Kollegat bussissa

Ladataan...
Isyyspakkaus

Aamun ruuhkabussi kohti Espoota. Istut kyydissä uppoutuneena iPadiisi. Bussi pysähtyy seuraavalla pysäkillä ja iso joukko matkustajia virtaa sisään. Tunnistat kauemmaksi istuutuvan matkustajan työkaveriksesi. Tervehdit häntä pään heilautuksella ja hän nyökkää takaisin.

Jatkat tabletin hiplaamista. Joku istuutuu viereesi, ja teet tilaa hieman häiriintyneenä siitä, että kyynärpääsi ei mahdu nyt heilumaan vapaasti.

Saat silti jatkettua iPadilla työskentelyä ja tehtyä kesken olleen kirjoitushomman loppuun. Nostat katsettasi ja huomaat, että viereesi istuutunut henkilö onkin puolituttu työkaverisi. Et ole siis tervehtinyt häntä lainkaan, vaikka olette istuneet vierekkäin jo yli puolet matkasta. Onpa noloa. Onkohan hän yrittänyt saada katsekontaktia istuutuessaan?

Punnitset vaihtoehtoja. Kyseessä on niin etäinen tuttu, että tietoinen tervehtimättä jättäminenkin voisi olla yksi vaihtoehto, vaikka olisikin melko moukkamaista, mutta kesken matkaa tervehtiminenkin olisi outoa. Taitaa olla parasta teeskennellä, ettet huomannut lainkaan, kuka vieressä istuu, ja pahoittelet vasta perillä, ettet ajatuksissasi huomannut kollegaa.

Bussi saapuu perille. Bussiin ensin noussut kollega on näemmä jäänyt jo kyydistä. Asettelet iPadiasi laukkuun, jolloin vieruskaverisi kysyy: "Oletko jäämässä tällä pysäkillä?" Katsot häntä kasvoihin ja huomaat, että hän ei olekaan työkaverisi. Eikä oikeastaan edes saman näköinen.

Myöhemmin päivällä näet toimistolla sen kollegan, jota tervehdit aiemmin bussissa. Hän on pukeutunut ulkovaatteisiinsa. Ne ovat aivan toisenlaiset kuin sillä miehellä, jota tervehdit aamulla. 

Ja sinä kun luulit olevasi perheessäsi se, joka nimenomaan ei erehdy kasvoista.

Share

Kommentit

Kristaliina
Puutalobaby

Hahaa, minä kerran samaan tapaan näin bussissa entisen opiskelukaverin. Tuollaisen "äh, en mä enää voi sanoa mitään" -noloilun jälkeen opiskelukaveri jäi bussista pois ennen kuin ehdin tehdä mitään korjausliikkeitä - mutta ilokseni huomasin hänet heti seuraavana aamuna samassa bussissa ja reippaasti tulin ja istahdin viereen. Meidän keskustelu meni jokseenkin näin:

"NO MOI!!!!" (minä siis kuuluvalla äänellä aloitin)
"Moooooi" (epäröivällä äänellä)
"MITÄ KUULUU PITKÄSTÄ AIKAA!?"
"Ihan hyvää..." (edelleen epäröivällä ääneellä)
"Oothan sä Jenni?"
"En mä kyllä ole..."
" Xxxx:n (sukunimi) Jenni?"
"En..."
"HELIASTA? Me oltiin yhdessä monta vuotta sitten Heliassa!"
(hiljaisuus)

Siinä vaiheessa tajusin, että ehkä kannattaa lopettaa väittely - ehkä hän tietää kuitenkin henkilöllisyytensä paremmin kuin minä. Loppumatka meni hyvin kiusallisissa tunnelmissa; vierekkäin kun edelleen kilometrikaupalla istuttiin :D

Mietin asiaa loppupäivää ja tulin siihen tosi-tosi varmaan lopputulokseen, että me luultavasti oltiinkin sen kanssa yhtä aikaa Brightonissa kielikurssilla 17-vuotiaina. Jostain syystä "Jenni" ei kuitenkaan enää koskaan astunut samaan aamubussiin.
 

Tommi K
Isyyspakkaus

No joo, on sekin noloa, kun joku sitten joskus oikeasti tunnistaakin, ja todistettavasti olemme olleet esim. samaan aikaan jossain koulussa, mutta itsellä ei ole mitään muistijälkeä kyseisestä henkilöstä. Toki mä olin kyllä jo kouluaikoina keskimääräistä enemmän esillä kaikenlaisissa jutuissa, joten kaikkihan apinan oppivat tuntemaan.

tiia_

Kristaliina, mulle on käynyt ihan samalla tavalla! "Lukiokaveri" oli samassa bussissa ja minä ryysäsin bussin takaosasta sitä moikkaamaan. No ei se sitten ollut lukiokaveri, vaikka aikani yritin asiasta väitellä. Aargh sitä nolotuksen määrää! :D

honeychile

Heh, kumpikaan noista ei vedä vertoja tälle: 

Olin tavannut eräissä juhlissa tyypin ja seuraavalla viikolla oltiin menossa treffeille. Oltiin sovittu näkevämme erään vilkkaan tavaratalon oven edessä. Oli syksy ja pimeää, menin katsomaan lähempää onko deittikumppani jo saapunut paikalle. Eräs mies sieltä tuleekin, tervehtii minua lämpimästi ja halaa, kunnes molemmat alkavat katsoa tarkemmin että hetkinen, ethän sinä ole ollenkaan se tyyppi keneksi luulin. 

