Kotihoidosta, sen tukemisesta ja sankari-isistä

Isyyspakkaus

Helsingin Sanomien Anu Silfverberg kirjoitti eilisessä lehdessä (24.3.2013) mielenkiintoisen jutun lasten kotihoidosta ja sen tukemisesta: Kotihoito ei takaa hyvää hoitoa.

Aihe on tulenarka, jopa itsesyttyvä, ja kun minultakin jokin aika sitten pyydettiin juttua samasta aihepiiristä, ajattelin että eihän siitä voi kirjoittaa.

Moni muistaa varmasti edelleen tällä sivustolla käydyn keskustelun, jonka herätti erään bloggarin juttu 21 syytä jäädä kotiäidiksi. Juttu ja koko blogi katosivat sittemmin, mutta mieleeni jäi, että juttu keräsi satoja kommentteja, puolesta ja vastaan. Ajattelin jo silloin, että OK, tässäpä aihe, jota aion välttää.

Mutta kun se on nyt taas niin ajankohtainen.

Kotihoidon tuki on mielenkiintoinen tuki. Siinähän maksetaan tukea siitä, että jättää käyttämättä jotain verovaroin kustannettavaa palvelua. Toisaalta tuki on niin pieni, että tuesta aiheutuvat välittömät kustannukset ovat yhteiskunnalle pienemmät kuin palvelun järjestämisen.

Ongelma ei ole varmasti se, että joku on vuoden tai pari kotona ja palaa sen jälkeen töihin, vaan se jos joku jättäytyy parhaassa työiässä täysin työelämän ulkopuolelle. Sopivasti ajoitettuna vaikkapa kolmen lapsen äiti voi olla liki kymmenen vuotta poissa työstä yhteiskunnan tukemana. Sen jälkeen työnsaanti voi olla aika hankalaa, eikä kaikilla ole enää aikomustakaan palata töihin. Tällainen tilanne on - poliitikkoja lainatakseni - kestämätön.

Väittely siitä, mikä on lapselle parhaaksi, on niin loputon suo, että en lähde siihen. Toisten mielestä alle kolmevuotiaiden paikka on kotona ja mikäs siinä. Kivaahan täällä kotona on minustakin olla. Jonkin aikaa. Uskon kuitenkin, että meidän lapsellemme parasta on, että vanhemmat eivät ole pidemmän päälle kokopäivätoimisia kotihoitajia. Ja vasta-argumenttina "onko niitä lapsia pakko hankkia, jos niitä ei halua hoitaa" on puhdasta ilkeyttä.

Minulla ei ole selkeää mielipidettä siitä, pitäisikö kotihoidon tukea leikata, korottaa vai pitää ennallaan. Ei sillä, onhan kotihoidon tukea kiva nostaa, vaikka se onkin niin pieni, että ilman puolison tuloja sillä ei maksettaisi kuin pieni osa asumis- ja elinkustannuksista. Olen kuitenkin itse tehnyt valintani, joten itse siitä kannan myös taloudellisen vastuun.

Osa-aikatyöhön kannustava porrastettu kotihoidon tuki kuulostaa hyvältä termiltä, mitä sitten tarkoittaisikaan käytännössä. Voisin oikeastaan jopa itse harkita osa-aikaisuutta töihinpaluuni jälkeen.

Sen sijaan en oikein tiedä saavutettaisiinko sillä mitään, että osa kotihoidon tuesta korvamerkittäisiin isille. Ainakaan vielä. Naiset eivät ole valmiita luopumaan saavutetusta edusta, ja miesten asenteita ei pelkällä lailla muuteta. Kotihoitohan on yhä naisten juttu.

Vaika STTK:n taannoinen Sankari-isä-kampanja suututti monet, siinä oli sentään hyvä yritys vaikuttaa asenneilmastoon miehisestä näkökulmasta. Itse en kaipaa, että minua kutsuttaisiin sankari-isäksi, mutta jos kampanja sai jonkun toisen miehen suhtautumaan positiivisemmin lastenhoitoon, mikäpä siinä, että homma oli laitettu hieman överiksi.

Jos miehiä yritetään nyt saada kiinnostumaan yhdeksän viikon mittaisen isyysvapaan pitämisestä, ollaan aika kaukana siitä, että miehet olisivat innostuneita vielä pidemmistä perhevapaista.

Kuka uskaltaisi tehdä Sankariäiti-videon? Sellaisen jossa nainen sanelee ehdoksi lapsen hankkimiselle, että myös mies pitää osan hoitovapaasta, jotta hän ei putoaisi työelämästä?

 

Share

Kommentit

Noilla kiintiöillä voi olla yllättävän suuri merkitys siinä, miten perhe-etuuksia käytetään: Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa isien käyttämien vanhempainvapaapäivien osuus on kasvanut nimenomaan sen jälkeen, kun osa vapaasta korvamerkittiin isille ja osa äideille. Samalla tavalla näissäkin maissa lasten kotihoito on ollut aiemmin "naisten juttu", mutta nykyään miesten pitämien perhevapaapäivien osuus on selvästi suurempi kuin Suomessa. 

hunajaluu

Minä tein miehelleni aika lailla heti kahden viivan jälkeen selväksi, että haluaisin hänenkin olevan jonkin aikaa lapsen kanssa kotona. Onneksi tämä oli hänelle ihan jees juttu, eikä mitään vääntöjä tarvinnut käydä. Varmaan monet isät haluaisivatkin olla hetken aikaa hoitovapaalla, mutta (yhtenä)  kynnyksenä on ikuinen tuloero-ongelma sukupuolien välillä. Asuntolainaa on maksettava jne. Meidän perheessä palkka-ero on  niin pieni, että sillä ei ollut päätöksen kanssa mitään tekemistä. Onneksi! Minäkin saan siis loppuvuodesta kokeilla "elättäjän" roolia. :D 

Äidit töihin - isät kotiin -eetoksessa on kaksi tärkeää puolta. Naisten asema työmarkkinoilla vahvistuisi ja isien vanhemmuus saisi ansaitsemansa, suuremman roolin. Siksi diggaan ajatuksesta. 

Hymyjä ja haukotuksia

Vapaiden korvamerkitseminen voisi tarkoittaa myös sitä, että moni lapsi menisi kodin ulkopuolelle hoitoon nykyistä nuorempina. Moni isä ei nimittäin halua tai voi jäädä pidemmälle hoitovapaalle.

Meillä mies toitotti jo raskausaikana jäävänsä useammaksi kuukaudeksi kotiin. Onneksi tämä on meille taloudellisesti mahdollista. Haluan myös hänen kokevan lapsiarjen kotona, vaikka se tarkoittaakin, että joudun itse menemään aikaisemmin töihin. Tai voi se siinä vaiheessa olla jo enemmän töihin pääsemistä kuin joutumista.

Tasa-arvon parantamiskeinona kannatan ennemmin nykyisin äidin äitiysvapaista työnajantajalle lankeavien kustannusten jakamista äidin ja isän työnantajien kesken.

Paniston (Ei varmistettu)

Mielestäni lähestyt tätä aikalailla vain omista lähtökohdistasi / perheesi lähtökohdista.
Usein perheessä toinen tienaa toista enemmän tai toisen työsuhde ei kestä kuukausien pois jäämistä. Useimmiten se toinen on mies.
Kyse ei ole halusta. vaan käytännön sanelemista ehdoista.

