Kuusi taidemuseota, säilykepurkkiveistokset ja lounasyllätys

Ladataan...
Isyyspakkaus

New Yorkista ei voi kirjoittaa käsittelemättä kaupungin museoita ja taidetta, jota on tarjolla niin paljon, että yhden loman aikana ei voi nähdä kaikkea. Mutta voihan sitä yrittää!

Tässä jutussa vierailemme vauvan kanssa kuudessa taidemuseossa, säilykepurkkinäyttelyssä ja löydämme erinomaisen lounasravintolan yllättävästä paikasta.

Vauvan kanssa museoissa liikkuminen on ollut yllättävän helppoa. Isommissa museoissa käynnit on ollut hyvä rytmittää päiväuniajan ympärille niin, että museoon mennään kymmenen - yhdentoista aikaan.

Tyttö syö ennen lähtöä kunnon ruoan, ja puolen päivän jälkeen käymme museon kahvilassa välipalalla syömässä hedelmäsosetta. Tämän jälkeen hän nukahtaa helposti kantoreppuun tunniksi, ja voimme katsoa haluamamme näyttelyt loppuun.

Lapsiystävällisiä kahviloita on kaikissa isoissa museoissa. MoMA:ssa (kuva alla) tarjottiin heti syöttötuolia, Metistä (yllä) olisi myös varmasti löytynyt sellainen, jos olisi pyytänyt.

The Metropolitan Museum of Art

http://www.metmuseum.org/

Metropolitan Museum of Art, tai The Met, on valtava, ja yksi niistä museoista, joihin voi ja joihin kannattaa tutustua useamman kerran. Museon kokoelma sisältää taidetta ympäri maailman useammalta vuosituhannelta. Vierailimme museossa nyt ensimmäisen kerran ja päätimme käydä katsomassa vain munaisen Egyptin aarteita ja Matissen näyttelyn.

Audio-oppaan mukaan museossa esillä ollut Hatshepsutin patsas on yksi maailman hienoimmista taideteoksista.

Yli 2000 vuotta vanha Dendurin temppeli on siirretty museoon vuonna 1978.

Sarkofageja ja muumioita! 

Matisse 17.3.2013 saakka

Katsottavaa jäi vielä pariksi käyntikerraksi.

Museum of Modern Art

www.moma.org

Museum of Modern Art, MoMA, on aika itsestäänselvä käyntikohde NYC:issä. Myös tässä museossa kannattaa valita, mitä haluaa nähdä, vaikkei museo aivan The Metin kokoinen olekaan.

Ensimmäistä kerrosta hallitsi Wolfgang Laibin teos Pollen from Hazelnut, joka on tehty taiteilijan omin pikku käsin keräämästä siitepölystä. Vaikuttavaa. 

Edvard Munchin Huuto vaihtoi viime vuonna omistajaa 120 miljoonan dollarin hinnalla. Tätä teosta ja useita muita Munchin töitä voi ihmetellä MoMA:ssa 29.4.2013 saakka. Tiesitkö muuten, että taulun hahmo ei huuda itse vaan peittää korvansa, ettei kuulisi "ympäröivän luonnon huutoa"?

Pysyvässä näyttelyssä on lukemattomia kuuluisia teoksia kaikilta kuuluisilta taiteilijoilta.

New Museum

http://www.newmuseum.org/

Boweryn New Museum esittelee nykytaidetta vaihtuvilla näyttelyillä. Museo on pieni, ja tällä kertaa kävi niin, että näyttely oli juuri vaihtumassa uuteen, joten katsottavaa ei ollut paljoa. Kävin nappaamassa kuvan ylimmän kerroksen Sky Roomista ja harkitsin, että palaamme museoon uudelleen, kun uusi näyttely avautuu tällä viikolla.

Canstruction

Taidetta voi tehdä myös pilke silmäkulmassa. Vierailimme viime viikolla World Financial Centerin (matalammat tornit kuvassa) Winter Gardenissa, jossa oli esillä New Yorkin Canstruction-näyttely.

