillä on aina välillä pojalla kausia, jolloin taistellaan hampaiden pesun kanssa. Sähköhammasharjan hankkiminen helpotti pesua, mutta tekee pesusta myös mielestäni tarkempaa. Oma sähköhammasharja (tällä hetkellä Salama McQueen) ja minuutin välein musiikkia soittava kone on tehnyt hampaiden pesusta mielekkäämpää. Näin tulee myös varmistettua, että hampaita pestään kaksi minuuttia.

Meille myös hammaslääkäri suositteli lapselle sähköhammasharjaa. Näissäkin on varmaan eroja lääkäreissä. Toisten mielestä sähköhammasharja on parempi, toiset taas eivät näe eroa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä olen toisinaan pessyt tytön hampaita sähköhammasharjalla, mutta tyttö ei oikein tykkää siitä aikuisten harjasta. Varmaan auttaisi, jos olisi joku Disney Princes -harja. Ou nou, tähän on tultu :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mua hämmentää tuo tutkimustulos! Olin ihan satavarma, että tilanne olisi huonompi Norjassa.

Täällä ei esimerkiksi pyritä välttämään kariesta vaan tutit "putsataan" vanhemman suussa, vanhemmat syövät lapsen kanssa samalla lusikalla lapsen ruokia ja jopa juovat lapsiensa nokkamukeista ja tuttipulloista! Friikki suomalainen vaan kieltää kaiken.

Xylitolipastilleja ei ole olemassakaan, kaupasta löytyy purkkaa vain paria makua ja purkkaa en ole ikinä kellään oikeasti nähnyt.

Lapsilla ei ole hammastarkastuksia ennen kolmen vuoden ikää ja neuvolassa hädin tuskin muistetaan kysyä, että harjataanko hampaita, kun monet kuulemma ei viitsi kun pienet lapset eivät tykkää(?!) siitä. Suositus kuitenkin on sama. Aamuin illoin ensimmäisestä hampaasta fluoritahnalla.

Todella hämmentävää ja surullista, että suomalaisten lasten hampaat ovat huonommassa jamassa, kun Suomessa on tietoa, jota jaetaan tehokkaasti ja keinojakin hoitoon löytyy enemmän.

Tommi K
Isyyspakkaus

Oli se minustakin tosi yllättävää. Ja siis ylipäänsä se, että on aikuisia jotka pesevät vain kerran päivässä. Siis lähtevätkö he aamulla kotoa aamuhengen kanssa vai menevätkö nukkumaan pesemättä hampaita? Inhoja ajatuksia molemmat...

Kissaäiti (Ei varmistettu)

Ehkä suomalaiset lapset syö liikaa sokeria joka turmelee hampaat? Siinä lähtökohta eli karkkipäivä lapsille eikä muulloin pullaa.
Itse en antaisi pienille lapsilleni pepsodentia. Siihen lisätään saippuaa tai sen kaltaista jotta tahna vaahtoaa. Hammaslääkäriystäväni mukaan lapsille alle 3v tulee antaa "luomu"hammastahnoja eli joissa on mahd vähän ylimääräisiä aineita mutta puhdistava fluori silti mukana. Meidän lapset harjasi 3vuotiaaksi asti ruohonjuuresta/ekolosta ostetuilla tahnoilla. Sitten kun osasivat sylkeä kaikki tahnat pois siirryttiin vasta normihammastahnoihin. Se toimi hyvin.
Mutta joka kerta ostaessani tahnoja lapsille ja itsellenikin luen tuoteselosteen tarkkaan. Ja suosittelen muillekin samaa. Ei lasten eikä aikuisten tahnoissa saa olla esim.triklosaania yhtään sillä se on lattianpesussa käytettävä myrkky. Sitä on lähes kaikissa erikoistahnoissa. Ja erityisesti valkaisevissa. Kannattaa kuitenkin välttää ylimääräisiä kemikaaleja jos pystyy.
Tärkeää on tietty pestä hampaat usein mutta jos voi niin valita tahna sen mukaan mikä on ok ikään.

Cpop

Se "saippua" on muuten sodium lauryl sulfate, joka on yksi monista natriumlauryylisulfaateista, joita kosmetiikassa (hammastahna, suihkusaippua, jne.) käytetään. Syy minkä takia näitä on hyvä välttää käyttämästä on niiden myrkyllisyys ympäristölle. Se on erittäin tappavaa erityisesti vedeneläville sekä kasveille. Natriumlauryylisulfaatit myös ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä ja voi aiheuttaa aftoja.

Kyseisen aineosan tarkoitus kaikessa kosmetiikassa perustuu vain ihmisen odotukseen vaahdosta, muuten siitä ei ole hampaiden pesuun sen kummempaa vaikutusta. Pesutulos on sama myös ilman tätä ainesosaa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mitä siis ovat ne saippuat ja sen kaltaiset ainekset, joita tuoteselosteesta tulee etsiä?

Cpop

Näitä taidetaan merkitä vaikka millä eri tavoilla ja sitten on muitakin samantyyppisiä ainesosia (osa yhtä pahoja) joita käytetään enemmän muussa kosmetiikassa. Olen itse nähny tätä merkittävän ainakin näillä tavoin: sodium dodecyl sulphate, sodium lauryl sulphate, SLS

Iiduliinu (Ei varmistettu)

Amen!

