Kurpitsarisotto

Isyyspakkaus

Olen julkaissut blogeissani jo aika monta risottoreseptiä, ja ei se mikään ihmekään: harva ruoka syntyy yhtä helposti. Meilläkin risotto on pelastanut monta arki-iltaa, kun jotain on pitänyt valmistaa nopeasti. Myös tyttömme näyttää syövän risottoja hyvin mielellään.

Eilen meinasin muuten repäistä mobiilipelihousuni, kun naapuritalon lounasravintola tarjosi "sitruunarisottona" kuivaa ja ylikypsää keitettyä perusriisiä, jossa oli muutama pieni kasvispala seassa. Huoh. (Palaan näihin lihattoman lokakuun kasvislounaskokemuksiin myöhemmin.)

Olennaista risoton valmistamisessa on siis, että

  • siihen käytetään risottoriisiä: arboriota tai carnarolia,
  • kuuma neste lisätään vähitellen ja
  • risotto jätetään hyvin kosteaksi.

Perusrisotto valmistuu lähes itsekseen.

Tämä kurpitsarisotto ei ole kuitenkaan sieltä kaikkein nopeimmasta päästä, sillä kurpitsat on ensin kypsennettävä ja soseutettava. Sen voi kuitenkin tehdä jo päivää tai muutamaa aiemmin, sillä kurpitsasose kyllä säilyy jääkaapissa. Kerralla kannattaa tietysti paahtaa enemmän kuin tähän risottoon tarvitaan ja käyttää sosetta vaikkapa kurpitsakeittoon tai -rieskoihin.

Kurpitsarisotto

Ainekset

  • 1/2 kg kurpitsaa
  • 2 sipulia
  • 2 varsisellerin vartta
  • oliiviöljyä
  • 3 - 4 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
  • 1 1/2 litraa kasvislientä
  • 1 dl valkoviiniä (vaihtoehtoisesti tilkka sitruunamehua)
  • pala parmesaanijuustoa raastettuna
  • suolaa

Valmistaminen

  1. Valmista ensin kurpitsasose: leikkaa kurpitsa n. 2 cm paksuiksi viipaleiksi uunipellille ja paahda viipaleita 200-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat niin pehmeitä, että haarukka uppoaa niihin (n. 30 minuuttia). Kuori paahtuneet kurpitsat ja soseuta ne sauvasekoittimella
  2. Hienonna sipuli ja varsiselleri (kuvien risotossa on mukana myös sellerin lehdet)
  3. Kuumenna oliiviöljy tilavassa kattilassa
  4. Kuullota sipuli ja varsiselleri öljyssä ja lisää riisit
  5. Kuullota riisit varovasti läpikuultaviksi. Varo palamista ja lisää tarvittaessa oliiviöljyä.
  6. Kaada kattilaan kuumaa kasvislientä muutama desilitra kerrallaan. Sekoita riisiä ja anna liemen imeytyä siihen ennen kuin kaadat kasvislientä lisää
  7. Lisää valkoviini tai sitruunamehu
  8. Lisää keittämisen loppuvaiheessa risottoon n. 4 dl kurpitsasosetta
  9. Jos risotto tarvitsee vielä nestettä, lisää siihen vettä
  10. Kun riisi on vielä al dente, lisää raastettu parmesaanijuusto ja mausta suolalla. Jätä risotto kosteaksi ja lisää nestettä, jos se ei ole tarpeeksi valuvaa.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Haha Ja mun mielestä tuo näyttää aika oksettavalta :D Maku voi olla kiva mutta ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja se nyt meni penkin alle....

Just joo (Ei varmistettu)

Kiitos tästä elintärkeästä mielipiteestäsi. Kasva aikuiseksi!

EWE
Familjen i frontmannahuset

Miten ihmiset voi olla noin tylyjä ja lapsellisia! Tuli pikkasen huono mieli blogin kirjoittajan puolesta :(

Minusta risotto kuulostaa ja näyttää hyvältä. Kiitos Tommi, että jaat meille näitä ohjeita :)

Emilia M

Hyvältä kuulostaa, kurpitsaa en ole käyttänyt, mutta muuten risottoa syödään kyllä usein täälläkin! Metsäsienirisottoa syksyllä ja talvella, parsarisottoa keväällä. Lisäisin tuohon perusohjeeseen vielä, että neste lisätään vähitellen ja lämpimänä.

Pitää laittaa kurpitsat testiin :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Hyvä pointti, tuosta reseptistä ei käy se ilmi. Kiitos!