Canstruction on amerikkalainen hyväntekeväisyysorganisaatio, joka kerää ja jakaa säilykeruokaa sitä tarvitseville ja järjestää vuosittain kilpailun, jossa kilpailijat rakentavat veistoksia säilykepurkeista. Suositeltu pääsymaksu oli vähintään yksi säilykeruokapurkki per henkilö.

Minun suosikkini oli Candroid.

Rouva piti eniten teoksesta Can's Best Friend.

Museum of Arts and Design

www.madmuseum.org

Pieni MAD-museo esittelee nimensä mukaisesti niin taidetta kuin designia. Nyt näyttelyssä oli esillä mm. amerikkalaisen Doris Duken islamilaisen taiteen kokoelmaa (Ei kuvia), lasiesineitä...

...ja tuoksuja.

Hä?

Tämä näyttely oli kyllä jotain, mitä en ole ennen nähnyt - tai haistanut. Esillä oli kaksitoista klassikkotuoksua, kuten Chanel No 5. Naama seinässä olevaan syvennykseen ja nuuhkaisu.

Toisessa huoneessa oli tuoksuteltavissa Lancômen Trésor-tuoksun kehityksen neljä välivaihetta ja lopullinen tuoksu.

Brooklyn Museum

http://www.brooklynmuseum.org/

Brooklynin museo ei ole varmastikaan monen ensimmäinen eikä toinenkaan vierailukohde New Yorkissa. Siksi onkin varmasti mielenkiintoista tietää, että museon kokoelma on kaupungin toiseksi suurin.

Museo on kuin The Met pienemmässä mittakaavassa.

Heillä on jopa oma egyptiläinen osastonsa muumioineen!

Jokaisen pienen tytön isän kuuluu olla feministi. Siksi laitoin tähän kuvan yhdestä museon suurimmista teoksista, joka on feministitaiteilija Judy Chicagon The Dinner Party.

Teos koostuu sekä suuresta illallispöydästä että viereisessä huoneessa olevasta aikajanasta, joka esittelee vahvoja naisia kautta aikain, myyttisistä hahmoista historiallisiin henkilöihin. Historia on kylläkin väärä termi, sillä seinällä lukee herstory.

Illallispöydän alla olevassa lattiassa on kirjoitettuna näiden naishahmojen nimet kultaisin kirjaimin. Pöytään on katettu 39:lle heistä nimikoidut koristeelliset lautaset. Ne esittävät... kukkia ja perhosia.

MoMA PS1

http://www.momaps1.org

Toinen New Yorkin piilotettu helmi on MoMA:an vuonna 2010 liitetty ja MoMA PS1:ksi nimetty nykytaiteen museo Queensissa. PS1:een pääsee samalla lipulla kuin MoMA:an, ja vierailu todella kannattaa.

Rakennus on rähjäromanttisella tavalla kaunis ja tilaa teoksille runsaasti. Näyttelyiden teokset olivat hyvin erilaisia verrattuna MoMA:an, ja esimerkiksi aulan lattiassa olevassa kolossa pyörivä Pipilotti Ristin videoteos kekseliäästi sijoitettu. Valitettavasti museossa ei saanut kuvata sisällä.

M. Wells Dinette @ MoMA PS1

http://www.momaps1.org/about/mwells/

PS1:ssä kannattaa vierailla melkein pelkästään sen ravintolan vuoksi. Kun muissa museoissa ravintolat olivat kahvilatyyppisiä buffetlounaspaikkoja, PS1:n M. Wells Dinetten ruoka oli jotain aivan muuta.

Vai mitä sanot näistä bolognese-ostereista, razor clameista tai possusta?

