Kaupungin komeimmat munat

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Siipikarjaliitto

Yksi viikon odotetuimmista hetkistä lapselle on yhteinen ruokaostosretkemme Hakaniemen kauppahalliin. Hän potkuttelee vierelläni kukallinen kypärä päässään, ja teemme yhdessä seuraavan viikon ruokaostokset.

Yksi vakiokohteemme on hallissa sijaitseva juustokauppa Lentävä Lehmä, josta haemme juustojen lisäksi myös luomukananmunat. Ja niistä on kyse tässä jutussa.

Kun minua kyseltiin mukaan Siipikarjaliiton luomumunakampanjaan, oli äärimmäisen helppoa sanoa kyllä. Luomumuna kun on ollut meille itsestäänselvyys jo opiskeluajoista lähtien.

Luomuun siirtymisen taustalla oli useampi syy. Ensinnäkin eettinen puoli, sillä luomukanoilla on enemmän elintilaa, virikkeitä ja myös mahdollisuus ulkoiluun. Toisekseen kananmuna on sitä, mitä kana syö. On mukavampi syödä munia, kun tietää myös kanan syöneen puhtaampaa ravintoa. Luomumunat ovat myös täysin subjektiivisesti arvioiden paremman makuisia ja niiden keltuaiset keltaisempia.

Jo kymmenisen vuoden ajan olemme hakeneet luomumunamme Lentävästä lehmästä. Kauppias Laura Mauno kertoi, että munat tulevat heille kahdelta tilalta: Karhumäen kanalasta Pajujärveltä ja Uutelan kanalasta Somerolta.

Lentävä lehmä ei suotta kehu muniaan äärimmäisen tuoreiksi, ne tulevat nimittäin myyntiin jopa alle kahdessa päivässä munimisesta. Monet ravintolatkin kuulemma hakevat munansa juuri Lentävästä lehmästä.

Oletkos muuten koskaan miettinyt, voisiko kaupan kananmunista hautoa tipuja? Eräs Lentävän lehmän asiakas oli kuulemma kokeillut tätä ja saanut kennollisesta munia viisi pientä kananpoikasta! Kanoilla on siis todistettavasti ollut myös herraseuraa tarjoamassa lisää virikkeitä.

Meillä ei kuitenkaan tipuja haudota, vaan munat menevät parempiin suihin. Palataan ensi viikolla siihen, missä muodossa!

Lukaisepas muuten myös, miten kävi, kun Lilou's Crushin Hertta lähti munan perässä Somerolle.

 

Lisää kampanjasta: http://tottamunasta.fi/
Lisää luomumunista: http://www.luomunasta.fi/luomu/

Share

Kommentit

Minkä hintaisia nämä munat ovat? En saa kuvissa näkyvästä hintalapusta selvää. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Munat maksavat 50 senttiä kappaleelta. Ovat ne jonkin verran normimunia kalliimpia, mutta eipä niitä myöskään käytetä kilokaupalla. 

ennAnne (Ei varmistettu)

Hei,
Sama täällä luomua haetaan kennoissa aina kun voi, kanatarha on 25km päässä. Munaa eri koossa pienet, medium, xl. Hinta on kyllä halvempi kun teillä.. Maku on todella aivan eri luokkaa kun kaupoissa! Ihan tuoreen munan kuori vaan irtoaa huonosti keitettäessä.

Sari P (Ei varmistettu)

Lentävä lehmä :D

Luomua tulee meilläkin suosittua, eikä "onnellisen kanan" kananmunat massiivisessa lattiakanalassa ilman auringonvaloa herätä luottamusta. Ulkokanaloiden munat myös tulivat n. vuosi sitten, ja niissähän kanat pääsevät ulkoilemaan vuoden ympäri - luomussahan vaatimus on vain kesäisin. Ulkokanalassa tosin sisätilan neliömäärä / kana on pienempi kuin luomukanalassa ja veikkaisin pakkasella tiloissa olevan tiiviimpi tunnelma. Löytyisipä lähettyviltä jokin pienkanala, jossa kanat käyskentelevät vapaana perinteisessä pihapiirissä eikä tarvitsisi miettiä kanaloiden eroja...

-T- (Ei varmistettu)

Suosittelen tutustumaan Vaahteranmäen munaeggspressiin. Ihania free range-munia, joita ainakin itse suosin mielummin kuin luomua. Facesta löytyy enemmän tietoa tuosta munataksista :)

Jenppa (Ei varmistettu)

Vaahteranmäen munista olin minäkin tulossa vinkkaamaan! Maku on aivan mieletön ja olotilat kanoilla loistavat.

Kommentoi

Ladataan...