Niissä perheissä, joissa katsotaan alle kolmivuotiaiden paikan olevan poissa isosta ryhmistä ja lähellä omaa vanhempaa, sanelee säännöt usein yleinen elämänkatsomus, ei työelämän paineet tai menestymispaineet. Raha kotona olemiseen löytyy tahdosta ja asenteesta, ei puolison tuloista.
Myös pienituloiset perheet voivat järjestää useimmiten asiansa niin, ettei kenenkään ole pakko viedä vauvaa tai yksivuotiasta hoitoon vieraalle, eri asia on jos ei halua tai puoliso ei halua jäädä kotiin hoitamaan lasta.
Elämässä eri vaiheissa erilaiset asiat nousevat prioriteeteissä ykköseksi. Silti aina sen paremmin tienaavan tai vastuullisemmassa asemassa työskentelevän ei ole mahdollista jäädä kotiin

Kotihoidontuen pienuus on naurettava, ei itsessään se raha, vaan tässä yhteiskuntarakenteessa, jossa päivähoitoa tarjoaa useimmiten kunta. Tulee moninkertaisen kalliiksi yhteiskunnalle laittaa lapsi päivähoitoon, kuin että vanhempi hoitaisi lastaan / lapsiaan itse.
En usko, että nämä koko loppuelämäkseen kotiin jäävät äidit muodostavat prosentuaalisesti kovin suurta osaa kotihoidontukea nostavista vanhemmista, jolloin tällaisen asian käyttäminen perusteluna on melko epävarma ase.

Elämä on niin paljon muutakin, kuin työ, raha ja ulkoiset menestymisen paineet.
Elämä on lyhyt ja lapset ovat kultaakin kalliimpia aarteita vanhemmilleen.
Moni siinä loppu hetkellä vaihtaisi isomman palkan tai kivan tittelin, siihen että saisi vuosia kiireetöntä aikaa lastensa kanssa takaisin, eikö?

Peetu3 (Ei varmistettu)

Mutta entäs ne perheet, joissa ei isää ole? Silloin tuntuu aika epäreilulta tuollainen korvamerkintä, jos ei oikeasti ole tuota toista huoltajaa, varsinkaan miespuolista.

piupali (Ei varmistettu)

Meidän perheessä alku hoidetaan perinteiseen tyyliin: äiti pitää koko vanhempainvapaan. Osittain taloudellisista syistä, miehen vanhempainpäiväraha olisi pieni, koska hän on opiskelija. Toki minimipäiväraha+äidin palkka olisi enemmän kuin äidin päiväraha+isän opintotuki, mutta ero ei ole valtava. Ja miehen opinnot edistyvät yhtälössämme. Syksyllä tilanne muuttuu, lasta hoidetaan kotona ja molemmat vanhemmat opiskelevat. En tiedä kumpi meistä virallisesti on hoitovapaalle jäävä. Ehkä laitamme tuen miehen nimiin, parantaisi noita tilastoja :) Jos saamme lisää lapsia kun olemme molemmat työelämässä, voisin kuvitella meidän jakavan vapaita. Miehen palkkakin tulee todennäköisesti oleman omaani hieman pienempi.

Peetu3: käsittääkseni esim. muissa pohjoismaissa käytössä olevissa kiintiömalleissa yksinhuoltajat saavat luonnollisesti koko vapaan käytettäväksi. Tämä periaate sisältyy myös niihin kiintiömalleihin, joita Suomeen on ehdotettu vanhempainvapaaseen (esim. 6+6+6).

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei kait Tommi ole tässä kritisoinut kenenkään muun perheen valintoja, vaikka kirjoittaakin siitä, minkalaiseen järjestelyyn heillä on päädytty :-) Niille, jotka "pelkäävät" korvamerkintää (esim 6+6+6 periaatteella), tiedoksi, että esimerkiksi Ruotsissa korvamerkinnän voi siirtää toiselle puolisolle. Eli kukaan ei ole häviämässä. Eivät myöskään isättömät, jolloin tuki tulisi kokonaan äidille. Näin olen asian ymmärtänyt (Ylellä oli vastikään keskusteluohjelma asiasta). Kyse olisi lähinnä mielikuvallisesta ohjauksesta tms, millä on tosiaan ollut korrelaatiota isien pitämien vapaiden kanssa naapurimaassamme.

Ipsu (Ei varmistettu)

Kannatan ehdottomasti vähintäänkin Ruotsin 6+6+6 -mallia, jossa osa vapaasta on korvamerkitty isälle, enkä löydä yhtään järkevästi perusteltua argumenttiä, joka olisi tätä vastaan. Mieluiten näkisin, että vapaat jaettaisiin tasan, mutta tähän meillä taitaa vielä olla matkaa. Isien "pakottaminen" kotihommiin tukee perheitä, palkkaerojen kaventumista, tasa-arvoa työelämässä ja yhteiskunnassaa laajemminkin.

Se, ettei naiset helposti "luovu saavutetusta edusta" on varmasti totta, mutta sitä seikkaa ei tulisi sen laajemmin edes ottaa huomioon, kun tästä keskustellaan. (Toisaalta, on hyvä, että ymmärretään, että kyse on pohjimmiltaan äitien eräänlaisesta itsekkyydestä ja mukavuuden halusta.) Lasten, yhteiskunnan ja lapsiperheiden etu on se, jota tässä pitäisi ajatella. Luomalla tasa-arvoisemman yhteiskunnan toimimme lastemme parhaaksi.

Kotiäiti-ideologian paluu tekee seuraavista sukupolvista paljon meitä konservatiivisimpia ja tyttö- ja poikalapsille korostetaan epäsuorasti sukupuolieroja ja sitä, että miehet ovat naisia "arvokkaampia" ja jotenkin erilaisia suhteessa työelämään ja perheeseen. Ne naiset, jotka puoltavat pitkää koti-äitiyttä, perustelevat usein kaiken tähän aiheeseen liittyvän sillä, mikä on perheille parasta. Kukaan ei varmasti kuitenkaan voi väittää, etteikö tasa-arvoisuus ja isän vastuunkanto ja hyvät suhteet lapsiinsa olisi perheen näkökulmasta paras ratkaisu.

Lomien korvamerkintä isille on väkinäinen, mutta nähdäkseni ainoa tapa saada muutos aikaiseksi. Ja olet oikeassa siinä, että varmasti monet äidit olisivat pahoillaan siitä, että joutuisivat takaisin työelämään aikaisemmin - mutta välillä "elämä on". Ei lasten hankinta ja heidän itsekäs kasvattaminen epätasa-arvoiseen arvomaailmaan saa olla äidin vapaakortti, jolla työnteosta kieltäydytään vetoamalla lapsiin.

Sekä isällä, että äidillä on oikeus (ja velvollisuus) viettää yhtä lailla aikaa lastensa kanssa ja valitettavasti tämä edellyttää tasa-arvoista työelämää ja arvomaailmaa yhteiskunnassa laajemminkin. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa, eivätkä äidit saa itsekkäästi monopolisoida lapsiaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vielä yllä olevaan liittyen, niin en siis millään tavalla kritisoi Tommi sinun kirjoitusta, päinvastoin. Tämä aihe saa minut kiihtymään lähinnä siksi, että asioista harvoin puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Kaikki saavat tietenkin tehdä tämän asian suhteen kuten haluavat, mutta mielestäni äiti ei ole huonompi äiti, tai rakasta lapsiaan vähemmän, jos jakaa vapaat tasan isän kanssa - päinvastoin.

Vierailija: kyllä Ruotsissa kiintiöt ovat kiintiöitä, eli kahden vanhemman perheissä äidille korvamerkittyä osuutta ei voi siirtää isälle eikä isälle korvamerkittyä osuutta äidille. 

Minä tein joku vuosi sitten juttua (olen toimittaja) äidistä, joka ei halunnut töihin. Sanoi sen ihan suoraan, että mieluiten on lasten kanssa kotona. Lapsia oli muistaakseni silloin viisi, nyt kuusi. En nyt sano, että hän teki lapsia sen vuoksi, että saisi olla kotona, mutta toisaalta, ehkä vähän niinkin?