Hosuli
Hömppäblogi

Risotto rules.

Perusrisotto valmistuu lähes itsekseen.

Pikemminkin perusrisotto palaa pohjaan ihan itsekseen (mun keittiössä). Koko ajan saa olla hämmentämässä. Pitäisiköhän kääntää levyä pienemmälle, hmm...?

Kati AV (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

levy pienemmälle. ja toivottavasti risotossa on tarpeeksi nestettä. voikaan ei ole pahitteeksi.

Hosuli
Hömppäblogi

Joo, pitää kääntää sitä pienemmälle ja kiinnittää vielä huomiota nesteen määrään. Ehkä sitä voisi lisätä kerralla enemmän.

jhhh (Ei varmistettu)

Edeltävien vinkkien lisäks, itse teen vielä teflonkattilassa, ei pala:).
Tommi, oli muuten hyvää! Kiitos reseptistä!

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi/

Pakko kokeilla, olen niin armottoman huono keksimään kurpitsasta mitään.

Hemmuli (Ei varmistettu)

Risotto on meilläkin usein arki-iltojen pelastus ja taaperolle maistuu.

TiinaMariN.

Merenelävistä pykätty risotto on lempiruokaa, minun ja lasten. Italiassa tulee tehtyä paljon risottoja, mutta jostain syystä Suomessa olen kokenut ettei löydy helposti tarpeita... Mutta kurpitsaa löytyy aina, joten täytyy kokeilla:)

Sitruunaselma (Ei varmistettu)

Sitruunarisotoista ihanin on muuten Nigella Lawsonin reseptin mukaan tehty! Tämä on lempiruokani - ja aivan mahtava lisäke vaalealle kalalle.

http://www.nigella.com/recipes/view/lemon-risotto-185

MiinaM (Ei varmistettu)

Meillä oli tänään tytön 1-vuotissyntymäpäiväkemut. Tarjolla oli mm. Rouvan kuuluisaa tomaattipiirakkaa ja Rouvan kuuluisaa mansikka-suklaamoussekakkua. Kaikki kehuivat! Kiitokset Rouvalle ja sen herralle resepteistä ja niiden raportoinnista!

Tommi K
Isyyspakkaus

Voi miten mahtavaa! Rouva ilahtuu kovasti, kun kuulee! Kiitos kun jaoit tämän ja onnea pikkuiselle :)

Anonymo (Ei varmistettu)

Parhaan risoton salaisuus on sen vimmatussa vatkaamisessa erityisesti loppuvaiheessa. Näin saadaan riisistä sopivan sitkoisaa ja risotosta mehevää, vaikka sen jättääkin hyvin kosteaksi. Joku tv-kokki (Suomea vinkeästi ranskalaisttain suoltanut) tuota ohjelmassaan mainosti ja kokeiltuna hyväksi havaittu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näyttääpä herkulliselta, tätä testataan! Mitenkäs tuo sopivan viinin valinta, onko makea vai hapokkaampi juoma parempi?

Tommi K
Isyyspakkaus

Loistavaa! Me nautimme tämän risoton ilman viiniä, mutta Rouva epäili, että sen kanssa sopisi jokin italialainen hapokkaampi ja ei kovin täyteläinen punaviini kuten Barbera d'Asti.

Maisku

Kiitokset maukkaista ruokaohjeista. Eilen ruokana oli punajuuririsottoa Tommin tapaan ja nyt uunissa paahtuvat kurpitsat. Viikonloppuna herkuttelimme Rouvan tomaattipiiraalla ja se hupeni hetkessä. Tällainen laiskempikin kokki inspiroituu herkullisista ja selkeistä ohjeistasi. On mukavaa seurata suloisen perheesi arkea.

Hannanen (Ei varmistettu)

Kiitos tästä reseptistä. Olen tehnyt kurpitsarisottoa tällä reseptillä monta kertaa pitkin talvea ja myös minut lapseni (1v ja 2,5v) syövät hyvällä ruokahalulla. Kurpitsan teen tosin erilailla: tyrkkään kurpitsan kokonaisena uuniin, kun uuni on kuumana muun ruoanlaiton vuoksi ja paahdan ritilällä noin tunnin tai kurpitsan koosta riippuen. Tulee ihan itsestään ja soseet voi kaapia halkaistuja kurpitsasta helposti.

Tommi K
Isyyspakkaus

Upeaa, vinkkaan Rouvalle!

Kommentoi