Kirsikkana kruunussa tietysti se, että se jonka kanssa olin menossa treffeille näkee koko episodin ja toteaa että ei sinullakaan taida ihan kirkkaimmat muistikuvat siitä edellisviikonlopusta olla... kröhm. Siitä olisikin voinut lähteä sitten suoraan kotiin, mutta käytiin nyt kahvilla kuitenkin ja todettiin että "soitellaan" :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Ha! Tälle on kyllä vaikea vetää vertoja!

Vau mikä vauva!

Mäkin oon joskus luullut tuntevani vieruskaverin. En tosin koko matkan aikana, mutta vieressä istuneen tyypin noustua yhtäkkiä kuvittelin, että siinä oli istunut joku mun kaveri. Ihan hirveetä vastakaikua en saanut, kun refleksinomasesti ajatuksista havahduttuani huusin tän lähteneen ihmisen perään että "niinjoo MOIKKA!".

Vierailija (Ei varmistettu)

Aamupöpperössä ei pidä mennä tervehtimään ketään ennen kuin on työpaikan seinien sisäpuolella, aivan hyvin riittää että vastaa toisten tervehdyksiin. :)

Nailona (Ei varmistettu)

Mulle käy noin kokoajan! Luulen tunnistavani jonkun joka ei olekaan tuttu. Siksi pelaankin nykyään varmanpäälle enkä tervehdi ketään työmatkalla.

TiinaMaria (Ei varmistettu)

Hauska sattuma, sillä satuin tänään samaan iltapäivän ruuhkabussiin kanssasi ja meinasin moikata, kunnes tajusin, että eihän me "tunnetakaan". :D Voi tätä some-aikaa...

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, Olisit vaan tervehtinyt :) Iltapäivällä tulinkin eri reittiä kuin aamulla, joten en ehtinyt upota yhtä syvälle iPadiini. 

Norsis (Ei varmistettu) http://hupsistarallaa.blogspot.fi

Tuli tästä mieleen hassu tapaus kun vuosia vuosia sitten oltiin mieheni kanssa viihteellä, molemmat omien kavereidensa kanssa mutta samaan junaan yöllä oltiin kuitenkin päädytty. Kuuntelin musiikkia kovalla katsee tiiviisti ikkunassa vilisevissä valoissa. Joku istui viereen ihan lähelle, vähän turhankin lähelle ja mua rupes ahdistaan ihan sikana ja yritin vaan tuijottaa ulos. Sitten se tyyppi jo kosketti mun kättä ja olin ihan että ääääääääärgh!!!! Sitten tajusin että se on oma mies! Sen verran hassun noloa että tuokin näyteltiin sketsinä meidän häissä 8D

Mindeka
Ma-material Girl

Hauskoja kommelluksia on sattunut muillekin, näemmä :D

Olen ollut vuosia sellaisessa työssä, jossa saa paljon "naamatuttuja" ja olen aina kaupungilla mennessäni moikkaillut ihan reippaasti, mutta yksi jatkuva ongelmani on se, että moikkailen myös julkisuuden henkilöitä, sillä ennen kuin aivot kerkeävät tajuamaan, kenestä on kyse, olen jo moikannut häntä reippaasti ja iloisesti, kunnes tajuan, että enhän minä Jone Nikulaa oikeasti tunnekaan. Tai Idolsin Almaa. Tai Anne Kukkohovia. Tai Marco Bjuströmiä. Tai Miika Nousiaista..... (lista jatkuu loputtomiin)

phocahispida

Tuota tuota, minä luulin miehen isää miehekseni mökillä. Eivät ole saman pituisia, mutta kun appiukko touhusi lapsemme kanssa isolla sängyllä jotain majaleikkiä tismalleen samanlaisissa shortseissa ja urheilupaidassa (tuollainen pitäisi kieltää)...

Hyppäsin sängylle viereen hyvin tuttavallisen lähelle. Hyvä kun en takapuolesta kouraissut tms.! Apua!

Vähän hämmästyneenä appiukko tuijotti siihen kylkeen ängennyttä naisihmistä. Koetin vaan jutella lapselle muina miehinä, vaikka teki mieli paeta paikalta.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä olin lukioaikoina tulossa kesken koulupäivän bussilla kotiin (lintsasin hävyttömästi). Kaupungin laitamilta kyytiin nousi etäisesti tutun oloinen tyyppi, jota jäin katselemaan hetken vähän hämmentyneenä, kunnes tajusin, että oho - sehän on mun poikaystävä! En vain jotenkin yhtään osannut yhdistää sitä bussiin nousevaa tyyppiä silloiseksi poikaystäväkseni, koska mulle ei olisi ikinä juolahtanut mieleen, että voisin törmätä siihen bussissa. (Sekin oli lintsaamassa.)