Itse tulisin aivan seinähulluksi pitkällä, jopa vuosien hoitovapaalla. Lapseni meni päiväkotiin 1.5-vuotiaana eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä ei meinaa, ettenkö ottaisi lasta pois päiväkodista pitkiksi loma-ajoiksi jne.

Takavuosina kävi niin, että eräs meillä kyläillyt vanhempi herrasmies lopetti kyläilyt tällaiseen episodiin: hän näki, kun isäni vaihtoi pikkuveljelleni vaipat. Papparainen mutisi ulos mennessään: Tällaiseen taloon en toiste tule, missä miehet tekee akkojen hommia.

Vierailija (Ei varmistettu)

SannaP: En itse tiedä sen tarkemmin. Tässä ylen ohjelmassa oli asiantuntija, joka sanoi että Ruotsissa on sellainen malli ja ainakin Suomeen on puntaroitu että jos tulisi muutoksia, niin malli olisi joustava.

Ipsu (Ei varmistettu)

Mari Johanna: kunnioitan äitiä, joka myönsi, ettei halua töihin. Tällöin asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja tasa-arvokysymyksistä ja perheiden edusta voidaan ainakin keskustella.

Ps. 19.59-Vierailija olin siis minä.

Piipo79

Kukin tyylillää,n eikä tuo korvamerkkaus olisi paha mikäli olisi jaettu A2 Teemaillassa (Ylen keskustelu minkä minäkin katsoin) esitetyllä tavalla eli korvamerkkaus ja "luovutusmahdollisuus". Tommi, heitäpä bensaa lieskoihin japhu subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta :-)

Piipo79

japhu = ja puhu

Vapaiden korvamerkkauksista vielä, että Ruotsissa (eikä Norjassa eikä Islannissa)  niitä äidille/isälle korvamerkittyjä vapaita ei tosiaan voi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Eiväthän kiintiöt silloin olisi kiintiöitä - jo nyt Suomessa vanhemmat voivat jakaa vanhempainvapaan ja kotihoidontukikauden haluamallaan tavalla, eli jos kiintiöt olisivat luovutettavissa toiselle vanhemmalle, järjestelmä ei muuttuisi millään tavalla. 

Piipo79

Se kiintiö vaikuttaa kait eniten asenteisiin. Tuossa ohjelmassa niin puhuttiin, mutten ole sielä asunut niin en tiedä. http://areena.yle.fi/tv/1816082

Amma
Why you little!!

Mä en kyllä oikein ymmärrä Panistonin argumenttia siitä, että "toisen työsuhde ei kestä kuukausien pois jäämistä". Hoitovapaahan on vain ilmoitusluontoinen asia, on työnantajan ongelma, kuka projektit tai muut työkuviot silloin hoitaa.

Oma eteneminen työpaikalla aiheuttaa sen, että palaan todennäköisesti kesällä töihin, tällöin poika on noin 10kk. Isä on jäämässä kotiin vasta vuodenvaihteessa, siihen asti osa-aikainen hoito hoituu toivottavasti mummolla, mummilla, tätillä ja kummitätillä. Meillä se, että isän täytyy olla tällä hetkellä töissä, johtuu siitä, että työtön isi sai vasta uusia töitä. Ansiosidonnaiset päivät täytyy siis tienata takaisin ennenkuin hoitovapaalle kannattaa jäädä.

Minusta kuitenkin on periaatteessa jokaisen oma asia. Ihannemaailmahan olisi sellainen, jossa isätkin olisivat kotona lapsen kanssa, lapset olisivat kolmivuotiaiksi asti kotihoidossa vanhempien/isovanhempien/muun tutun aikuisen kanssa ja sen jälkeen sitten menisivät hoitoon pieneen ja yhteisölliseen ryhmään. Koulut olisivat pieniluokkaisia ja ystävällisiä, ketään ei kiusattaisi eikä kasvisruokapäivistä tarvisi taistella. Koulun jälkeen työpaikka löytyisi kaikille omalta ihannoimalta alalta, johon kaikki olisivat käyneet luokan priimuksina koulutuksen. Ei olisi syrjäytyneisyyttä eikä työttömyyttä. Kaikki tienaisivat mukavasti ja keräisivät koiriensa kakat pusseihin.

6+6+6 suunnitelma kuulostaa mielestäni toimivalta, syvällisesti en siihen kuitenkaan ole tutustunut. Pääasiahan on se, että jos isä haluaa jäädä kotiin, annetaan hänelle siihen realistinen mahdollisuus. Mielestäni se nyt jo toteutuu, mutta toki sitä voisi myös parantaa. Eniten kannattaisin sitä, että lapsesta aiheutuvat kulut jakautuisivat tasaisemmin molempien vanhempien työnantajille, jotta naisilla ei olisi sitä kuoppaa johon pudota.

Äh, emminätiiä, mä oon niin montaa mieltä, etten ees muista kaikkea. Jos vaan kaikki voitetaan lotossa ja ollaan rikkaita ja tehdään vaan mitä halutaan eikä sitä mitä pitäis.

Vierailija (Ei varmistettu)

Harvoin kuulee kenenkään kommentoivan sitä, miltä ne hoitojärjestelyt lapsesta tuntuu. Tässä yksi esimerkki:

Olen vähän päälle 30-kymppinen nainen, ja minun lapsuudenperheessäni lastenhoito jaettiin "perinteisesti". Isäni oli alalla, jolta ei olisi voinut vanhempainvapaalle jäädä, ja ei se 80-luvun alussa vielä mikään normi kaikille edes ollut. Minut on siis hoitanut kotona äiti, jonka työt mahdollistivat kotihoidon. Ihanaa?

No joo. Nyt aikuisena en oikein tunne isääni. Rakastan häntä kyllä, mutta hänen kanssaan keskustelukin on välillä hankalaa, sillä en tiedä, mistä puhuisin hänelle. Tunnen ihmisiä, jotka harrastavat tai matkustavat isänsä kanssa. Minulta se ei onnistuisi, ei ilman äitiä puskurina mukana. Edelleenkään. Minulla on monia kivoja muistoja lapsuudesta isän kanssa vietetyistä hetkistä, mutta tosiasia on, että äitiini minulla on erilainen suhde kuin isääni. Isän kanssa aikaa vietettiin toisella tavalla kuin äidin, mikä ei sinällään ole pahasta, mutta isän aika oli paljon vähäisempää kuin äidin. Minulla on tästä johtuen ollut aina ykkös- ja kakkosvanhempi. Tunnen menettäneeni jotain, mitä monilla muilla samanikäisillä kavereilla on: läheiset välit isään. Sitä en tiedä, miltä tämä on isästäni tuntunut - asian ottaminen puheeksi olisi kiusallista ja tuntuisi syyttävältä, joten kumpikaan meistä ei ole koskaan sitä tehnyt.

Aionko toimia samalla tavalla omien lasteni kanssa? En todellakaan. Kahden, tasavertaisen vanhemman omistaminen olisi minusta ollut mahtavaa, joten haluan sellaisen suhteen lapselleni. Mieheni tuskin edes suostuisi siihen, että hänestä tehtäisiin kakkosvanhempi. Luojan kiitos. Meillä isä tulee siis olemaan hoitovapaalla ja lapsen kanssa, ihan sama, mitä siitä minun tai hänen työpaikalla ajatellaan. Lapsuudenkodistani sain paljon hyviä toimintatapoja, joita varmasti jatkan omien lasten kanssa. Jotkut asiat sen sijaan muuttuvat, ja hyvä niin.