* * *

Lisäksi on kerrottava vielä hassu yhteensattuma:

Aloitin kirjoittamaan tätä juttua jo eilen, ja Brooklyn Museumin kohdalla tuli väkisin mieleen, että Work of Art: The Next Great Artist -nimisessä taidereality-show'ssa voittaja sai oman näyttelyn Brooklyn Museumiin.

Tänään, kun Rouva halusi käydä (kolmannen kerran "iiiihanassa") Purl SoHo:ssa, liikkeeseen asteli tutun näköinen nainen. Olimme Rouva kanssa yksimielisiä: Nainen oli Sara Jimenez, yksi kyseisen sarjan kakkoskauden finalisteista. Rouvan mielestä juuri hänen olisi kuulunut voittaa.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo säilykepurkkimuseo vaikuttaa mielenkiintoiselta! Hyvä löytö!

viiru (Ei varmistettu)

Voi ihania museoretkiä teillä ollut. Viime Nykin visiitillä ei taidettu kun nopeasti piipahtaa MoMassa, jätettiin kaikki museokäynnit sitten seuraavaan kertaan (joskus) :) ... ja mitä herkkuja tuolla Museossa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiinnostavia museoita, mutta mites hei noi teidän vauvan harottavat haituvakutrit varsinkin ekassa ja kolmannessa kuvassa - awwww. <3 Niin söpö pikkuinen!

JÄTKÄ

Kuusi syytä lisää matkata Nykiin. Blogistasi löytyy aina uusia puolia. Kiitos siitä.

Ja kyllä, Sara Jimenezin olisi täytynyt voittaa.

Omenainen

Tuttuja paikkoja. Listalta puuttuu vielä ainakin Whitney Museum of Art ( tosin niillä oli jokin erityinen päivä jolloin eivät ole auki, kannattaa tsekata netistä, en päässyt itse viimeksi sisälle) ja kunnon galleriakierros Meat Packing Districtillä.

Sieltä löytyy myös taiteilijalähtöisiä paikkoja, jotka ovat syntyneet taiteilijoitten itsensä tarpeesta asettaa teoksia esille ilman välittäjäkäsiä. Osa designin/ kuvataiteen, osa näiden ja arkkitehtuurin välimaastossa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Vierailija (09:40): Canstrcution löytyi TimeOut New Yorkista, mutta sitä ei kannata enää etsiä, sillä se oli esillä vain viikon ajan.

viiru: Ja tässä oli vasta muutama taidemuseo :) Kerron myöhemmin muista museoista.

Olli: Kiitos, hauskaa, että löytyi joku, joka tunnisti Sara Jimenezin nimen :)

Omenainen: Whitneyn museossa olisi käyty jonaina päivänä, mutta se taisi olla juuri silloin kiinni. Listalta puuttuu myös Guggenheim, johon aukeaa uusi näyttely huomenna joten siellä ei olisi ollut mitään nähtävää. Kävimme muutamassa galleriassa Lower East Sidella, ja siellä kerrottiin, että Sandy-myrskyn jälkeen monet galleriat ovat siirtyneet Chelseasta sinne. Se taas huolestuttaa LES:n galleristeja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoja museoita! Ihanaa, että lapsi saa kosketuksen taiteeseen jo vauvana. Tuosta "Huudosta" on vielä lisättävä, että Munch teki siitä yli 100 versiota. Tuo versio, joka kuvan perusteella on esillä, näyttäisi olevan liituversio. Munch teki samasta aiheesta öljyvärimaalauksia, litografioita, liitutöitä, sekatekniikkatöitä... Norjassa kinastellaankin siitä, että mikä on se "The Huuto". Oliko se juuri se, joka varastettiin joitakin vuosia sitten ja joka löydettiin pahasti vaurioituneena? Tuo liitutyö se ei ainakaan ollut. Nuo taidemarkkinoiden hinnat on vähän kummia. No, jos joku haluaa maksaa, niin maksakoon. Mutta joka tapauksessa: mahtavaia museoreissuja teillä! Wau!

Kommentoi

Ladataan...