Kiitos, PMMP

Ladataan...
Isyyspakkaus

Suhteeni PMMP:n kanssa ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Rusketusraidat oli mielestäni alkuun aivan sietämätön renkutus, enkä ole aivan ymmärtänyt myöskään Matkalaulun viehätystä.

PMMP viimeisellä keikallaan Helsingin Jäähallissa 27.10.2013

Satuin kuitenkin joskus ostamaan bändin Leskiäidin tyttäret -levyn ja ihastuin. Huomasin, että bändistä löytyy myös herkempi puoli, ja monien kappaleiden melodiat ovat yksinkertaisuudessaan nerokkaita. Seuraavan Veden varaan -albumin kappale Lautturi on edelleen yksi hienoimpia kappaleita, joita tiedän, ja Paula Vesala yksi maan parhaista pop-lyriikoiden tekijöistä.

Ehdin nähdä PMMP:n muutamaan kertaan livenä jo ennen eilistä jäähyväiskeikkaa. Paula Vesala ja Mira Luoti ovat aina olleet loistavia live-esiintyjiä: energisiä, hauskoja ja roiseja. Samaa nähtiin myös jäähyväiskeikalla, tosin useissa kappaleissa heidän liikutuksensa oli silminnähtävää. Varsinkaan Mira ei voinut viimeisten kappaleiden aikana pidätellä kyyneliään. Taisivat tarttua siitä lavan etureunasta, jossa bändin suurimmat fanit näyttivät itkevän aivan valtoimenaan.

Rouva pohdiskeli, että monelle nämä jäähyväiset olivat varmasti samalla tavalla yhden elämänvaiheen loppu kuin Maija Vilkkumaan viimeinen keikka hänelle.

Toisaalla esitettiin kritiikkiä, että bändi ei olisi ollut yhtä energinen kuin aiemmin ja että meno olisi ollut jotenkin väsähtänyttä. Itse en jäänyt kaipaamaan enempää riehumista. Tärkeämpää minulle on kappaleiden tulkinnan intensiteetti ja esiintyjien läsnäolo. Ne välittyivät hyvin ainakin jäähallin seisomakatsomon etuosaan ja varmasti myös kauempana istuville kuuntelijoille videoscreeneiltä, jotka näyttivät lähikuvaa laulajien kasvoista.

Liki kolmen tunnin keikalla kuultiin suurin piirtein kaikki yhtyeen hitit, ja pohdin, tulivatkohan ne lähestulkoon kronologisessa järjestyksessä. Jäin kaipaamaan muutamaa kappaletta: Henkilökohtaisesti, Salla tahtoo siivet, Poika ja Onni eivät ainakaan olleet mahtuneet listalle. Harmi, sillä tunnen suurta yhteyttä ainakin viimeksi mainittuun kappaleeseen, jonka sanat alkavat "Olen kauhean kalpea ja niin hirveän pieni".

On reilua, että bändi kertoo lopettavansa, jotta fanit osaavat varautua siihen. Itse olen esimerkiksi jäänyt harmittelemaan, kun joskus kymmenisen vuotta sitten ihastuin kovasti Lab-nimiseen bändiin ja erityisesti heidän Where Heaven Ends -albumiinsa, mutta vain hetkeä myöhemmin bändi katosi sanomatta sanaakaan.

En ole lukenut, ovatko Paula ja Mira kertoneet syitä PMMP-uransa lopettamiselle, mutta veikkaan, että päätös ei ole ollut helppo. Eipä sillä ole niin väliäkään. Jos tuntuu, että ei kannata jatkaa, se riittää.

On hyvä, että ihmiset - niin artistit kuin me taviksetkin - osaavat päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Luulen, että liian usein liian moni vain roikkuu mukana jossain vanhassa asiassa siksi, että siitä on tullut tapa. Ei halua myöntää, että vaikkapa omalla työllä ja itsellä ei ole enää hirveästi annettavaa toisilleen. Ei uskalla irrottaa vanhasta ja astua jonnekin epämukavuusalueelle.

Joka tapauksessa haluan kiittää PMMP:tä useasta hienosta biisistä, upeasta keikasta ja siitä, että he olivat juuri sellaisia kuin olivat. Uskon, että maailma on hitusen parempi paikka juuri siksi, että PMMP oli olemassa.

Kiitos.

Share

Kommentit

iinamm (Ei varmistettu)

Rouvasi on oikeassa, itsellä pmmp on ollut koko teini-iän elämässä mukana ja nyt se loppuu... Pitäisiköhän sitä siis alkaa iän puolesta aikuistumaan? ;)

Puuttuva palanen

Kävin itse kyynelehtimässä viime viikonloppuna Joensuun keikalla ja kuulin samaa tuosta energisyyden puutteesta. Itse en sitä myöskään kaivannut yhtään enempää, fiilis oli kuitenkin jo valmiiksi tosi erilainen kuin normi baarikeikalla. Biisit olivat pääosassa eikä PMMP ollut yhtään vähemmän PMMP kuin ennenkään. Kävin kesällä katsomassa Stellaa, joka myös lopetti uransa ja kävin silloinkin hyvin samantapaisia tunteita läpi. Rohkea päätös bändiltä, mutta on parempi lopettaa kuin jatkaa vastoin omaa tunnetta.

Minä kasvoin aikuiseksi PMMP:n matkassa, joten yksi aikakausi todellakin päättyi minun kohdallani. Ja pääsipä tuleva lapsenikin PMMP:n keikalle, vaikkei rääpäleellä taida olla vielä edes korvia :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Ihana, upea PMMP!

Nyt mulla soi koko ajan päässä Labin When heaven gets dirty... hyvä bändi!

Tommi K
Isyyspakkaus

Mun piti itse asiassa heti tämän jutun kirjoittamisen jälkeen hakea se levy Spotifystä ja kuunnella se neljä kertaa putkeen. Toimi edelleen oikein hyvin. Danger on mun suosikkini.

...ja nyt laitoin sen levyn soiman taas :)

Tylsistynyt Perhe (Ei varmistettu) http://mitamatekisin.blogspot.fi

Juuri näin... tämä on tietyn aikakauden (nuoruuden) ihan vihonviimeinen loppu. Samaan aikaan PMMP:n kanssa on läpikäyty samat teemat, joita kappaleissa (biletykset, erot, rakkaudet, lapset). Ihan sitä tässä herkistyy. Tervetuloa keski-ikä!

MariK (Ei varmistettu)

Onneksi ei ollut aikaa mennä katsomaan jäähyväiskeikkoja. Ei olla sanottu hyvästi, vaan sanottiin Ruisrokissa näkemiin.

Mihin toi Lab bandi oikein katosi? Oli kyllä hyviä biisejä.

Suklaamuffinssi

Muistan myös Lab:n ja tykkäsin.

Iiduliinu (Ei varmistettu)

Viimeinen keikka sai kyyneleet silmiin. Kasvoin teinistä aikuiseksi PMMP:n matkassa. Kiitos siitä :)

Kyynel silmässä, koko keikan ajan kylmiä väreitä kropan läpi.. Enempää ei olisi voinut toivoa viimeiseltä keikalta!

Kommentoi

Ladataan...