Vierailija (Ei varmistettu)

30-kymppinen= kolmikymppinen

En ole 300-vuotias :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meidän perheessämme kiintiöimisestä oli apua. Mieheni piti vanhempainlomasta osan vain sen takia, että sillä tavalla sai ylimääräisiä vanhempainlomapäiviä tavallaan "kaupanpäälle". En usko että hän olisi pitänyt päivääkään vanhempainlomaa ilman tätä bonusta. Näin jälkikäteen mieheni on erittäin tyytyväinen siitä pätkästä jonka hän sai viettää kotona lapsen kanssa. Ehkä eniten lomien jakamisen ongelmana oli asenne, ehkä mieheni oma asenne, en tiedä. Korvamerkitylle vapaalle jääminen oli selkeästi miehelleni henkisesti helpompaa, kuin jos hän olisi pitänyt osan "äitiyslomasta".

Minusta on ihanaa olla kotona lapsen kanssa. Mutta minusta on ihanaa myös käydä töissä (ja tietysti se rahakin auttaa elämää). Jonkunlaiset osa-aikajärjestelyt on varmaan pian edessä. Kunpa siinäkin vain olisi enemmän vaihtoehtoja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ipsu (19:50): Olen täsmälleen samaa mieltä.

Usein näissä keskusteluissa vedotaan siihen, että alle 3-vuotiaalle paras hoitopaikka on koti. Olisi kuitenkin hyvä tarkastella koko perheen etua eikä vain alle 3-vuotiaan lapsen. Tärkeää on, että kaikki perheenjäsenet voivat hyvin. Yleensä se päivähoitokin on nimittäin hyvä vaihtoehto myös pienelle lapselle, ja lapsi viihtyy. Eikä lapsen kannalta kotiin jäävä isä ole sen huonompi hoitaja kuin äiti. Sekä yksittäisen perheen että yhteiskunnan tasa-arvoisemman tulevaisuuden kannalta pienen lapsen äidin työssäkäynti on monesti parempi vaihtoehto kuin vuosien kotona oleminen. Ja raha ei ole kaikille työssäkäynnin ainoa motiivi, vaan työ voi antaa vanhemmille muutakin sisältöä elämään. Työssä viihtyminen ei silti tarkoita, etteikö lapsi ja hänen kanssaan vietettävä aika olisi tärkeää.

Cpop

Onneksi meillä ei ole ongelmaa vanhempainvapaiden mietinnästä, kun molemmat ollaan työttömiä ja minä kotihoitajana, koska sellaisia töitä mitä pystyn tekemään, ei ole tarjolla täällä pienellä paikkakunnalla.

Osa-aikaisuus olisi varmaan paras mahdollinen vaihto-ehto ja lähtisin siihen hommaan heti mikäli sellainen mahdollisuus tulisi jostain! En vaan sitten tietäisi miten toimittaisiin kotihoidon kanssa, mikäli töitä löytyisi. Meillä mies on se joka ns. vastustaa ylipäänsä sitä että lapsi viedään hoitoon, mutta hän onkin toisesta kulttuurista ja äitinsä ollut kotona koko ikänsä. Minä kaipaisin jo tuulettumista ja muutakin ajateltavaa kuin lapsi, koti ja sotkut nurkissa. Toisaalta taas nautin suunnattomasti lapsen kanssa olemisesta ja siksi haluaisin että on mahdollisuus olla myös lapsen kanssa, siksipä se osa-aikaisuus houkuttelee.

Lapsikin selvästi kaipaa ja nauttii kun saa olla muiden ihmisten parissa, on sen verran iloinen vesseli jos tulee vieraita, käydään jossain kylässä tai perhekeskuksella avoimessa ryhmässä moikkaamassa muita vesseleitä.

Vilppu (Ei varmistettu)

Amma - esim. Yksityisyrittäjillä ei ole työnantajaa, jolle "vain" ilmoitetaan poissaolosta ja luotetaan siihen, että joku toinen hoitaa työt. Asiakassuhteiden katkeaminen (sekä miehillä että naisilla) saattaa vaikuttaa siihen, kuka perheessä lomat pitää. Itse menetin monet kontaktini jäädessäni kotiin, mutta onnistuin saamaan kyllä suuren osa takaisin palattuani työelämään. Ehkä monet miehet eivät halua / uskalla ottaa samaa riskiä...

Eerika
Bättre liv

Ihanan asiallinen keskustelu :) Ja Amma, mä rakastan tota sun ihannemaailmaa! 

Meillä asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta koska lapsi on toiveissa, ollaan asiasta keskusteltu jo moneen otteeseen. Mies on ilmoittanut puolileikillään unelma-ammatikseen "koti-isän", mutta näillä näkymin toiveissa olisi että voisin olla kotona lapsen ensimmäiset noin 9 kk, minkä jälkeen mies pitäisi loput isyysvapaansa ja olisi hoitovapaalla sen aikaa kuin meidän talous vaan sitä kestää. Näillä asuntolainoilla se ei tosin olisi kovin kauaa. Lomia samaan syssyyn järjestelemällä saataisiin toivottavasti hoidettua lapsi kotona 14-16 kk ikäiseksi ja vietettyä myös koko perheen yhteistä aikaa. Ihannemaailmassa voisin tämän jälkeen siirtyä lyhennetylle työajalle, ainakin nykyisessä työpaikassani tämä olisi kyllä mahdollista. Lapsi pääsisi (samassa ihannemaailmassa) pieneen ja kotoisaan hoitopaikkaan mihin totuteltaisiin hiljalleen äidin ja isin kanssa. Hoitopäivät olisivat lyhyempiä ja/tai niitä olisi vähemmän kuin viisi lyhyemmän työaikani vuoksi.

Toivoisin ehdottomasti erilaisia tukivaihtoehtoja osa-aikaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi jos olisimme mieheni kanssa molemmat lyhennetyllä työajalla ja lapselle tulisi vain kolme hoitopäivää viikossa kun teemme päivät limittäin. Voisiko päivähoitomaksu mennä tuntiperusteisesti, saisimmeko tukea tähän järjestelyyn enemmän kuin satasen kuukaudessa? Kumpikin meistä on sitä sorttia, joka saattaisi seota pitkään kotona istumiseen ja nauttii työnsä tuomista iloista ja haasteista. Kuitenkin haluaisimme pienen lapsen saavan yhteistä kiireetöntä aikaa myös omien vanhempiensa kanssa.

Haluaisimme voida yhdistää tasavertaisen vanhemmuuden, mielekkään työssä käymisen sekä kiireettömän ajan lapsen kanssa ja lyhyet hoitoajat kohtuullisin kustannuksin. Juokseminen väsyneenä ja kiukkuisena päiväkotiin, töihin, töissä, päiväkotiin, kauppaan, hellan äärelle, siivoamaan, leikkimään, harrastamaan jne. ei kuulosta unelmaelämältä mitä perheeni kanssa haluaisin elää. Superkiireisestä ja stressaantuneesta lapsiperheen mallista saa tänä päivänä esimakua kun vähänkin katsoo ympärilleen. Olisiko aika hieman hidastaa ja kohtuullistaa myös lapsiperheiden elämää antamalla vaihtoehtoja joista jokaisessa tilanteessa voisi valita perheelleen sopivan?

