Katsotaan nyt edelleen, onko siellä mitään elossa

Isyyspakkaus

Kun kirjoitin helmikuun alussa juttuni Katsotaan nyt ensin, onko siellä mitään elossa, enpä olisi arvannut, että juttu roikkuu vielä yli puolen vuoden päästä Lilyn etusivulla päivän luetuimpien juttujen listalla ja sitä kommentoidaan edelleen näin aktiivisesti.

Juttuun tuli tänään neljässadas kommentti. Se on luettu karvan verran yli 100 000 kertaa.

Tästä voi toki kiittää Lilyn toimituksen tekemää Facebook-mainosta, joka on vetänyt naisia klikkaamaan ja kommentoimaan juttua maaliskuusta lähtien.

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa olen tavannut uuden ihmisen ja maininnut jossain yhteydessä, että pidän blogia isäksi tulemisesta. Reaktio on ollut: "Ai se on sinun juttusi se mikä on siellä Facebookissa, se Katsotaan nyt... jotain."

Juu, on. Pahoittelen, jos se mainos on alkanut ärsyttää. Itse en ole sitä nähnyt. En taida kuulua kohderyhmään.

Tämän päivän Hesarin Terveys-sivu käsitteli samaa aihetta kuin juttuni, ja minuakin kysyttiin haastateltavaksi tässä jokin aika sitten. Omat kokemuksemme olivat kuitenkin sen verran laimeita, etten tuntenut palavaa tarvetta päästä jakamaan niitä lehteen. Sen verran dramaattisempia tarinoita olen lukenut oman juttuni kommenttiosiosta.

Käy vaikka lukemassa. Tai kerro omasi. Ehkä päästään vielä viiteensataan?

Share

Kommentit

Nani
Blogblog

Se on hyvä teksti ja juuri se FB-mainos mutkin ekaa kertaa johdatti koko Lilyyn (ja nyt oon Lily-addikti). :)

Wandis (Ei varmistettu)

mä kuulun "valitettavasti" siihen ryhmään, joka ainakin toistaiseksi (kolmas raskaus menossa loppusuoralla) on saanut neuvolassa ja synnärillä vain hyvää kohtelua, joten musta ei skuuppeja irtoa :D

Sandels
Sandels seuraa

Sillä tiellä myös, joten ihan toimiva mainos :)

Kommentoi