Kids and the City

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minun ei oikeastaan pitänyt tehdä tällaista juttua, mutta kun meiltä (tai oikeastaan Rouvalta) kysyttiin, mitä löytöjä teimme tytsylle ja mitä tekisimme hänen kanssaan NYC:issä, kun hän on hieman vanhempi, ajattelin kirjoitella vastaukseni jutun muotoon. Sattui vielä olemaan muutama aiheeseen liittyvä kuvakin otettuna.

Lasten nähtävyydet - ja muut kiinnostavat kohteet

Niinhän se on, että kun ei ole ollut aiemmin tarvetta, niin ei ole tullut myöskään katseltua kaupunkia lapsen silmin. En siis edes tiedä, mitä kaikkea New York tarjoaa lapsille.

En ole käynyt esimerkiksi näissä museoissa:

Tulevilla matkoilla, sitten joskus muutaman vuoden päästä, hittejä ovat varmasti myös

Myös tiedemuseot voivat olla kivoja vähän isommille lapsille, ainakin

Kesällä Central Park on varmasti kiva retkikohde. Ja varmasti lapsesta on jännää käydä myös jossain korkeassa paikassa ihmettelemässä maisemia.

Lastenvaatteet

Lastenvaatteiden suhteen reissumme oli vähän köyhä.

Niillä kirppareilla, joissa kävimme, ei ollut lastenvaatteita lainkaan. Emme tosin myöskään etsineet erityisesti lastenvaatteita myyviä kirppareita.

Rouva olisi kyllä halunnut löytää tytölle enemmänkin vaatteita, mutta valikoimat eivät sitten kuitenkaan olleet ihan sellaisia, mitä hän etsi.

Sweet William -nimisestä liikkeestä löytyi tytölle sukkahousut.

Century 21 oli sen sijaan melkoinen pettymys lastevaatteiden suhteen. Lastenvaateosasto oli iso, mutta vaatteet olivat makuumme liian röyhelöisiä, söpöileviä ja jotain ei-kivaa materiaalia.

Esimerkiksi yksivärisiä tai hillitysti kuvioituja yöpukuja ei ollut lainkaan.

Jotenkin minullekin jäi sellainen fiilis, että poikien vaatteet olivat tyylikkäämpiä

...mutta tytöille oli vain aikamoisia prinsessaunelmia.

Löysimme kyllä yhden tosi kivan tummansinisen mekon, jossa on valkoisia pilkkuja ja johon kuului myös samaa kangasta olevat pienet shortsit.

Mukaan lähti myös tosi edullisia täysvalkoisia bodyjä, joita myytiin neljän kappaleen seteissä.

Luulen kyllä, että parin vuoden päästä pikku pimu on itse aivan pähkinöinä näiden rekkien edessä.

Ja sitten näiden.

Mutta juu, kun lähdemme seuraavan kerran NYC:iin, joudun itsekin kyselemään, mitä siellä kannattaisi tehdä lapsen kanssa.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Lelukaupoista suosittelisin legendaarista ja jättimäistä FAO Schwartzia, joka oli mm Big-elokuvan lelukauppakohtauksen näyttämönä. Siellä oli viimeksi New Yorkissa viisi vuotta sitten käydessäni myös kiva lastenvaateosasto.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin on että prinsessakausi tulee väistämättä. Mutta on se tavallaan ihanaa - ei sitä myöhemmin elämässä tule aikaa jolloin pukeutuisi noin :-)

Ei sentään ihan kaikille tytöille prinsessakautta tule. Minä olen kuulemma aina pienenä venkoillut vastaan jos äiti on halunnut pukea mulle hameita tai mekkoja. Vain housuissa olen ollut tyytyväinen. Enkä kai ole ollut kovin poikkeava, tuttavapiirissäni on muitakin tyttöjä jotka ovat sanoneet samaa. :)

Suklaamuffinssi

Tuli mieleen tosta sun kirjoituksesta "vaatteet olivat makuumme liian röyhelöisiä, söpöileviä ja jotain ei-kivaa materiaalia", että jos et koe että menisi ihan sun kiinnostusalueen ulkopuolelta niin voisit joskus kirjoittaa teidän tytön vaatteista koska olettaisin että teillä on käytössä jotain luomupuuvillavaatteita tms. joita voisit suositella tai jos vaikka Rouvalla olisi hyviä vinkkejä lastenvaatteita myyviin kirpputoreihin tai muihin liikkeisiin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Vierailija (09:08): Kiitos tuosta vinkistä! Pistetään muistiin :)

Vierailija (10:44) ja Vim: Juu, nähtäväksi jää. Tällä hetkellä tuntuu olevan enemmänkin sellainen en-haluaisi-vaatteita-lainkaan-kausi. Sen verran hän kiemurtelee puettaessa, varsinkin Rouvan käsittelyssä :)

Suklaamuffinssi: Hmm, joo. Joskus onkin pitänyt kirjoittaa jotain lapsen vaatetukseen liittyvää, mutta se on tosiaan sen verran oman kiinnostusalueen rajamailla, että muut aiheet ovat aina voittaneet... Mutta pistetään työn alle.

Vierailija/Ansku (Ei varmistettu)

Kiitos paljon lisävinkeistä, koventaa vaan matkakuumetta! Kesällä olis tarkotus lähteä lasten kanssa. Yksi lyhyt reissu on tehty kahdestaan. Silloin kyllä käytiin tuo toys'r'us ja käytiin Fao schwartzin lelukaupassakin.. Siellä oli vauvanukeilla ihan oma ns. synnytysosasto ja vauvat mini vaavisängyissään ja henkilökuntaa pukeutunut hoitsuiksi, nuken ostaja sai vauvalleen syntymätodistuksenkin. Ulko-ovella oli miehet tinasotilaiksi pukeutuneina vartioimassa. Paljon nähtävää pienille , ilmainen ja menee melkein museosta.

Mauahtavaa

Voi, kummipoika kyllä olisi ainakin pähkinöinä noiden vaatetankojen luona! Tuollainen pikkutakki on juuri tilauksessa ja kaikki t-paidat ja kauluspaidat, joissa on blingblingiä uppoavat täysillä. Hmmm, olisikohan näitä myös H&M:n valikoimassa?

Mukava havaita, että oli kiva reissu ja hyviä kotipäiviä keväälle!

Tommi K
Isyyspakkaus

Vierailija/Ansku: Kuulostaa kivalta!

Sinite: No voi höh, kun olisi tullut puheeksi. Helpostihan tuo olisi mukaan lähtenyt eikä olisi maksanut juuri mitään. Nuo kuvan takit taisivat tosin olla vähän pienemille pojille.

Kommentoi

Ladataan...