Vierailija H (Ei varmistettu)

Minua harmittaa usein kotihoitokeskusteluissa se, että usein yksi puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä. Aita olkoon vaikka yhteiskunnan etu, aidanseiväs lapsen etu, perheen etu, isän tai äidin etu tai jokin muu etu. Nämä tuntuvat harvoin menevän yksiin, varsinkin kun siihen lisätään vielä perheiden yksilölliset arvot, prioriteetit ja elämän- ja työtilanteet (opiskelu, työttömyys, määräaikaisuus, suuret tuloerot perheessä, yrittäjyys jne.). Ja sitten keskustelu siirtyy juupas-eipäs -linjalle. Mukavaa, ettei tässä keskusteluketjussa olla kuitenkaan päädytty kinastelemaan siitä, onko kotona lasten hoitaminen oikeaa työtä vai ei :)

Suurin ongelma lieneekin se, ettei uskalleta tai osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tai ei muusta syystä tuoda esiin sitä kontekstia, josta mielipiteitään esittää.

Meidän perheessä (minä äiti, isä sekä alle vuodenikäinen lapsi) äiti pysyy kotona kunnes lapsi on 1,5-vuotias ja isä pitää sekä isäkuukauden että jää lapsen kanssa hoitovapaalle kunnes lapsi on 2-vuotias. Meillä tämä on onneksi taloudellisesti mahdollista koska molemmilla on palkkatyöt mihin palata, tuloerot ovat melko pienet ja perheen kulut muutenkin pienet. Päätökset teemme ihan omista itsekkäistä syistämme: me vanhemmat haluamme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon kotona kun hän on pieni. Myös hengähdystauko työelämästä on ihan mukavaa, mutta sinne on myös mukavaa palata. Ja tässä vaiheessa vain toivon, että nämä ratkaisut ovat myös lapsellemme parhaaksi. Kuten Tommikin toteaa, kannamme taloudellisen vastuun itse - jos emme olisi nykyisenlaisessa (taloudellisessa ja työ-) tilanteessa, voisivat ratkaisumme kuitenkin olla erilaiset.

Minulla ei ole myöskään selkeää kantaa kotihoidon tuen kehittämiseen - eikä myöskään käy kateeksi päättäjiä, jotka luovivat erilaisten eturistiriitojen välillä. Itse toivon, että ratkaisu olisi mahdollisimman joustava ja että se tukisi tasapuolista vanhemmuutta (niin kulujen jakamista vanhempien työnantajien kesken kuin perheen sisäistä tasapuolisuutta) ja edistäisi huono-osaisten tai syrjäytymisvaarassa olevien lasten etua.

Tommi: hyvä kirjoitus ja aavistit oikein, kyllä tämä herätti keskustelua :) Olen pitänyt blogisi "neutraalista" linjasta: kerrotte omasta arjestanne ja omista valinnoistanne ilman minkäänlaista paasausta. Mutta mukavaa myös lukea tällainen päivänpoliittisempi kirjoitus :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen Ipsun kanssa täysin samaa mieltä, vapaiden jakaminen tulisi olla tasa-arvoista. Jos tilanne on tosiaankin sellainen, ettei toinen vanhemmista voi pitää omaa osuuttaan, niin silloin toinen voi jatkaa kotihoidontuella.

Kotihoidontuki kokonaisuudessaan on vähän kaksipiippuinen juttu. Vaikka suurimmalle osalle se ei varmastikaan ole ongelma, niin on perheitä, joiden lapsille päivähoito eli varhaiskasvatus olisi parempi vaihtoehto jo pienenä. Lisäksi perheissä, joissa äiti on useita vuosia pois työelämästä, saattaa lapselta jäädä koko varhaiskasvatus saamatta, ja nämä perheet ovat valitettavan usein esim. maahanmuuttajaperheitä, jotka todella hyötyisivät kielellisestä yms. tuesta jo varhain. Mielestäni tähän hyvä ratkaisu voisi olla laadukkaan osa-aikaisen varhaiskasvatuksen tarjoaminen kaikille, jolloin kaikki saisivat hyvän pohjan kasvulleen. Samalla vanhempien osa-aikatyötä voisi kehittää, mutta tarjota toki kokopäivähoitoa sitä tarvitseville lapsille.

Mutta tulevana lastentarhanopettajana tuo tuntiperustainen laskutus nostaa karvat pystyyn, koska se tarkottaisi käytännössä sitä, että henkilökunnalla olisi pysyvää ryhmää, vaan mentäisiin sinne, missä lapsia sattuu sinä päivänä olemaan. -> lapsilla ei olisi pysyviä suhteita aikuisiin yms. Lisäksi laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen ryhmässä, jossa lapset tulee ja menee miten sattuu, on sula mahdottomuus varsinkin, jos lapset eivät ole tuttuja..

6+6+6- mallissa Ruotsissa on käsittääkseni kyse vanhempainvapaan jakamisesta, ei hoitovapaan. Eli niitä "rahakkaampia" kuukausia olisi enemmän, kuin nykyisessä mallissa. Ja vaikka jossain perheessä joku, eli ilmeisesti sitten isä, ei pitäisi omaa korvamerkittyä kiintiötään ja perhe menettäisi sen kokonaan, on äidillä silti 12 korkeamman tuen kuukautta käytettävänään. Eli paljon enemmän, kuin nykyiset n.9 kk vanhempainvapaata! 

Näin ollen en ymmärrä, mistä kaikki valitus perheiden päätäntävallan menettämisestä jne. oikein kumpuaa? Ja yksinhuoltaja saisi toki itselleen kaikki 18kk. Ja sateenkaariperheissä vapaa jaettaisiin kuten heteroperheissäkin: molemmille vanhemmille korvamerkityt puolivuotisjaksot ynnä yksi vapaavalintainen 6kk pätkä.

Mikä tässä on ongelma? Jos mies on se ns.paremmin tienaava, on hänen vanhempainvapaakorvauksensakin isompi. Hoitovapaan pitämiseen tämä malli ei mielestäni kajoa. Eli jos joku haluaa vanhempainvapaan jälkeen jäädä sillä nimellisellä 300e korvauksella kotiin, se olisi mahdollista. Lapset eivät siis joudu sen aiemmin tarhaan, mutta saisivat viettää arkea molempien vanhempien kanssa. 

Kaikkihan voittavat tässä! 

Eerika
Bättre liv

^ Tällä hetkellä näitä tuntiperusteisia päivähoitomaksujahan on kokeilussa, tunnit ja hoitoajat sovitaan etukäteen lapsikohtaisesti  eivätkä ne vaihtele viikoittain tai edes kuukausittain, jolloin tiedetään minä päivinä lapset ovat hoidossa. Tuonti- ja noutoajat oli myös sovittu sopimaan hoitopäivän aikatauluihin. Ainakaan näissä kokeiluissa ei ole kerrottu olleen hoitohenkilökunnan vaihtelua eivätkä lapset menneet miten sattuu. Joku lapsista vaan saattoi olla perjantait poissa tai lähteä aikaisemmin iltapäivän ulkoiluilta kotiin. Suurin osa perheistä kun kuitenkin elää 8-16 -rytmissä, joten suurin osa lapsista meni totutun aikataulun mukaan. Ihme kyllä myös niissä päiväkodeissa saadaan arki toimimaan, missä vuorotyöläisten lapsia hoidetaan, joten miksi hoitotyö ei näin onnistuisi?