Anakonda (Ei varmistettu)

Mä olen töissä psykiatrian poliklinikalla. Haen asiakkaat vastaanotolle odotustilasta. Mulla on huono kasvomuisti, joten etenkin sellaisen asiakkaan bongaaminen, joka on käynyt luonani vain kerran tai pari, voi tuottaa joskus vaikeuksia. Onneksi yleensä riittää se, että menen häröilemään odotustilaan ja katson, kuka näyttää reagoivan läsnäolooni :).

Kerran kävi tosin niin, että odottelin vastaanotolleni nuorta pitkä- ja tummatukkaista miestä, jonka olin tavannut just sen kerran aikaisemmin. Menin aulaan, jossa oli kaiketi kännykkäänsä räpläilevä kumara-asentoinen ihminen, jonka pitkät ja tummat hiukset peittivät kasvot ja käytännössä koko ylävartalon kokonaan. Tilassa ei ollut muita, joten huikkasin hänelle, että voimme aloittaa. Asiakas nosti kasvonsa - ja paljastui nuoreksi naishenkilöksi! Sain hämmennykseltäni ja noloudeltani soperrettua, että luulin häntä erääksi toiseksi. Sitten menin kiireesti omaan huoneeseen, ja rukoilin, että nainen pääsisi omalle vastaanotolleen ennen kuin oma asiakkaani tulisi... Voin kuvitella, että hän ei hirvittävästi olisi arvostanut sitä, että hänet sotketaan mieheen. Onneksi kohtalo oli puolellani tuolloin :).

Vierailija (Ei varmistettu)

Joskus hyvin paljon nuorempana olin rannalla uimassa ystäväni kanssa ja huomasin, että kaksi ystäväämme sattuivat olevaan samalla rannalla uimassa. Lähin vedessä heitä kohden tarkoituksenani pelästyttää selkä rantaan päin ollut ystäväni. Tässä vaiheessa olin jo tietysti elehtinyt kasvot rantaan päin olevalla ystävälleni, että ei sano mitään ja shhhh. Päästyäni heistä noin metrin päähän tajusin, etten tunne kumpaakaan. Uin sitten sulavasti pois paikalta :D

Pee

Vadelma

On!

Erityisesti yhtenä kesänä sitä sattui oikeastaan viikoittain. Bussipysäkillä multa tultiin kysymään, että mitä tykkäsin viime viikonlopun tanssikurssista (olin ollut viikonlopun kipeänä äidin luona). Kaverin kaverit (joita en ollut ennen nähnyt) sanoivat että olenpa mä tuttu jostain ja yrittivät keksiä missä voitaisiin olla oltu yhtä aikaa. Hauskin ehkä oli, kun keikkatöissä työkaverit kysyivät, olenko mä ollut joskus jossain tositeeveessä (tietääkseni en). :D

Eipä nämä ole häirinneet, enemmän ehkä hämmentäneet siinä tilanteessa ja hetken päästä sitten jo saanut vaan hymyilemään.

Anakonda (Ei varmistettu)

Joo, on näinkin päin. Olin nuorena tyttönä yliopiston kahvilan jonossa, kun joku miespuolinen tyyppi tulee kädet ojossa mua kohti ja huutaa "Sä oot noussut kuolleista!" Tuijotettiin siinä hetki toisiamme, kunnes mies sanoi, että en taida olla etsimänsä ihminen.

omppupomppu (Ei varmistettu)

Itselleni kävi paikallisjunassa kerran niin, että täysin tuntematon ikäiseni nainen istui viereeni ja alkoi jutella minulle hyvin tuttavalliseen sävyyn. Vastasin sitten hieman hämmentyneenä jotain yleisluontoista. Tämän jälkeen hän tuijotti minua ensin pitkään oudosti ja alkoi sitten pyydellä nolona anteeksi. Oli kuulemma luullut minua hyväksi ystäväkseen, joka on lähes tismalleen saman näköinen kuin minä! Ja vieläpä asuu samassa paikassakin! Naureskeltiin siinä sitten kyseisen naisen kanssa sattumalle. Myös silloinen miesystäväni kertoi kerran nähneensä kaupungilla niin minun näköiseni naisen, että oli meinannut mennä puhumaan tälle, kunnes oli vasta lähelle päästyään tajunnut, että kyseessä olikin joku muu. Itse en ole silti koskaan kyseiseen henkilöön törmännyt, kieltämättä kiinnostaisi tavata kaksoisolentoni. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Matkustin juuri poikaystäväni opiskelukaupunkiin. Poikaystäväni oli tarkoitus tulla minua vastaan asemalle, mutta kun häntä ei odoteltuanikaan alkanut kuulua paikalle, soitin kysyäkseni mikä mättää. Kesken puhelun huudahdin hei nyt mä näen sut, vilkutin vimmatusti edessäni olevalle miehelle ja lähdin juoksemaan tätä kohti. Mies tuijotti minua hämmentyneenä ja poikaystäväni sanoi, että ei oo mahdollista kun en oo vielä siellä päinkään. :D

Kommentoi

Ladataan...