Keväiset syntymäpäiväjuhlat

Isyyspakkaus

Tytön yksivuotissynttäreitä juhlittiin sunnuntaina.

Vieraita saapui parikymmentä, ja tyttö otti heidät vastaan uudessa juhlamekossaan, joka tuotiin tuliaisena New Yorkista.

Juhlia valmisteltiin pitkin viikkoa. Ensimmäiset harjoituskakut tehtiin jo torstaiksi tytön varsinaiseksi syntymäpäiväksi, kun mummo ja pappa tulivat kakkukahveille.

Teimme pitkästä aikaa voileipäkakkuja, toiset kalatäytteellä ja toiset kasvistäytteellä. Kalakakussa oli lämminsavulohta ja kasviskakussa hummustyyppistä kikhernetahnaa. Molempiin tuli myös tuorejuustotäyte, jossa oli hienonnettua paprikaa ja purjoa sekä kasviskakussa kaprista ja lohikakussa suolakurkkua.

Kakut maistuivat hyvin myös päivänsankarille.

Syntymäpäiväkakkuna tarjottiin Rouvan kuuluisaa mansikkaista suklaamoussekakkua.

Kakun jälkeen tyttö alkoikin olla jo aivan finaalissa ja valmiina päiväunille.

Meillä on nyt siis pieni taapero. Ei vain iän vuoksi, vaan hän alkoi ottaa viikonloppuna myös askeleita ilman tukea. Kävelemiseksi kuulemma sanotaan sitä, että peräkkäisiä askelia tulee vähintään kymmenen, ja sekin tapahtui eilen.

Vauva-aika on nyt lopullisesti ohi. Kylläpä se menikin nopeasti. Sniff.

Share

Kommentit

Silkkitassu

Onnea! Herkullisen näköinen kakku!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Se oli herkullista.

Hosuli
Hömppäblogi

Tuo toiseksi viimeinen kuva on niin liikkis. :)

Voi voileipäkakut! Mii laaaaavs. On vaan sen verran epäterveellistä herkkua, ettei viitsi ihan arkiruokana syödä. Teidän kakut kuulostaa täytteiden puolesta superhyviltä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, pieni oli niin väsynyt, että alkoi nuokkua vieraidenkin sylissä :) Voileipäkakkuihin tuli kyllä aika reippaasti juustoa, mutta ei ne kai muuten niin hirveän epäterveellisiä ole. Majoneesia näissä kakuissa ei ole.

Hosuli
Hömppäblogi

No totta joo. Mulle (vehnä)leipä on vähän nou-nou, aiheuttaa ihottumaa yms. Siksi se on vain erityistilanteiden herkku. :)

Madelen (Ei varmistettu)

Onnea! Tarjoilut ovat kertakaikkiaan herkullisen näköisiä. Ei suklaakakun ohjetta heltisi? :)

Tommi K
Isyyspakkaus

No mutta toki. Olen julkaissut sen aiemminkin, mutta en vain eilen (tänään... mikä päivä nyt onkaan) muistanut linkittää ohjetta juttuun. Nyt linkki on lisätty, ja se on myös tässä:

http://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus/mansikka-suklaamoussekakku

Sama reseptilinkki pääsi myös Fazerin sivujen äitienpäiväbrunssijuttuun.

Heli P (Ei varmistettu)

Ihanan näköiset tarjoilut ja pikku-sankari :) Joka vuosi tulee uusi sniff, ainakin mulle. Jotenkin vanhempana olo on myös tietynlaista luopumista joka päivä, viikko, vuosi... mutta mahtuu siihen niin paljon kaikkea upeaa ja koko kirjo erilaisia tunteita!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos!

Onnea!

Ja todellakin ihanan näköiset tarjoilut, sankari ja .... seinä ;)

Mahdatko muistaa/tietää mitä tuo punainen väri on? Se olisi juuri oikea myös meidän seinäämme.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos!

Heh, seinän väri on pitkän valintaprosessin tulos. Se löytyi aikanaan Tikkurilan vanhasta värikartasta, enkä muista sen koodia. Katselin joskus viime vuonna, että nykyisen värikartan sävy M334 "Kardinaali" olisi lähellä tuota seinää, mutten ota siitä arviosta mitään vastuuta.

JonnaH. (Ei varmistettu)

Herkullisen näköiset tarjoilut ja ihana päivänsankari! Onnea!

http://keyword-love.blogspot.fi/

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos kiitos! Yhdessä on paprikasilppua, yhdessä vesikrassia, ruohosipulia ja syötäviä krassin kukkia ja suklaakakussa Chjokon suklaarakeita sekä syötäviä orvokkeja.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ja hei, vielä tiedoksi, että kunnollinen voileipäkakkuresepti ilmestyy tänne jonain päivä, kun ehdin kirjoittaa sen.

HelloAochi

Uuh, sitä jään odottamaan innolla! Onnea pienelle taaperolle ja taaperon vanhemmille! Minunkin vauvataapero on nyt ihan virallisesti kävellyt toukokuun kolmannesta päivästä lähtien :D

Monsteri lauma

Nam mitä herkkuja.alkaa tulemaan jo tapa omalle kohdalle että kaivan kaapista jotain naposteltavaa kun istun alas lukemaan uusiman kirjoituksen sinulta...ja vyötärö kiittää :) aina mainitaan ruoka,jos ei muuten niin pienessä sivulauseessa kerrotaan ruuasta jotain ja oma nälkä yllättää

Tommi K
Isyyspakkaus

Hmm, kieltämättä, aika monesti tämä arki pyörii jollain tavalla ruoan ympärillä... :)

Anonymous (Ei varmistettu)

Uusi sivu avautui voileipäkakkukoristelussa! Tyylikkäitä ovat nuo teidän. Olen itse pitänyt "johtolankana", että kakun päältä pitää nähdä mitä sen sisällä on (kala vai liha vai kasvis?). Tuollainen tyylikäspohjamatto ja sitten vielä jotain... ehkä.

Ihanat synttärijuhlat, onnea tytölle ja vanhemmille! :) 

Kommentoi