Uskoisin, että tähän muutokseen hiljalleen totuttaisiin ja se tulisi osaksi normia. Useimmissa kokeilun päiväkodeissa ilmoitettiin lasten hoitopäivien keskimääräisen pituuden lyhentyneen, mikä tuntuisi olevan kaikkien etu! Esimerkiksi Jyväskylässä, Oulussa ja Liperissä ollaan jo siirtymässä tuntiperusteiseen laskutukseen. Alla linkkejä aiheesta, valitettavasti lehtien pidemmät artikkelit eivät taida olla netissä luettavissa: http://yle.fi/uutiset/paivahoidossa_tuntiperusteiseen_laskutukseen/6503665http://m.iltalehti.fi/perhe/2013022016697173_pr.shtmlhttp://www.varhaiskasvatuskoulutus.fi/Talous/tuntiperusteisen-paivahoitomaksun-kayttoonotto-koko-paivahoidossa.html

Hei,

kuten Järkky totesi, 6+6+6-malli on yksi ehdotus nimenomaan vanhempainvapaiden kehittämiseksi; joku taho on tainnut esittää myös 5+5+5-mallia. Kotihoidontuki/hoitovapaa ovat sitten asioita erikseen. Tarkennuksena vielä, että Ruotsissa ei ole käytössä 6+6+6-malli sinänsä, vaan n. 16 kk pituisesta vanhempainvapaasta suurin osa (n. 12 kk) on vanhempien jaettavissa ja loput jaettu yhtä suuriin kiintiöihin äidille ja isälle. Kotihoidontukeahan Ruotsissa ei käytännössä tunneta, vaan lapset menevät päivähoitoon keskimäärin nuorempina kuin Suomessa.

Päivähoitomaksuista sen verran, että hallitus päätti juuri päivähoidon tuntiperusteiseen laskutukseen siirtymisestä.  Myös osittainen hoitoraha nousee ja siihen tulee useampi porras. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ihan samoilla linjoilla Vierailija (ei varmistettu) | 25.3.2013 22:14
kommentin kanssa. Olen myös ollut lapsuuteni kotona äidin kanssa, isänkin kanssa toki vietin aikaa mutta paljon vähemmän. Ja on sama olo ettei oikein tiedä mistä isän kanssa näin aikuisena juttelisi. Äiti tietää paljon ennemmin hyvät ja huonot mitä elämässäni tapahtuu.
Tässä kohtaa on ehkä ristiriitaista sanoa että olin lapsena isän tyttö, johtuen ehkä siitä että häntä näki niin "vähän". Äidin kanssa kun oli jatkuvasti.

Ipsu (Ei varmistettu)

Tarkennuksena vielä, että en itse ole vakuuttunut siitä, että lapsen tarvitsisi olla kotona 18 kk pidempää, ja tästä syystä 'Ruotsin malli' on mielestäni oivallinen. Suhtaudun hieman varauksellisesti koko ajatukseen siitä, että lapsen etu nimenomaan on se, että on kotona äitinsä helmoissa tasan sen 3 vuotta ( mistä tämä maaginen raja on yhtäkkiä tullut?).

Paljon parempana vaihtoehtona näkisin sen, että vanhemmat voisivat palata työelämään aikaisemmin ja kunnallista (tai muuta) lastenhoitoa tuettaisiin verovaroin ja molempien vanhempien mahdollisuutta joustavampaan työntekoon kannustettaisiin.

Ihannemaailmassani näitä valintoja ei voisi perustella palkkaeroilla ja isän taloudellisella mahdottomuudella jäädä kotiin, sillä isien tasapuolinen osallistuminen lastenhoitoon kaventaisi ajan myötä palkkaeroja automaattisesti.

(Ei varmistettu)

Meidän tyttömme oli päivähoidossa 1,5 v. ikäisenä noin 2 kk. Otimme hänet pois tarhasta, koska hän oli aina sinne mennessä täysin hysteerinen eikä halunnut jäädä sinne. Tyttömme alkoi myös nähdä painajaisia ja pelätä kaikkia eron hetkiä. Vessaankaan ei päässyt ilman parkukohtausta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluaisin tuoda tähän keskusteluun mukaan vielä sen ikävän tosiseikan, jonka moni päiväkodeissa työskennellyt jakaa. Itse tein muutamia vuosia sitten vuoden ajan sijaisuuksia yhteensä noin kolmessakymmenessä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa päiväkodissa nimenomaan alle 3-vuotiaiden ryhmissä. Omat lapseni olisin laittanut näistä paikoista ehkä viiteen. Ongelmana olivat nuo iänikuiset... Valtavat ryhmät, melu ja vaihtuvat, epämotivoituneet työntekijät. Useamman kerran vanhemmat kaatoivat turhautumistaan kestämättömään tilanteeseen vaihtuvan sijaisen (tällä kertaa minun) niskaani.

Eli kuka siellä kotona siitä perheestä parhaiten kestää ja jaksaa olla, oli se sitten äiti tai isä, niin suosittelen lämpimästi. En usko, että ihan kaikki omaa uraansa ja perheensä tasa-arvopainotuksia puntaroivista vanhemmista etukäteen todella tajuavat, millaista on arki päiväkotitaaperon vanhempana...

Joo ja tiedän, että onhan niitä hyviäkin paikkoja ;)

Omenainen

Teidän etten todennäköisesti jaksaisi tuollaisen kanssa paria päivää pidempään. Siksi meillä on jo sovittu ennen häitä, että mies jää ainakin osin kotiin jos perhe lisääntyy yllättäen yli kahden karvattoman ja kolmen karvallisen perheenjäsenen rajan. :D

Minusta vaativan työn ja perheen haluavilla, samalla tavalla ajattelevilla ajattelevilla naisilla ei ole vaihtoehtoja. He vetävät olemassaolevassa tilanteessa itsensä kunnolla piippuun työelämässä että olisi sitä jotakin, millä elättää perhettä sen ajan kun parempituloinen mies jää pois.

Hieman kärjistettyä: ilman kiintiöitä homma ei näytä minusta kovin hyvältä kenenkään kannalta, koska naisen palkkakehitys ei seuraa mukana niin kauan kun lapsenhoito on yhteiskunnassamme naisen juttu. Eikä mies vapaaehtoisesti luovu saavutetuista eduista. Vaativa työ+lapsihan on miehelle edelleen sallittu etu, jopa toivottu yhtälö, vaan kokemukseni mukaan tämä on edes mahdollista nykypäivänä hyvin harvalle johtajatason naiselle. Se vaatii joustavan, omista eduistaan tinkivän puolison.

Se että miestä ei pakoteta kotiin vaikuttaa myös syntyvyyteen. Eihän kukaan itseään kunnioittava uraohjusnainen näissä 50-lukulaisissa olosuhteissa lähde edes lapsia tekemään. Ei ole takuuta toimeentulosta eikä työelämään paluusta. Seurauksena syntyvyys laskee ja verotulot romahtavat.

Minusta ruotsissa tämä miehen rooli-asiakin on hoidettu tässä paremmin - siellä ei miehen imagoon kuulu enää machoilu, vaan kunniakasta on osallistuminen kodin töihin. Sivistymätöntä taas on osallistumatta jättäminen.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän kohta vuoden täyttävä lapsi on ollut kotona ekat 7kk äidin kanssa, sitten 3kk isän kanssa. Hoitovapaalle meistä olisi voinut jäädä kumpi vain, mutta työsuhdeteknisistä syistä (määräaikaisissa pestissä molemmat, näet) äiti jäi kotiin vielä puoleksi vuotta (tosin tämä äitikin on osa-aikaisesti töissä ja lapsi nämä ajat isän hoidettavana). Vaikka itse olen aika hyvin onnistunut ottamaan selvää byrokratiakiemuroista, tuli mulle aika myöhäisessä vaiheessa tietoisuuteen, että voin olla osa-aikaisesti töissä ja ettei se pienennä hoitorahaa (kun eivät ole toisistaan mitenkään riippuvaisia).