Aiempaan kommenttiin liittyen, sähköhammasharja on kyllä hyvä lapsillakin, mutta tavallisellakin harjalla päästään hyvään pesutulokseen oikealla tekniikalla ja riittävällä ajalla (2min). Ja jos hankkii lapselle sähköharjan, niin kannattaa muistaa, että harjan on ehdottomasti oltava lasten mallia.

Ruohonjuuresta yms liikkeistä ostettavien tahnojen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska usein niissä on liian vähän fluoria. Aikuisille hyvä pitoisuus on 1400ppm.

Terveisin hammaslääkäri

Tommi K
Isyyspakkaus

Mitäs hammaslääkäri sanoo yleisimpien hammastahnamerkkien vaarallisuudesta/vaarattomuudesta?

Hammas (Ei varmistettu)

Kaikkia kaupan hammastahnoja (pepsodent, colgate ym) voi hyvin käyttää natriumlauryylisulfaatista huolimatta. Jos lapsi/aikuinen kärsii toistuvista aftoista tai muista limakalvo-ongelmista, on syytä vaihtaa vaahtoamattomaan (=ei natriumlauryylisulfaattia) tahnaan.
Virallinen hammastahnan käyttösuositus menee näin: alle 3-vuotiaille hampaiden pesu 2 kertaa päivässä, jolloin tahnaa, jossa 1000-1100 ppm fluoria, käytetään toisella harjauskerralla. 3-6 vuotiailla harjaus 2 kertaa 1000-1100 ppm fluorisella tahnalla. Yli 6-vuotiaat voivat käyttää aikuisten tahnaa 2 kertaa päivässä.
Hammastahnaa ei tule harjauksen jälkeen purskutella vedellä pois vaan lapsi/aikuinen sylkee syljen mukana tulevan tahnan ja loppuosa jää suuhun. Aikuisten on aluksi vaikea tottua tähän, mutta siihen tottuu ;)
Lisää hampaiden reikiintymisestä ja sen estämisestä voi lukea täältä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50078#

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin on :)

Piipo79

Meillä on ollut kolmevuotiaasta saakka sähköhammasharj käytössä tytöllä ja se tuntuu olevan hänestäkin mieluisin hampaidenpesuväline! Hammastarkaatuksessa käydessämme hoitaja sanoi että on jooa nähnyt alle kymmenvuotiaita, joiden hampaita hoidetaan nukutuksessa. Aika hurjaa. Kuulema pahin on se, että lapsille annetaan helposti ruuan välissä naposteltavaa vaikka kaupungilla tms (rusinaa, kaurakeksiä, mehuja jne) ja näin päällä jatkuva happohyökkäys.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä, napostelu on paha juttu, myös aikuisille. Jos jaksaa pitää mukana rusinoita tai muita välipaloja, pitäisi jaksaa ottaa mukaan myös xylitol-pastilleja.

Piipo79

Joo ja rusinat on kuulema erityisen paha kun ne tarttuu hampaisiin.

TaijaE (Ei varmistettu)

Työkaveri tässä yks päivä vähätteli pienten lasten hampaiden pesua "ei kait se oo niin väliä, ku maitohampaat lähtee kuitenkin pois". Itse olin aivan äimistynyt tästä, voiko joku tosiaan ajatella noin. Mutta tuon kirjoittamasi perusteella (suomalaisten lasten hammasterveys on heikkoa), ehkä tämä on tosiaankin yleisempikin ajattelutapa..

Tommi K
Isyyspakkaus

Huh. Mutta huonot tavat eivät noin vain lähdekään... Jos hampaita ei opettele harjaamaan aivan pienestä asti, se ei välttämättä olekaan niin helppoa isompana.

Hammas (Ei varmistettu)

Voin vahvistaa tämän suomalaisten harjaamattomuuden, ihmettelen ettei harjaamattomuuden luku ole isompi! Näin työurani alussa olevana hammaslääkärinä vastaan on tullut jo aika surullisia tapauksia mm. perheitä joissa lasten hampaita ei harjata laisinkaan. Suun tilanne on sen mukainen.
Veikkaan harjaamattomuuden johtuvan vanhempien asenteista. Ei ymmärretä, että se että hampaisiin tulee reikiä EI ole normaalia eikä missään nimessä hyväksyttävää. Kerran eräs isäkin totesi lapsensa reikätilanteeseen: "hyvä ettei tultu turhaan"... Maitohampaat ja pysyvät hampaat ovat yhtäaikaa suussa ja maitohampaiden reikiintyminen siirtyy näin pysyvään hampaistoon. Sitä sitten aikuisena itketään kuinka huonossa kunnossa suu on ja kuinka kalliiksi hammashoito tulee...
Onneksi valonpilkahduksiakin löytyy, mm. tämä blogikirjoitus :) kuten Tommikin totesi, kaikki lähtee vanhemmista. Terveelliset elämäntavat, muutkin kuin hammashygienia, opitaan lapsuudessa. Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa!

Tommi K
Isyyspakkaus

Apua! Hurjalta kuulostaa...

Kommentoi

Ladataan...