Minä kannatan itse vahvasti 6+6+6 mallia ja mieskiintiöitä vanhempain/hoitovapaan käyttöön. Meillä miehen kotiinjääminen tuli minun aloitteestani (tämä oli jo ennen raskautta sovittu juttu), vaikka eipä tuo pahemmin vastustanutkaan (ehkä ennemminkin niin, että mies ei tällaisia ollut edes ajatellut silloin kun lapsi oli vasta pilke silmäkulmassa toisin kuin minä itse, sitten taas kun lapsi tuli maailmaan oli tämä jo luonnollinen ja etukäteen sovittu juttu). Mutta on mun mies harvinaisuus tuttavapiirissä, muut miehet on häthätää pitäneet isyysvapaansa ja isäkuukausi on sit lomailtu perheen kera (ts. perheiden äiti on ollut myös kotona).

Surullisinta musta tässä on, että harva mies tajuaa mitä menettää, jos ei ole lapsen kanssa kotona pidempää aikaa. Kliseisesti se vauva-aika on niin kovin lyhyt ja suhteesta lapseen muodostaa kovin erilainen (ja ehkäpä ymmärrys kotonaolevan työtaakasta) silloin kun on myös itse jäänyt kotiin ja ollut vastuussa lapsenhoidosta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toinen päiväkodissa työskennellyt komppaa edellistä. Jos päiväkodissa on riittävästi ja motivoituneita työntekijöitä ja kohtuullisen kokoiset ryhmät, vien lapsen sinne alle 3-vuotiaana mielelläni. Valitettavasti todellisuus on usein toinen. Muuten suhtaudun epäluuloisesti ajatukseen, että lapsen paikka olisi kotona 3-vuotiaaksi asti äidin kanssa. Minun ihannemaailmassani lapsi muodostaisi varhain hyvät ja läheiset kiintymyssuhteet molempiin vanhempiinsa, mutta saisi ennen kolmen vuoden ikää joitakin sosiaalisia kontakteja myös ikätovereihinsa.

(Ei varmistettu)

Tuo 6+6+6 malli tulee todella kalliiksi, siksi en sitä kannata. Siinä yhteydessä myös varmaankin poistuisi hoitovapaa, mikä olisi myös harmi juttu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Edellinen vierailija jatkaa vielä... jotenkin itseäni huvittaa että nyt kun on keksitty tämä 6+6+6 malli, niin osa kuvittelee että se ratkoo kaikki ongelmat mm. palkkaeron. Naisten ja miesten palkkaero johtuu suurelta osin siitä että naiset hakeutuvat matalapalkkaisimmille aloille, kuten hoitajiksi ja opettajaksi, tätä faktaa tuskin mikään perhevapaamalli muuttaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannatan 6+6+6 mallia.

Puolisoni toimii asiantuntijatehtävissä (yksityisellä sektorilla) ja siellä tunnutaan ajattelevan, että ainakin tärkeimmät työt tulee hoitaa lomien aikanakin. Vaikka molemmat olemme korkeasti koulutettuja, mieheni tienaa reilusti yli kolme kertaa enemmän kuin minä (joka olen julkisella sektorilla töissä) eikä näin ollen perheemme talous kestä sitä, että hän jäisi töistä pois. Tietysti voi kysyä, onko ollut tarpeen ottaa niin iso asuntolaina...

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos mielenkiintoisesta ja rakentavaan sävyyn käydystä keskustelusta!

Kelan tukiviidakko on jo nykyisellään aikamoinen, ja kun puhutaan uudistuksista, ei ole helppoa hiffata, mihinkäs muutos liittyikään. Jo pelkästään nykyisen mallin äitisyvapaa-isyysvapaa-vanhempainvapaa-isäkuukausi-hoitovapaa oli alkuun vaikea käsittää. Tai itse asiassa sehän jo muuttui ehkä selkeämpään suuntaan, kun uusi isyysvapaita koskeva laki tuli voimaan vuoden 2103 alusta. (Lisätietoja: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120701121608EH?OpenDocument)

Mutta siis 6+6+6-malli liittyy vanhempainvapaaseen ja hoitovapaa on sitten vielä tämän jakson jälkeen kotona vietettävää aikaa. Molempiin liittyisi isälle korvamerkitty osuus, jota ei voi siirtää äidille.

Se, mikä tulee kalliiksi ja kenelle, ei ole lainkaan yksiselitteistä. Silfverbergin jutussakin todettiin: "Kotihoidon tuki tulee halvemmaksi kuin päivähoito, mutta jos aletaan laskea naisten työvoimassa menetettyjä veroeuroja ja ongelmaperheiden synnyttämiä kustannuksia, tullaankin toisiin tuloksiin."

Jos ajatellaan puhtaasti valtiontaloutta, yhteiskunnan ei kannattaisi tukea tällaista järjestelmää, joka vie naiset pois työelämästä. Nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta on verotulot, ja Kelan tuilla elävä kuluttaa huomattavasti enemmän verotuloja kuin tuottaa niitä. Verotulojen näkökulmasta kenenkään kovapalkkaisen ei pitäisi jäädä pois töistä, ei miehen eikä naisen. Syrjäytymisvaaran ja köyhyyskierteen riskin vuoksi myöskään työttömien tai vähän koulutettujen ei pitäisi jättäytyä pois työelämästä. Aika ongelmallista, vai mitä?

Kyllä, ymmärrän, että on perheitä, joissa isän kotiin jääminen on taloudellisesti mahdotonta. Mutta kuten kirjoitin jo aiemmin johonkin toiseen juttuun: eivät isät näytä jäävän kotiin niissäkään perheissä, joissa se olisi mahdollista. Puuttuu halu.

Voin myöntää, että itse sain ehdot: Rouva ilmoitti jo kauan sitten, että jos minä joskus lapsia haluan, minun pitää luvata, että hoidan lasta kotona ainakin puoli vuotta, kun Rouva palaa töihin.

Pidin lupaukseni ja tiedän, etten tule ikinä katumaan tätä päätöstä.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Naisten ja miesten palkkaero johtuu suurelta osin siitä että naiset hakeutuvat matalapalkkaisimmille aloille, kuten hoitajiksi ja opettajaksi, tätä faktaa tuskin mikään perhevapaamalli muuttaa."

Naisvaltaisista aloistahan on ajan saatossa tullut matalapalkkaisia juuri siksi, että naiset ovat pitkiä pätkiä poissa työelämästä hoitaessaan lapsia kotona. Ja näistä pätkistä kertyy suuria kuluja työnantajan maksettavaksi, jolloin tottakai palkka on alhaisempi.

Esimerkiksi opettajana sain 3kk palkallista äitiyslomaa, jona aikana sijaisellenikin maksetaan täyttä palkkaa. Kun tämä tapahtuu jokaisen äitiyslomiaan pitävän opettajan kohdalla naisvaltaisella alalla (siihen päälle kaikki muut pitkän poissaolon aiheuttamat kulut), ei kai se ole ihme, ettei varaa palkan korotuksiin ole. Miesvaltaisilla aloilla tällaisia kuluja ei ole, joten palkankorotuksia on helpompi tehdä ja tätä kautta vuosien saatossa on siis päädytty näihin naisvaltaisiin matalapalkka-aloihin.

Jos miehetkin saataisiin jäämään kotiin, ylläolevan kaltaiset kustannukset jakautuisivat tasaisesti myös miesvaltaisille aloille ja sitä kautta myös palkkaerot kutistuisivat. Joten juuri tuota tuloeroa ja tasa-arvoa näillä kiintiöidyillä perhevapaamalleilla olisi mahdollista parantaa ja luoda meidän lapsille, myös tytöille, tulevaisuudessa tasa-arvoisemmat lähtökohdat!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä julkisen puolen matalat palkat johtuvat suureksi osaksi ihan muusta kuin perhevapaiden kustannuksista. Mm. opettajat ja hoitajat edustavat suurimpia ammattiryhmiä ja työn tuottavuus ei nouse samallalailla kuin yksityisellä sektorilla, joten palkankorotusvara jää pienemmäksi. Miehet ovat perinteisesti hakeutuneet aloille, jossa esim. lakkoillulla on ollut suora vaikutus tulokseen (mm. tehdastyö, ahtaajat) ja mm. lakkoaseen avulla on saatu palkkoja nostettua.

Silkkitassu

Meillä isä on jäämässä kotiin äitiysloman jälkeen. Hän pitää ainakin vanhempainvapaan kokonaisuudessaan ja katsotaan sitten hoitovapaata, että pystynkö minä siitä pitämään yhtään.

Tähän vaikuttaa oma työtilanteeni ja se että mies on opiskelija (toivottavasti kohta työtön), jonka opinnot ovat edenneet siihen pisteeseen, ettei opintotukea enää tule. Lisäksi olen kirjanpitäjä pienessä firmassa, joten minusta jo neljän kuukauden poissaolo tuntuu kauhistukselta vaikka kotona lapsen kanssa tahtoisinkin olla. Neljässä kuukaudessa kun kerkiää tapahtua töissäkin niin hirmuisesti (oikeasti tosin olen poissa viisi kuukautta, kun pidän kesäloman ennen äitiysloman alkua).

Onhan se tietenkin työnantajan ongelma saada sinne töihin joku tuuraamaan, mutta siltikin tuntuu että petän kaikkien luottamuksen, jos jään kotiin. Lyhempää työviikkoa tosin tahdon tehdä ja se varmaankin tulee onnistumaan. Eli jos mies on työtön vielä vanhempainvapaan alussa, ei minun kotiinjäämiselle kyllä ole mitään perusteita. 

Jos meille vielä toinen lapsi tämän ensimmäisen jälkeen siunaantuu, niin ehkä siinä vaiheessa sitten voimme tehdä vastavuoroisesti minun kotiinjäämisen pidemmäksi aikaa kuin ensimmäisen kanssa. 

Korvamerkityt vapaat ovat ehdottomasti hyvä juttu! Tulisi selkeyttä sille, kuka on kotona ja milloinkin, eikä tarvitsisi kokea kotiinjäämisestä niin suurta itsekkyyttä.

Ipsu (Ei varmistettu)

Yhdyn täysin Vierailija 20:19:n näkemykseen, enkä ollenkaan ymmärrä paria tässä keskustelussa esitettyä näkemystä, joiden mukaan naisten ikään kuin kuuluisi tehdä matalapalkkatyötä ja miehien taas kuuluisi tienata enemmän. Julkisen sektorin työt eivät myöskään sen enempää ole tarkoitettu naisille kun miehille.

Itselläni on korkeakoulutus, olen yksityisellä sektorilla töissä ja nyt äitiyslomalla. Tienaan reilun kolmanneksen miestäni enemmän (myös hänellä korkeakoulutus ja työ yksityisellä sektorilla, mutta eri alalla), mutta en yhtä paljon kun omat miespuoliset työkaverini. Valitettavasti olen joutunut toteamaan, että vapaiden (ja lasten sairaspoissaolojen hoitamisen) epätasainen jako yhteiskunnassa näkyy myös yksityisellä sektorilla. Noin kolmekymppinen nainen nähdään työnhaussa riskinä, koska hän voi tulla raskaaksi minä hetkenä hyvänsä (-> kustannuksia), eikä hänen varaan haluta laskea, koska hän voi jäädä kotiin milloin vaan.

Jos miespuoliset kollegat olisivat samanlaisia 'riskejä', naisten työllistyminen myös yksityisellä sektorilla paranisi eikä palkkaeroillekaan olisi perusteita.

Ei ole mitenkään luonnollisempaa, että äiti on pitkään kotona, kun että mies olisi. Imetyksestä johtuen (olettaen, että äiti imettää) on varmasti helpompaa, että äiti on ensin kotona ja isä tämän jälkeen, mutta mitään perustetta sille, etteivätkö vanhemmat voisi olla yhtä pitkään kotona, en näe.

Ja kuten Tommi kirjoittaa, 6+6+6 -malli ei varmasti kokonaisuutena ole kallis vaihtoehto, päinvastoin. Perheiden pahoinvointi, isien huonot välit lapsiinsa ja tasa-arvon puute on valtava kustannus yhteiskunnassa. Toki kannatan sitä, että päiväkotijärjestelmälle annettaisiin paljon enemmän julkista rahaa - jo henkilökunnan palkkatasoa pitäisi nostaa roimasti.

sarafiina
sarafiina

Blogisi on yksi ehdottomia suosikkejani, mutta jotenkin mukavampi ilman politiikkaa. Ymmärrän toki, miksi halusit aiheesta kirjoittaa. Kiva, että sävy oli kuitenkin asiallinen.

Kommenteissa aina välillä vilahtaa olettamus, ettei isälle voisi muodostua yhtä läheistä suhdetta lapsiin, kuin äidillä, jos isä ei ole koti-isänä. Voidaanko siis myös sanoa, että äiti, joka ei pidä äitiyslomaa, ei voisi olla lapsilleen läheinen?

On esitetty myös olettamus, ettei perhe voisi olla onnellinen, jos ansiotyön ja kotonaolon suhteen perheessä vallitsee joku muu, kuin tasajako. Mielestäni tällaisten olettamusten tekeminen ei ole kovin asiallista. Onnellisuutta on aika vaikea ulkopuolisen arvioida, kun ei ole oikeasti menoa kodin seinien sisällä seuraamassa.

Itse olen läheisempi äitiini, kuin isääni, vaikka molemmat vanhempani olivat työssä ja olin hoidossa vauvasta asti. Väitän, että tämä isien etäisyys on ainakin jossain määrin sukupolvikysymys eikä tunteiden näyttäminen ole ollut suomalaisten miesten vanhemmalle sukupolvelle kovin sallittua. Johtuen mm. sodasta jne.

Oma mieheni on ihana ja omistautunut isä, enkä osaa kuvitella, että hänen suhteensa lapsiimme muuttuisi enää dramaattisesti läheisemmäksi, vaikka hän koti-isäksi ryhtyisikin. Vaikeiden raskauspahoinvointieni aikana lasten- ja kodinhoito on kuitenkin ollut hänen harteillaan miltei sataprosenttisesti, joten hän ymmärtää kyllä, mistä täyspäiväisessä lastenhoidossa on kyse.

t. Neljän lapsen (korkeasti koulutettu) kotiäiti

Paifi (Ei varmistettu)

Olemme mieheni kanssa kolmikymppisiä, korkeasti koulutettuja lapsettomia. Minulle on itsestäänselvää, että jos meillä joskus olisi lapsi, se hoidettaisiin puoliksi. Minussa ei asu pientä kodinhengetärtä eikä hoivaviettini ole sen suurempi kuin miehelläni, joten en näe yhtään syytä miksi tekisimme jotenkin toisin. Näin on tietysti helppo sanoa, sillä meillä on suunnilleen sama palkka ja miehellä vakituinen virka (minulla ei). Mutta vaikka taloudellisesti tulisikin takkiin (kumman harva muuten tuntuu laskeneen, paljonko se miehen kotiin jääminen todella maksaisi naisen kotiin jäämisen verrattuna), en näkisi omalla kohdallani vaihtoehtoja. Yhdessä hankitaan, yhdessä hoidetaan -jos tahtoa on.

Ja kyllä, yrittäjyyskuviot ja vastaavat ovat tuttuja, joten en tarkoita että kenenkään muun pitäisi ajatella ja toimia näin militantisti. Meillä tämä tasa-.arvo nyt vain on viritetty muutenkin huippuunsa...

Kommentoi